Uusi vuosi - uudet kujeet....

"An optimist stays up until midnight to see the new year in.
A pessimist stays up to make sure the old year leaves." Bill Vaughan
Up to you - vaiko molempi parempi?

Jos nyt ei parhaimmillaankaan ihan tähän ylöspanoon ja täyteen tällinkiin yllettäisi:

Niin valoja taivaalle:

Pirstomaan palasiksi mennen vuoden harmit, surut ja murheet:

Sillä, uusi vuosi 2016  on ikioma kirjoittamaton, 365-sivuinen tulevamme:

Lämmin kiitokseni  kaikille teille lukijoille, kanssamatkaajille ja tassunjälkensä kommenttien muodossa postauksien perään painaneille, -  olette lämmittäneet mieltäni & keventäneet kulkuani isosti:)

"Säilyttäköön uusi vuosi sen mitä rakastat
Tuokoon tullessaan mitä kaipaat.
Vieköön mennessään mitä taakkana kannat."

Ja nyt, poimimaan onnenpipanoita & kerämään ilonpisaroita elämän reppuun!
Sulkakynä tiukasti hyppysissä:

Välipäiväin aatoksia & kivutonta loppua...

on tähän kohtaan ajastaikaa päästyä ollut tapana toivotella...

Vinhaa vauhtia siivittyneen ja tapahtumarikkaan joulunalusviikon ja -vieton jälkeen alkavat jalat hissukssiin tavata maata, etenkin eilisen pörröaamarissa ja löppössukissa konvehtirasia tiukasti hyppysissä hiihtelyn jälkeen ja olo on seestymässä yhtä pulleroisena kuin Rukan riekolla a.D. 2008.

 

Lauantaina 19.12 pärähti toimintaterapiallinen "vierivä kivi ei sammaloidu"-viikko käyntiin "Matkalla maailman ympäri" Jäätaitureiden esittämän Joulugaalan muodossa. Idea oli kekseliäs, sillä teema mahdutti luontevasti mukaan eritasoisest ryhmät, joista Pikkumurmelit osallistuivat "Suomen Kesä/juhannus", Irlannin "St Patrick's Day" ja "Korvatunturiosioihin". Matka kulki 13:n  esiintyjäryhmän taidonnäyttein eri maiden tapahtumien & rytmien  mukaisesti: oli Nepalin tulijuhlaa, Kitospäivää ja karnevaalia jne. Siroutta, viehkeyttä ja luistintenkirskuntaa.
Tyylikäs ja nautittava show!

Seuraavana päivänä saapuivat puolestaan  nti Elohopea, Tarinaniskijä ja Pikku-Ite lomailemaan ja yökyläilemään, joten huushollissa riitti säpinää, sutinaa ja desibelejä. Hiia-hoi!!
Poikettiin Tropicariossa. Trooppisessa eläintalossa, mikä osoittautui varsin antoisaksi kokemukseksi myös meille isovanhemmille matelijain: kaunisväristen  käärmeiden, liskojen ja kilpikonnien herättämän suuren variaation ja tietopakettien vuoksi. Mainiota, että on mahdollista tutustua luonnonihmeisiin ihan näin sivilisaation keskeltäkin:) Oli leikkipuistoa kiipeilytelineineen (eikä kukaan pudonnut),  Puluboita, pirtelöitä = runsaasti iloa, riemua ja elämisen meininkiä, luomunitrojahan nuo....

Edellisen vuoksi jäi joulun loppukauppa keskiviikoksi ja se jos mikä oli VIRHE. Puodeissa  nimittäin oli toden totta joku muukin, eikä läheisyys tällä kertaa todellakaan lämmittänyt vaan oli hilkkua vaille aiheuttaa pikaisen poistumisen tyhjin käsin, tuijottavien katsein ja viivaamattomin listoin suoraan lähimmästä uloskäynnistä. Vaan siitäkin asianmukaisesti toettiin.

Aattona mentiin herkullisesti perinteisen sabloonan mukaan kaksine kattauksineen ja joulusaunoineen sekä todentui luvatusti se joulupukkikin, tosin kuulemma aivan lii-ii-ii-an pitkän odotuksen jälkeen. Jos lahjojen avaukseen päästyä olisi ollut kristallilasi pöydällä, olisi se kirkkaasti poksahtanut sen tuhansiksi sirpaleiksi, niin huimasti tuli korkea-C ylitettyä riemunkiljahduksissa lue: huudoissa. Sillä: kuoriutui suuria toiveita: Samsung ekaluokkalaiselle, kaksi synnyttävää koiraa á kolme pentua, joten tuli tuo jouluinen syntymän ihmekin koetuksi, sekä Tatua ja Patua ynnä Frozenia, Frozenia & Frozenia leluina, vaatteina jne...
Tunnelma oli kaikkiaan aika ajoin tihentynyt ja isoilla kierroksilla kuorrutettu, veitsellä leikattava; mainiota!

Joulupäivä sujui mallikkaasti ja rattoisan yhdessäolon merkeissä aikuisemmalla kokoonpanolla Esikoisen  isännöidessä. Kystä kyllä kauniisti katetussa päydässä meille kotiinvietaviksi eväiksi asti.  Kuultiin ja nähtiin livenä lyhyt Tähtisilmän aikaansaama kumean rytmikäs rumpuesitys, jossa oli soundia kerrakseen sekä ihailtiin Amigon visuaalisia mainioita aikaansaannoksia taiteenteon ja pelienrakentelun saralla, nämä molemmat tietty  tietokoneellisessa muodossa. Vaarikin innostui palikoidenheilutukseen, mutta antaumuksesta ja hurmiosta huolimati tylytin: rumpusettiä edes pienimuotoisempaa meille EI  tule. Kaikesta suurkiitos!

Niin, siis piti lyhyesti toivottamani kuluvalle vuodelle,
kivutonta loppua:

Juoheaa jouluaikaa...

Rauhaisaa,

omanoloista,

Talvimetsässä ajaa tuuli
kuin paimen hiutalelaumaa.
Jo aavistaa monikin kuusi
jouluvaloja saavansa kantaa.
Ojentaa oksansa kuunnellen
kohti lumista valkeutta
ja odottaa tuulta uhmaten
yön jouluisen ihanuutta.
Tiedätkö, hiljaa hiipien
jätän joukon meluisan
kun yllä tammien
näen kalpeiden tähtien kukkivan.
Tiet haluan silottaa,
harvoin kulkee kukaan
iltaniittyä kalpeaa!
Hellin yhtä unelmaa:
Tulet mukaan.
Illalla puutarhan hämyssä
mielimme kaukaisuuksiin.
Ovat kätesi valkeaa silkkiä...
Hän hämmästyy: Sanot sen niin...
On jokin astunut puutarhaan
veräjän narahtamatta.
Läheisyydessä sen
eivät ruusutkaan
voi olla vapisematta.
- Rainer Maria Rilke. -


lämminhenkistä,

kaikille kanssakulkijoille: juuri sellaista, kuin se meistä itsekullekin parhaimmillaan on,
silloin kun se ainoa oikea joulu on!

Toivottaapi:

Älyttömät joululahjatoiveet - haaste...

Madonluvut/Serentis heitti hulvattomalla haastella: "Listaa kolme joululahjatoivetta, joita et voi oikeasti odottaa saavasi joulupukin lahjapaketista. Toivoisin oikeasti ensimmäisenä rauhaa ja tasapuolisuutta maailmaan, mutta nämä eivät oikein kuulu haasteen henkeen. Eli kolme älytöntä toivetta sen jälkeen, kun rauha ja tasapuolisuus on jo putkahtanut maailman paketista", josta kiitos ja kumarrus ja ei kuin  joulumielellä tonttuillen vastauksia pähkimään:


1) Olen aina, jumppatuntien kankelo kun olin, haaveillut vielä joskus tekeväni pitkittäis- ja poikittaisspagaatin, siis molemmat, vaivatta ja linjakkaasti.  Nyt oppimiseen olisi oiva tilaisuus, sillä Kuopuksen vanhimmainen, nti Elohopea 7-v, tuo liikunnallisesti lahjakas kumirunko, täräytti sen näytösluontoisesti zik-zak, zik-zak  pitkin ja poikin menemään, kertoi olevan ihan helppoa ja lupasi hövelisti oitis opettaa minulle. Mutta, mutta: miksi näen sieluni silmin Vaarin vapisevan sormen tauotta salamana tikkaavan Pekka Niskan ja 112:n numeroiden väliä??  Rohkeus pettää - järki voittaa, mutta - kuuleeko joulupukki? - älytön toive säilyy...

2) Brutaalein  on  musta Maserati & yksi päivä hurjapäänä! Itselle auto edustaa vain ja ainoastaan välinettä/keinoa siirtyä pisteestä A pisteeseen B. Mutta se ei suinkaan estä ihailemasta noita virtaviivaisia kiiltäviä menopelejä, joten aina nelipyöräisten puheeksi tullessa on uskollisesti hokemani slogan: "Ostaa, tahtoo Maserati!!" Aatelkaapas nyt esim. Gran Turismo, "6-pykäläisellä automaattivaihteistolla, jonka toiminto mukautuu kuljettajan ajotavan ja ajo-olosuhteiden mukaan." Haasteellista ja paljon luvattu, mutta sillä nimenomaisella pirssillä sitten Mummo pyyhkäisisi  Snoopyn lentäjänlakki päässä raskaine kaasujalkoinen kertaalleen menemään kohti pohjoista niin kauan kuin bensaa piisaa. Jos siinä menossa sitten kortti kuivuisi ja ykskin Mummo hunningolle joutuisi, so what, mutta: se vauhdin hurma, se riemu, se meno, se lento...

3) Helinä-keijun taikasauva saisi tähtisäteilyn kera heilahtaa ja antaa siunatun kyvyn totaalisti poisoppia energiaasyövästä suorittamisen riesasta ja vaihtaa kirosanan "pitäisi" toimvampiin "voisin/haluaisin"-versioihin. Maailmanparannuksen toivonviitan liehumisen uhallakin,  noin globaalilla tasollakin soisin teesin: "Vähemmän on enemmän" sisäistyvän koko ihmiskunnan toimintamalliin.  - "It is the heart that makes a man rich. He is rich according to what he is,
not according to what he has." Henry Ward Beecer, 1813 & "The secret of happiness, you see,
is not found in seeking more, but in developing the capacity to enjoy less." Socrates

4)  Edelliseen liittyen  kainona bagatellina: joulutonttu voisi salaa sujauttaa pikkuruisen pinkin pillerin glögimukiin, jonka antaman äkillisen tarmonpuuskan vallassa haluaisin/voisin ruotia pursuavat aarteet komeroista ja laatikoista. Tekisin Helena Anhavan järkeenkäyvin sanoin tempun: toimita talosi....

Koska näinä joulunalusaikoina kumipyörä kulkee ja hippulat vinkuvat, joudun kallella kypärin eli Ressulakein jättämään tämän vinkeän haasteen, johon ihan omaksi ilokseen kannattaa tarttua, pöydälle vapaasti poimittavaksi aivonystyröitä kutittelemaan! Näissä merkeissä huomenissa kohti Kymenlaaksoa  ja luistelunaytöstä, perään seuraavaa Juniorimurmeleiden lomavisiittiä sekä tervetullutta joulupyhäin viettoa Kuopuksen ja Esikoisen perheiden rattoisassa seurassa.
Mukavia piparintuoksuisia joulunaluspäiviä, iloista mieltä ja ennekaikkea läsnäolevaa yhdessäoloa!

Älyttömänä:

"Tuli on kaikki tulet / Todos los fuegos el fuego" - ex Libris...

"Tuli on kaikki tulet", Julio Cortázar,Kustannusosakeyhtiö Teos, 2015, 190 s.,
 suomentanut Anu Partanen. Värikäs ja sisällönmyötäinen kansi: Jenni Saari

Julio Cortázar (1914-1984) oli argentiinalainen kirjailija ja kääntäjä, joka tunnetaan parhaiten nimenomaan kertomuksistaan. Hän oli Gabriel Garcia Marquezin, Carlos Fuentesin ja Mario Vargas Llosan ohella yksi keskeisimmistä hahmoista latinalaisamerikkalaisen kirjallisuuden noustessa 1960- ja 1970-luvuilla suureen kansainväliseen suosioon. Cortázarilta on aiemmin ilmestynyt suomeksi Salaiset aseet (1984), Bestiario (1999), Tarinoita kronoopeista ja faameista (2001) sekä pääteoksenakin pidetty romaani Ruutuhyppelyä (2005).

"Tuli on kaikki tulet on kahdeksan kertomuksen kokoelma,
 joka edustaa argentiinalaisen Julio Cortázarin täyteläistä luovuutta upeimmillaan. Cortázar tuo proosassaan mestarillisesti arkipäivän surreaalisuuden lukijan kummasteltavaksi. Kukin tarina on kuin pieni kello,
jonka jokainen osa toteuttaa järkähtämättä kokonaisuuden päämäärää. Niissä aika saattaa nytkähtää yhtäkkiä vuosia eteen- tai taaksepäin, tai hetket saattavat venyä loputtomiin. Cortázarin kuvaama maailma on alituisessa liikkeessä ja poissa tasapainosta. Se on meille tutun ajan tuolla puolen oleva maailma, jonka lumovoima hetkittäin jopa kauhistuttaa." (Takakansi)

Kokoelma sisältää novellit: Etelän moottoritie, Sairaiden hyvinvointi, Kohtaaminen, Cora-neiti, Saari keskipäivän aikaan, Ohjeita John Howellille, Tuli on kaikki tulet ja Toinen taivas.
Aihepiiri on laaja: Puretaan sosiaalisuuden leviämistä ja ryhmien ja johtajuuden muodostumista pysähtyneisyyden ruuhkassa kuin myös niiden purkautumista latauksen lauettua:
-ajettiin kahdeksaakymppiä kohti valoja, jotka kirkastuivat koko ajan, eikä enää tiedetty minne oli sellainen kiire, miksi tuntemattomat autot ajoivat kilpaa yössä, missä kukaan ei tiennyt kenestäkään muusta mitään, missä kaikki vain tuijottivat tiukasti suoraan eteenpäin, vain ja ainoastaan suoraan eteenpäin.

Kerrotaan asioiden peittelystä ja yksilön, jonkun perheenjäsenen "suojelusta", pumpuliinkäärimisestä ja blokkaamisesta ikäviltä tapahtumilta ynnä millaiseen vääristymiin ja tunnepatoutumiin se perhedynamiikassa vimeisilleen viritettynä johtaa. Huonoa politiikkaa - strutsireaktio eli pään työntäminen hiekkaan - ei muuten toimi; nähty, koettu ja todettu on....

"Kuka tietää kauanko olen toistellut tätä itselleni ja se on surullista, sillä oli aika jolloin minulle tapahtui asioita kun vähiten osasin niitä odottaa, kun vain hipaisin olkapäilläni mitä tahansa tuulen kulmaa. Joka tapauksessa riitti kun harrasti sellaista miellyttävää kaupunkilaista ajelehtimista, jossa antautuu rakastamiensa katujen vietäväksi, ja kävelyretkin päättyivät melkein aina katettujen kauppakujien kaupunginosaan, mahdolllisesti siitä syystä että pasaasit ja käytävät ovat aina olleet salainen isänmaani." (Toinen taivas)
Flanöörinä tuulten kulmia hipaisten, kunpa voisi ja saisikin....

Cortázar ei niinkään ole sanakarusellissa lukijaansa pyörittävä kuin ennenkaikkea tilanteiden taikuri ja taituri, todellinen tunnelman kehrääjä, joka surutta pelmuuttaa lukijaansa kuten Cora-neidissä, jossa äänten omistajat vaihtuvat äkisti eikä kulloisestakin kertojasta voi olla heti varma; - kerrassaan ihastuttavan  virtuoosia tekniikkaa!

"Cortázar haastaa lukijan ohella myös kääntäjänsä - varsinkin kun hän ei enää ole itse vastaamassa kysymyksiin, joita välillä epätoivoisella kääntäjällä olisi kasapäin. Novelleja lukiessa ja tutkiessa sain kohdata aina uusia yllätyksiä, tarinoista tuntui jokaisella lukukerralla löytyvän jotakin lisää. Cortázar itse arveli saatuaan Tuli on kaikki tulet -kokoelman valmiiksi, ettei yksikään novelleista ollut hyödytön siinä etsinnässä, jota hän yhä jatkoi. Suomentajana ja lukijana tämän työn lopuksi minun on helppo jakaa tuo luonnehdinta. Lumoutuminen alkaa aina uudestaan." (Lopuksi). Teosta avaavat ja Cortázarin mielenliikkeitä raottavat,  Anu Partasen hyödylliset jälkisanat.

Toisaalla: Kaisa Reetta joka aikoo jatkaa seuraamista

Kuin myös, lumoutuneena:

"Hiljaa takavasemmalle / Exit Music" - ex Libris...

"Hiljaa takavasemmalle", Ian Rankin, Blue Moon, 201, 438 s., suomentanut Ulla Ekman-Salokangas.

Ian Rankin (s. 1960) on Edinbugrhissa asuva  yksi  genrensä myydyimpiä kirjoittajia Britanniassa. Hänen teoksiaan on käännetty runsaalle kahdellekymmenelle kielelle ja hän on saanut alan merkittävimmät kunnianosoitukset Britannian Timattitikari-palkinnosta Yhdysvaltain rikoskirjallisuuden Oscariin, Edgar Allan Poe-palkintoon. Nyt jo kahdenkymmenen romaanin mittainen Rebus-sarja muodostaa tummavärisen panoraaman Edinburghin ja koko Skotlannin kehityksestä 1980-luvulta uudelle vuosituhannelle. Hiljaa takavasemmalle on sarjan kuudestoista suomennos."(Lievelehti)

"Rikoskomisario John Rebusin eläköityminen on vain kymmenen päivän päässä, kun maansa hallintoa kohtaan kriittinen venäläinen runoilija löytyy kuoliaaksi mukiloituna Edinburghin kadulta. Kaupungissa on myös "Skotlannin taloutta pelastamaan tulleiden" vaikutusvaltaisten venäläisten liikemiesten valtuuskunta. Päällystö ja poliitikot haluavat, että runoilijan kuoleman tutkinta hoidetaan nopeasti ja vähin äänin. Myös Rebusin verivihollinen, Edinburghin johtava gangsteri Cafferty pahoinpidellään, ja epäilykset kohdistuvat omaa tilinpäätöstään tekevään Rebusiin. Ainahan John Rebus on ollut omapäinen, mutta menisikö hän niin pitkälle? Ja Caffertyn lonkerot ulottuvat moniaalle, yhteyksiä on venäläisiin liikemiehiinkin..." (Takakansi)

Litvinenkon myrkytysmysteeri spekulaatioineen jyllää parhaillaan täysiään lehdistön  otsikoissa, kun takaraivojen lujuutta aletaan testailla useampaankin kertaan, kun nuori palvelus- ja miellyttämishaluinen  konstaapeli Todd Goodyear hivuttautuu Siobhanin pikku-apulaiseksi ja  ryhtyy yltiöpäiseen yritykseen kampittaa vanhakettu- Rebus tämän omalla kotikentällä.

Komisarion otsanrypistyksiä ja synkänoloisia mietintöjä eläkkkeellelähdön eli -joutumisen kynnyksellä:  "Ongelmana oli se että Rebusin oli aika poistua kumarrellen.  - Ylihuomenna Rebus olisi istutettu tanssilattian laidalle. Muutamassa viikossa hän olisi yhä taaempana sulautumassa muihin katselijoihin, ei enää osallistujana. Hän oli nähnyt sen toisissa poliiseissa; he jäivät eläkkeelle ja lupasivat pitää yhteyttä, mutta jokainen käynti vanhan porukan parissa vain alleviivasi sitä, kuinka erilleen he olivat liukuneet. Ensin kokoonnuttaisiin kuukausittain lasillisten ääressä vaihtamassa kuulumisia. Ja sitten ne jäisivät kokonaan pois. Selkeä välien katkaisu oli paras, niin hänelle oli kerrottu..."  Pohditaan syntyjä syviä:  Mitä sellainen elämä on, jossa ei ole edes jotain kaduttavaa? Hyvä kysymys, - onko sellaistakin....

Tavan mukaan musiikki soi: John Hyatt, Johnny Cash, John Martyn ja Rory Gallagher:

Ja parit kelpo tokaisut, jos ei suorastaan elämänviisaudet:  Se vanha pappi, jonka Rebus oli tuntenut, vuosia sitten kuollut, oli kerran sanonut että poliisien laita oli samoin kuin pappien, koko maailma oli heidän rippituoliaan. Toisekseen: Kun mahdoton karsitaan, jäljelle jäävän, oli se miten epätodennäköistä tahansa, täytyy olla totuus. Loogiikantynkää...

Siobhanin ja Rebusin keskinäinen kommunikointi on huumorilla höystettyä, kotoisenoloisella naljailulla kuorrutettua dialoginvetoa napakoimmillaan. Niin mainio veikko kuin Rebus onkin, olisi juonenkulkuun nähden suuren sivumäärän typistämisellä saavutettu tiiviimpi ja maukkaampi lukukokemus. Kyllähän Rebusin varmaotteisessa käs'kynkässä ja Rankinin kynäilemän sujuvasainaisen tekstin seurassa viihtyi, - taas kerran.

Vauhdilla vuorostaan
etuoikealle  pinkoo:

"Maailman parhaat luontokuvat / Wildlife Photographer of the Year" - ex Libris...

"Maailman parhaat luotokuvat/Wildlife Photographer of the Year Portfolio 25
(Natural History Museum),  Docendo Oy, 2015, 160 s., käännös Eero Sarkkinen.

"Lontoon Natural History Museumin järjestämä
Wildlife Photographer of the Year on maailman arvostetuin luontokuvauskilpailu. Tänä vuonna kilpailuun osallistui yli 42 000 kuvaa 96 eri maasta. Teokseen valitut 100 kuvaa edustavat monia erilaisia aiheita ja tyylejä: lähikuvia, tilannekuvia, vedenalaiskuvia, maisemakuvia ja reportaasikuvausta." (Takakansi ja lievelehti)

"Tämän vuoden kokoelmassa on mukava yli 75 valokuvaajaa yli 20 maasta, ja kullakin heistä on oma tyylinsä, taitonsa ja erikoisalansa. He kaikki kuitenkin jakavat saman intohimon luontoa kohtaan.
Näyttämällä heidän töitään miljoonalukuiselle yleisölle kilpailu esittelee niin vakiintuneita kuin kehittyviäkin kykyjä ja innoittaa aloittelevia valokuvaajia. Mutta se innoittaa myös monien miljoonien laajuista yleisöä ihailemaan ja arvostamaan elävän maapallomme todella upean luonnon tärkeyttä." (Kilpailu)

Vuoden voittajan, Don Gutoskin "A tale of two foxes" on realistisuudessaan huutomerkki,  hätkähdyttävä todiste eloonjäämistaistelusta luonnossa. Samalla se osaltaan havahduttaa ymmärtämään  ilmastomuutoksen vaikutusten merkityksiä ja vakavuutta. Tässä tapauksessa arktisten alueiden lämpötilojen nousua, mikä on saanut ketut laajentamaan elintilaansa pohjoiseen naalien reviirille. Vaikka kettu ja naali vain harvakseltaan näin tiukkaan ja lopulliseen taistoon ryhtyvät, on niiden ruokalista yhteneväinen ja saalistusaluiden mennessä yhä laajemmalti päällekkäin, tämänkaltaisten konfliktien ennakoidaan väistämättä yleistyvän. 

Suomalaiskuvaajia edustaa ansiokkaasti Liina Heikkinen, finalistimme sarjassa nuoret luontokuvaajat 11 - 14-vuotiaat. Kuvan nimi on "Kanahaukan katse" ja koko lailla vetoavan puhutteleva sekä yht'aikaa tiukan tuijottava silmäpari lukijaa kohtaa; Heikkisen  omin sanoin: unohtumattoman päivän unohtumaton hetki... Pitkällisen odotuksen ja kärsivällisyyden  palkitsevana: helppo uskoa!

Teoksen kansikuva "Kuoriaisten kauneus ja rakkauden kierre", Javier Aznar González de Ruedan upea otos hivelee silmää ja on kaikessa kierteisessä symbolisuudessaan elävä todiste rakkauden ala- ja ylämäistä, jotka parhaimmillaan kuitenkin muodostavat katkeamattoman, päättymättömän silmukkaisen kierteen...

Wildlife Photojournalist-osio puolestaan on tärkeä ja antaa paljon ajattelemisen aihetta esim.
Emily Gartwaiten "Perinteeseen kahlittu" aasiannorsun suruaherättävä kaltoinkohtelu & kohtalo!

Kustantajan Malliaukeamat antavat pientä esimakua teoksen herkuista. Teoksen otoksista on tarpeetonta ja mahdotonta nostaa yhtä ylitse muiden, niin erilaisia ovat teemat ja sitä myöten myös visuaalinen vetoavuus, koskettavuus ja puhuttelevaisuus. Eri katselukerroilla ne avautuvat aina uudelleen hivenen toisesta perspektiivistä, aina ihmetystä & ihailua herättäen.
Painoasu  on erinomainen, sisällysluettelo jaottelee selkeästi kuvat eri ryhmänimikkeiden alle. Jokaisen kuvan ohessa on napakka selonteko kuvausolosuhteista, -tilanteesta, -maastosta ja käytetystä kamerasta, objektiivista, aukosta ja valotusajasta sekä herkkyydestä.

Etenkin tämän värittömän ja eri harmaan sävyisen vuodenajan syvimmässä alhossa ja aallonpohjassa tämä iloa tuottava kaunis kirja on, kaiken muun hyvänlisäksi puhdasta ja toimivaa taideterapiaa. Silmä lepää sivuilla ja kuvien yksityiskohdissa verkkaisesti viivähdellen sormien varovan hiljalleen käännellessä sivuja, jotteivat ne loppuisi kesken. Näin luonnollisesti kuitenkin armotta käy; mutta samalla sielu tanssii riemusta saksanpolkkaa... Upea hemmottelukirja,
joka vie kotvaseksi arjen ulottomattomiin: visuaalisesta kauneudesta nauttiville ja luonnonystäville mitä oivallisin lahjateos!

Luonto on mittaamaton iloa ja mielihyvää sekä kokemuksia tuottava kiinnostava aarreaitta, runsaudensarvi ja taiteilija, - eletään sovussa sen kanssa ja  pidetään hyvää huolta siitä, jotta jättäisimme tämän kokemus- ja eheytymisahdollisuuden myös jälkeemme tuleville Telluksen selkosilla tallaajille...

Unohtumattoman hetken,
jos toisenkin vietti:

Itsenäisyyspäivä...

”Ei ilo tule itsestään, sitä pitää osata hieman kehrätä.
 Ilon lanka on aina myös omista käsistä kiinni.”

 Hannes Hynönen, (1913-2015) sotaveteraani.

Kaveria ei jätetä, eihän?
Isänmaalle, itsenäisyydelle ja - tarvittaessa - itsepäisyydelle!

Valkeat kynttiläparit akkunoille asettelee:

"STHLM DELETE" - ex Libris...

"STHLM DELETE", Jens Lapidus, Like Kustannus Oy, 2015, 439 s. suomentaneet Jaana Nikula ja
 Petri Stenman.

Jens Lapidus (s. 1974) on ruotsalainen asianajaja ja dekkarikirjailija, jonka teosten tapahtumat sijoittuvat Tukholman alamaailmaan. Hän nousi rikoskirjallisuuden kärkinimeksi Stockholm noir-trilogiallaan. Arvostelijoiden ylistämä VIP-huone käynnisti tehokkaan sarjan, jota  
Sthlm delete nyt jatkaa. Linnakundista erikoistutkijaksi siirtynyt Teddy ja liikejuristi Emelie vedetään mukaan rikosten kudelmaan, jolla on syvällisiä haarautumia Tukholman eri maailmoissa. Historia vaikuttaa nykypäivään ja uhkaa kaikkia asianosaisia." (Lievelehti)

Emilie Jansson: bentsjoen voimalla uraputkessa.
Teddy Maksumic: kun rikolllinen menneisyys koputtaa olalle, aseet on kaivettava esiin.
Nikola Maksumic: suistumassa kaidalta polulta kuten enonsa Teddy nuorena.
Emmanuelssonin perhe: neljä ihmistä hengenvaarassa.
Kentän toisella puoliskolla: Tukholman kovan luokan rikolliset ja kaikkeen valmiit petoeläimet.
(Takakansi)

"Uusi Tukholma. kaupunki joka kerran edes yritti. Nyt: loppuunmyyty. Raihnaisia seiniä ja töherrettyjä asemia. Ne joilla oli varaa matkustivat  taksiappsifirmojen kyydissä.
Jopa uloimmissa esikaupungeissa asuntojen hinnat hipoivat pilviä - mutta voidaksesi parantaa elämäsi pankin piti ensin hyväksyä sinut - ja harvoja jäljellä olevia vuokra-asuntoja hoitelivat pimeillä huutokaupoilla rikollisverkostot, jotka eivät epäilleet millisekuntiakaan ottaa lavertelijaa hengiltä. EU-migrantit reunustivat jalkakäytäviä, mutta kukaan ei puhunut kaikkien  pois käännetyistä katseista. Romanialaiset ja nigerialaiset huorat myivät palveluksiaan minibordelleissa - se, mikä oli aina tapahtunut kaduilla, oli muuttanut sisään suljettujen kerros- ja omakotitalo-ovien taakse. Internetistä tilattavat designer-huumeet toimitettiin nopeammin kuin ruokakassi Linasista. Samanaikaisesti jotkut ihmiset, yhteiskunnan tukipilarit - he tekivät julkisivun takana mitä tahtoivat. Petoeläimet."

Lapidus käsittelee teoksissaan etenkin maahanmuuttajataustaisia  rikollisjengiyhteisöjä,
erityisesti jugomafiaa ja niiden aiheuttamia yhteiskunnallisia ilmiöitä ja vaikutuksia koko yhteiskunnassa. Ajankohtaista, jos mikä...

Vaikka alkuun kirjailijan hengästyttävää, muinoisen teleksin tapaan napakasti nakuttavaa tyyliä hieman vierastin kunnes sen rytmiikka tempaisi mukaansa jo  edeltävän, VIP-huoneen osalta käänsin kelkkani ja totesin, ettei Lapidus loivasti länkytä eikä joutavia jupise, vaan ammattitaustan & tekstintuottamisen taidon pyhä yhtälö koituu lukijan eduksi ja mielihyväksi. Sama pätee tässäkin: Lapiduksella on ihailtavan irtonainen, välähdyksenomainen flash- tyyli luoda tekstiä. Kerronta pysyy monitahoisena ja -tasoisenakin marssijärjestyksessä rivien rikkoutumatta. Dialogi on nasevaa ja aihekäsittely runsasta  sekä  henkilöhahmot - olkoot sitten uraputkessa, lain kummalla puolella konsanaan kulkijoita tahi mitä tahansa  - kaikkinensa, omanoloisiaan karaktäärejä.  Sirotellut anglismit napsahelevat puraisusta  kuin ykkösluokan kirpeänraikkaat oliviit  lukijan suussa.

Lapidus oli eilen Suomessa promoamassa tätä uutukaistaan ja  kommentoi TV-haastatelussa muhevasti sivujuonena valintaansa Ruotsin pahaiten pukeutuneiden miesten joukkoon:
"No kas, kun suoraan oikeustalolta saapuu virkapuvussaan kirjansa promotilaisuuteen, niin onhan sitä - mitäpäs muuta - kuin asianmukaisesti kauluspaita, kravatti ja puku päällä."

 Ilmavuutta ja nopealiikkeisyyttä! Urbaanin positiivisesti toisenkin kerran:

5/5:

Voita kahden puolen leipää & Joulunalusmietteitä...

Juuri nyt, kun ollaan tilanteessa, jossa viime vuosien normaaliin tapaan olisivat kapsekit apposellaan, koti talviteloille laitettu ja mieli lähtöitkuja vajaa, on tunnelma irtonainen kuin lastu laineilla. Heti maaliskuussa  talvipesästä kotiuduttuamme ja tavattuamme Kuopuksen perheen, saimme nimittäin tärkeän tiedon siitä, että tulevana jouluna Joulupukki satavarmasti vierailee Kymenlaaksossa ja samaan hengenvetoon kysymyksen: "Tulettehan sitten meille?" Tässä klassisesti  "Kummisedän" tapaan tarjolla tarjous, josta ei haluttu eikä voitu kieltäytyä; vasitenkin kun kyseessä lienee vimoinen pukkijoulu. Nti Elohopea  tomerasti vielä varuiksi kirjoitti Joulupukille jo heinäkuussa, jotta varmasti tulevat toiveet luetuiksi ja pukille tonttuineen jää riittävästi aikaa.
Aikainen kana jnpp.  Asennetta!

No mitäs me, tilanteen mukaan, luvanvaraisesti tonttuilemaan ja tarttuos' toimeen,
etsiös' & löytäös' sisäinen lapsesi ja heittäydy täysillä kotimaan joulutunnelmiin, tuumasimme.
Sesongin olemme aloittaneet pikkujoululounalla Wanhojen Konnojen kesken, perinteisenä paikkana suosikkimme Santorini. Siinä huomaamati hurahti tunti jos toinenkin meidän lapsuuden- ja nuoruudenystävien turistessa päivän kuulumiset, sujahdettua sopivasti menneisiin hilpeisiin yhteisiin hörhöilyihin ja seikkailuihin ynnä riittaillessa tulevia yleisiä ja omakohtaisia näkymiä. Palvelu pelasi ystävällisen huolehtivassa hengessä ja ruoka oli tavan mukaan herkullista: alkupaloiksi jättikatkaravut valkoviinissä pojille ja itselle tzatzikia grillatulla pitaleivällä, pääruuaksi Vaarille souvlakia, Ystävälle rivistö grillattuja lampaankyljyksiä ja minulle moussakaa, jonka seuraksi suositeltu  tzatsiki oli yllättävän maukas yhdistelmä. Kyytipojaksi pojille Mythosta ja itselle vettä sekä hyväksi lopuksi kunnon pressot. Efharistó polí !!  Huh-huh, sarjasta EI iltavoileipiä. Voita oli siis tällä tytöllä kahta puolta leipää komian herraseuran jakamattoman huomion keskipisteenä - not bad näillä kypsillä kymmenillä - ja ehkäpä saimme myös edes piirun verran maailmaakin yhdessä parannettua, - tiukanpiukeaa yritystä ainakin oli. Tapaamisesta jäi  lämmin ja hyvä olo: wanha luja ystävyys on kerrassaan kullanarvoinen lahja elämältä...

Ensimmäisen adventin kunniaksi pari vilkkuvaista valopalloa on kynttilälyhdyn lisäksi  somasti paikoillaan samoin uutukainen ovikranssi ilahduttamassa sisääntulijaa. Lahjatoiveet ovat selvillä ja perinteiset joulukortit valmiina postitettaviksi. Jälkimmäisestä urakoinnista olen ihan reilusti  hyvä-minä ylpeä. Luvassa on siis pari pientä tarmokasta shoppailupyrähdystä, ei kuin lista kouraan, määrätietoinen askellus, tuimantuijottava katse,  bling-blingiin ja tipe-tippiin rohkeasti sekaan.
Vajaan parin viikon päästä suuntaamme katsastamaan  Juniorimurmeleiden talvista luistelunäytöstä, jonka perään juhlimme porukalla 4-v. täyttävää pikku-"Iteä". Saman trion on tarkoitus ekaluokkalaisen lomien alettua saapua yökyläilemään, visiitin teema on avoin, jotain pientä ekstraa on ollut tapana viritellä ja iltasadut lukuun Puluboin voimalla. On muuten ainoa teos,
jonka lukutuokion ja encorejen jälkeen trio on kuukahtanut ainokaistakaan sanaa supisematta. Epäilijöille tiedoksi: sopii myös iltasaduksi.

Aatoksi näin ollen ottaa hurautamme kohti Kymenlaaksoa puolillepäivin  kalapainotteiselle lounalle ja pukinodotukseen, sytytämme pihalle muistokynttilät ja nautimme vielä perinteisen päivällisen ennen  iltaista kotiinpaluuta. Tämä kokoinaisuus mallia pöytä pitkäksi eli voimalla yhdeksän hengen + pari  hilpeää hännänheiluttajaa, koko komeus nyt poikkeuksellisesti molempien isovanhempien myötävaikutuksella.  Esikoisen pesueen kanssa on ohjelma vielä lukitsematta, mutta eiköhän jotain perinteisen leppoisanlöppöisää kehitellä yhdessäolon merkeissä.

Joten tänä vuonna näinperinpäin, ensi vuonna ehkä nurinnarinniskoin...


Koska meillä on Joulu:

"Koira nimeltään Kissa" - ex Libris...

"Koira nimeltään Kissa", Tomi Kontio, kuvittanut Elina Warsta, kustannusosakeyhtiö Teos, 2015.


Tomi Kontio (s. 1966) on ansioitunut helsinkiläinen kirjailija, kolumnisti ja runoilija. Elina Warsta (s. 1979)  on kuvittaja ja graafinen suunnittelija, joka työskentelee miehensä Kasper Tammelan kanssa omassa Solmu-designyrityksessään Kokkolassa.

"Entä jos itsenäisyys merkitsee yksinäisyyttä ja yksinäisyys surua? Entä jos oikeasta ystävästä tulee kodittomalle koti ja osattomalle osa, elämälle tarkoitus ja suunta? Koira nimeltään Kissa kertoo orvosta ja sekarotuisesta koirarukasta, joka sai äidiltään elämänohjeen, että keneenkään ei pidä luottaa.
Ja läksiäislahjaksi nimen Kissa. Koska kissat ovat itsenäisiä.
Ja itsenäiset pärjäävät maailmassa."  (Kustantaja)

Miksi juuri tämä kirja?? Kolmesta painavasta syystä: verbaalisissa puikoissa on Tomi Kontio,
kuvituksen luojana armoitetun taidokas Elina Warsta, jonka kirjankansien edessä olen ollut täysin myyty ja kolmannekseen kuvan koira on kuin piirros omasta,  elämäämme monipuolisen virkistävästi vaikuttaneesta ikimuistoisesta irliksestämme Rontista!!!

"Minä ajattelin, mitä
on olla itsenäinen, mutta
löisin vain yksinäisyyttä.
Yritin puhua lintujen
kanssa ja saada seuraa
hirvistä. Kaikki metsän
eläimet käänsivät
minulle selkänsä tai
ajoivat minut pois."

"Me asumme kauniissa kaupungissa, vai mitä Kissa-siskoseni?" Näätä sanoi. Minä olisin kehrännyt,
jos olisin osannut."

Itsenäisyys, yksinäisyys, ystävyys ja kertomus siitä, ettei "rahan vankina" oleminen ole mikään tavoite. Ja vaikka taskussa, siinä ainoassa sattuisi olemaan reikä, olemme silti ihmisiä ja ystäväksi hyvinkin kelpaavia. Rohkeita, toivottavasti pikkuväen kanssa keskusteluja ja pohdintaa kirvoittavia teemoja kuvakirjaan (suositus 3-9-vuotiaille, mutta ehdottomasti myös meille enemmän elämää nähneille). Ihastuttavaa sanataituruutta & hellänherkkää kuvitusta, jota toisenkin kerran ihastelin. Mitä mainion aarre Pukinkonttiin. Kaunis, sielukas, sydämensulattava kirja!
Sen myötä nyt kun on sallittua ja suorastaan suositeltavaa heittäytyä lapsenmieliseksi,

Hyvät Hoosiannat & adventtiajat:

"Verta lumella II - Lisää verta / Mere Blod" - ex Libris...

"Verta lumella II - Lisää Verta", Jo Nesbø. Johnny Kniga, 2015, 272 s., suomentanut Outi Menna.


"Yli 30 miljonaa kirjaa myyneen Jo Nesbøn Verta lumella II-osa on  1970-luvun rikosmaailmaan sijoittuvan romaaniparin jälkimmäinen osa, itsenäinen teos, jota yhdistävät ensimmäisen osan tapahtuma-aika, huumeet ja Kalastajaksi kutsuttu rikollispomo. Ja erinomaisen kolkko huumori." (Lievelehti)

"Kalastaja löytää aina etsimänsä. Yksinäinen mies astuu ulos linja-autosta pikkuruisessa Kåsundin kylässä Finnmarkissa, Pohjois-Norjassa.
Paikalle sattuneelle saamelaiselle hän esittäytyy Olofiksi. Se ei ole hänen oikea nimensä. Mies sanoo tulleensa metsästämään, vaikka metsästyskausi ei ole vielä alkanut. - Pian myös toisenlainen metsästäjä, Johnny Moe, saapuu Kåsundiin. Hänen toimeksantajansa on Kalastaja, joka muiden toimiensa ohella hallitsee Oslon huumekauppaa. Olof on Johnnyn kohde, jonka veren on tarkoitus värjätä karu maa punaiseksi, kun kaksi asianhoitajaa kohtaa. Mutta punainen on myös rakkauden väri." (Takakansi)

Ykkösosan kohdalla totesin lukukokemuksen hienoisen hämmenteväksi ja kokonaisarvion jäävän tämän Lisää verta-jatkeen varaan. No niin, tässä sitä nyt sitten ollaan kuvitteellisessa Kåsundissa, Alattian eli Altan liepeillä itsellekin tutussa Finnmarkissa sen kuuluisan puhtaan kaulan kanssa:

Mistä tarina alkaa: Voin siis hyvin aloittaa tästä, hämmennyksen keskeltä, paikasta ja ajankohdasta, jossa kohtalo piti pienen tauon ja pidättti hengitystään. Hetkestä jolloin kuvittelin olevani matkalla ja silti perillä. Jon/Ulf on tehnyt Kalastajalle "vanhanaikaisen" jättämällä tappotuomionalaisen velallisen henkiin ja puhaltamalla verirahat. Hän on ottaa hilppaissut kostoa pakoon selkosille, jänkhälle, jonne ei piiloudu edes mäkärä, ja jossa ulkopuolinen tulija joutuu väistämättä silmätikuksi suurennuslasin alle. Pohjavireenä kerronnassa kulkee vahvana kaikenkattava  lestadiolaisuus.

Pohdiskellan isyyttä ja sen syvintä olemusta: se vain, että kun tunsin pojan joka nojasi minua vasten, tunsin äänettömän itkun joka ravisteli hänen lämmintä kehoaan, ajattelin, että tätä yhdenkään isän ei pitäisi pystyä jättämään taakseen, tätä yksikään isä ei haluaisi paeta.
Että tämä on siunaus ja kirous, joka pakotti pitämään kiinni peräsimestä. Mutta kuka minä olin sanomaan asiasta mitään, minä joka - vapaaehtoisesti tai tahtomattani - olin jättänyt veneen jo ennen lapseni syntymää? Voi teitä raukkoja, te paenneet isät... Etsitään sitä pahinta syntiä:  
järki asuu päässä ja usko sydämessä. Ne eivät aina ole keskenään toimeen tulevia naapureita.

Levylautasella  musisoi jazzin vihainen mies Charles Mingus; "Moenin"

Entä kuinka on takaisiinpaluun laita: - mieleeni juolahti ajatuksista kaikkein surullisin:
se ettei paluuta ole. Että nykyhetkestä tulee menneisyyttä, nykyhetki muuttuu menneisyydeksi, helvetin iänkaikkisesti, ja ettei tässä kirotussa ajoneuvossa, jota elämäksi kutsutaan ole peruutusvaihdetta.

Kannet pitävät sisällään myös romanttista viritettä Lean, poikansa Knutin ja hääyönvieton myötä. Sitten kysäistäänkin jo: miten tämä tarina päättyy? En tiedä. Mutta joka tapauksessa lopetan sen kertomisen tähän. Sillä tässä on hyvä. Saattaa olla, että myöhemmin tapahtuu asioita jotka eivät ole yhtä hyviä. Mutta sitä ei voi tietää. Tiedän vain, että juuri tämä hetki on täydellinen, että olen juuri nyt paikassa, johon olen aina halunnut. Matkalla ja silti perillä.

Ja näin on hyvä ja paikallaan!! Lisää verta on  edeltäjäänsä aavistuksen jämäkämpi ja piirun verran lähempänä sitä, mitä Nesbølta sopii odottaa. Jotain oleellista näistä jää uupumaan. Luontokuvauskin latistuu laimeaksi varjoksi Finnmarkista.  Ja luetun myötä jämähti jonniinsortin tyytymättömyys tämän tupletin antiin. Jonkun muun kirjailijan kynästä teoksia olisi paikottaisine väläyksellisine helmineen voinut pitää jopa kohtuullisina pikkukertomuksina, mutta  Nesbølla, kuten hänet on alun alkaen oppinut tuntemaan, on resursseja & rahkeita parempaan.  Jostakin muistan lukeneeni, että kirjailija olisi luonut nämä osat varhaistuotantonaan tarkoituksenaan julkaista ne salanimellä, mutta menestyksen myötä päätynyt kuitenkin tällaiseen jälkijättöiseen ratkaisuun....

Nirppanokkana:

"Millaista on olla eläin?" - ex Libris...

 "Millaista on olla eläin?", Helena Telkänranta, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2015, 293 s.

Helena Telkänranta on eläinten käyttäytymistä tutkiva evoluutiobiologi ja palkittu tiedetoimittaja. Hän toimii eläinten käyttäytymisen ja kognition tutkijana Helsingin yliopistossa. Hänet tunnetaan myös palkittuna tiedetoimittajana ja tietokirjailijana sekä eläintiedettä kehitysyhteistyöhön yhdistävän Elephant Experts -järjestönperustajana. (Kustantaja)

"Mitkä eläimet ovat kaikkein älykkäimpiä? Onko linnuilla tunteita? Mitä koira näkee katsoessaan omistajaansa kasvoihin? Eläimien kognition eli mielen toiminnan tutkimus edistyy nykyään nopeammin kuin koskaan ennen. Tämä teos on uusimman tiedon aitiopaikka. Se kertoo, mitkä eläimet kokevat tunteita, millaisia aisteja eläimillä on ja miksi yksinkertaisetkin otukset oppivat monimutkaisia asioita.
Kirja antaa käytännön vinkkejä muun muassa kissojen ja koirien käyttäytymisen ymmärtämiseen.
Se vie lukijan matkalle niin kesyjen kuin luonnonvaraistenkin eläinten maailmaan: hevosten tunteisiin, lintujen perhe-elämään ja delfiinien oivalluksiin. Kirjan yllättäjiä ovat oppivaiset kalat ja näppärät papukaijat." (Takakansi)

Teos on vuoden Tieto-Finlandia ehdokkaana - onnea matkaan huomiselle!
Eikä syyttä suotta, sillä teos pitää, minkä lupaa: tältä aitiopaikalta ei näytöksestä eli faktoista tiedonjyvineen missaa mitään eikä ole pienintä pelkoa torkahtamisesta kesken puuduttavan  näytöksen. Teos on jaettu kahdeksaan lukuun: 1) Ultravieolettinäöstä magneettiaisiin: eläinten "salaiset" aistit, 2) Onko eläimillä tietoisuutta - ja miten sen voi tietää? 3) Oppiminen, oivallukset ja kulttuurin synty, 4) Kekseliäät korpit ja muita eläinmaailman älykköjä,
5) Miltä tuntuu kalan kipu tai linnun pelko?, 6) Nauravat rotat ja muita leikkiviä eläimiä,
7) Halut, himot ja huolenpito: elämää ylläpitäviä tunteita ja 8) Avulias norsu ja pelastava gorilla: sosiaalisuuden monet muodot.

Saamme ihmetellä sinivalaiden kaukopuheluita infraäänillä: Skotlannin rannikolla uiva valas pystyy pitämään yhteyttä Islannin tai Norjan edustalla oleskeleviin kumppaneihinsa! Eipä haittaa sähkökatkot eivätkä tilttaa verkot. Entäpä oppivaiset kalat - ja luulon mukaanhan kalat eivät edes tunne kipua re: catch & release ja entäpä ne kiemurtelevat matorukat, joita surutta urakalla tökkäilimme Ukin pitkäänsiimaan.....
Poistamme mutua ja luutunutta uskoa oppiessamme: että koirat eivät suinkaan katsele musta-valkoista maailmaa, vaan niiden värimaailmasta puuttuu ainoastaan punainen väri ja että koiran hajuaisti käsittää hurjat 300 milj. hermopäätettä; ihmisellä niitä on vaivaiset 6 milj. kappaletta. Kirjassa paljastetaan myös Tiedekeskus Heurekassa suurta ihastusta ja mielenkiintoa herättävien koripallorottien pelitaitojen- ja tekniikan hiotaa ja sparrausta.

Kun ihmistä verrataan muihin nisäkkäisiin sekä lintuihin, olennaisin ero näyttäisi olevan siinä, kuinka monia erilaisia tunteita kukin pystyy kokemaan. Monet eläinlajit kokevat perustunteita, kuten iloa ja surua, mutta ani harva pystyy kokemaan syyllisyyttä tai kostonhalua, sillä mainitut edellyttävät myös monimutkaista rationaalista ajattelua. Sitkeä uskomushan on, että kun tuo kaikenkarvainen ystävämme on poissaollessamme jyrsinyt "Hyväkäytöksinen koira"-kirjan sen tuhanneksi silpuksi, se kohdatessamme on selkeästi nolonoloinen ja häipyy syntypukin kaapu harteillaan takavasemmalle. Kyse on tosiasiassa siitä, ettei se pysty tulkitsemaan meidän kaytöstämme tuossa "riemukkaassa" kotiinpaluutilanteessa. Eikä myöskään mielestään väärään aikaan tai liian pitkäksi ajaksi kotiin unohdettu hännänheiluttaja vakain tarkoituksin suorita harkittua kostotoimenpidettä lirauttaessaan surutta aina samalle, tarkoin valitulle jääkaapinkulmalle tahi tikertäessään tulitikun suuruisen hajukikkaran juuri sille ainoalla aidolle arvomatollemme...

Myös lahjaksi sopiva, intresantti teos ja syventävä tietopaketti pullollaan uusinta uutta tietoa ja tutkimustulosta kaikille eläimistä kiinnostuneille. Ja mikä mainio iIouutinen: tälle kirjalle on parhaillaan tekeillä jatko-osa, joka tulee tarkastelemaan eläimenä olemista niin, että mukana kuvassa olemme entistä enemmän myös me ihmiset. Kirjassa tutustutaan mm. siihen, mistä alun perin kumpuaa ihmisten yleismaailmallinen mielenkiinto eläimiä kohtaan ja mitkä eläinten ihmismäiset piirteet ovatkin jotain muuta kuin luulisi. Ja sama toisinpäin: mille ihmisen erityisominaisuuksina pidetyille piirteille on löydetty juuret eläinmaailmasta. (Jälkisanat)

Relevantti päättökysymys: Miksi monimutkaiset otukset, joita myös ihmisiksi kutsutaan,
eivät opi yksinkertaisiakaan asioita

??? :

"Filosofit / ThePhilosophy Book" - ex Libris...

"Filosofit", Will Buckingham, Douglas Burnham, Clive Hill, Peter J. King, John Marenbon,
Marcus Weeks et al. kustantajan kiitokset.,  Schildts & Söderströms, 2. painos, 2012,
suomennos Jussi Korhonen ja Salla Korpela.

"Eläin elää, ihminen ihmettelee. Esimerkiksi näin: Mistä tietää, onko olemassa? Mitä on totuus? Kuinka elää hyvää elämää? Luonnostaan utelias ihminen on kautta aikain pohtinut elämän ja olemassaolon tarkoitusta. Onneksemme suuret ajattelijat ovat tarjonneet vastauksia ja samalla mullistaneet maailmaamme. Filosofit on laaja mutta tiivis tietokirja maailman kiehtovimmista ajatuksista. Se haukkaa leijonanosan länsimaisesta kulttuurista ja pureskelee sen ymmärrettävään muotoon. Teoksessa on mukana yli sata suurta ajattelijaa kreikkalaisesta Thales Miletoslaisesta slovenialaiseen Slavoj Žižekiin, ja länsimaisten suurnimien lisäksi tilaa saavat aasialaisen ja afrikkalaisen perinteen filosofit. Kirja kattaa yli kaksi ja puoli tuhatta vuotta ihmiskunnan historiasta.

Filosofit avaa syvällisten ajattelijoiden ideat selkeiksi, ja sen sähäkkä kuvitus oikoo mutkikkaiden teorioiden solmut. Knoppitiedon ystävälle kirja vilisee kiinnostavia anekdootteja ja palauttaa mieliin klassikkosanontoja. Meissä jokaisessa asuu pieni filosofi. Siksi tämä kirja kuuluu itse kunkin kirjahyllyyn — olitpa sitten tiedonjanoinen opiskelija tai kouliintunut kyökkifilosofi." (Kustantaja)


Kirjan laadukasta antia selatessa ja  lukiessa kävi mielessä, että tässäpä on kelpo teos paitsi yleensä ottaen aiheesta kiinnostuneille, myös filosofiaan tutustumisen ja opinnot aloitteleville; niinpä mielihyvin luovutan puheenvuoron  erinomaiselle arviolle suoraan lukiolaisperspektiivistä käsin:  Lukufiilis 1/2013, Saima Visti, Kallion Lukio, Helsinki .

Filosofia on paitsi  pitkäaikainen matkakumppanini, ehtymätön runsaudensarvi myös hauskaa & ajatuksiaherättävää, kuten Ilkka Niiniluodon uusin Hyvän elämän filosofiaa . Tämä suorastaan riemukas Filosofit on painoltaan ja painoarvoltaan tuhti opus. Laadukkaalta painoasultaan käsissä kuin karamelli. Lukija rapistelee vähä vähältä namipussia tyhjemmäksi ja kuorii kierros kierrokselta värikkäitä päällyspapereita pois. Jäljelle jää selkeä aikajanallinen jatkumo siihen sijoitettuine yksittäisine filosofiesittelyineen. Laaja volyymi ei suinkaan ole silkkaa pinnanraapaisua tai nippeli- ja knoppisälää, vaan  poikii vastustamattoman houkutuksen ja innoituksen kurkistaa syvemmälle omiin mielenkiinnon kohteisiin, rantautua  laajemman yksilöidyn tiedon pariin. Runsas ja herkullinen noutopöytä  - vaikkapa näin pikkujoulun kunniaksi - on katettu: olkaapa hyvät!

"Toisten tunteminen on älykkyyttä; itsensä tunteminen on todellista viisautta." Laotse.

Näissä merkeissä:

"Kasvit entisajan elämässä" - ex Libris...

"Kasvit entisajan elämässä", Merja Leppälahti, Apatura, 2015, 108 s.

Merja Leppälahti  (s. 1956) on turkulainen perinteen- ja kulttuurintutkija, tietokirjailija ja kriitikko. Hän on koulutukseltaan filosofian lisensiaatti (folkloristiikka, Turun yliopisto). Kriitikkona hänen erikoisalojaan ovat toisaalta tiede- ja tietokirjallisuus, toisaalta lasten ja nuorten kirjallisuus, erityisesti fantasia. (Wikipedia)

"Nykypäivän kaupunkilaiselle hyödylliset kasvit voivat tarkoittaa kukkakaupan kukkia ja ruokakaupan hedelmätiskiä, mutta mitä kauemmas mennään ajassa taaksepäin, sitä tärkeämpiä kasvit ovat olleet jokapäiväisessä elämässä. Kasveja on syöty ravinnoksi ja niistä on etsitty parannusta ja helpotusta tauteihin ja vaivoihin. Kasveista on saatu kuituja vaatteisiin ja mattoihin ja värjäysaineita niiden kaunistamiseksi. Kasveista on saatu puhdistus- ja kaunistusaineita, syöpäläisten, hiirten ja rottien karkotteita,
niitä on tarvittu kotieläinten hyvinvointiin ja varmasti myös menneisyydessä monet ihmiset ovat osanneet iloita kasvien kauneudesta ja tuoksusta." (Johdanto)

Teos sisältää neljä lukua: Nimiä ja tarinoita, Hyötyä ja iloa kasveista, Sauna, viina ja terva - sekä kasvit ja Pula-ajan kasvit sekä kattavan Lähdeluettelon ynnä Liitteen: Kasvien nykykäyttöä.

Uusperheet eivät suinkaan ole moderni keksintö, vaan johtuen riskaabeleista synnytys- ja lapsivuodeajoista naisten ja tapaturmista miesten sekä molempia uhanneista taudeista ja sairauksista lesket kohtasivat toisensa useampaankin kertaan elonsa varrella, sillä talonpito kaikkinensa edellytti molmempien rivakka  työpanosta. Tässä Karjalankannaksen Uudenkirkon tapaan värssyiltynä:

Emintimellä on kolme kieltä:
Yks on luinen, toinen puinen,
Kolmais on kivinen kieli,
Puisella panettelloo
Luisella luvettelloo
Ja kivisellä kiusajaa,
Ja mitä ei kielellä kerkijä,
Sen sohhii seipähällä, 
Haasteloo halon keralla.

Orvokki on monin paikoin tunnettu äitipuolenkukkana. Sen kukinnoissa näkyy, millainen on äidin ja lasten suhde, kun kaksi leskeä menee yhteen. Orvokissa on alinna yksi iso terälehti,
se on tuoli, jolla äitipuoli istuu. Hänen yläpuolellaan sivuilla istuvat äitipuolen omat lapset kumpikin omalla tuolillaan, ylinnä sitten orpolapset yhteisellä tuolilla.

Poimintoja:
- Kotimaista mustetta mainitaan valmistetun esim. polttamalla järvikaislaa tai keittämällä kurjenmiekan juurta vihtrillin (rautasulfaatti) kanssa. Naantalin birgittalaisluostarissa käytettiin musteeseen sekoitettua koiruohoa estämään liian innokkaiden lukijahiirten kirjannakertelut.

- Kesäkeiton esiäitinä mainitaan maitorosla: maitoa ja tuoreita odhakkeen, karhiaisen tai takiaisen, joskus myös nokkosen lehtiä eli tämä soppa on näin ollen ollut alkukesän herkku.

- Rosvojen suojakikkana ruttotautisten ryöstelyretkille tarjotaan "Neljän ryövärin etikkaa" eli koiruohoa, laventelia, rosmariinia ja salviaa.

- Jos haluat laitta itsesi erityiskauniiksi, tiedä, että poimulehden lehdiltä poimituilla kastepisaroilla on taikavoimaa.


Suomen ensimmäiset apteekit perustettiin 1600-luvulla Turkuun ja Viipuriin.
Sittemmin 1700-luvulla miltei joka kaupungissa sijainneilla apteekeilla oli oma ryytimaansa,
joissa viljeltyjä mm:  anis, fenkoli, iisoppi, kirveli, koiruoho, laventeli, liperi, meirami, minttu, persilja, piparjuuri, rosmariini, suohosipuli ja salvia.  Mainittakoon, että WHO on luetteloinut yli 20 000 lääkekasvia.

Jos sinulle ojennetaan kätöseesi kimppu suvenihanaisia, kevätlempiä, hirsollinkukkia ja rampaheiniä eli kiimaruohoa, niin mitäpä olet ilahdutuksesi saanut? No, tietty valkovuokkoja, esikkoja, metsätähtiä ja vanamoita. Yhtä nimillä herkuttelua; etteikö siis suomenkieli ole rikas ja ilmaisuvoimainen ... Ratamonlehdet & kuivatut mustikat  olivat lapsuudessa Mummini salainen ase nirhamiin ja haavoihin ens'hätään ja vatsavaivoihin. Niin makoisilta ne peltipurkissa iloisesti pomppivat mustikat rusettipäätyttösen suussa maistuivat, että useinkin sitä pientä massua kipristeli...

Teos on  ohuudestaan huolimatta hauska ja napakka tietopaketti kiintoisine historiallisine juurineen ja anekdootteineen aiheesta kiinnostuneille!

Ihan pakkohan tämä värssy on todistusvoimaisena ja testattuna tähän hyväksi lopuksi ympätä:

Mitä ei löyly löysäele
Eika huttu huojentele
Eikä viina virvoittele
Eikä terva tie terveheksi,
Se on teko toisen miehen
Tai sitte se on Jumalan surma.

Ei kuin mars, mars saunanlauteille hämäränhyssyyn ja makoisia
lauantailöylyjä: