"Kallis elämä", Alice Munro, Tammi Keltainen kirjasto, 2013,318 s., suomentanut Kristiina Rikman.
"Novellitaiteen kirkkaimman tähden uusi kokoelma osoittaa, että elon karikoissa lohtu voi löytyä yllättävistä paikoista, valheestakin. Sillä kaikki me valehtelemme itsellemme. Kerromme tarinamme toiseksi, muistamme väärin ja valikoiden. Väitämme. että joitakin asioita ei voi koskaan antaa anteeksi, mutta kyllä me anname - me teemme sitä kaiken aikaa. Armahdamme itsemme, kalliin elämämme."
Psykologi Erik H. Eriksonin mielenkiintoisen teorian mukaan ihminen kohtaa elämänkaaressaan kahdeksan psykososiaalista kehityskriisiä eli -kehitystehtävää, joista vimoisin, vanhuus (minän eheytys vs. epätoivo) on aikaa hyväksyä eletty elämä. Kriisin onnistunut ratkaisu tuottaa viisauden ja tyyneyden tunteen; epäonnistunut puolestaan kuolemanpelkoa ja ahdistusta menneisyydestä, jonka olisi voinut elää toisinkin. Elämäntarinaansa on ikäänkuin kerrottava itselleen yhä uudelleen ja muokattava se siedettäväksi....
"Kallis elämä" on yhdeksäs Munrolta suomennettu teos ja kaikista olen suuresti pitänyt.
Kymmenen novellin lisäksi kokoelma sisältää neljä "tunteiden - joskaan ei aina kokonaan tosiseikkojen suhteen" omaelämänkerrallista tekstiä. Oivaa persoonain piirtoa, läpeensä hyväntahtoisia novelleja, jotka jättävät tilaa elämänkulkua muuttaville sattumuksille, - suurille ja niille pienemmille, mutta merkittäville. Kotimaisita kirjailijoista tulee väistämättä mieleen ainutkertainen Eeva Kilpi, tässä yhteydessä etenkin hänen myöhemmät, "aikuisikäiset" teoksensa.
Ohuena yhdyslankana aihepiiriin liittyen mainittakoon, että eilen minulla oli ilo hilppaista ruusujen kera onnittelemassa Naapurintyttöä 102-v. Päivänsankarin, Munron ja Kilven hengessä:
"Vanheneminen ei ole pelkureita varten!" (Bette Davis). Ei todellakaan ole...
Alice Munro & Kristiina Rikman on ykkösluokan kaksikko, jolta syntyy laatutulosta!
Siitä nautiskeli:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti