torstai 2. kesäkuuta 2022

Kalle Tamminen:" Aallot lainehtivat ontuen" - ex Libris...

"Aallot lainehtivat ontuen", Kalle Tamminen, Kulttuurivihkot, 36s.

"Kalle Tamminen: (s. 1990) on valkeakoskelainen kirjailija, jolle suomalainen lyriikka ja suomalainen luonto ovat suuria inspiraation lähteitä.   
Aallot lainehtivat ontuen on hänen seitsemäs runokokoelmansa. " (Takakansi)


                                                          ©Kalle Tamminen

 

"Koskettavia runoja syrjässä olemisesta, melankoliasta, elämän viiltävyydestä – ja silti myös kauneudesta.

Terassilla 
kauniit ihmiset katsovat 
täydellistä maisemaa 
näyttöjen lävitse. 

Runoteoksen kertoja on kaukana tällaisten ihmisten maailmasta, heidän selfhelp-opuksistaan ja tekopirteydestään. Hän pohtii, mitä kertoa heille. Tunnelmat ovat tasaista mollia ja laulut surullisia. Mutta rauha ja ilo ovat lopulta löydettävissä." (Takakansi)

 

 

Uusi runoilijatuttavuus on aina ilo löytää, joten katsotaanpa kuinka ajatuksemme ja tunnetilamme synkronoivat ja josko toisiaan sivuavat aloittaen koosteen nimirunosta:

Tupakan mitta
ei ole 
unelmieni pituus.

Lapsena istuin 
tällä samalla kivellä
paeten lapsen pelkoja.
Se alkaa 
käymään pieneksi
pinta sileämmäksi.

Aallot lainehtivat ontuen.
Mutaisen pohjan päällä
kelluvat vaahtopäät
eivät lohduta
kuten muksuna.
 
 
Niinpä: se kultainen lapsuus, josta kuitenkin  edelleen - onnellista kyllä -
on  jäljellä paitsi kultaiset/kultaantuneet  muistot myös tuon merelle horisonttiin tuijottelemaan unohtumisen riemu ja sielua  eheyttävä vaikutus.
 
Anna itsesi - ote:
Ojenna kätesi 
koskettamaan villikukkia,
tunne niiden elinvoimaisuus,
päästä  katseesi
haahuilemaan taivaalle,
näe pilvimuodostelmissa unelmasi. 
 
 
Pilvipaimenessa olo on edelleen omassa ohjelmassani sen rentouttavan ja mielikuvitusta ruokkivan vaikutuksen vuoksi, nautinnollista puuhaa...
 
Vaaran päällä -  ote: 
Vaaran päällä
lapset ihmettelevät
isoa metsää,
se saa minut hymyilemään vilpittömästi.
Toivon, että nuo
haltioituneet pienet ihmisenalut
oppivat elämään tämän kaiken
haurauden vaatimalla tavalla.

Jokunen alatyylisyys esim. runossa Jeesus levittää kätensä särähti korvaan,
mutta summa summarum: tämä Kalle Tammisen sivumääräänsä suurempi kooste ilahdutti ja kohtasi esteittä tyytyväisen lukijansa sekä istui saumattomasti sateen ropinaan ikkunaruutuja vasten. Kiitos!

 Pienimuotoinen on kaunista:

8 kommenttia:

  1. Kiinnostavia ja kauniita runoja, kiitos näistä! Alatyylisyys ei innosta, mutta onneksi ne olivat poikkeuksia. Valoa, lämpöä ja lukuiloa kesäkuuhusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin ei myöskään, jos ei kirjan teema suoranaisesti liity miljööseen, jossa sitä yleisesti käytetään, ja se on motivoitua.
      Tammisen runot puhuttelivat, eikä se kuriositeettina näissä onneksi vaikuttanut lukukokemukseen.

      Kommentistasi kiitos ja tuulen- ynnä sateenriepottelun keskeltä mukavaa ja iloista viikonjatketta Sinulle!

      Poista
  2. Bloggasin runonurkkaan Kalle Tammisen runoista, kun Kalle julkaisi ensimmäisiä kokoelmia. Pidin, mutten jostain syystä Yksinkertaisia runoja teoksesta muista kyllä. Kalle on reipas kaveri. Kiitos tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jokke! Kävinpä Tammisen tiimoilta Runonurkassasi, joka osoittautui varsinaiseksi aarreaitaksi taustoittaen mm. runoilijan kehitystä tähän uutukaiseen. "Miehistä melankolisuutta ja voimakkaita kielikuvia"...
      Tiettyä miehistä melankolian häivettä havaitsin näissäkin, mutta voimakkaiden, tarpeettomien kielikuvien osuus oli häviävän pieni, eikä hän niitä mielestäni tarvitse sanomansa perille saattamiseksi enää vaan onnistuu vaivatta tavoittamaan lukijansa ilman "keinotekoisia" tehosteitakin;)

      Poista
    2. Täytyy laittaakin lainaukseen.

      Poista
  3. Sitaattien perusteella voisin pitää tästä. Jossain määrin herätti tuo nimikkoruno nostalgiaa, kun itse katselin meren aaltoja Helsingissä lapsena ja jokin epämääräinen kaukokaipuu istui aina rinnassa. Vaahtopäät ehkä lohduttivat tuolloin, mutta enää eivät samalla lailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elegia! Kyllähän näissä on sitä kuuluisaa "jotakin", joka vetosi ja herätti nostalgiaa. Kaukokaipuuta on näiden korona- ja maailmankirjojen sekaisin olovuosien jäljiltä kertyneenä ja minulla myös edelleen meren äärtä, joka on aina yksi kriteeri hotelli- ja asuinpaikkavalinnoillekin...

      Poista