Adler-Olsen " Metsästäjät", ex libris

Jussi Adler -Olsen: "Vanki", Gummerus 2012: komisario Carl Morck , osasto Q,  avustajanaan monitaituiri, syyrialainen Assad tutkivat kellariin exiloituina, dispoon tällättyinä vanhoja, ratkaisemattomia henkirikoksia. Tämä teos oli ensitapaaminen kirjailijan kanssa ja persoonien luonnekuvaus oli sen verran kutkuttavaa  ja juonen kulku juoheaa, jotta seuraavakin tuli lukuun:

"Metsästäjät", osasto Q:n toinen osa, Gummerus, 2013.
 Ja no niin: mitäpä tästä jäi päällimmäiseksi? Etova ällötys, sikälis, että vaikkeivät pahuus, julmuus ja ihmisaivoitusten epävireinen solmuunmeno mitenkään vieraita elementtejä ole, tässä tapauksessa  eivät pelkästään  lajitovereihin kohdistuneina vaan nimenomaan  eläinten kaltoinkohtelussa mennään oman ajattelutapani, moraaalini ja etiikkani äärirajoille ja reippaasti sen  ylikin. Ensireaktio kirjan kansien tultua kiinniläpsäistyksi oli kaikessa brutaaliudessaan yksinkertaisesti: YÖK..

Mutta, mutta sitten heräsi orastava aatos siitä, että hetkinen-hetkinen, juuri tuohon kirjailija oli ""ylilyönnillään" mahdollisesti/taitavasti/toivottavasti  pyrkinytkin: provosoimaan, haastamaan lukijansa, ravistelemaan ja pohdituttamaan: etuoikeutettua  eliittikoulua ja -jengiä, suurta snobismisubstanssia, ponkaisut bisneksenteon huipulle vs. Kimmien tapauksessa tunkkaiseksi katujen kulkijaksi elämän laitapuolelle, pahoinpitelyä, murhaamisen nautintoa, kostoa ja luontokappaleiden maahantuontia ja lahtaamista, muodossa, jolla oikean metsästyksen ja metsästyskulttuurin kanssa ei ole minimaalistakaan kosketuspintaa.  Tätä kaikkea mössöä perinpohjin tonkimassa  vekkulit vellokset komisario M. ja jokapaikanhöylä A. avustajanaan vastentahtoisesti avuksi tungettu, tarmonpesä siirtosihteerikkö  Rose.
 Summa summarum:  opus herättää aatoksia = lukemisen väärtti! Ei  suinkaan  nollaviritelmä.

Henkilökuvauksina Morck, assistentti Assad, Rose  ja Kimmie ovat inhmillisiä ja eläviä, humoreskejä ja herkkiäkin. Tarinakin puskee tarmokkaasti kohti surullista, vaan ei  yllätyksellistä loppuaan. Molempien kääntäjänä Katriina Huttunen on onnistunut hyvin. Tekijän mukaan tulossa on kaiken kaikkiaan 10-osainen sarja, jonka  jatko-osia ja niiden suuntausta orastavalla mielenkiinnolla odotan!

Edessä elokuu & kuutamoillat:

Sorkkaraudalla se sutkeasti sujuu...

Eilisaamupäivästä hellesään innoittamina hilppaisimme lataamaan akut Halosenniemellä ja katsastamassa "Puutarhajuhlat" -näyttelyn. Luonnonkauniilla paikalla, aikanaan nykyrahassa parillasadalla eurolla ostetulla "hyödyttömällä" kalliotontilla, sijaitseva komia  hirsirakennus on wanhoine tuoksuineen ja atmosfääreineen ynnä silloisine kulttuurikermahenkilöhistorioineen joka kerta yhtä viehko kokemus ja siirtymä ihan toiseen aikakauteen & maailmaan. Paluumatkalla nautimme vielä Koiramaäen Pajutallilla Amerikan pähkinäpuun valtaisan lehvästön alla yllättävän maittavat kahvit fetapiiraineen  yllättävään viiden euron hintaan. Jos maassamme näitä kesätapahtumia on runsaudenpulaksi asti, vipelisi kyllä visiteeraajiakin molemmissa paikoissa.

Kulttuuriannin voimaannuttamina, 11-viikkoiseen parvekesulkuun suivautuineina ja anarkistinaapurien yllyttäminä kävimme sorkkaraudalla tositoimin oven kimppuun. Säleet sinkoilivat, paikat niin habituksen kuin huushollinkin,  nitisivät ja natisivat, mutta tuuma tuumalta tuo umpeenvaahdotettu ja -ruuvattu tiukan tenän tehnyt  uksi antoi myöten ja  aukeni!
Saatiin ristiveto lukaaliin, minkä kunniaksi  töräytimme tuikeat pressot, jotka kullankeltaisten hömpsyjen ynnä laadukkaan savuntupruttelun myötä heitimme parvekkeellamme istuen  häpeämättömän nautinnollisesti huiviimme. Koko uurastuksen ja komeuden kruunasi ensimmäisen koskaan täällä bongatun kanahaukan uljas ylilento!!  Sarjasta: koska viimeksi teit jotain ensimmäistä kertaa elämässäsi? Kah,  murtauduimme omassa kodissamme sorkkaraudalla ovesta ulos, - ei huono!


Eikä tullut piipaa:

Vaan tuntui tältä:

Kesälle vapautettuina, villeinä & vallattomina Vaari &

Pu-pu, luonnon dramatiikkaa...

oli tänään tarjolla aitiopaikalla sarjasta lisääntykää & täyttäkää maa sekä toisen kuolema on toisen eväs... Tämä kaikki nenän eteen  tarjoiltuna, niin kaupunkimiljöössä kuin asumme ja  elämmekin.

Aamusta kaksi rusakonrötkälettä machoili takakintuillaan pönöttäen ja etutassuillaan nyrkkeillen luppakorvaneidon seuratessa lunkisti uljaiden kosijoiden taistontiimellystä sivummalta. Kyllästyi sitten kaiketi odottelemaan kiivaan ykkösuroksen statuksen selvittelyn lopputulosta ja lähti laiskanpulskeasti  pomppia lönköttelemään poispäin. Ihan kavaljeeritta ei tämä karvakerä kuitenkaan jäänyt, sillä vissiin arvanheitolla tuli ratkaistuksi, kumpi uhittelijoista pääsi sittenkin saatille, elopoikia väsäämään.

Outoa vikinää ja vinkaisua ääniaaltoili seuraavaksi avoimesta ikkunasta kuuloelimiin ja eikös siellä ollut harakkarouva, kolmen poikasen yksinhuoltajaäitee, hanakasti pienen pupunpojan kimpussa. Pisrkatti ja olkoon vaan kuinka tahansa luonnonlaki ja vahvemman oikeus ja vaikka kuinka pupupaistia on hyvillä mielin mussuteltu, niin tämä oli sentäs liian törkeää!!  Vaari, viiden Murmelin isoisävaistojen siivittämänä,  otti ja hilppaisi rivakasti hätiin hätyyttelemään ja niin tuli tämä pu-pu-pienokainen elämälle pelastetuksi  ja Ipanapuolueen riveihin säästetyksi...

Näkyivät vielä lounasaikaan harakkamuori aidalla ja pupuemäntä sen alla tiukasti toisiaan tapittaen pitävän pikapalaveria siitä, kuinka tilanteessa päästäisiin jonkunasteiseen konsensukseen ja rauhanomaiseen rinnakkaiseloon tällä plantaasilla.

Pu-pu siksi, jotta juuri noin sen  on oppinut Kuopuksenkuopus suloisenpehmeästi  lausua loitselehtimaan  omalla pihalla moisen söpöliinin  bongattuaan.

Kuvan kesästänauttija ei liity millään lailla tapahtuneeseen vaan on männäkesän heiniä:

Jehna & Jepulis:

Aivonystyrät nyrjähtivät - ex libris

   

"Miten tutkimme tulevaisuuksia?",Osmo Kuusi, Timo Bergman, Hazel Salminen (toim.), Tulevaisuuden tutkimuksen seura 3., uudistettu painos, 2013 hurjan mielenkiintoinen ja mitä tärkein aihe, mutta siinä määrin tieteellisesti käsiteltynä, että pitkät kaavajonot viimeistään saivat Mummon  nystyrät nytkähtämään nyrjälleen ja tiuhan rivin jakauksia hiuskuontaloon...
 De nada!  Paikoitellen kuitenkin  irtosi todellisia visioivia tietopaketteja, ajattelemisen aihetta antavia lennokkaita sellaisia. Kiehtova oli mustien joutsenten, villien korttien, ennakointia ja tutkintaa käsittelvä luku tuhkapilven opetuksineen. Ehdottomasti kannatava haasteenotto  tälläiselle asiasta kiinnostuneelle maallikolle!

Aiheen tutkintaa aion sitkeästi jatkaa tällä Nassim Nicholas Talebin teoksella:












"Fundamentalismi": näppärä, taskukokoinen ja tiivis teos pyrkii määrittelemään tätä välttämätöntä, mutta sekä väärinkäytettyä että -ymmärrettyä termiä ynnä vastaamaan relevanttiin kysymykseen, miksi fundamentalismi on voimissaan juuri nyt. Samalla se selkeydellään poistaa tuota tyystn tarpeetonta aivoja vaivaavaa ja asenteellista painolastia: mutua!









"Kuinka tehtiin sarjamurhaaja: Thomas Quickin tapaus", Hannes Råstam, Johnny Kniga, 2013.

Suora lainaus Leif GW Perssonin esipuheesta on paikallaan: "Kiteyttäen ja yksinkertaistaen: Tämä kirja kertoo, mitä tapahtui, kun ruotsalaiset poliisit, syyttäjät, asianajajat ja tuomarit muuttivat psyykkisesti sairaan mytomaanin "rikollishistorian pahimmaksi sarjamurhaajaksi". Suopeina avustajina toimi sekalainen seurakunta lääkäreitä, psykologeja, yksi ns. muistiasiantuntija ja aivan liian monta toimittajaa ja kulttuurihenkilöä. Se on hirveää, se on totta ja aivan ilmiömäistä luettavaa".

Tähän ei ole kerrassaan niin  mitään lisättävää kuin: 406 sivua, jotka eivät ehdi käydä  ranteita pakottamaan, sen verran kiinnostava on tämä ihmismielen komplisoituja toimintapolkuja, syitä ja seuraumuksia, niitä tahallisia ja tahattomia, pohtiva  teos ilman muuta on!



Yllä olevan henkisen annin ja funtsailun ohella on ollut suuri ilo & onni nauttia täydesti siitä, että ovi Vaarin kotiuduttua excursioltaan on avautunut sisäänpäin  passelilla frekvenssillä : nuoret ovat poikenneet kahvittelemassa, lounaalla ja hemmotelleet meitä paitsi silkalla läsnäololollaan Brunbergin herkuilla ynnä parhaillaan nautimme Amigon  innostavasta & hauskasta läsnäolosta ja kiitämme häntä  - taas kerran - teknisestä tuesta! Tapahtumarikasta  jatkoa seuraa....

Justo:

Håkan Nesser, ehdotonta eliittiä...

ja tämä siviiliammatiltaan maisteri ja yläasteen äidinkielen ja englannin opettaja, mikä näkyy tekstin tuottamisessa ja verbaalisessa iloittelussa,  painii - no doubt -  huippuluokassa kovassa ruotsalaisessa raskaassa sarjassa jälleen kerran: "Herra Roosin tarina", Tammi, 2013 on Barbarotti-sarjan kolmas teos "(Sukujuhlat"  suom, 2011 ja "Kokonaan toinen juttu" suom. 2012). Ja on hienoa kun on jotain, mitä odottaa: "De ensamma", 2010 ja "Himlen över London", 2011 vartoovat vielä kääntämistään suomeksi!

Miellyttävää eksistentiaalista pohdintaa, iloittelevaa irroittelua ja rutiineista repeämistä sekä kielellisesti soljuvan  rikasta kerrontaa, mainio suomennos on Päivi Kivelän.  Sympaattiset, hellyttävätkin ja varsin katu-uskottavat herrat: Ante Valdermar  Roos, talousnakki & vanhempi rikoskonstaapeli Gunnar Barbarotti vievät lukijan mennessään omiin maailmoihinsa ja mielenkiintoisesti mutkitteleville poluille dekkaritarinan kulkuun; tässä seurassa kelpaa kyllä  taittaa taivalta!

 Jonkinlaisena kuningasideana teoksessa  kulkee pohjavireessä niiden harvinaisten, mutta ehdottoman tärkeiden  hetkien intensiteetti, jolloin ihmispolon elontaipaleen mosaiikin  kaikki palaset ovat loksahtaneet kohdalleen, joissa on häivähdys ikuisuutta ja tilaa todeta: "Tämän parempaa elämästä ei tule. Ei koskaan tämän parempaa".

Voi Manta siun rimpsujais....

jos elämässä on niitä suvantoja, niin kun se siitä soljumaan ennättäy, kyllä kuohuaa komiasti. Asioilla ja tapahtumisilla on myös jännä piirre kumuloitua  ikäänkuin joku koheesio niitä turbulensissa heivaisi. Niin, jotta jos olisi ne rimpsuiset helmat, niin kyllä nyt kyllä nyt hulmuaisi...

Kun nytkähtää eteenpäin, niin sitten koko  leveällä rintamalla mennään. Vaarin karattua  Espoonreissulle - epistä -  heiluu Mummo huushollissa kuin rivakka  liikennepoliisi ennen vanhaan  ruuhka-aikaan risteysympyrässä: : eilinen enkka oli viisi raavaan raamikasta  ikkunaukkoa sisällä + yksi yritteliäs parvekkeella. Jälkimmäisen, maalarimestarin pidin puhtaasti jo  logistiikkasyistä  silkan kompastelun välttämiseksi varuiksi turvalukon takana, sisäperformanssin ulkopuolella.

 Etenkin, kun -totta kai ja näinhän se Murphyn laki funkkaa  - tuo poikien tehokas ja kuulemma juuri huollettu   nosturivehje otti ja pimahti, joten helahoito roudattiin - luvallani-  raameineen päivineen ja ei ihan  niin siistin roskattomasti  sisäkautta. "Kyllä pikkurouvalle ikkunat saadaan" totesi ystävällinen virolaisryhmän esimies, vaikka olisihan se ollut miehekästä viikkoja vallineen liki 30-asteen sisälämpötilan jälkimainingeissa olla kirjaimellisesti parin huoneen verran  avoimin luukuin...  Ja sitten taas imuri hurraamaan ja moppi heilumaan hip-hurraa...

Koville on ottanut, pakko myöntää, vaan kuin kukka alla, hyvin varovasti tuntosarvet ulkona kurotan ja -mme toiveikkaina tulevaan.

 ja uusiin seikkailuihin:

Oliivipuun katveessa ...

ihan koto-Suomessa istuimme torstaina niitä näitä rupatellen Henkilääkärimme vehmaassa pihapuistossa suihkulähteen solinassa varpusten ja mustarastaiden sirkuttaessa ja lehahdellessa, kuin herrankukkarossa, hyvän mielen iltaa, jossa kaikki elementit ja oleellinen olivat somasti kohdallaan. Elämä tarjoaa aina joskus yllättäen näitä tuokioita ja kohtaamisia, joista jää pitkäksi aikaa hyvä ja lämmin mieli ja joista ei puutu niin mitään. Tästä kiitämme!

Mielentilaan sopivasti:

"Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?
Mitä on tämä hiljaisuus?
Mitä tietävi rauha mun sydämessäin,
tää suuri ja outo ja uus?
Minä kuulen, kuink' kukkaset kasvavat
ja metsässä puhuvat puut.
Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat
ja toivot ja tou'ot muut.
Kaikk' on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk' on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää."

Eino Leinon, runon ja suven päivää: