torstai 14. kesäkuuta 2018
Ananda Devi: "Näistä raunioista/Evè de ses décombres" - ex Libris...
"Näistä raunioista", Ananda Devi, Fabriikki Kustannus, 2018, 146 s., suomentanut Saana Rusi.
"Ananda Devi (s.1957) on Mauritiuksen merkittävimpiä kirjailijoita, jolta on 1970-luvulta lähtien julkaistu lukuisia romaaneja sekä runo- ja novellikokoelmia. Näistä raunioista (Ève de ses décombres, 2006) on voittanut lukuisia palkintoja, muun muassa arvostetun Prix des cinq continents de la Francophonie -palkinnon (2006). Kirjasta tehtiin vuonna 2012 elokuva Les enfants de Troumaron, joka on nähty elokuvafestivaaleilla myös Suomessa." (Lievelehti)
"Mauritiuksen hiostavan turistisaaren laitamilla pelko, väkivalta ja loputon kaupankäynti pyörittävät neljän nuoren kertojan maailmaa. Ève, josta kaikki alkaa ja johon kaikki loppuu, valitsee aseekseen vartalonsa. Sadiq elää sekä jengien yössä että Rimbaudin sanojen innoittamassa päivässä ja yrittää suojella Èveä aamunkoiton rajan kummallakin puolen. Clélion kapina on näyttävää, mutta hänkin on vain seitsemäntoista. Ja Savita, Savita on ainoa, jonka Ève päästää sydämeensä." (Takakansi)
Tässäpä putkahti käsiin hauska ja kiinnostava tuttavuus: tapahtumapaikkana Mauritius, tuo monien romanttinen haavekohde endeemisine eläinlajeineen ja huojuvine palmuineen sekä hiekkarantoineen plus ensimmäistä kertaa omalle kohdalle osui mauritiuslainen kirjailija.
Kaikella, myös hyväosaisten nauttimalla ja turistien kohtamaalla kauneudella ja hyvinvoinnilla on tässä rotujen sulatusuunissa kuitenkin varjoisa kääntöpuolensa, kuten kaikkialla maailmassa valolla on varjonsa. Meilläkin on n. 70.000 syrjäytynyttä nuorta, mikä on suorastaan veret seisauttava ja surullinen fakta.
Kertomuksen tapahtumat sijoittuvat Port Louisin liepeillä olevaan, kuvitteelliseen (?) esikaupunkiin, Troumaroniin:
- Me Troumaronin lapset emme piittaa uskonnoista, roduista, väreistä, kasteista, mistään, mikä jakaa ihmisiä tässä paskamaassa, me Troumaronin lapset olemme yksi universaali yhteisö, köyhien ja syrjäytyneiden ja uskokaa pois, se on ainoa identiteetti jolla on väliä...
©Wikipedia
Devi kuvaa riipaisevalla herkkänäköisyydellä näiden sitkeiden kapinallisten, nuorten ihmisten universaalia irrallisuuden tunnetta, ulkopuolisuutta, etsintää, epätoivoa, taistelua ja selviytymiskeinoja matkalla kohti aikuisuutta, - ilon- ja onnenpilkahduksia unohtamatta. Henkilöiden erityispiirteet ja ajatusmaailmat ovat terävästi sanoiksi puetut ja lukijana tuntee saavansa heihin jos ei nyt aivan kiinteää kontaktia niin rinnallakulkijan mieluisan aseman.
Clélio: - Minä olen Clélio. Olen valmis sotaan tappelen kaikkia ja en ketään vastaan. En pääse pakoon tätä vihaa. Jonain päivänä vielä tapan jonkun, se on selvää, En tiedä kenet. Vanhempani, ehkä pomon tai jonkun jengistä tai jonkun naisen tai itseni.
Ève : - Kun kuljen mangopuiden alla, he tervehtivät minua tuttavallisesti, niin kuin tuntisivat minut, Luulen muistuttavani monia asioita, elollisia, elottomia tai oudosti muuttuneita, mutta naista en muistuta. Vain se vääristynyt kuva naisesta joka monella on. - Kasvoni heijastuvat näyteikkunoista, peileistä, silmistä,
ne pakenevat lakkaamatta. En tahdo, että sieluni jää niiden vangiksi.
Voin olla mitä vain, paitsi vangittu sielu. Paitsi lintu, jolta on leikattu siivet.
Kun kohtaan oman katseeni, minua kylmää ja kauhistuttaa, Vihaan sitä,
miten paljon itseäni vihaan.
Savita: - Olin päättänyt jättää kiltin Savitan lopullisesti taakseni. En tiennyt minne menisin, Mutta en minä Troumaronia paennut. Pakenin perhettäni.
Troumaron on kotini, kiroukseni ja tukikohtani. En tuntenut mitään muuta, Kasvoin täällä. Mutta vanhempieni silmissä näin toisen Savitan, kiltin tytön, uurastajan, menestyjän. Minut oli pakotettu siihen muottiin. En voinut jatkaa niin. Se en ollut minä.
Sadiq: Olen tehnyt jotain, En tiedä onko se minkään arvoista, mutta olen tehnyt jotain. En ole vain seissyt paikallani ja haalistunut pois, Minä kirjoitan itseni,
en pyyhi pois, Olen luonut sillan itseni ja sen toisen vihaa kipunoivan nuoren miehen välille, vaikkei hän sitä tiedäkään. - Olen nuori: ojentakaa auttava käsi...
Ja tässä ojentuu yksi auttavaja myötätuntoinen käsi. Devin kerronta on omaleimaista ja erilaista, teksti on lennokasta, värikästä ja syväluotaavaista,
eikä jätä lukijaansa kylmäksi sivustakatsojaksi. Mauritius on kokematta, mutta tämä Troumaronissa vierailu kannatti ja ehkäpä opettikin jotain, ainakin antoi ajateltavaa.
Mark Twainin kerrotaan paikallisasukasta siteeraten todenneen 1896 Mauritiuksella käytyään:" Ensin luotiin Mauritius ja sen jälkeen taivas kopioksi Mauritiuksesta."
- Luen salaa, kaiken aikaa, Luen vessoissa, luen keskellä yötä, luen aivan kuin kirjat voisivat löysätä kurkkuani kiristävää köyttä. Luen ja tajuan, että on olemassa muualla. Häikäisevien mahdollisuuksien ulottuvuus...
Näissä raunioissa on kuljeskellut tasatahtia kanssani myös Laura/Mitä luimme kerran.
Voihan dodo:
Mark Twainilla on ollut sana hallussaan, kun on kuvannut Mauritiusta. Ehkäpä jonakin päivänä pääsen sinne <3
VastaaPoistaTuo häikäisevien mahdollisuuksien ulottuvuus on se pointti, mitä haluan kirjoissa olevan.
Mukavaa kesäistä loppuviikkoa dodollekkin :)
Mai, totta: Mark Twainilla on paitsi tuo, monia nappiin osuvia tokaisuja, joita on ilo lukea. Pidän peukkuja, että toiveesi saada painaa jalanjälkesi Mauritiuksen tantereille ja rannoille toteutuu!
PoistaSamoin, tuo lause ulottuvuuksista on oleellinen kimmoke lukemisharrastukselle ja sille, että se on ollut osa elämää kaiken matkaa... Uusia ulottuvuuksia ja sopivasti häikäisyjä Sinulle Mai kesäkuun jatkolle:)
Kylläpä alkoi Mauritius kiinnostaa 🐾 Just koneelta lähdössä mutta huomenissa googlailen, Mauritiuksessa surffailen... ja Takkutukan postauksen paremmin tavailen 🙂
VastaaPoistaJoskus olemme itse todenneet hotellinpisäntämme kanssa yhteistuumin, että Kreikan Parga on paratiisi maan päällä.
PoistaKyllä vaan vaikuttaa Mauritius hulppealta kohteelta, joten lennokkaita ja antoisia surffailuja ja aurinkoista viikonloppua:)
Ihan uusi tuttavuus tämä kirja. Menee harkintaan.
VastaaPoistaPs. Olen käynyt Mauritiuksella -96 ja kyllä se aika hyvin piti paikkansa tuo, että taivas vasta sen jälkeen. Todella erikoinen ja uskomaton luonto. Nyt joudun sitten kaivamaan kuvat esille, ovat paperikuvia, kuten silloin vielä oli. Pakko fiilistellä!
Cara, tuo oli hauska ja kiintoisa kuulla, mahtoi kuulua siihen once in a lifetime -sarjaan?
PoistaNohevat nostalgiat paperikuvia rapistellessa ja niiden siivittämänä rennonletkeää viikonloppua Sinulle:)