"Mitä miehen pitää", Jarmo Ihalainen, Atena Kustannus Oy, 2016, 254 s. Päällys Elina Warsta.
"Jarmo Ihalaisen (s. 1966) esikoisromaani Perheestä ja alastomana juoksemisesta ilmestyi vuonna 2012 ja nousi Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon finaaliin. Mitä miehen pitää on hänen toinen romaaninsa. Porvoolaissyntyinen, Helsingissä asuva Ihalainen mainitsee tavoitteekseen olla parempi ihminen ja hyvä isä." (Lievelehti)"1910-luvun alku: Miehuus alkaa, kun Kelpo-poika myydään huutolaisena maatilan töihin. Mieheksi oppii töitä tekemällä, ja lantaa luodessa on se hyvä puoli, ettei nälkä tule ensimmäisenä mieleen. 2010-luku: Eronnut Mika tasapainottelee lasten, työn ja sinkkuuden välillä.
Nettideitti seuraa toistaan, ja vaikka elämä on täyttä, se tuntuu tyhjenevän. Mitä miehen pitää kertoo pienistä ihmisistä, joilla on sopivan kokoisia unelmia. Jarmo Ihalaisen tarkka ja lempeä lause nakuttaa elämää paikoilleen: Miksi onnen lyhyet hetket huomaa vasta aivan liian myöhään? Kuka meiltä haluaa niin paljon?
Ja ennen muuta – mitä kaikkea miehen pitäisi olla?" (Takakansi)
Miehen mitta on hänen maineensa ja menetys tekee miehen, ei menestys, ovat kuvaavia toteamuksia kirjan teemalle. Ei ole miehen osa helppo tässä muuttumispainotteisessa maailmassa, jossa on oltava tosimiestä, pehmoisää, uraohjusta, ajokoiramaista johtajaa...
Kirjailijan mukaan á la Suurlähettiläät: komeaa ja kaunista, samaan aikaan kilttiä ja tuhmaa, hoikkaa ja hauista
Ihalainen liikkuu luontevasti sadan vuoden aika-akselilla ja kiepauttaen näppärästi teoksen loppupuolella Kelpon ja Mikan kohtalot yhdeksi sukupolvitarinaksi. Lempeänkarheaa, otteessaanpitävää, sutjakkaa ja konstailematonta tarinaniskentää, jota luki ajatuksella mielikseen! Tyylikäs, silmäähivelevä päällys Elina Warstan Sopii kuin nakutettu näin ystävänpäivänteemaan, sillä onhan mies - kaikella rakkaudella - naisen paras ystävä heti koiran jälkeen...
Teosta ovat punninneet postauksissaan myös: Suketus ja Tuijata
Mitäpä siis miehen pitää?? Josko vaikka olla ihan oma ainutkertainen itsensä kasvaessaan kohti omaa potentiaalista ihmisen mittaansa. Pojankoltiaiset, nuorukaiset, miehenikäiset & ikämiehet:
ootte te vaan niin ihania & mielenkiintoisia, jotta
lykkyä tykö:
Olen havahtunut tähän kirjaan vasta blogeissa ja minäkin haluan lukea tämän.
VastaaPoistaTästä muodostui iloinen yllätys; toivottavasti näin käy Sinullekin!
PoistaKiitos hauskasta loppukaneetista :) Hm, mies on naisen paras ystävä koiran jälkeen :) Minä luulen, että meidän Ozzylla ja miehelläni on joku miesten välinen symbioosi ja omat jutut, johon minä yritän luoda jonkinlaista järjestystä. Mies ei halua komentaa, joten kaikki koulutus ynnä muu komentaminen on jäänyt minun hentoisille harteilleni...toki kiitollisena otan senkin vastaan. Kyllä se on niin herttaista kun aamulla huomaa, että koira makaa meidän välissä ja lipaisee heti pitkän pusun, kun saa minut hereille <3
VastaaPoistaMai, mitenkäs se lipsahtikin niin, että tuo kasvattajan & kouluttajan osa on siunaantunut meidän hentosille hartehille? Tuttu juttu: nuolaisu poskella tai kirputusta korvalehteen, siis nelijalkaisilta kavereilta (vaikkeivat meidän koirat sängyssä tietty nukkuneetkaan; hah ja pah), mutta kahdella tai neljällä jalalla: on ne vaan niin sööttejä & hellyyttäviä, eikös?
VastaaPoista