"Verta lumella II - Lisää Verta", Jo Nesbø. Johnny Kniga, 2015, 272 s., suomentanut Outi Menna.
"Yli 30 miljonaa kirjaa myyneen Jo Nesbøn Verta lumella II-osa on 1970-luvun rikosmaailmaan sijoittuvan romaaniparin jälkimmäinen osa, itsenäinen teos, jota yhdistävät ensimmäisen osan tapahtuma-aika, huumeet ja Kalastajaksi kutsuttu rikollispomo. Ja erinomaisen kolkko huumori." (Lievelehti)"Kalastaja löytää aina etsimänsä. Yksinäinen mies astuu ulos linja-autosta pikkuruisessa Kåsundin kylässä Finnmarkissa, Pohjois-Norjassa.
Paikalle sattuneelle saamelaiselle hän esittäytyy Olofiksi. Se ei ole hänen oikea nimensä. Mies sanoo tulleensa metsästämään, vaikka metsästyskausi ei ole vielä alkanut. - Pian myös toisenlainen metsästäjä, Johnny Moe, saapuu Kåsundiin. Hänen toimeksantajansa on Kalastaja, joka muiden toimiensa ohella hallitsee Oslon huumekauppaa. Olof on Johnnyn kohde, jonka veren on tarkoitus värjätä karu maa punaiseksi, kun kaksi asianhoitajaa kohtaa. Mutta punainen on myös rakkauden väri." (Takakansi)
Ykkösosan kohdalla totesin lukukokemuksen hienoisen hämmenteväksi ja kokonaisarvion jäävän tämän Lisää verta-jatkeen varaan. No niin, tässä sitä nyt sitten ollaan kuvitteellisessa Kåsundissa, Alattian eli Altan liepeillä itsellekin tutussa Finnmarkissa sen kuuluisan puhtaan kaulan kanssa:
Mistä tarina alkaa: Voin siis hyvin aloittaa tästä, hämmennyksen keskeltä, paikasta ja ajankohdasta, jossa kohtalo piti pienen tauon ja pidättti hengitystään. Hetkestä jolloin kuvittelin olevani matkalla ja silti perillä. Jon/Ulf on tehnyt Kalastajalle "vanhanaikaisen" jättämällä tappotuomionalaisen velallisen henkiin ja puhaltamalla verirahat. Hän on ottaa hilppaissut kostoa pakoon selkosille, jänkhälle, jonne ei piiloudu edes mäkärä, ja jossa ulkopuolinen tulija joutuu väistämättä silmätikuksi suurennuslasin alle. Pohjavireenä kerronnassa kulkee vahvana kaikenkattava lestadiolaisuus.
Pohdiskellan isyyttä ja sen syvintä olemusta: se vain, että kun tunsin pojan joka nojasi minua vasten, tunsin äänettömän itkun joka ravisteli hänen lämmintä kehoaan, ajattelin, että tätä yhdenkään isän ei pitäisi pystyä jättämään taakseen, tätä yksikään isä ei haluaisi paeta.
Että tämä on siunaus ja kirous, joka pakotti pitämään kiinni peräsimestä. Mutta kuka minä olin sanomaan asiasta mitään, minä joka - vapaaehtoisesti tai tahtomattani - olin jättänyt veneen jo ennen lapseni syntymää? Voi teitä raukkoja, te paenneet isät... Etsitään sitä pahinta syntiä:
järki asuu päässä ja usko sydämessä. Ne eivät aina ole keskenään toimeen tulevia naapureita.
Levylautasella musisoi jazzin vihainen mies Charles Mingus; "Moenin"
Entä kuinka on takaisiinpaluun laita: - mieleeni juolahti ajatuksista kaikkein surullisin:
se ettei paluuta ole. Että nykyhetkestä tulee menneisyyttä, nykyhetki muuttuu menneisyydeksi, helvetin iänkaikkisesti, ja ettei tässä kirotussa ajoneuvossa, jota elämäksi kutsutaan ole peruutusvaihdetta.
Kannet pitävät sisällään myös romanttista viritettä Lean, poikansa Knutin ja hääyönvieton myötä. Sitten kysäistäänkin jo: miten tämä tarina päättyy? En tiedä. Mutta joka tapauksessa lopetan sen kertomisen tähän. Sillä tässä on hyvä. Saattaa olla, että myöhemmin tapahtuu asioita jotka eivät ole yhtä hyviä. Mutta sitä ei voi tietää. Tiedän vain, että juuri tämä hetki on täydellinen, että olen juuri nyt paikassa, johon olen aina halunnut. Matkalla ja silti perillä.
Ja näin on hyvä ja paikallaan!! Lisää verta on edeltäjäänsä aavistuksen jämäkämpi ja piirun verran lähempänä sitä, mitä Nesbølta sopii odottaa. Jotain oleellista näistä jää uupumaan. Luontokuvauskin latistuu laimeaksi varjoksi Finnmarkista. Ja luetun myötä jämähti jonniinsortin tyytymättömyys tämän tupletin antiin. Jonkun muun kirjailijan kynästä teoksia olisi paikottaisine väläyksellisine helmineen voinut pitää jopa kohtuullisina pikkukertomuksina, mutta Nesbølla, kuten hänet on alun alkaen oppinut tuntemaan, on resursseja & rahkeita parempaan. Jostakin muistan lukeneeni, että kirjailija olisi luonut nämä osat varhaistuotantonaan tarkoituksenaan julkaista ne salanimellä, mutta menestyksen myötä päätynyt kuitenkin tällaiseen jälkijättöiseen ratkaisuun....
Nirppanokkana:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti