"Pieni potenssipuoti", Karin Brunk Holmqvist, Bazar Kustannus, 2011, 245 s., suomentanut Raija Rintamäki.
©Peter Carlsson
Teoksen opetus: Älä koskaan aliarvioi iäkkäitä naisihmisiä...
Suosittelee:
"Pieni potenssipuoti", Karin Brunk Holmqvist, Bazar Kustannus, 2011, 245 s., suomentanut Raija Rintamäki.
©Peter Carlsson
Teoksen opetus: Älä koskaan aliarvioi iäkkäitä naisihmisiä...
Suosittelee:
"Punainen planeetta", Joonatan Tola, Kustannusosakeyhtiö Otava, 344 s.
"Joonatan Tola (s.1983) on suomen kielen maisteri ja tohtoriopiskelija Helsingin yliopistosta. Hän on itseoppinut pianisti ja shakinpelaaja, joka harrastaa dériveä, päämäärätöntöntä harhailua. Tola asuu perheensä kanssa Joensuun puutarhakaupunginosassa." (Lievelehti)
©Jyri Keronen
- Kävelin rappuset ylös ja pimputin ovikelloa. Odotin. Kun kukaan ei moneen minuuttiin tullut avaamaan, mieleeni juolahti, että hän makaa siellä kuolleena. Kokeilin koputtaa, ensin hellästi, sitten kovempaa, sitten rummutin ja morsetin koodeja kunnes iskin oveen nyrkillä. Silloin ovi aukesi.
Tola välttää virtuoosimaisesti ja tyylipuhtaasti aiheen huomioon ottaen nyyhkytarinan tarjoamisen ja säälipisteiden keruun salakavalat ansat, jolloin lukijan luontainen sympatia ja empatia seuraavat sivu sivulta kertojaa ikäänkuin hänen rinnallaan, varjonaan. Ihailtavaa!
Hiljaisena tyttönä:
Vaikka silmät toista kertoisivat, ei elämä ole pelkkää harmaan ja valkoisen eri sävyjä, kuten maisema koettaa meille vakuuttaa, vaan myös värejä ja iloa...
Mukavissa mietteissä:
"Verikuu", Simone Buchholz, Kustantamo Huippu, 2020, 271 s., suomentanut Anne Kilpi. Kansi Taina Värri.
Dekkarin voimakaksikon muodostavat syyttäjä Chastity Riley, mustien aukkojen erikoisnainen, jonka ydinosaamista eivät valitettavasti ole rohkaisevat katseet ja osavaltion poliisin LKS44:n vakavien rikosten tutkinnan Ivo "Stepi" Stepanovic.
Buchholz suoltaa varsin vaivattoman oloisesti omantakeista ja suorasanaista tekstiä ja dialogia värikkäine virityksineen malliin: innottomat, mustat nahkatuolit, kaikki ovat jäykkiä kuin parsakaali, katsoa jotakuta munaa mittaavalla tavalla, pienimuotoinen ihminen, joka saa tilan pullistelemaan liitoksistaan ja hän oikaisee leveäsankaisia silmälasejaan keskusta-oikeistolaiseen tapaan...
Napakasti nakuttavaa ja sanakäänteillä ilottelevaa, herkullista tekstiä, joka ei turhiin jorinoihin taivu. Buchholzin näppärä sanaruletti riemastutti kuin myös Anne Kilven käännös. Uudenoloinen teos, joka oli silkka ilo lukea.
Verikuuta on katseltu myös Kirsin kirjanurkassa, millaisin aatoksin, selviää klikkaamalla;)
Harmaudessa hyrisi:
"Milo", Kale Puonti, Bazar Kustannus Oy, 2021, 269 s.
"Kale (Kalevi) Puonti (s.1962) on työskennellyt yli 30 vuotta poliisina Helsingissä huume- ja järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnassa. Hän on nähnyt aitiopaikalta kansainvälisen huumerikollisuuden rantautumisen Suomeen ja ollut mukana monissa suurta julkisuutta saaneissa jutuissa. Milo jatkaa vakuuttavan realistisella otteella kirjoitettua Pasilan myrkky -dekkarisarjaa, jonka ensimmäinen osa Manni ilmestyi syksyllä 2020. Tuotantoyhtiö Yellow Film & TV hankki kirjojen elokuva- ja tv-oikeudet jo ennen ensimmäisen osan ilmestymistä. (Lievelehti)
©Uupi Tirronen
Esikoinen Manni (2020) kirvoitti seuraavaa: Puonti kuvaa poliisityön arkea asiantuntijuudella ja realistisen oloisesti turhia maalailematta, joten lukuvire oli mukavasti odottava tämän kakkososan suhteen. Puontilla on ripeä kirjoitustahti, sillä kolmas osa, Saarni julkaistaan syksyllä 2021. Katsotaanpa, mitä Kaartamon kaarti tällä kertaa saa aikaiseksi lain ja järjestyksen ylläpitämiseksi ja albanialaisen huumerikollisuuden rantautumisen ja pesiytymisen torjunnassa.
Juonen kuvioihin sisältyy biletystä ja myyntitapahtumia Colors-bileissä, vähemmän onnistuneet hotellijatkot Glon sviitissä, Miloa kökkimässä huoltamolla rekkaa vartoomassa, tyytymättömänä kuin pistooli pasifistin taskussa, kertaiheittoisen velkarahoituksen hoitamistarkoituksessa viritettyä varakkaan perheen tytön kidnappausta jne.
Puontin lyhytkappaleinen tyyli selkeine lauserakenteineen ja tapahtumakuvauksineen puolestaan toimii edelleen mainiosti ja luo näkymää meille maallikoille siitä, missä maailmassa asian ympärillä liikutaan ja toimitaan. Taitavasti Puonti väistää myös yksinapaisuuden ansan, antamalla molemmille vastapuolille sanansijaa, jolloin kokonaisuudesta muodostuu lukijalle tasapainoinen.
Milo on luettu myös blogissa Kirjojen kuisketta ja klikkaamalla selviää, millaisia mietteitä teos Anneli A:ssa herätti;)
- Kaiken kokeneena voin sanoa, että vielä on jotain kokematta. Matti Nykänen, etulehti.
Toivoa sopii kuin myös talvista viikonloppua tässä toivottaa:
"Kuolemansynti", Maria Grund, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2020, 394 s., suomentanut Kari Koski.
"Maria Grund (s.1975) on kotoisin Tukholmasta ja työskentelee toimittajana ja käsikirjoittajana. Hän on valmistunut New York Universitysta ja muttanut ulkomaanvuosien jälkeen Gotlantiin." (Lievelehti)
"Teinitytön ruumis kelluu kalkkilouhoksessa, ja kaikki merkit viittaavat itsemurhaan. Mutta pian poliisi hälyytetään rikkaan keräilijän kotiin: vanhus on surmattu raa'asti, ja seinällä riippuu todiste yhteydestä kuolleeseen tyttöön. Itämeren saari vaikuttaa idylliseltä, mutta synkkä kääntöpuoli välähtää näkyviin: julmia rikoksia tulee lisää, ja johtolangat kulkevat yhteisön jäsenestä toiseen." (Lievelehti)
©Thorn Ullberg
Prologissaan kirjailija esittelee Hökarängenin asuinalueen, tuon onnistuneen esimerkin kansankodin rakentamisesta, Skönstaholmeineen niin elävästi ja kiintoisasti, että lukija tempautuu huomaamattaan sisälle miljööseen, Söndagsvägenille kulkemaan suoraan Tage Erlanderin - tahdikkaan oloiseksi intellektuelliksi Lundista - kuvatun pääministerin kauteen:
- Metsä ja kallionnyppylä muodostivat siis sekä todellisen että symbolisen esiripun Itä-Hökarängenin hyvinvoivan rivitaloalueen ja vaatimattomampien vuokratalojen välille. Ja vaikka näiden kahden alueen lapset kävivät samaa koulua ja saattoivat tunnistaa toisensa - rivitaloalueen lapset olivat aina hieman paremmin puettuja - rivitaloalueen lapset välttelivät tarkkaan Hökarängenin länsiosaa, jota pidettiin vaarallisena, sortseihin sonnustautuneiden morlokkien pesäpaikkana, jossa he saattoivat minä hetkenä hyvänsä siepata ja pistellä poskeensa jonkun Skönstaholmenin pikku eloista.
GWL: - Tutkintaa johtaa kokenut rikostutkija GW Larsson, tuo pitkä laiha ja vakava ellei peräti synkkä, pitkälle keski-ikään ehtinyt mies, jolla oli kotkannenä ja pitkät kapeat kasvot. Larsson johti Ensimmäistä osastoa tai Väkivaltaa, niin kuin sitä myös kutsuttiin. Se hoiti vakavimpia rikosjuttuja, ensisijaisesti murhia mutta myös tappoja, ryöstöjä ja vastaavia, ja sen riveistä löytyivät monet parhaimmista ja kokeneimmista rikospoliiseista.
- GW Larssonissa oli jotain syvästi inhimillistä, ja siksi hän pystyi vastustamaan ammatin yleisintä riskiä, sitä että ihminen kovettuu sietääkseen kaiken mitä joutui näkemään. Ehkä hän vältti sen kehittämällä kykyään unohtaa?
- Wagnerin ajatusmaailmassa vuonna 1965 näyttäytyy kaikki se, mitä on havaittu myös nykyisillä incel-miehillä: katkeruus, naisviha, itsesääli, itseinho ja rasismi. Vain aika ja konteksti ovat muuttuneet...
Tosiasioihin perustuva eksakti kirjoittamisen tapa, ilman pienintäkään puisevuuden häivää osoittautui oivaksi tavaksi vangita lukijan rikkumaton mielenkiinto. Kari Kosken ammattitaitoinen käännös kruunasi kokonaisuuden. Jatkoa Englundin tälle uudelle aluevaltaukselle seurannee?
Lukemastaan rönsyilemään intoutui:
"Salaliitto", Karisto, 2020, 334 s., suomentanut Marja Mutru.
Tammikuussa 2020 Jack Reacher -fanit kuulivat ilouutisen: Jack Reacherin tarina ei pääty, vaikka kirjailija Lee Child vetäytyykin sivummalle. Lee uskoo vaativan tehtävän sarjan jatkamisesta pikkuveljelleen Andrew Grantille, joka julkaisee sarjaa kirjailijanimellä Andrew Child. Omalla nimellään Grant hän on kirjoittanut yhdeksän suosittua jännitysromaania, joita on käännetty italiaksi ja tšekiksi. Salaliitto on ensimmäinen veljesten yhdessä kirjoittama Jack Reacher -jännäri. Suomennos ilmestyy lokakuun lopulla yhtä aikaa alkuteoksen kanssa. " (Kustantaja)
©Jonathan RingTässäpä meillä on vanha tuttu Jack Reacher, yksinäinen kulkija, joka reissailee ympäriinsä pitkin poikin maata hammasharja, luottokortti ja passi takataskussaan omia polkujaan eikä sekaannu matkapuhelimiin ja vastapoolina tiukasti omiin kuvioihinsa jumittunut, koko kaupngin vihaama, irtisanottu ja kolmiotaan kiertävä
Kyllähän sankarimme takataskussa noiden kolmen aarteen lisäksi taitaa vornia pieni huumorinkukkanenkin, joka kukoistaa, kun hän menee tapaamaan Hollya:
Sillä tässä tulevat kevään esimmäiset ilopillerit ja airuet:
- Loppiaisesta alkavat ”selkäviikot ja reikäleivät” tai ”härkäviikot ja läpileivät”.
Siis moniviikkoinen juhlaton ja ankeakin sydäntalven aika. Tähän aikaan oltiin ennen paljon mm. metsätöissä. (Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto, 22. painos, 2001.)
Uskokoon ken tahtoo, mutta tämä tyttö kurkottaa kaulansa ja katseensa kohti kevättä...
Lokoisaa loppiaista:
"Kohtalokas kutsu", Pertti Laine, Myllylahti Oy, 2020, 318 s.