"Valkoinen laiva", Tsingiz Aitmatov, Kansankulttuuri Oy, 177 s. 4.painos 1980, suomentanut Ulla-Liisa Heino.
"Tsingiz Aitmatov (1938 - 2008) on pidetyimpiä neuvostokirjailijoita maassamme ja yksi maailman luetuimmista. Hänen teoksiaan on julkaistu yli seitsemässäkymmenessä maassa. Aitmatov on pienimuotoisen proosan ja novellin taituri. Kirgiisien rikas kansanperinne, myytit ja nykyinen todellisuus kietoutuvat unohtumattomalla tavalla yhteen hänen teoksissaan.
Tsingiz Aitmatovin teoksista ovat suomeksi ilmestyneet Hyvästi Gulsary,
Balladi ensimmäisestä opettajasta, Dzamilja, Varhaiset kurjet ja Kirjavan koiran kukkula." (Lievelehti)
"Pojalla oli vain kaksi satua: isoisä Momunin kertoma taru Sarvekkaasta hirviemosta ja pojan oma unelma valkoisesta laivasta.
Kaukaisella metsänvartioasemalla kirgiisien maan luoksepääsemättömillä vuorilla pojalla on seuranaan vain kivet, kiikari ja koululaukku, jonka Momun-vaari hänelle osti. Elämä vartioasemalla on ankeaa ja riitaista, poika ei voi ymmärtää ihmisten pahuutta ja sitä miksi pahat ovat voimakkaita ja hyvät heikkoja. Vain Momun-vaari ja sadut suovat turvaa yksinäiselle pojalle.
Mutta kaksi satua muovaa myös hänen kohtalonsa: kun Momun-vaari pakotetaan ampumaan seudulle jälleen ilmestynyt sarvekas hirvinaaras, poika päättää muuttua kalaksi ja uida kohti valkoista laivaa." (Takakansi)
Saattaa kuulostaa aneemiselta, kornilta ja tylsältä, mutta...
Uusi kirjailijatuttavuus, vetoava kansi ja näin hirvimailla oleskeluun istuva, tarinoiden ystävälle todellinen hohtava helmi. Tapaamme Momun-vaarin,
joka kertoo satua sarvekkaasta hirviemosta, maraalista, (Aasian saksanhirvi),
jonka lapsia me kaikki olemme ja pojan, jonka ajatukset kieppuvat valkoisen laivan hohtavissa kyljissä sekä koko joukon vähemmän ihastuttavia, mutta oivasti piirrettyjä päähenkilöidensä kanssaeläjiä.
- Miten usein tulikaan tiellä vastaan ryhdikäs vanhus, jolla oli parta kuin lyhde ja väljässä turkissa leveä karitsannahkakäänne ja päässä arvokas turkishattu, ratsastaen hyvällä hevosella hopeahelaisessa satulassa! Lieneekö ollut tietäjä vai profeetta? Sellaisen kunnioittamista ei pidetty häpeänä, sellaiselle annettiin arvoa kaikkialla! Mutta Momunista oli tullut kaikkiaan vain Rivakka Momun.
Kenties hänen ainoa avunsa oli se, ettei hän pelännyt alentaa itseään kenenkään silmissä.
- Sarvekas äiti ei ole unohtanut meitä, muraalit ovat palanneet. Hän on antanut anteeksi syntimme.
- Sanotaan, etteivät ihmiset anna anteeksi sille, joka ei pakota heitä kunnioittamaan itseään kuin myös, että: Oman häpeän peittämiseksi on toinen saatettava häpeään.
Aitmatovin kerronta on koskettavaa ja pintaa syvemmälle ujuttautuvaa. Soljuvuudessaan selkeän kaunista jopa taianomaista, tunteita ja kysymyksiä nostattavaa ja surumielisyydessäänkin lempeän ymmärtäväistä.
- Miksi ihmiset elivät näin? Miksi toiset olivat pahoja ja toiset hyviä? Miksi oli onnellisia ja onnettomia? Miksi oli semmoisia, joita kaikki pelkäävät, ja semmoisia, joita ei pelkää kukaan? Miksi toisilla oli lapsia, mutta toisilla ei? Miksi jotkut ihmiset saattoivat olla antamatta palkkaa toisille?
Niin; mitä vahvuuksia, tukitelineitä tai edes oljenkorsia voimme jäkikasvullemme antaa? Riittävätkö juuret ja siivet lujalla resilienssillä sementoituna, kuten toivon?
Jos meillä on ollut lähellämme ja saatavilla joku, joka on kertonut sadun, Suuren Tarinan, ikiomat kivet, kiikari ja koululaukku sekä ainutkertainen oma "valkoinen laivamme" lukeudumme onnekkaisiin.
Haikeana jäin katselemaan tämän valkoisen laivan jättämää vanavettä, mietteisenä ja lukemaani ihastuneena, hiljaisena...
- Jättäessäni sinulle hyvästit toistan sinulle omat sanasi, poika:
"Päivää valkoinen laiva, minä se täällä olen."
Valkean pyryn keskeltä:
Vaikutti jotenkin tutulta tuo Valkoisen laivan kansi ja totta tosiaan, kirjahyllyssä se oli. Anopilta perittyjen hyllyissä. Vieressä oli saman kirjailijan 'Eikä päivä pääty' - teos. Kumpaakaan en ole lukenut, vaan vinkistä kiittäen laitan korvan taakse vaikkapa tulevia mökkireissuja varten.
VastaaPoistaKiitos Cara, mökin vanhan emännän hyllystä tämän helmen ja itselle uuden kirjailijan minäkin poimin. Istuu näin empiirisesti todennettuna mitä mainioimmin mökkimiljööseen tai kesäiseen kallionkupeeseen seuralaiseksi:)
PoistaSilmä nappasi muraali-sanan, joka tarkoittaa seinämaalausta. Mitä muraalit tarkoittaa tekstissäsi? Kyselyikä näyttää jatkuvan loputtomiin :)
VastaaPoistaOlkaamme itsellemme armollisia kasvattajina, olen tyytyväinen, että lapseni ovat saaneet tukitelineikseen kirjallisuuden, elokuvat ja kiinnostuksen tehdä itse ruokaa. Liikunta ja luonnon arvostaminen ovat plussaa. Tietysti eettiset periaatteet kohdella hyvin muita ihmisiä on toivottavaa, mutta aikuiset ihmiset tekevät itse omat valintansa ja virheensä, joihin mamman on tyytyminen.
Aurinkoista sunnuntaita :)
Kiitos Mai; tuolla muraali/maraali akselilla minäkin kompastelin:) Muraalit ovat parhaimmillaan upeita taideteoksia. Tuo maraali puolestaan kuten paksunnosta klikkaamalla selviää, on Aasian saksanhirvi.
PoistaHyvä toteamus tuo "itsellemme armollisia".
Se olisi syytä pitää mielessä. Parhaansa tekeminen riittää.
Samoilla laduilla hiihtelemme: lukuharrastus ja luonnonrakkaus on hyvin mennyt perille. Liikuntaharrastus osin, mutta sitä laajemmin. Ruoanlaittoinnostuksesta on kiittäminen Kanssakulkijaa: molemmat pojat tekevät perheillensä pääsääntöisesti ateriat. Pojanpoika, Amigo jatkaa upeasti perinnettä: männä viikolla olivat miehillä keskustelun alla hirvipaistin teon salat:)
Kaunista Laskiaissunnuntaita ja oivaa alkavaa viikkoa Sinulle!
Kiitos Takkutukka ihanasta laskiaissunnuntain tekstistä! Ja jälleen yksi uusi kirjailijanimi! <3
VastaaPoistaIhanaa laskiaista! Turussa ei voi mäkiä laskea, mutta pitkiä kävelyretkiä voi tehdä onneksi säässä kuin säässä :)
Kiitos Kaisa Reetta, teillä taitaakin kevät olla jo pidemmällä siellä länsirannikolla!
PoistaTäällä Itä-Hämeessä aurinko on paistanut tänään täydeltä terältä, pakkasta 10:n asteen pintaan, tyyntä, joten reilun tunnin jääkävely timanttisella, lumen kuorruttamalla järvenjäällä oli suuri elämys ja nautinto.
Keväistä alkavaa viikkoa Sinulle:)
Olen lukenut tämän ja pari muuta teosta Aitmatovilta blogivuosina, ja laillasi ihastunut kirjailijan tapaan kirjoittaa. Se jättää mietteisiin. Ja kuvaa kirjailijan kotimaata ja sen kulttuuria rakastavalla otteella.
VastaaPoistaKiitos Paula! Aitmatov oli yllättävän kiinnostava uusi tuttavuus ja ihastuin heti kättelyssä hänen tyyliinsä kirjoittaa ja kuvata ihmisiä sekä luontoa ja kulttuuria. Juuri kuten totesit: "rakastavalla kädellä", jolloin teoksesta jäi mukavasti viipyilevä lukujälki:)
PoistaKiitos tästä postauksesta Takkutukka. Mieleni palaa nuoruuden opiskeluvuosiin ja sen aikaiseen poliittiseen liikkeeseen, jossa olin aktiivisesti mukana. Aitmatov oli yksi vasemmistolaisen opiskelijaliikkeen suosikkikirjailijoista, siis kirjailija josta kertakaikkiaan kuului tykätä, se kuului asiaan. Hyvästi Gulsary oli muistaakseni oma suosikkini.
VastaaPoistaKiitos Anneli! Eikö vaan olekin lukeminen monitahoinen harrastus, kun se tuo myös mieliin asiayhteyksiä ja virittelee muistoja, rakentaa siltoja menneeseen?
PoistaVoi noita aikoja; eläköön hurja nuoruutemme, sen voima ja vimma ynnä se, että tuli elettyä eikä meinattua!
Mukavaa alkanutta viikkoa Sinulle:)
Vahvasti nousi mieleen kuva intiaanivanhuksista ja heidän jakamistaan viisaista tarinoista. Tämänkaltainen tarinointi on hyväksi ihmisen sielulle 🖤 Hyvää uutta viikkoa sinulle 🌷
VastaaPoistaIhana mielleyhtymä: keskellä nuotio ja uljaat sulkapäät piriissä sen ympärillä heimovanhimman kertoessa tarinoita illan taittuessa yöksi ympärillä avara preeria ja killtäväkylkiset, korskuvat mustangiorhit...
PoistaKiitos Rita A; Ugh ja tarunomaista alkanutta viikkoa Sinulle:)
Olipas kauniisti maalattu kuva soturiheimon tarinointihetkestä nuotion ääressä. Kiitän tästä ja poistun viettämään vapaa-aikaa iltapalan ääressä television hoitaessa tarinoinnin 🖤
PoistaKiitos Rita A; kai huomasit, että siellä nuotiopiiriin laitamilla, leppeässä kajossa istui kaksi kirjaviin huopiin kääriytynyttä squawia tyytyväisinä hymyillen korvat sirosti höröllääm...
Poista