Karina Sainz Borgo: "Caracasissa on vielä yö / La hija de la española" - ex Libris...

"Caracasissa on vielä yö", Karina Sainz Borgo, Aula & Co, 2019, 208 s., suomentanut Taina Helkamo. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti.

"Karina Sainz Borgo syntyi Venezuelassa vuonna 1982. Hän muutti kymmenen vuotta sitten Espanjaan El Nacional -lehden kirjeenvaihtajaksi.
Hän asuu Madridissa ja on kirjoittanut myös kaksi tietokirjaa." (Lievelehti)

                                                                 ©Jeosm

" Terävä ja kipeän kaunis romaani kuvaa Venezuelaa kaaoksen partaalla sekä naista, joka joutuu jättämään oman elämänsä ja pakenemaan maasta, jossa ainoat kaikkia koskevat asiat ovat väkivalta, nälkä ja röyhkeys.
Venezuelassa voi milloin tahansa tapahtua mitä tahansa. Adelaidan äiti kuolee sairaalassa, josta ovat loppuneet lääkkeet, ja hän joutuu käyttämään kaikki loput rahansa hautajaisiin. Arkunlaskun jälkeen Adelaida ja kuljettaja joutuvat pakenemaan hautausmaalta henkensä edestä, koska aseistettu katujengi viettää siellä väkivaltaisia bakkanaaleja. Kotiin palattuaan hän huomaa, että asunnon on vallannut vallankumouksellisten naisten joukko joka ei laske häntä sisään.
Hän pakenee naapurinsa asuntoon ja löytää tämän kuolleena olohuoneen lattialta. Pakon edessä Adelaida tekee vaikean ratkaisun ja jättää taakseen rakkaan isänmaansa. Kaaoksen ohella romaani maalaa lukijan eteen myös rauhallisemman ajan, jolloin sekä kaupungissa että maaseudulla oli turvallista ja yhteiskunta toimi." (Takakansi)

Etulehden omistuskirjoitus: -  Niille naisille ja miehille, jotka menivät edelläni. 
Ja niille, jotka tulevat jälkeeni. Sillä kaikki tarinat merestä ovat poliittisia ja me hippusia jostakin, joka etsii maata.

Mielenkiintoista: Borgo uusi kirjailijatuttavuus ja maa Venezuela; kirjallisuusrintamalla uppo-outoa ja houkuttelevaa. Mieleen ei juohdu kuin
iki-ihanan Harry Belafonten Venezuela, johon linkki alhaalla. Nykyisinhän maa on melkoisen kuohunnan ja itsensä etsimisen sekä mullistusten ja keskinäisten eri ryhmittymien kamppailun aiheuttaman sekasorron epävakaalla uralla.
Joten rohkeasti mars matkaan Caracasiin ja Ocumareen keskelle kaaosta ja väkivaltaisuutta ynnä palailemaan kertojan myötä myös menneisyyden turvallisiin aikoihin:

-  Äiti laskettiin hautaan vaatteineen kaikkineen: sinisessä leningissään, mustissa matalissa kengissään ja monitehosilmälaseissaan. En kyennyt hyvästelemään häntä toisin. En osannut erottaa hänen asusteitaan hänen olemuksestaan, tuntui kuin olisin lähettänyt hänet vajavaisena takaisin maan poveen.
Kuoppasimme kaiken, koska äidin kuoleman jälkeen ei jäljellä ollut enää mitään. Enää meillä ei ollut edes toisiamme. Sinä päivänä meiltä molemmilta loppuivat voimat: äidiltä puulaatikossaan ja minulla ränsistyneen kappelin käsinojattomalla tuolilla.

-  Puhun yhä monikossa silkasta tottumuksesta, sillä vuodet hitsasivat meidät yhteen niin tiiviisti, että olimme kuin kahdesta osasta koostuva miekka,
jolla puolustimme toinen toistamme. Laatiessani äidin kuolinilmoitusta oivalsin, että ensimmäinen kuolema tapahtuu kielen tasolla, siinä että lakkaamme puhumasta ihmisistä  preesensissä ja siirrämme heidät menneeseen.
-  Olimme menettäneet kaiken tässä kuolevassa kaupungissa, jopa preesensissä taipuvat sanat...

 Eipä teoksessa toki yksinomaan "kaaosteorialla" mennä, sillä  jäljellä ovat ympäröivä luonto ja järjestäytyneemmän, vakaamman aikakauden muistot sekä ehditäänpä viivähtää Velasquezin kauniin taulun Las Hilanderias, Kehrääjät äärelläkin. Taulun, joka teoksessa herättää monenlaisia tunteita siinä kuvattua nykytilaa vasten...  Kuitenkin:

-  Sisällämme alkoi paisua kaoottinen ja vaarallinen energia. Ja sen myötä halu lynkata ne, jotka alistivat meitä, sylkeä päin sotilasta, joka kauppasi säännösteltyjä elintarvikkeita mustassa pörssissä tai nokkelaa idioottia, joka yritti riistää meiltä maitolitran niissä pitkissä jonoissa, jotka kaikkien supermarkettien oville joka maanantai muodostuivat. Kammottavat asiat ilahduttivat meitä: jonkun pampun äkillinen kuolema, selittämätön hukkuminen keskitasankojen vuolaimpaan jokeen, tai jonkun korruptoituneen virkamiehen räjähtäminen palasiksi hänen ylellisen kaupunkimaasturinsa istuimen alle piilotetun pommin lauetessa. Unohdimme myötätunnon, sillä janosimme hyvitystä kaikesta, mikä oli huonosti..

- Ihminen kuuluu sinne, minne hänen vainajansa on haudattu...
Saattaa pitkälti noin ollakin, kun tarpeeksi synnyille syville sukelletaan.
Silti suurta hämmästystä, ihailua ja iloa herättää lukiessa ihmisen lajinsäilytyksen takavaa, ikiaikainen sinnikkyys, elämänhalu ja ne voimavaran rippeet,
joista hän onnistuu puhaltamaan liekkiin energian, jonka varassa jättää entinen ja matkustaa kohti uutta, - ylipääsemättömiltä tuntuvista vaikeuksista huolimatta.

Mieltä myllertävää, runsaskielistä ja värikästä kerrontaa, joka nostaa iholle niin vallineen sekasorron ja silmittömän väkivallan luoman hetkellisyyden tunteen kuin myös menneen, kadotetun ajan lämmittävät ja kantavat muistot.
Yksinkertaisesti: vaikuttava, vakuuttava ja pysähtyneiseen mietteliäisyyteen jättänyt lukukokemus.
Taina Helkamon värikäs käännös ja Sanna-Reeta Meilahden  tunnelmaa luova kansi lisäsivät lukunautintoa. Karina Sainz Borgo kannattaa pitää mielessä !

Missä mietteissä Caracasissa ovat poikenneet: Kirjaluotsi ,  Kirjavieköön ja Tarukirja avautuu klikkamalla:)

Harry Belafonte ja Venezuela,  (klik)  olkaa hyvät :)

Suloista syyssunnuntaita: