jos elämässä on niitä suvantoja, niin kun se siitä soljumaan ennättäy, kyllä kuohuaa komiasti. Asioilla ja tapahtumisilla on myös jännä piirre kumuloitua ikäänkuin joku koheesio niitä turbulensissa heivaisi. Niin, jotta jos olisi ne rimpsuiset helmat, niin kyllä nyt kyllä nyt hulmuaisi...
Kun nytkähtää eteenpäin, niin sitten koko leveällä rintamalla mennään. Vaarin karattua Espoonreissulle - epistä - heiluu Mummo huushollissa kuin rivakka liikennepoliisi ennen vanhaan ruuhka-aikaan risteysympyrässä: : eilinen enkka oli viisi raavaan raamikasta ikkunaukkoa sisällä + yksi yritteliäs parvekkeella. Jälkimmäisen, maalarimestarin pidin puhtaasti jo logistiikkasyistä silkan kompastelun välttämiseksi varuiksi turvalukon takana, sisäperformanssin ulkopuolella.
Etenkin, kun -totta kai ja näinhän se Murphyn laki funkkaa - tuo poikien tehokas ja kuulemma juuri huollettu nosturivehje otti ja pimahti, joten helahoito roudattiin - luvallani- raameineen päivineen ja ei ihan niin siistin roskattomasti sisäkautta. "Kyllä pikkurouvalle ikkunat saadaan" totesi ystävällinen virolaisryhmän esimies, vaikka olisihan se ollut miehekästä viikkoja vallineen liki 30-asteen sisälämpötilan jälkimainingeissa olla kirjaimellisesti parin huoneen verran avoimin luukuin... Ja sitten taas imuri hurraamaan ja moppi heilumaan hip-hurraa...
Koville on ottanut, pakko myöntää, vaan kuin kukka alla, hyvin varovasti tuntosarvet ulkona kurotan ja -mme toiveikkaina tulevaan.
ja uusiin seikkailuihin:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti