Äitienpäivänä AD 2024...

 

Minä tahdon maljani tyhjentää, 

 kun ensi leivoset laulaa,  

kun koivut on hiirenkorvallaan  

ja vuorilla virrat pauhaa, 

Ja tahdon ma lauluni lahjoittaa, 

kun ensi joutsen soutaa,  

kun kukka on puussa 

ja kukka on maassa ja

lehdot leikkihin joutaa.

– Eino Leino –

 

 "Missä  on ilosi, siellä on aarteesi,
missä on aarteesi, siellä  sydämesi,
missä sydämesi, siellä onnesi." Augustinus

 

Aurinkoista huomista sunnuntai- ja äitienpäivää teille kaikille, joille  rakkauden jakaminen ei ole vierasta  ja jotka olette jakaneet ja edelleen jaatte  läheisyyttänne ja huolenpitoanne sekä teille onnekkaille, joilla on - on ollut -  rakastava äiti...

Lämpimästi toivottaapi:

Laura Lähteenmäki: "Sukella silmät auki" - ex Libris...

"Sukella silmät auki", Laura Lähteenmäki, WSOY, 2022, 266 s. Kannen suunnittelu: Anna Makkonen.

"Laura Lähteenmäki (s. 1973) on koulutukseltaan filosofian maisteri ja äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Kirjailijan työn lisäksi hän työskentelee kustannuspäällikkönä.

Lähteenmäen esikoiskirja ilmestyi 1998, minkä jälkeen hän on kirjoittanut 

18 kirjaa, joista kuusi kirjaa Ville Lähteenmäen ja yhden kirjan Ulla Ahvenniemen kanssa. Lähteenmäki asuu perheineen Jyväskylässä."(WSOY)

 

 

                                                           ©Veikko Somerpuro

 

 

" Vaikka minua ei jonakin päivänä ole, niin sinä et ole yksin.

 

Tanskan dyyneille sijoittuva tiheätunnelmainen romaani kesästä, joka avaa menneisyyteen uusia polkuja.

Maria viettää pienen tyttärensä kanssa kesää Tanskassa. Hän alkaa kirjoittaa juuri kuolleesta isästään elämäkertaa ja löytää isän muistiinpanoja lapsuudestaan. Miksi he oikeastaan elivät isän kanssa kaksin ja miksi Maria näki äitiään niin vähän? Oliko joissakin muistoissa lapsi, joka nukkui hänen kanssaan samassa sängyssä? Lähteenmäki kuvaa mestarillisesti perheessä vaiettuja asioita ja ihmisten välisiä valtasuhteita. Hän pohtii, miksi niin usein toistamme vanhempiemme virheitä - juuri niitä joita haluaisimme eniten välttää." (WSOY)

 

 

 

Sattuipa käsiin teos, jonka kirjailijan tuotantoa en entuudestaan tuntenut ja se ynnä herkän seesteinen kansi saivat oitis tarttumaan teokseen uteliaan odottavana kohti tulevaa lukukokemusta.

Teos on kaksiosainen: I Pintajännite ja II Pohjavirtaus.

-  Liisa ja isä olivat asuneet pari vuotta sitten Hannen hytteissä, ja Liisa oli hullaantunut paikkaan, avaraan rantaan, loppumattomiin dyyneihin ja vaaleansiniseen taivaaseen. Isä ei ollut yhtä innostunut. Hän valitti, 

että kalsareihin oli mennyt hiekkaa ja aikuiselle miehelle oli tuputettu kalapuikkoja. 

Liisa nauroi isän marinalle niin kuin hän aina nauroi ja ehdotti, että tulisin Jyllantiin kirjoittamaan väitöskirjaani tai Juuson kanssa lomalle.

 

Kiusaamisesta:  - Kiusaaminen   on määriteltävissä ja osoitettavissa ja mitattavissa ja kitkettävissä, kun vain käymme niin fyysillistä kuin psyykillistä väkivaltaa vastaan. Ketään ei jätetä yksin. Vaikka nopeat yhteiskuntamuutokset ovat tuoneet mukanaan liberalismia, joka nivertää yhteishyvää ja vaatii arvojen uudelleenmäärittämistä, heikompien tietä pitää tasoittaa. Jokainen lapsi lähtee jostakin kodista kouluun ja osallistuu elinpiirinsä rakenteisiin. Lapsi toistaa maailmalla sen, mitä kotoa oppii. Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Jokainen on jonkun lapsi...

 

Aihepiiri on psykylogisesti erittäin kiinnostava ja kirjailija pureutuu siihen tarkasti sekä hienovaraisesti havainnoiden ja ruotien.  Lähteenmäki kirjoittaa  luontevasti soljuvaa tekstiä, jota - vaikka se aika ajoin jättää lukijansa syviin mietteisiin

-  on silkka ilo lukea.  Kerrassan antoisa ja ajatuksia herättävä sukellus, josta pidin erittäin paljon.   Anna Makkosen seesteisen herkkä kansi on teoksen sisällön myötäinen ja tukee sen sanomaa.

 

Ilmaan jää leijumaan ikiaikainen kysymys: miksi ihmissuhteet ovat niin kiemuraisia ja vaikeita? Mitä läheisempiä ne ovat sitä kimurantimmiksi ja haasteellisemmiksi ne usein kipristyvät...  Meidän muistomme menneestä ovat keskenään hyvinkin erilaisia.

Kaiken muun antoisan ja hyvän lisäksi kirjailijan auringonpaisteiset kuvaukset hauskoista hetkistä meren suolaisessa tuoksussa ja lämpimillä dyyneillä loivat varovaista ja  positiivista odotuksen ja toiveikkudeen henkeä tässä vaihtelevien kelien vallitessa paarustavalle lukijalle. Lähteenmäen jatkoa kirjailijanuralle on mielenkiintoista jäädä seuraamaan:)

- Elämä on enimmäkseen arvuuttelua. - Elizabeth Strout: Nimeni on Lycy Barton. (suom. Kristina Rikman)

Teokseen tykästyneenä: 

Jørn Lier Horst: " Yömies / Nattmannen" - ex Libris...

"Yömies", Jørn Lier Horst, Otava, 2024, pehmeäkantinen,  316 s., suomentanut Päivi Kivelä.

"Jørn Lier Horst (s. 1970) on norjalainen bestsellerkirjailija ja entinen rikostutkija. Hän on voittanut dekkareillaan useita palkintoja. Wisting-sarjan oikeudet on myyty yli 20 maahan, kirjoja on myyty huikeat kymmenen miljoonaa kappaletta ja niistä on tehty myös suosittu tv-sarja."(Kustantaja)

 

                                 ©Anton Saggiu, saatu Salomonsson 2021, Otava

 

"Narvik. Norja. Kylmänä ja sumuisena päivänä kaupungin keskusaukiolla kohoaa hirveä näky: naisen pää seipään nokassa. Kukaan ei tunnista nuorta uhria, ja kaupunki on järkytyksen vallassa.

Rikospoliisi William Wisting joutuu kohtaamaan uransa kammottavimman murhan. Sitten joesta löytyy uusi ruumis.

Tutkimus vie Wistingin raakaan alamaailmaan. Tapaus vaikuttaa mahdottomalta, mutta kauheudet alkavat pian kiertyä mystisen Yömiehen ympärille." (Takakansi)

"Naisen pää seipäännokassa sai äkkiseltään miettimään josko vastassa olisi jonkinlainen syksyistä heinäpeltoa seipäineen muistuttava tarjoilu, mutta päätin kuitenkin luottaa Horstin ja Wistingin kaksikkoon monien aikaisempien mukavien lukukokemusten perusteella, joista viimeksi luin teoksen "Hiljainen meri", 2023 lopputulemin: Horst ja Wisting on lyömätön yhdistelmä mitä tulee tutkinnan kulun kuvaamiseen ja  persoonain piirtoon. Uteliaana siis ottamaan selvää mitäpä nyt päähenkilöidemme elämään  kuuluu:

Line:  - Wisting ilahtui. Puoli vuotta sitten Line oli jättänyt rakoilevan avioliiton taakseen ja muuttanut Osloon saatuaan sijaisuuden VG:stä. Wisting oli ollut ylpeä kun tytär palkattiin maan suurimpaan sanomalehteen. Se oli hänestä melkoinen saavutus. Mutta Linekin oli saanut parissa vuodessa pienessä paikallislehdessä enemmän aikaan kuin moni toimittaja koko työuransa aikana.

Tytössä oli samaa intoa, joka oli ajanut Wistingiä eteenpäin, ja lisäksi hänellä oli lähes yliluonnollinen kyky osua oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. 

Se oli huomattu.

Wisting:  - nielaisi. Hän oli ehtinyt nähdä pitkän uransa aikana lähes kaikki raakuuden ja julmuuden muodot, mutta ei ollut koskaan uskonut pelkkään pahuuteen. Siihen että jotkut ihmiset olivat läpikotaisin pahoja. Ei ennen kuin nyt. Tämä rikos oli peräisin mustaakin mustemmista aivoista.

Henkilökuvaus onnistuu ilman turhia kommervenkkejä ja juonen kuljetus etenee sutjakasti.  Horst taitaa myös eloisan ja hauskan sanankäytön kuten: Märät kadut kiilsivät mustina kuin kovakuoriaisen selkä...

Kirjailija pureutuu myös ajankohtaiseen aiheeseen, ihmiskauppaan ja sen kiemuroihin:

- Tapausta tutkiessaan Wisting oli käsittänyt, että tällainen rikollisuus oli paljon yleisempää kuin hän oli luullut. Ihmiskauppa oli maailmanlaajuinen, valtioiden rajat ylittävä ongelma, se oli järjestäytynyttä rikollisuutta johon liittyi yleensä myös huumekauppaa. Toiminta oli tuottoisaa ja suurin osa uhreista valmiiksi heikossa asemassa, köyhiä ja alistettuja. Verkostot ulottuivat moniin maihin ja niihin oli vaikea päästä käsiksi.

Siinäpä on yhä laajeneva sarka ja haastetta ammattikunnalle kynnettäväksi ja pois kitkettäväksi eikä nykyinen maailmantilanne varmaankaan tee sitä yhtään helpommaksi vaan päinvastoin...

Horst ja Wisting parivaljakko on takuuvarmaa luettavaa ja kantaa teoksesta toiseen sekä pitää lukijan mielenkiinnon vaivatta vireillä.

Kaksikon seurassa jälleen kerran viihtyi:

Valoisaa & vallatonta vappua 2024...

On taasen monien kelillsten takapakkien - jos ei suorastaan lumisateellisten täystyrmäysten ja hektisten toimintaviikkojen  kautta sitkeästi taaperrellen vaan ei kompastellen saavuttu kesän kynnykselle eli vappuun, joten ilolla todettakoon: 

 Olen ihmeellisellä matkalla
kuljen ihastellen maisemia
pieniä ihmeitä ja omaa itseäni
pysähdyn usein huomatakseni
kaiken arvokkuuden
kiitän tästä ihanasta matkasta.

RunoTalo 

 

 

 "Pieni kukka, joka kukkii toukokuussa. Ihana auringonlasku päivän päätteeksi. Joku auttaa tuntematonta matkan varrella. Se on minulle taivas." - Sam Cooke  

Itse Sääherrakin hymyilee leveästi ja ilkikurisesti ja lämpö hellii meitä, joten huokaistaan helpotuksesta, kohotetaan iloisesti pirskahteleva kuplivainen tervetulleelle valolle ja luonnon heräämiselle eli kevälle!

Veikeää ja verratonta vappua:

Eeva Kilpi: "Laulu rakkaudesta ja muita runoja" - ex Libris...

"Laulu rakkaudesta ja muita runoja", Eeva Kilpi, WSOY 2024, ensimmäinen painos ilmestyi 1972.

Eeva Kilpi    (s.1928), tämä Hiitolassa Laatokan Karjalassa syntynyt iloinen ja elämänmyönteinen ikuinen evakkotyttö ei  juuri enempiä esittelyjä kaipaa, 

mutta halutessasi saat lisätietoja vahvennusta klikkaamalla:) 

Tämä kooste on hänen esikoisrunokokoelmansa. 

  ©Veikko Somerpuro

                                                      

"Eeva Kilven ensimmäinen runokokoelma  Laulu rakkaudesta ja muita runoja ilmestyi vuonna 1972. Se sisältää lukuisia usein siteerattuja ikisuosikkeja.

Laulu rakkaudesta ja muita runoja käsittelee aiheita, jotka kulkevat läpi kirjailijan tuotannon: naiseus, rakkaus, taiteilijuus, rauha, luonto, yksinäisyys.

Raskas ja keveä, arkinen ja ajaton punoutuvat yhteen unohtumattomina säkeinä:

Nukkumaan käydessä ajattelen: Huomenna minä lämmitän saunan, pidän itseäni hyvänä, kävelytän, uitan, pesen, kutsun itseni iltateelle, puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun: Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun." (WSOY) 

 

 

Eeva Kilpi on ollut siitä pitäen, kun hänet Tätini, toisen evakkotytön, ansiosta löysin yksi ikisuosikeistani kautta vuosikymmenten ja hänen tuotantonsa pariin on tullut aina uudelleen palattua. Edellisen kerran nautin hänen seurastaan teoksen Elämää kaikki päivät (2020) parissa todeten: Kilven omaama luonnon- ja ihmisläheisyys, "elämän evakkous" ja halu ymmärtää asioita ovat hänen ehdottomia ja läpi koko tuotannon kulkevia vahvuuksiaan...

 

Tämä  kooste sisältää kaksi lukua ja osion Laulelmia. Ja ei kuin makustelemaan ja nauttimaan:

 

 

- Ajattele,

minä sanoin sillä hetkellä kun olin varma,

me sovimme yhteen

Niin, hän sanoi. Oi että me tavattiin.

Loput minä muistan.

 

 

-Yhtäkkiä näen ikkunassa peilikuvani:

jalat pöydällä, kädessä kirja,

mukavannäköinen asento.

Ja se hymyilee.

Minä vilpittömästi kadehdin sitä. 

 

Ja hyväksi lopuksi kirjallisuutta harrastavan, rakkaan tätini suosikkisitaatti, useasti lohdukseen viljelemä poiminta, joka muistuu aina mieleeni häntä kaipauksella  ja suurella lämmöllä  sekä kiitollisuudella ajatellessani ja muistaessani:

- Mie rakastin sinnuu kuule silloin

ja taijan rakastaa vieläkin,

kun elämän evakkona

yhä maailmalla kuljeksin....

 

 

Vastikään  ilmestyi uusin  teos nimeltään "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä", Se meni oitis varaukseen ja odotan suurella uteliaisuudella ja mielenkiinnolla varmana antoisista lukutuokioista!

 

Upeaa, juhlat siis jatkukoon:

 

Kari Levola: "Kertaalleen kuollut" - ex Libris...

"Kertaalleen kuollut", Kari Levola, Robustos, 2024, 133 s. Kansi Heikki Savola.

Kari Levola (s. 1957) , lisätietoa saat halutessasi klikkaamalla vahvennusta.

                                                              ©Jukka Uotila

 

"Nesteen kertyminen keuhkoihin ei tee hyvää. Raistolankin elämän se sotkee pahemman kerran, eikä vanhan poliisimiehen muistelmien kirjoittaminenkaan etene. Etenkin kun jotkut asiat mieluummin unohtaa kuin muistaa. Ja se minkä kuvitteli muistavansa, olikin ihan toisin. Sairaalan letkuissa on aikaa ajatella, mutta sielläkään ei pääse tapahtumien vyöryä karkuun. Paitsi omin luvin.

Raistola ratkoo taas rikospulmat omalla tyylillään. se saa läheiset pohtimaan mihin sitä nestettä oikeasti on kertynyt." (Takakansi)

 

 

Kari Levola on onnistunut pysyttelemään minulta piilossa näinkin pitkään, 

joten korjataanpa vahinko ja tutustutaan tähän mielenkiintoiseen kirjailijaan eli uteliain mielin ottamaan selvää siitä, mitä Savolan tyylikkään kannen sisällä piileksii lukijaansa vartoilemassa.

 

- Muistelmissa ei ole mieltä, jos tarkoitus onkin ollut unohtaa. Se kaikki oli jo mennyt takaraivoon ja tullut sieltä uloskin, kadonnut jonnekin rojuihin ja pimeään. Ja kuitenkin minun piti ruveta penkomaan vanhoja paperikasoja, mappeja, laatikoita. Oliko ihan pakko? Vähän sama tilanne kuin puutarhassa: pikkulinnut sirkuttavat ja äkkiä tulee aivan hiljaista kuin auringonpimennyksen aikaan. Pieni nopea haukka lentää puitten välistä. Ampumahaukka, tai sitten se on pöllö, joka istahtaa oksalle ja tuijottaa suurine silmineen.

 

   

- Ulkokautta pääsin entiseen autotalliin värkkäämääni työhuoneeseen. 

Siellä kaikki oli niinkuin pari päivää aiemmin. Mappi oli auki kohdasta, johon olin sen jättänyt. Mitä järkeä oli muistelmien kirjoittamisessa, kun olin kaikki nämä vuodet yrittänyt unohtaa, painaa jonnekin kauas takaraivoon, autotallinperälle... 

Alun yskimisen ja ahdistuksen sekä milloin poliisiautolla milloin lanssilla sairaalaan nesteenpoistoon kuskaamisen tiimoilta rupesi tulemaan aprikoiva ja tilkan epätietoinen olo epikriisien laadinnasta, mutta näppärästi tästä vaan dekkariksi putkahdettiin, kun kuolleeksi luultu ja kuopatuksi luokiteltu Kaario palaa Raistolalta oikeuksiaan perämään.

- Mitä sinä mietit? Helena kysyi. Kunhan mietin.-  Mitä Sinulla on ollut tai on sen Kaartion vaimon kanssa? Väärinkäsitys. Kuusela näytti minulle kuvia. Se sopisikin paremmin papparaziksi kuin poliisiksi.

Helena tuli istumaan viereeni lauteille ja otti minua kädestä.

- Oletko varma, ettet ole vaarassa, jos Kaario ilmestyy tänne? - Minäkö. Me oltiin työkavereita.

- Et siis luule tarvitsevasi poliisin suojelua, tai että lähtisit vähäksi aikaa jonnekin? - Ei jumalauta, minä olen eläkeläinen mutta en mikään holhottava! - Känkkäränkkä sinä olet. Helena naurahti ja lähti saunasta....

 

Pidin teoksen rytmistä ja alun leppoisan rauhallisesta kerronnasta, joka lähtee käyntiin verkkaisesti, poliisihuumoreineen ja  ilmeikkäine sanankäänteineen tiivistyen loppuratkaisua kohden.

Teos sopii mainiosti rattoisaksi luettavaksi näin kevään taiton vaihteleviin keleihin  ja on mukava uusi tuttavuus!

Iloisesti yllättyi:

Eppu Nuotio Pirkko Soininen "Nainen parvekkeella - ex Libris...

Nainen parvekkeella, Eppu Nuotio Pirkko Soininen, Bazar, 2016, 299 s.

"Eppu Nuotio (s.1962 on Berliinissä asuva palkittu kirjailija, jonka laajaan tuotantoon kuuluu yli kuusikymmentä kirjaa, lukuisia tv-sarjoja, näytelmiä ja musikaaleja. Hän on toiminut Unicefin lähettiläänä vuodesta 2002.

Pirkko Soininen (s. 1969) on työskennellyt toimittajana ja copywriterina. 

Hän voitti Runo-Kaarina-kilpailun vuonna 2013 teoksellaan Murretut päivät. Soininen asuu Turussa tyttärensä kanssa ja kirjoittaa blogia tuulennaapuria.blogspot.fi." (Lievelehti)

 

 

                                                          ©Mikael Soininen

 

 

"Taulu, joka merkitsee enemmän kuin elämä. Mysteeri, jonka ylle menestys on heittänyt verhonsa. Nainen, jonka kohtalo jäi avoimeksi.

Suomalainen nuori dokumenttiohjaaja tulee Pariisiin etsimään Albert Edelfeltin taulun luonnoksia. Kaukana Suomessa iäkäs taiteenharrastaja seuraa etsintää. Edelfeltin ajan tapahtumat kurottavat kohti nykypäivää, ja menetykset pohjustavat kaikkea myöhemmin syntynyttä. (Takakansi) 

 

 

Taidetta ja arkkitehtuuria ilmassa näin kevään kynnyksellä: sattuipa somasti: edellinen lukemani teos Jussi Sudenlehden  Mellakka  vei matkalle Barcelonaan Gaudin arkkitehtoniseen maailmaan ja tämä puolestaan kuljettaa Pariisin kaduille ja kujille Edelfeltin teoksen Nainen parvekkeella jäljissä etsimään lisätietoa sen syntyvaiheista ja luonnoksista.

Kerronta perustuu ja etenee pitkälti dokumenttiohjaaja Salome Virran ja taiteenharrastaja A.S. Joenmaan käymän kirjeenvaihdon pohjalta, seikka, joka tuo oman, piristävän ja massasta poikkeavan  lisämausteensa tähän dekkariksi luokiteltuun  teokseen.

Salome Virta:  - Niin, kaikista Edelfeltin teoksista minulle juuri tästä on tullut se, jota en saa mielestäni. Se saattaa johtua parvekkeella seisoskelevasta naisesta,  Thérese Lainvillestä, hänen ilmeestään, tuosta vienosta hymystä, joka on vasta nousemassa hänen huulilleen, ajatuksista, jotka liikkuvat hänen päässään kun hän katselee alas kadulle, tuosta syvänturkoosista hatusta tai ateljeen tunnelmasta, kukista korkeassa maljakossa ja kevään ihmeellisestä valosta, siitä samaisesta, josta Edelfeltkin oli niin hurmaantunut...

- Hortense Mullins:  - pyyhkii hikeä otsaltaan ja ihmettelee muiden kaupunkilaisten tavoin yllättävää helleaaltoa. Hän konttaa taiteilijan ateljeessa rätin kanssa, pyyhkii lattioita ja katselee vaivihkaa maalariherraa. Rouva lähti lasten kanssa pariksi viikoksi kotiseudulleen ja herra kysyi, voisiko Hortense tulla korvausta vastaan siivoamaan ennen muun perheen paluuta. Koskaan ennen ei Hortense ole päässyt todistamaan yhdenkään maalarin työntekoa ja nyt hän ihmettelee sitä kuinka keskittyneesti maalariherra maalaa mekon laskoksia, perääntyy välillä askelen, katsoo maalausta pää vinossa ja syöksähtää uudelleen pensseleineen maalauksen kimppuun. Hortensesta näyttää siltä kuin mies tanssisi.

Pariisi on aina Pariisi ollaan siellä sitten millä vuosisadalla tahansa, eikä se koskaan ole lakannut kiehtomasta omaa mieltäni, kun siellä aikoinaan tuli useamminkin käytyä. Teoksen kerronta kulkee poikkeuksellisella tavalla lähinnä Salome Virran ja A.S. Joenmaan käymän kirjeenvaihdon mukaisesti edeten, mikä alkuun päästyä osoittautuu mielenkiintoiseksi tavaksi kuljettaa sitä.

Tämä massasta ulosampaiseva kirja osui hyppysiini aivan sattumalta - ja hyvä että teki niin... Kaksikon luoma tunnelma ja teeman kuljetus ovat yhdellä sanalla kiehtovia, ja se tempaisi minut vaivihkaa mukaansa  ja poikkeavaan esitystapaansa.

- Ah, ihminen ei elä pelkästä leivästä!/mitä ihanin auringonpaiste, puut vaaleanvihreinä, kevään ja elämän tuoksua, kauniita pukuja, liikettä, elegantteja vaunuja.  Albert Edelfelt

Niinpä ja korvamatona soi Pariisin taivaan alla...

Jussi Sudenlehti: "Mellakka" - ex Libris...

"Mellakka", Jussi Sudenlahti, WSOY, 2024, 290 s. Kannen suunnittelu

Martti Ruokonen.

Jussi Sudenlehti (s. 1982) on turkulainen kirjailija, kirjallisuusterapeutti ja psykoterapeutti. Hän on julkaissut romaaneja, tietokirjoja, runoteoksia ja lastenkirjoja." (Livelehti)

 

                                                          ©Jussi Vierimaa
 

"Työhön ja parisuhteeseensa kyllästynyt Mikael lähtee perheensä kanssa lomalle Barcelonaan. Nopeasti perheloman luonne muuttuu, kun Mikael rakastuu katusoittajaan.

Mikael alkaa kirjoittaa tarinaa Antoni Gaudista ja hänen seuraelämästään. Samaan aikaan hän ajautuu yhä syvemmälle Barcelonan alamaailmaan, poliittisen mellakointiin ja omiin kuvitelmiinsa.

 

Mellakka on rikkinäinen kertomus muistista ja itsenäisyydestä. Se käsittelee vaikeaa kysymystä: kuka saa kuvitella ja katsoa, kenellä on valta kirjoittaa historiaa. Se on kiihkeätempoinen tarina yrityksestä irtaantua toksisesta turvallisuudesta ja löytää itsensä sijaan toinen." 

 

 

Aina on ilahduttavaa löytää uusi kirjailijatuttavuus, jonka esittelytekstiä lukiessa kiinnostus herää ja nostaa päätään. Siispä uteliain ja avoimin mielin hyppäsin mukaan  tähän Mellakkaan, joka sisältää osat  I MELLAKKA ja II SIIVET sekä pyörii käsitteen Reverie (Haaveilu, unelmointi, päiväuni. päiväunelmointi) tiimoilla määritellen sen näin: Reverie viittaa useiden eri aistien piiriin kuuluviin kokemuksiin, kuten visuaalisiin kuviin, ääniin tai tuntemuksiin. Yhteistä niille on spontaanius. Lisää käsitteestä ja sen soveltamisesta käytäntöön:

Psykoterapia lehti (klik).

 

 Fatum cockerspanieli: tiesi ennen meitä lapsen tulosta. Se tiesi tuntia ennen riitaa, mitä tuleman piti ja poistui hyvissä ajoin asuntomme kellariin makaamaan lämmitettyjen laattojen päälle. Santtu ja minä teimme ennen riitaa pieniä eleitä, joita Fatumilla oli aikaa tulkita, mutta joista meillä ei ollut aavistustakaan. 

Koirat pystyvät aistimaan akustiikasta ja maan värähtelystä tulevan katastrofin...

Santtu: Epätasa-arvosta: Santtu halusi, että tuntisin hänen tuskansa ja se helppous, mikä minun ja lapsen yhteisessä toiminnassa oli, ei auttanut asiaa.

- Epätasa-arvo eli sitkeästi välillämme ja kuormitti pieniä arkisia hetkiä. Arkitaistelujen voittamisesta oli tullut koko suhteen tarkoitus. Aseina meillä oli pienet ironiset ja piikikkäät kommentit. Irvokas tapa puhua toisillemme alkoi synnyttää uutta todellisuutta välillemme.

 

 Antoni Gaudilla ja Sagrada Familialla on olennainen osa teoksessa ja lisää löydät halutessasi klikkaamalla vahvennoksia.

Rikkinäinen kertomus todetaan esittelytekstissä ja rikkinäiseksi jää väistämättä myös tämä avaus teoksesta, josta pidin sisään päästyäni osittain paljonkin ja jonka kannet suljin hivenen ristiriitaisin tuntein jääden viipyilemään kirjan luomiin tunnelmiin ja mielikuviin.

-  On pakko kuvitella, kirjoittaa historia uudesaan sietääkseen itseään nykyhetkessä. Kuvitelmiin työnnetään se mikä ei mahdu todellisuuteen.

Sudenlehden viljelemä  persoonallinen, samaan aikaan eteerinen ja läsnäoleva tyyli, jota ensi alkuun hienoisesti vierastin ja jäin makustelemaan, osoittautui kiinnostavaksi omaleimaisuudessaan ja raikkaudessaan tietoisesti tietyllä "kotoisuudella" höystettynä.

Teoksen ympärilleen luomaa tunnelmaa kuvaa oivasti Martti Ruokosen luoma voimakassävyinen kansi.

-  Rakkauden voi tuhota seuraamalla omia halujaan...

Jotta silleen: 

Paarustettiinpa pääsiäiseen...

 

Takana vikkelät ja voimille käypät viikot sarjasta hippulat vinkuen, mutta kaikeksi onneksi myös  kaksine, hilpeine varhaisnuorison synttäreineen, jotka perinteiseen tapaan tulivat asianmukaisella riemukkuudella ja hälinällä sekä vilkkain ja rönsyilevin keskusteluin ynnä monenlasiin herkutteluin vietettyä. 

 

Edessä tervetulleet pääsiäispyhät  rauhoittumisineen, ulkoiluineen ja mielenkiintoisesti vaihtelevine sääennusteineen sekä kaikkine ajankohtaan liittyvine erikoisherkkuineen.  Tilaa olemiselle ja kevään tulon koiton seuraamiselle eli kaikelle mukavalle ja kiintoisalle sekä tietty musiikin kuuntelulle ja lukemiselle ynnä ristikkojen äärellä pähkimiselle.

 

 

 

 

Talven ehdottomat hitit, nastapopot on saatu - ainakin väliaikaisesti - pois alta. Varikset raakkuvat kuusenlatvoissa, mustarastas on parhaillaan virittämässä huiluaan, rusakot temmeltävät juhannuspoikain kuvat silmissään, sireenissä on 

- jos oikein tarkkaan katsoo - hentoja silmuja jnpp. Mainiota!

 

 

On taasen päästy aikaan,

kun luonto herää taikaan.
Lumivaippa on saanut muodon uuden,
kun on kasvattanut tilalle rapakon suuren.
Pesimispuuhissa linnut häärää,
voita ei mikään tuota laulujen määrää.
Leskenlehti työntyy penkalta ojan,
ja antaa meille näyn soman.

Bertta Bergroth

                                              

 

Muistot kuin poreet

mielen pintaan:

silloin oli kevät

ja sula ja sinä ja minä

Katso nyt

miten maasta

nousevat tulppaanien 

maljat: Skool meille

Seppo Helminen

 

 

Näillä mietteillä meillä, entäpä minkälaisin suunnitelmin ja aatoksenriennoin teillä?

 

Pilkettä silmiin, hyvää, hauskaa ja herkullista sekä omanoloista pääsiäisaikaa sekä -taikaa pääsiäisnoitia vartoillen ja pupuja bongaillen! Nauttikaamme täysillä kaikesta siitä, mikä tuo meille mielihyvää ja iloa sekä antaa mielenrauhaa!

Toivottaapi:

Claire Keegan, "Kasvatti / Foster" ex Libris...

 

"Kasvatti", Claire Keegan, Tammi Keltainen kirjasto,2024, 83 s., suomentanut Kristiina Rikman.

"Claire Keegan  (s. 1968) syntyi ja kasvoi Irlannissa suuren perheen nuorimmaisena. Hän on opiskellut englantia ja politiikan tutkimusta 

New Orleansissa ja kirjoittamista Walesin ja Dublinin yliopistoissa. 

Keeganin novellit ja pienoisromaanit ovat voittaneet useita palkintoja. 

Nämä pienet asiat oli vuoden 2022 Booker-ehdokkaana, ja se voitti maineikkaan The Orwell Pricen. Kasvatti-teksesta filmatisoitu elokuva Hiljainen tyttö oli Irlannin Osacar-ehdokas 2022." (Takakansi)

                                                           ©Philippe Matsas

 

"Köyhän irlantilaisperheen tyttö lähetetään kesäksi maatilalle tuntemattomien sijaisvanhempien hoiviin, eikä hän tiedä milloin pääsee takaisin kotiin. Ensimmäisen kerran elämässään hän saa osakseen rakkautta ja hoivaa.

Näiden ihmisten luona on iloa ja onneakin, mikä saa sulkeutuneen lapsen pikkuhiljaa avautumaan. Mutta niin vain on, että vakaassakin koodissa onni saattaa levätä hyvin hauraalla pohjalla." (Lievelehti)

 

 

Nämä pienet asiat oli ensikosketus Keeganin tuotantoon ja positiivisesti hämmästyttävä  sellainen: Keeganin kaunis ja positiivisesti herkkä kirjoitustyyli vakuuttaa ja hän kuvaa elävästi ihmisten maailmaa kaikkine erilaisine jännitteineen. Ei kuin makustelemaan:

- Mietin millaista siellä Kinsellojen luona mahtaa olla. Kuvittelen miten kookas nainen kumartuu antamaan minulle lasillisen lypsylämmintä maitoa. Ja sitten näen mielessäni toisen kuvan samasta naisesta, mutta nyt hänellä on esiliina ja hän kaataa lettutaikinaa paistinpannulle ja kysyy, haluaisinko toisen, niin kuin äitini tekee joskus ollessaan hyvällä tuulella.

-  Olen tottunut siihen miten miehet välttävät puhumista: he potkaisevat saappaan korolla turvemöykyn nurmikosta, läiskäisevät auton kattoa ennen kuin se lähtee liikkeelle, sylkäisevät, istuvat jalat leveästi harallaan muina miehinä.

Ja  relevantti kysymys kuuluu: vieläkö Keeganin taika puree?

- Iso kuu valaisee pihaa, näyttää tietä kujalle ja siltä tielle. Kinsella ottaa minun käteni omaansa. Ja heti kun hän tekee niin, tajuan että oma isäni ei ole ikinä kävellyt kanssani käsi kädessä, ja jokin minussa toivoo, että Kinsella päästäisi irti, jotten tuntisi näin.

- "Sinun ei tarvitse sanoa mitään", Kinsella sanoo. Moni on menettänyt paljon kun on menettänyt tilaisuuden olla sanomatta mitään...

Painokas kyllä vaan. Keeganin kaunis, kuulas ja höyhenenkevyt kertomus nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi tulemisen tarpeesta, joka elää meidän jokaisen sisällämme, tuottaa toivotun tuloksen, jota Rikmanin ensiluokkainen suomennos tukee.

Koskettavaa, seesteistä ja mieliinpainuvaa sekä ajatuksia herättävää ja kevyesti soljuvaista, herkkää ja loppuun asti ajateltua tekstiä. Suurella mielenkiinnolla ja uteliain mielin jäänkin seuraamaan, kuinka Keegan uraansa jatkaa.

-  Siellä missä on salaisuuksia, on myös häpeää...

Lukemaansa ihastuneena: 

Samuel Bjørk: "Saari kaukana kaikesta" - ex Libris...

 

"Saari kaukana kaikesta", Samuel  Bjørk, 2023, Otava, 410 s., 

suomentanut Päivi Kivelä.

Samuel  Bjørk: on kirjailijanimi, jonka takana on norjalainen kirjailija, käsikirjoittaja ja muusikko Frode  Sander Øien. Bjørkin Mia & Munch -jännityssarja on huima kansainvälinen myyntimenestys. Saari kaukana kaikesta on 

Mia & Munch -sarjan viides, itsenäinen osa. Aikaisemmat osat: 

Minä matkustan yksin, Yölintu, Poika pimeästä ja "Susi" (klik)  (Lievelehti)

 

                                                            ©Harald Øren 

 

"Murhatutkijan työnsä lopettanut Mia Kruger on muuttanut asumaan kuvankauniille Hitran saarella. Pian hän joutuu kuitenkin kohtaamaan siellä vaanivan pahuuden: Kolme vuotta aiemmin pieni poika katosi jälkiä jättämättä. Nyt löytyy 16-vuotiaan tytön ruumis, ja verilammikkoon rikospaikalla on kirjoitettu kadonneen pojan nimi.

Mian on astuttava jälleen työrooliinsa, ja avuksi saapuu onneksi Holger Munch. Mutta menneisyyden tapahtumat saartavat heidät ja Hitran asukkaat salaisuuksien ja epäilyn keskelle. Kunnes mikään ei ole enää entisellään." (Takakansi)

 

 

Edelliskerran nautin tämän kirjailijan seurasta teoksen "Susi" matkassa, 

josta lakonisesti:   Bjørk on ottanut oman paikkansa dekkariosastollani aiemmin teostensa Yölintu ja  Poika pimeästä  ansiosta, reippaasti ja uteliaana siis matkaan kauniille Hitran  (klik) saarelle:

 

Holger Munch;  - Mariboes gate 13:n murhayksikkö. Holger Munch. Maan taitavin rikostutkija ympärillään ryhmä, jollaisesta maailman parhaatkin rikostutkijat kykenivät vain haaveilemaan. Raskaimmat tapaukset. Selvitysprosentti lähes sata. Tietysti silloin sai vihamiehiä. Kadehtijoita, jotka halusivat nähdä hänen putoavan valtaistuimeltaan, mutta hän oli huitaissut heidät pois kuin pölyhiukkaset kuluneen tweedtakkinsa olkapäältä...

Kiireetöntä vaan ei laahaavaa ja eloisasti kulkevaa kerrontaa juonen kiehnäyksineen, jonka ohella riittävät erilaiset ja hyvin piirretyt henkilökuvat ynnä antoisat ympäristökuvaukset luovat tasokkaan kokonaiskuvan.

- Luca Eriksen:  Aluksi hän oli pelännyt Miaa. Kiinteää, läpitunkevaa katsetta, 

joka tuntui lukevan toisen ajatuksetkin. Ryhmäkokouksissa Mia puhui harvoin ja hiljaa, mutta kun hän avasi suunsa, hän sai heidät, tai ainakin hänet, käsittämään paremmin mikä oli tärkeää ja mikä ei. Niin kuin se teekuppi. Portto. 

Mia oli pelkästään sen perusteella poistanut Anders Woldin epäiltyjen listalta, Luca piti itseään kohtalaisen älykkäänä, mutta sitä hän ei olisi ymmärtänyt. Jännittävää. Ja nyt he tekivät töitä yhdessä...

- Varmaotteinen  Bjørk ei tarvitse turhia tehosteita eikä henkilöhahmoilla suoritettua huomionhakua tai kikkailua pitääkseen lukijansa mielenkiinnon vireillä ja valppaana.  Tasapainoista ja antoisaa sekä rauhallista, laadukasta ja mukavaa luettavaa, jolle sopii toivoa jatkoa!

-  Kerran poliisi, aina poliisi....

Niinpä:

Heikki Valkama: "Kätkö" - ex Libris...

 "Kätkö, Heikki Valkama, Tammi 2024, 143 s. Päällys: Markku Taina.

"Heikki Valkama (s.1975) on Ylen Uutispodcastin toimittaja. Hän on myös japanilaisen kulttuurin monipuolinen asiantuntija, joka on kirjoittanut aiheesta useita kirjoja, niin kauno- kuin tietokirjallisuuttakin. Huippukokki Riku Mäen esitellyt Pallokala (2017) palkittiin Suomen dekkariseuran Vuoden esikoisdekkari-kunniakirjalla, ja se sai Kirja à la Carte -  palkinnon." (Lievelehti) 

                                                       ©Petri Artturi Asikainen

 

"Japanilaisella pikkusaarella lomaileva Riku Mäki kohtaa ostosreissullaan puolialastoman naisen. 

Siitä alkaa kiihkeä romanssi. Mutta pian huvilalla, jolla Riku ystävineen majailee, alkaa tapahtua outoja. Haluaako joku lomalaisista eroon?

Samaan aikaan ylitarkastaja Daisuke Matsuzaka tekee ratsian pohjoiskorealaiseen alukseen, jonka epäillään salakuljettavan Japaniin huumeita. Toisaalla Yakuzaryhmät taistelevat julmasti vallasta. Miten kaikki liittyy yhteen?" (Takakansi)

Japaniin sijoittuvaa dekkarikirjallisuutta ei ole juuri sattunut kohdalle, joten tämä Valkaman uutuus sai esittelyllään uteliaana tarttumaan  kutsuvalla pelkistetyn tunnelmallisella kannella varustettuun teokseen.

 

Riku:  - Nyt hän oli Japanissa asuva menestynyt

 keski-ikäinen mies, vailla perhettä , vailla tarkoitusta. Hän oli kokin uransa huipulla, jos ei otettu huomioon sitä, että toki kokkaaminen oli elämänmittainen tie, joka ei koskaan vienyt perille. Mutta hänellä ei ollut edes ravintolaa ja koko elämänmittainen tiekin näytti hankalalta, sumun peittämältä kinttupolulta...

Daizuke Matsuzaka:  -  Tämä oli niitä hetkiä, kun Matsuzaka jälleen kerran katui sitä, että oli ottanut johtajan pestin vastaan. Koko uransa hän oli vältellyt byrokraatiksi päätymistä, mutta nyt, kuudenkymmenen vuoden iän lähestyessä hän johti Japanin poliisin Interpolosastoa, joka oli vastuussa kansainvälisistä operaatioista..

 

Teos on sisällöltään monimuotoinen sisältäen japanilaisia nimiä ja sanoja,  huumejengien kilpailua ja keskinäistä välienselvittelyä kadonneen lastin tiimoilta, herkuttelua ja kokkausta, sukeltamista sekä tietty Amorin nuolten osumia - 

ja huteja. Tuon kaiken tuoksinassa Mäen lomailu saa vauhdikkaampia piirteitä ja lukija heittäytyy tapahtumain käänteissä yhdestä toiseen. 

 

- Merennaisen, aman, ammatti ei ollut helppo. Japanissa juuri naiset olivat sukelluskalastaneet ainakin 2000 vuoden ajan. Aivan varmaa ei ollut, miksi sukeltaminen oli juuri naisten työ. Selityksiä oli, että naiset pystyivät pidättämään henkeään paremmin ja naisten ruumiinrakenne sopi paremmin sukeltamiseen.

Lyhyet luvut kuljettavat lukijaa ketterästi tilanteista ja tapahtumista toiseen. Valkaman kerronta on varsin tuoretta, eloisaa ja antoisaa. Hyppäsin tähän

Riku Mäki -sarjaan näin keskeltä mukaan, seikka, joka saattoi aiheuttaa hyppelehtimisen tunnetta ja ajoittaista kärryillä pysymisen vaikeutta.

Kelpo ja tuoreen oloinen teos. Japanin tuntijan vakuuttavuudella kirjoitettua ja massasta edukseen poikkeavaa, ilmavaa luettavaa sekä kiinnostava hyppy mm. Tokion vilkkaiden ja kuumien katujen hyörinään, joilla ihminen ei tunne itseään yksinäiseksi ynnä makujen herkulliseen maailmaan, joten tyhjin, nälästä kurnivin massuin tätä ei kannata avata:)

Japanin terveisin:

Riitta Tulusto: "Runoja ja ryppyjä eletystä elämästä" - ex Libris...

"Runoja ja ryppyjä eletystä elämästä", Liisa Tulusto, Kirjapaja, 2024, 151 s.. Päällys ja kuvittanut Emmi Kyytsönen.

Riitta Tulusto on toimittanut lukuisia runokokoelmia yhdessä Tuula Korolaisen kanssa. Erityisen suosittuja ovat olleet antologiat Pää tallella (2010) ja

Täyttä päätä (2012), jotka kumpikin sisältävät runoja ikääntyville. (Lievelehti)

 

 

                                                             ©Riitta Tulusto
 

"Ihmisessä ovat kaikki iät alati läsnä, myös ikuinen nuoruus, muistuttaa 

Eeva Kilpi. Tähän ikäkausien monikerroksisuuteen hyppää Riitta Tulusto kokoamassaan runoantologiassa, joka tarjoaa osuvia, hauskoja ja koskettavia kuvia vanhenemisen eri puolista.

Tulusto on valinnut tekstejä viideltä viisaalta naiselta, jotka ovat sanoittaneet tuntojaan rohkeasti vielä vanhalla iällä. He ovat Helena Anhava, Eeva Kilpi,

Aila Meriluoto, Aulikki Oksanen ja Kyllikki Villa. Tulusto käy keskustelua näiden kiteyttämisen mestareiden kanssa ja pohtii omaa vanhenemistaan runojen inspiroimana. " (Takakansi) 

 

 

Tämä jo kotimaisten suosikkirunoilijoitteni - Eeva Kilpi edellä - tekstejä ja  vekkulin kansikuvan ansiosta tutustumaan houkutellut antologia sisältää luvut:

Pelkkää viisautta ja intohimoa vain - Eeva Kilpi, Vaikka minä olen kauniimpi -

- Aila Meriluoto, En ymmärrä ikävuosiani - Kyllikki Villa, Jossain on toinen retki - Aulikki Oksanen. Aavistus tulevasta - Helena Anhava ja Ryppyjä sekä Lähteet ja kirjallisuus.

Mainio ja elämänmyönteinen kuvitus sekä valoisat ja positiiviset, huumoripitoiset sekä elämää ymmärtäväiset runot olivat herkkua kevään odotukseen ja liukkauden loppumiseen väsähtäneelle mielelle. Poimintoja hykerryttävästä annista:

Hei sinä vanha naama

kylpyhuoneen peilissä,

oletpa sinä muuttunut.

Mutta älä sure,

kavereita ollaan.

Vaikka minä olen kauniimpi.

Aila Meriluoto:Tämä täyteys, tämä paino

 

 

Se tyttö,

sehän minä olin vastikään, olen yhä

mutta maailma ympärillä

on aivan toinen.

Kyllikki Villa: Koipitoipilas 

 

Missä viivyt, seesteisyys?

Missä aikailet tyyneys?

Kuinka kaipaankaan kaikkea sitä,

mitä ikääntymisestä on luvattu ja kirjoitettu"

Eeva Kilpi

 

Ryppyjä- luvussa Tulusto avaa suhdettaan kävelyyn ja mainioon teokseen: Kävelyn filosofia, (klik), jonka on kirjoittanut Frédéric Gros. Kävely on mitä mainioin tapa rentoutua, hiljentää mielessä vellovat ajatukset, rauhoittua ja antautua yhdeksi ympäröivän luonnon kanssa sekä eheytyä.

Kaikki me vanhenemme ja ikääntyminen on ainoa tapa elää pitkään. 

Isketään siis silmää sille joskus peilistä kurkistelevalle oudolle tyypille ja jatketaan iloisesti eteenpäin uusiin haasteisiin ja kokemuksiin. Ikääntymisen positiivisia puoli on mm. se, että tajuaa kristallinkirkkaasti, että elämässä on paljon asioita, joilla ei ole merkitystä ja jotka voi jättää omaan arvoonsa.

 

 

Kun ilta vaimenee yöksi,

äänet pehmenevät.

Ei ymmärrys ole sanoja,

vain hapuilua

kohti sen hyväksymistä

mitä ei voi muuttaa.

Helena Anhava: Lakastumisen aika. Runoja.

 

Tulusto kirjoittaa kaunista tekstiä ja erityisen herkästi ja totuudellisesti sellaisena kuin se parhaimmillaan ja antoisimmillaan olla voi myös isovanhemmuudesta,

jota meillä on ollut ilo kokea nyt jo 26-vuoden verran viiden lapsenlapsen kanssa ja siitä, kuinka suhteet siinä elävät ja muuttuvat. 

Hän tekee kaiken ihmisläheisesti puhutellen pieni, veikeä huumorinpilke silmänurkissaan  ja Kyytsösen suorastaan herkullinen kuvitus kruunaa mainion kokonaisuuden.  Suosittelen!

 

 Ratevaa ja iloista Naistenpäivää toivottaapi:

Kale Puonti: "Joni" - ex Libris...

"Joni", Kale Puonti, Bazar, 2024, 301 s.

Kale Puonti (s. 1962) työskenteli yli 30 vuotta poliisina  Helsingissä huume- ja järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnassa. Hän on nähnyt aitiopaikalta kansainvälisen huumerikollisuuden rantautumisen Suomeen ja ollut mukana monissa suurta julkisuutta saaneissa jutuissa. Puonti tunnetaan paitsi dekkaristina ja tietokirjailijana myös MTV3:n Rikospaikka-ohjelmasta sekä podcasteistaan." (Lievelehti) 

 

                                                            ©Upi Tirronen

 

"Kaksi laukausta kajahtaa kontulalaisen kerrostalon pihassa, ja mies lyyhistyy kuolleena maahan. Ylitöihin passitettujen poliisien saapuessa rikospaikalle huppariin pukeutunut surmaaja on jo kadonnut omille teilleen kenenkään huomaamatta.

Ammuttu tunnistetaan henkilöksi, joka on ollut Pasilan Myrkyn kiikarissa huumebisnestensä takia, mutta kaduilla hänet tunnetaan paremmin kovamaineisen 900-katujengin pomona. Vähän myöhemmin myös toisen jengin ykkösmies löytyy ammuttuna. Kytevien jengisotien epäillään roihahtavan pian ilmiliekkeihin, mutta rikoskonstaapeli Kaartamon ryhmälle avautuukin aivan toiseen suuntaan osoittava tutkintalinja." (Takakansi) 

 

 

 

Kale Puontin matkassa on tullut kuljettua ja viihdyttyä jo seitsemän teoksen verran, viimeksi koosteen "Kokaiinikeilapallo ja muita huumekytän tapauksia (2023) seurassa loppukaneetein:  

"Eloisasti ja valaisevasti kirjoitettu kooste ja oiva kurkistus niin rikollisten kuin virkavallankin pyrkimyksiin ja toimintaan. Monimuotoiset näyttävät olevan huumerikollisuuden toimintatavat ja kasvot, onneksi myös huumepoliisimme  ovat vankkoja  eri osa-alueiden ammattilaisia. Kilpajuoksu jatkuu..."

 

Alan Reja:  -   pysähtyi ja työnsi kätensä nahkatakkinsa sisälle. 

Hän sai kainalokotelon nepparin auki, mutta ei ehtinyt vetää Smith & Wessoniaan esille, kun huppariin pukeutunut henkilö laukaisi kaksi kertaa kohti hänen selkäänsä. Reja valahti avonaisen autonoven viereen asfaltille ja päästi pitkän huokauksen, ikään kuin olisi aavistanut kohtalonsa. Hän kuoli kuten lähes koko aikuisen ikänsä rikoksia tehneen jengin johtohahmon oletti kuolevankin. 

Auton etupenkillä lojuvat luotiliivit olisivat saattaneet pelastaa Rejan hengen, mutta nyt se oli jossittelua.

 

Ajankohtaista asiaa myös meidän maassamme sillä jengiytymisen suhteen ei Suomikaan ole mikään lintukoto enää. Hän käsittelee myös alaikäisten käyttöä tiettyihin rikoksiin ja rangaistavuuden alaikäräjan oikeellisuuta/toimivuutta nykypäivänä sekä toisaalta äärioikeistolaistyhmien toimintaa maahanmuuttajia kohtaan.

Hän sivuaa myös aprikoiden poliisien kesken solmittuja avioliittoja, 

jotka kuulemma lähinaapurissa eivät ole lainkaan  harvinaisia,  johon todettakoon, että omassa tuttavapiirissä löytyy myös tällaisia ilmeisen hyvin toimivia yhdistelmiä... "Lika barn leka bäst"!?

-  Mikä ihme nuoriin on mennyt? Ryöstetään pikkulapsilta kengät jaloista ja lippikset päästä, Irma ihmetteli. Toi luksusmerkkien palvonta on mennyt ihan överiksi. Sellaiset nuoret, joilla ei ole varaa kaiken maailman vuittoneihin, hankkivat tavarat laittomilla keinoilla viemällä sitten vaikka kengät toisen jalasta tai koulujen narikoista, Pesonen sanoi...

Puonti on tuottanut jälleen kerronnalleen tyypillistä reipasotteista, lyhytlukuista, tiivistahtista ja tapahtumarikasta tekstiä pilkesilmäisyyttä unohtamatta, joten lukijan on helppo tempautua mukaan juonen kulkuun ja tapahtumain kierteeseen. Jottei kaikki olisi sitä, miltä ensin näyttää tai mieleen juohtuu niin aika yllättävänkin loppuratkaisun kahdelle murhalle tarjoilee Puonti kuin ripauttaen kirsikan kakun päälle!

-  "Don't it always seem to go that you don't know what you've got until it's gone."

 Joni Mitchell, Big yellow Taxi.

Seesteistä & suloista sunnuntaita:

Paolo Cognetti: "Suden onni/La felicità del lupo" - ex Libris...

"Suden onni", Paolo Cognetti, Bazar, 2024, 197 s., suomentanut Mirja Hovila, kansi Tuomo Parikka.

Milanosta kotoisin oleva Paolo Cognetti (s. 1978) on monipuolinen tarinankertoja, joka on kirjailijan työnsä lisäksi työskennellyt dokumenttielokuvien parissa.

Cognettilta on aiemmin suomennettu kirja Kahdeksan vuorta. Se palkittiin 2017 Italian arvostetuimmalla kirjallisuuspalkinnolla, Premio Stregalla. Kirjasta tehty samanniminen elokuva sai Suomen ensi-iltansa keväällä 2023, ja se palkittiin Cannesin elokuvafestivaaleilla. Suden onni on Gognettin seitsemäs teos. (Lievelehti)

                                                         ©Roberta Roberto

 

 

"Nelikymppinen milanolaismies Fausto jättää eräänä syksyisenä päivänä kaupunkilaiselämän taakseen ja muuttaa Alppien keskelle pieneen Fontana Freddan kylään. Persoonallinen, omien sääntöjensä mukaan elävä yhteisö saa hänet pian pauloihinsa, ja hän päätyy kokiksi kylän ainoaan ravintolaan.

Fausto tutustuu Silviaan, joka myös työskentelee ravintolassa. 

Heistä kahdesta tulee rakastavaiset, mutta kevään koittaessa kumpikin palaa kotiseudulleen saattamaan entisen elämänsä kesken jääneet asiat loppuun.

Kesän ollessa kuumimmillaan Fausto palaa Fontana Freddaan, mutta huomaa, että hänen tuntemansa Silvia ei enää ole sama ihminen. Miten käy heidän rakkautensa?" (Takakansi)

 

 

 

Edelliskerran tapasimme Cognettin kanssa hänen teoksensa Kahdeksan vuorta tiimoilta, josta: Tasapainoista, kirkkaan vuoripuron lailla solisevaa  vaivattoman oloista tarinan iskentää  siitä, kuinka ympäröivä luonto -  tässä vuoret - meitä  muokkaa ja syliinsä sulkee jättäen erossaolon aikoina katoamattoman kaipauksen pääsystä takaisin, - kotiin.... 

Tässä uutukaisessa on 36 lyhyttä lukua ja viimeiseksi Fontana Freddan unet.

 

Kokkotulet:  - Kello oli jo yli kymmenen illalla, kun kesäisen auringonlaskun pitkä häntä vihdoin sammui, Silloin laidunmailta tuodut polttopuupinot sekä risukasat, laatikot, lavat, rehusäkit ja vanhat autonrenkaat valeltiin bensiinillä ja sytytettiin palamaan. Santorio näki niiden syttyvän yksi toisensa jälkeen. 

- Hän laski niitä viisi, kuusi, seitsemän. Ne alkoivat hiipua, mutta tuulenpuuska sai ne taas leimahtamaan. Ei edes hänenlaisensa mies voinut katsoa tätä näkyä välinpitämättömänä.  Tulet kertoivat, että ylhäällä vuorilla on yhä joku, että sitä elämää on vielä olemassa, mikäli alempana asuvat olisivat unohtaneet sen.

 

Santorso:  Sinä olet siis täällä, hän mietti. No tervetuloa. Aina joku lähtee ja joku palaa, vai mitä? Maailma on sen, joka ottaa sen haltuunsa.

 Cognetti on todella taitava: lukiessa tempautui mukaan tarinan atmosfääriin ja maisemiin sekä tuli voimakas tunne olemisesta itsekin paikan päällä Italiassa, alpeilla kirjailijan lihaa ja verta olevien henkilöhahmojen joukon jatkona, arjen yläpuolella...

 

Cognetti on  lahjakas tunnelman luoja ja hän kirjoittaa kaunista sekä kiireetöntä tekstiä, joka soljuu kuin kristallinkirkas vuoripuro, itsekseen, saaden lukijansa pohtimaan omaa elämäänsä ja sijaansa maapallollamme.

 Alpeilla piipahti:

Chris Carter: " Veistäjä/ The Death Sculptor" - ex Libris...

"Veistäjä", Chris Carter, Otava, 2023, 429 s., suomentanut Inka Parpola.

"Brasiliassa kasvanut Chris Carter opiskeli USA:ssa ja työskenteli rikospsykologina. Los Angelesiin muutettuaan hän vaihtoi puvun revittyihin farkkuihin ja salkun sähkökitaraan. Muusikon työ kuljetti Chrisiä ympäri maailmaa. Nykyään hän asuu Lontoossa ja omistautuu bestsellerkirjailijan uralleen." (Lievelehti)

 

                                                    ©Neil Spence Photography                                                           

 

"Keikkahoitajana työskentelevä opiskelija löytää järkytyksekseen potilaansa, syyttäjä Derek Nicholssonin, raa'asti murhattuna. Teko vaikuttaa järjettömältä, sillä pitkälle levinnyttä syöpää sairastanut mies olisi joka tapauksessa menehtynyt pian.

Tappajan jälkeensä jättämä verinen näyttämö saa jopa LAPD:n erikoismurharyhmän kaiken nähneen Robert Hunterin tyrmistymään.

Millainen viesti uhrin silvottuun, ikään kuin veistokseksi aseteltuun ruumiiseen kätkeytyy?

Juuri kun Hunter ja hänen työparinsa Carlos C   Garcia uskovat löytäneensä johtolangan, löytyy uusi ruumis - ja uusi veistos. Hunterin täytyy yhdistää tapaustutkinnan palaset ennen kuin murhaaja saa viimeisteltyä makaaberin mestariteoksensa." (Takakansi)

 

 

Edelliskerran tapasimme Carterin kanssa hänen teoksensa "Teloittaja" (2023) tiimoilta seuraavin aatoksin: Tässä kakkososassa Carter luo henkilöhahmoihinsa kiinnostavasti syvyyttä ja karaktääriä sekä ominaispiirteitä, tapahtumat kulkevat ripeästi ja jahkailematta, jaarittelematta ja verbaliikka on ilahduttavan eloisaa, joten odottavin mielin ottamaan selvää siitä, mitä veistäjä saa aikaiseksi.

Teoksessa on 119 lukemaan houkuttelevaa  lyhyttä ja iskevää lukua, joista muutamia makupaloja tehokaksikko Hunterin ja Garcian johdolla:

- Hunter ja Garcia:  - kuuluivat RHD:n yhteydessä olevaan pieneen erikoisyksikköön - Erikoismurharyhmään eli HSS:ään. Yksikkö oli perustettu käsittelemään yksinomaan korkean profiilin sarjamurhia ja henkirikoksia,

jotka vaativat runsaasti tutkinta-aikaa ja asiantuntemusta. Hunterin tausta rikollisen käyttäytymisen analyysin ja biopsykologian alalla tarkoitti, että hänet oli määrätty vielä erikoistuneempaan yksikköön. Kaikki henkirikokset, joiden tekijä oli ylenpalttisen brutaali tai sadistinen , oli siirretty erillisen ultaraväkivaltaisten rikosten yksikköön. Tämä kahden hengen UV-yksikkö muodostui Robert Hunterista ja Carlos Garciasta, miehistä, jotka eivät vähästä hätkähtäneet. 

He olivat nähneet enemmän kuin omiksi tarpeeekseen asioita, joita kukaan muu tämän maan päällä ei ollut nähnyt....

 

Näillä ominaisuuksilla on toden totta käyttöä, kun he Alice Beaumontin, 

joka puolestaan työskentelee Los Angelesin piirisyyttäjän toimistossa, avukseen saaneena  selvittelevät erikoista patsastelijan aikaansaamaa murhavyyhtiä ja pähkivät, mitä tämä Veistäjä heille teoksillaan haluaa kertoa ja viestittää sekä yrittävät perata järkeä järjettömästä...

Carterin kirjallinen tyyli ja napakka ote tuottaa tekstiä pitävät edelleen hyvin pintansa, mutta vaikka kuinka mielelläni elävässä elämässä ihastelen erilaisia taideteoksia patsaita myöten enkä liioin erityisherkkiin lukeudu,  ei tämän brutaalin, tappajan  uhriensa osasista kokoamista veistoksista tule kuin lähinnä lievästi etova mieli. Jos Carterin tarkoitus on brutaaliudella hätkähdyttää, onnistuu hän siinä vaivatta, mutta mutta etovuudellakin on rajansa...

Onkin mielenkiintoista jatkossa nähdä, mihin  kirjailija suuntansa kääntää, sillä aikaisemmista osista pidin paljonkin niiden sujuvan ja eloisan  kirjoitustyylin sekä henkilökuvausten ynnä juonenkäänteiden ansiosta, mutta mutta ....

Hienohelmana nipotteli:

James Norbury: "Iso panda ja pieni lohikäärme"/ Big Panda and Tiny Dragon" - ex Libris...

"Iso panda ja pieni lohikäärme", James Norbury, Nemo, 2024, 159 s.

 Kuvitus James Norbury ja suomentanut Mika Siimes.

 

"James Norbury (klik ja kuvia teoksesta),  toteaa kiitossanoissaan näin:  

Tämä kirja on elämänmittaiseni kokemuksen tulosta. Siksi kiitän kaikkia tapaamiani ihmisiä. Olette tehneet minusta sen ihmisen, joka olen. Ellen olisi juuri se ihminen, en olisi voinut luoda tätä kirjaa."

 

 

"Epätodennäköiset ystävykset taittavat matkaa läpi neljän vuodenajan.

 Iso panda arvostaa pieniä hetkiä mutta näkee asioista laajemman kuvan. Pikkuruisella lohikäärmeellä on avara ja lämmin sydän.

 

Matkan aikana ystävykset oppivat elämään hetkessä, tulemaan toimeen epävarmuuden kanssa ja löytämään voimaa vastoinkäymisten ylittämiseen. Synkimpinäkin päivinä he muistavat, että kevät on tulossa." (Takakansi) 

 

Mainioita ja kantavia ominaisuuksia nuo yllä mainitut. Tämä kaunis ja puhutteleva teos valikoitui tuntemattoman kirjailijan ja herkän kansikuvansa sekä esittelyssä lukemani lauseen: - Herkästi kuvitettu lahjakirja ystävyyden voimasta sopii kaiken ikäisille  -ansiosta luettavaksi, eikä todellakaan turhaan, sillä se ei jätä kylmäksi vaan nostaa hymyn huulille.

 

Teos sisältää luvut: Kevät, Kesä, Syksy, Talvi, Kevät ja Jälkisanat sekä Kiitokset, joista muutamia poimintoja makusteltaviksi:

Kevät:  - Kumpi on tärkeämpää", kysyi iso panda, "matkanteko vai päämäärä? "Matkaseura", sanoi pieni lohikäärme.

- Jokainen matkalla tekemäsi päätös sinut lähemmäksi päämäärääsi tai vie sinut kauemmaksi siitä. 

 

Kesä:  - Jotkut ihmiset ovat kuin kynttilöitä. He palavat loppuun tuodessaan valoa muille. 

 

Syksy:  -   "Entä jos tapaan ihmisiä, jotka eivät pidä minusta tai asioista, joita teen? kysyi pieni lohikäärme."Sinun on kuljettava omaa polkuasi", sanoi panda. Parempi menettää heidät kuin kadottaa itsensä.

 -  Kuunteleminen on yksi hienoimpia lahjoja, jonka voi toiselle antaa.

-  Kun sytytät lyhdyn toiselle, valaiset samalla omaa polkuasi.

Talvi:  - Joskus on hyvä lähteä liikkeelle, vaikka ei tiedä minne on menossa.

 

Teos antaa paljonkin ajattelemisen aihetta ja sisältää hyviä oivalluksia, 

joten vaikka se sopii saumatta satu- ja katselukirjaksikin, ei se jätä aikuistakaan kylmäksi, sillä tämän kaoottisen maailmanmenon keskellä on erityisen tärkeää pysähtyä ajattelemaan ja etsimään sitä oleellista, joka kullekin meistä on elämän laadun ylläpitämiseksi tärkeää. Yksinkertaisuudessaan sympaattiset ja onnistuneet piirrokset kruunaavat kokonaisuuden. 

Teos todentaa myös sen, ettei erilaisuus ole este ystävyydelle tai kanssakäymiselle vaan se voi olla myös rikkaus ja vahvuus...

Varsinkin näin ystävänpäivän alla mitä mainioin yllätyslahja ystävälle, läheiselle kuin myös lahjakirja pikkuväelle eli kaikille, jotka haluavat pysähtyä tuokioksi, nauttia sekä teoksen visuaalisesta annista että Norburyn oivalluksista. Nykymaailmassa ei toden totta ole tarjolla liikaa positiivisuutta, rakentavaa mentaliteettia eikä liioin hyviä uutisia tahi vaihtoehtoisia ajattelumalleja...

Hyvää ja lämminhenkistä tulevaa ystävänpäivää kaikille teille raapustusteni lukijoille ja niitä kommentoiville! Kiitos kun olette!

Kaverusten seurassa viihtyi: