Matt Haig: " Kuinka aika pysäytetään/How to Stop Time" - ex Libris...

"Kuinka aika pysäytetään", Matt Haig, Aula & Co. 2018, 363 s., suomentanut Sarianna Silvonen. Kansi Tuomo Parikka.

"Matt Haig (s. 1975) on tämän hetken suosituimpia brittiläisiä kirjailijoita.
Hän on kirjoittanut sekä tietokirjoja että romaaneja aikuisille ja lapsille.
Haig on saanut kirjoistaan lukuisia palkintoja ja niitä on käännetty yli 30 kielelle." (Lievelehti)

                                                                 ©Kan Lailey

"Tom Hazardilla on salaisuus. Hän näyttää tavalliselta 41-vuotiaalta mieheltä, mutta on harvinaisen tilansa vuoksi elänyt jo vuosisatoja. Tom on nähnyt Elisabetin aikaisen Englannin ja jazz-ajan Pariisin, maailmaa Etelämereltä
New Yorkiin. Nyt hän janoaa tavallista elämää. Selvitäkseen hengissä Tomin on jatkuvasti vaihdettava identiteettiään. Nyt hänellä on täydellinen ammatti: historianopettaja lontoolaisessa koulussa. Opettajana hän voi kertoa lapsille sodista ja noitavainoista kuin ei olisi ollut itse todistamassa niitä. Hän voi kesyttää historian, joka saavuttaa häntä kovaa tahtia. Tärkeintä on kuitenkin muistaa,
että rakastua ei saa." (Lievelehti)

Jahans; neuvo se on tuokin ja uteliaana tartuinkin tähän ensituttavuuteen Haigin kanssa. Aikahan on mitä mielenkiintoisin käsite, ja se on ollut lukuisten intensiivisten keskustelujen inspiroija vuosien varrella. Wikipedia määrittelee ajan näin: Aika on olemassaolon ja tapahtumien jatkuvaa näennäisesti peruuttamatonta etenemistä menneisyydestä tulevaisuuteen nykyhetken kautta. Aika on fysiikan perussuure, jonka yksikkö on sekunti. 

Teos on viisilukuinen: Menneisyys, Elämä päiväkorentojen seassa, Mies joka oli Amerikka, Rose, Pianisti ja Paluu. Aikamatka läpi vuosisaton alkakoon Tomin, jolla on ei sairaus vaan vaiva, jonka arvostettu lääkäri joskus 1890-luvulla nimesi anageriaksi, jalanjäljillä. Vaivanhaltijat kyllä ikääntyvät normaalisti joskin verkkaisemmin kuin muut, mutta vanhenemisnopeus vaihtelee suhteen ollessa 1:15, mutteivat ole kuolemattomia.

-  Ajattelen usein sitä, mitä Hendrich sanoi minulle yli sata vuotta sitten asunnossaan New Yorkissa. "Ensimmäinen sääntö on se, ettei saa rakastua", 
hän sanoi. "On muitakin sääntöjä, mutta se on tärkein. Ei rakastumista.
Ei rakastamista. Ei rakkaudesta haaveileimista. Jos pidät tästä kiinni, pärjäät luultavasti ihan hyvin." Tuijotin hänen sikarinsa savukiehkuroiden läpi 
Central Parkiin, jossa hirmumyrskyn juuriltaan kiskomat puut lojuivat maassa.
"En taida enää ikinä rakasta ketään", sanoin.  Hendrich hymyisi pirullisesti, 
olihan hän varsinainen piru mieheksi. "Hyvä. Saat tietenkin rakastaa ruokaa, musiikkia, samppanjaa ja lokakuun  harvoja aurinkoisia iltapäivä. Saat rakastaa vesiputousten katselua ja vanhojen kirjojen tuoksua, mutta ihmisten rakastaminen on kiellettyä. Ymmärrätkö? Älä kiinny kehenkään ja yritä tuntea mahdollisimman vähän tapaamisia ihmisiä kohtaan. Muuten menetät vähitellen järkesi...

 Vuosikymmenten ja -satojen varrella joka kahdeksas vuosi eri puolille maapalloa asuinpaikkaansa vaihtava Tom ehtii mm. seurustella Shakespearen kanssa ja toimia luuttupoikana, siemailla Bloody Maryja Zelda ja Scott Fitzgeraldin kanssa Pariisissa  ja istuskella samassa ravintolassa Charlie Chaplinin kanssa ja kuunnella Spotifysta Don Henleyn "The Boys of Summeria". Entä kuinka käy Hendrichin neuvon kanssa?

 - Mutta viime aikoina, nyt, minusta on alkanut tuntua siltä, ettei tunteisiin voinut suhtautua matemaattisesti. Jos yritti suojautua tuskalta, saattoi aiheuttaa itselleen uudenlaista, hienovaraisempaa tuskaa. Se on aikamoinen pulma.
En aio ratkaista sitä tänä yönä.  Elämä on hämmentävää....

Entäpä mitä kummaa tapahtui, kun nappasin Haigin kädestä kiinni: 
no kirjailijahan vei, enkä minä edes vikissyt!  Tässä ajan pysäytyksessä sivut kääntyivät ja kellon viisarit pysähtyivät pitkälle yli Mummoliiton suositteleman nukkumahetken. Kaikki inhimillisen elämän tekijät löysivät paikkansa kerronnassa, joka oli rytmiikaltaan, verbaliikaltaan ja sanankäänteiltään sekä kiinnostavilta yhtymäkohdiltaan historian siipien havinoihin piirulleen kohdillansa. Elämän mielekkyyttä tarkasteltaessa ja sen merkityksen etsinnässä käytiin läpi koko ihmiselon tunne- ja kokemuskirjon sateenkaari ja kuinka kauniina sen spektri lukijalle  avautuikaan. 
Sarianna Silvoselta herkullinen ja laadukas suomennos. Tuomo Parikalta tyylikäs ja teoksen henkeen istuva kansi.  Mukaansatempaava  laatuteos, jossa oli jotain vanhan ajan kunnon tarinan iskennän makua!

- On kummallista, miten lähellä menneisyys on, vaikka sen kuvitteleekin olevan kaukana. On kummallista, miten se voi hypätä esiin keskellä lausetta ja iskeä kasvoihin. On kummallista, miten aaveet voivat lymyillä missä tahansa esineessä tai sanassa. ..

-  On vain nykyhetki. Aivan kuten maapallon jokainen esine koostuu samanlaisista, vaihtuvista atomeista, niin myös ajan sirpale koostuu jokaisen muun osista. - Ymmärrän, että voin olla vapaa. Ymmärrän, että aika pysäytetään siten, että lakataan antamasta sen määrätä. Enää en huku menneisyyteeni tai pelkää tulevaisuuttani. Miten voisinkaan. Sinä olet tulevaisuus.

Niinpä vilkkaiden ja tapahtumarikkaiden viime viikkojen,  tallattujen metsäpolkujen kiemurtelujen, luonnon  vehreytyvyyden, valkovuokkojen hohtavien mattojen, lämmön, valon ja linnunlaulun voimaannuttamana ja ilahduttamana, päätin antautua kevälle ja antaa sen viedä mennessään...

Viikonloppua: