Leif GW Persson:"Vallanpitäjät/Samhällsbärarna" - ex Libris...

"Vallanpitäjät", Leif GW Persson, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2018, 365 s., suomentanut Kari Koski.

Leif GW Persson  (s.1945) on ruotsalainen kriminologian professori,
Ruotsin johtava rikosasiantuntija ja palkittu kirjailija. Romaaneissaan hän avaa poikkeuksellisen näkymän poliisitutkimuksen suljettujen ovien taakse. Vallanpitäjät voitti Ruotsin dekkariakateimian palkinnon ilmestymisvuonnaan (1982), ja siitä on tehty elokuva. (Lievelehti)

                                                            ©Fredrik Hjerling


"Rapajuoppo Nils Rune Nilsson korjataan kadulta putkaan, mutta yön aikana hänen kasvoihinsa ilmestyy rajuja mustelmia. Tajuton Nilsson kiidätetään sairaalaan, jossa hän lopulta kuolee vammoihinsa. Mitä sellissä oikein tapahtui?
Keskusrikospoliisin päälliköksi edennyt Lars M. Johansson valjastaa terävä-älyisen komisario Wesslénin tutkimaan tapausta. Pian käy selväksi, että heillä on käsissään yksi rikoshistorian sotkuisimmista jutuista: kaupungilla liikkuu häikäilemätön poliisipartio, joka on valmis ottamaan oikeuden omiin käsiinsä." (Takakansi)

Heti kättelyssä todettakoon, että sattuneista syistä tunnen hienoista herkkähipiäisyyttä virkavallan ammattikunnan epäammattimaiseksi leimaamista  ja kriminalisoimista kohtaan; rationalistina tiedostaen, ettei tuo mätä omena aina koriaan valitse, kun  - vaikkakin valituista - heterogeenisista toimijoista tai joukosta on kyse. Leif GW:n tuotannosta olen  pääsääntoisesti suuresti pitänyt, joskin edellisessä, Voiko kuolla kahdesti (2017), kompastelin enemmän kuin kolmesti tarjolle tyrkyttettyihin makkarasortteihin...

Teos on neliosainen: Ruotsin syksy, Menetetty sukupolvi  ja Hommage a Loyola.
Ja nyt perätään sitä, missä pahuus oikein luuraa? Onko oma kotipesä puhdas vaiko??  Persson ei patenttiratkaisuja suosi eikä tarjoile, joten Johansson joutuukin useaan otteeseen tautologian täyttymyksen partaalle urkkiessaan itseltään: Mitä hittoa silläkään on Nils Rune Nilssonin tai tämän jutun kanssa tekemistä?  Porilaisten marssi, tässä tapauksessa Ruotsin poliisin tunnussäveleksi tituleerattu, kajahtaa reippaasti ja komiasti heti alkumetreillä, joten ei kuin matkaan:

Johanssonista:  - voi olla mitä mieltä haluaa, mutta naurettava hän ei missään nimessä ole. Lapsellinen? Jos "lapsellisella" tarkoitetaan, että hänellä on 
- ainakin joltakin osin lapsenmielensä tallella ja se joskus harvoin tulee näkyviin myös viranomaistoimituksessa. Lapsenmieliset ihmiset eivät ole lapsellisia. Johansson on ongelmallinen hahmo pikemminkin päinvastaisesta syystä. 
Siksi että pintapuolinen tarkkailija voi pitää häntä sympaattisempana kuin hän todellisuudessa onkaan. Sen on moni saanut karvaasti kokea...


Komisario Wesslén:  - Oli muuten onni, että on olemassa komisario Wesslénin kaltaisia miehiä. uutteria rehellisiä miehiä, jotka olivat suoriutuneet komisariokurssista loistavasti ja joilla oli virka plakkarissa.
Miehiä, jotka herkeämättömällä työllään kannattelivat koko virkakoneistoa, takasivat sen säilymisen ja veivät ylipäätään asioita eteenpäin. Kuiva ja ikävä mies? Ei alkuunkaan. Rauhallinen ja järkevä ihminen, jolla riitti yllin kyllin huumorintajua ja lämpöä. Olkoonkin, ettei hän pitänyt meteliä kummastakaan. 
Ja virkamiesmäisen ulkokuoren vuoksi kesti aikansa huomata, mikä hän oikeastaan oli miehiään...

Menetetty sukupolvi: - Hemingway ei sanonut niin vaan Gertrude Stein, ja hänen kerrotaan kuulleen sen huoltoaseman pitäjältä jossain Texasissa. 
Tänä vuonna Tukholman kunnassa kuoli runsaat 10 000 ihmistä. Se oli huomattavasti enemmän kuin vajaat 7 000 syntynyttä. Klas Georg Kallin ja Nils Rune Nilsson olivat kaksi heistä. Kadonneita - jolleivat ikuisesti, niin ainakin maallisesta elämästä. Kuoleman merkitsemiä, mutta eläessään enimmäkseen vaivaksi. Syntyneet eri sukupolviin mutta aivan varmasti häviäjien joukossa. 
Myös muut joutuivat hukkaan vaikkeivat kuolleetkaan, ja juuri heitä huotoaseman pitäjä todennäköisesti oli tarkoittanut puhuessaan neiti Steinin kanssa. Jos edes oli puhunut. Kirjailijathan valehtelevat niin perhanasti...

Perssonin peettinen vaan ei patettinen tapa kääntää sisäinen aatoksenrientonsa ja maailmansa kirjoitettuun muotoon  sanoiksi, lauseiksi, juonenkuluiksi ja henkilöiksi  on nautittavaa ja rytmiikaltaan tehokasta, tikantarkkaa nakutusta ilman saivartelun syntiä, - laadukasta älydekkaria. Henkilöissä, kuten Johanssonissa on riittävästi karaktääriä. Pakko tunnustaa, että aivan  erityisesti ihastuin arvon komissario Wesslénin, tuon ei alkuunkaan kuivan ja ikävän miehen työskentelytapaan, ajatuksenkulkuun ja siihen, mikä hän oli miehiään:)

Kesäkuu on ollut luppo- ja lukukuu, mutta edessä on hauskoja ja mieluisia tapahtumia sekä reissunpoikasta; räväkkänä aloituksena tämänaamunen varhaisaamiainen Kuopuksen pesueelle, heitto kentälle ja  buen viaggio sekä perään raikas mustarastaiden siivittämä aamukonsertti metsäpoluilla. Tassuttelua ja hännänheilutusta tovi edessä sitten limunaatit päälle ja kuuskytlukulaisten nuorten riemukkaisiin tapaamisjuhliin pitkän kaavan mukaan maaseudulle jne...

Kuun vaihdetta & viikonloppua: