Timo Honkela: "Rauhankone Tekoälytutkijan testamentti" - ex Libris...

"Rauhankone Tekoälytutkijan testamentti", Timo Honkela, Gaudeamus Oy, 2018, 285 s.

"Professori Timo Honkela (s.1962) on tutkinut tekoälyä ja koneoppimista jo 30 vuotta. Urallaan hän on pyrkinyt monipuoliseen ymmärrykseen mielen, kielen ja yhteiskunnan ilmiöistä. Rauhankone on tekoälytutkijan testamentti, jonka myötä hän haluaa avata elämäntyönsä ihmisten tietoon ja eteenpäin kehitettäväksi." (Lievelehti)

" Maailmanrauha on utopia, josta kaikki haaveilevat mutta johon kukaan ei oikein usko. Ihminen on ladattu tunteilla. Neuvottelutilanteissa kielimuuri kärjistää kriisin, kun ihmiset tarkoittavat samoilla sanoilla eri asioita tai puhuvat samasta asiasta eri sanoilla.

Syvästi henkilökohtaisessa teoksessaan Timo Honkela hahmottelee idean Rauhankoneesta, joka auttaisi ihmiskuntaa rauhanomaisemman maailman luomisessa. Rauhankone perustuu tekoälyyn, koneoppimiseen ja muihin kehitettäviin teknologisiin menetelmiin. Sen perimmäisenä tavoitteena on lisätä ihmisten välistä ymmärrystä, taltuttaa tunnemyrskyjä yhteisöissä ja edistää oikeudenmukaisuutta teknologian avulla. Tekoäly ei ole tieteiselokuvien kaiken tuhoava äärimmäinen paha. Päinvastoin se tuo toivon paremmasta. Rauhankoneiden avulla ihminen voi nousta tietoisen ajattelun rajoitusten yläpuolelle. Lähestymässä on viisaiden koneiden aika." (Takakansi)

Timo Honkela on kehittänyt Rauhankoneessa epätavallisen tiedekirjan,
jonka tavoitteena on esitellä sekä tieteenalojen että menetelmien osalta monipuolisesti sitä, miten rauhaa voisi edistää maailmassa.
Epätavallisen myös siksi, että tämä teos aihepiiristään ja laaja-alaisuudestaan huolimatta - ja juuri tuon vuoksi - palvelee ja avartaa myös rivilukijan tiedonhalua esittämällä tutkijan näkemyksiä ymmärrettävässä muodossa ja mitä kiinnostavimmalla tavalla. Teos on selkeästi jaoteltu lukuihin, joista voi mainiosti poimia irralleen myös ne itsekutakin puhuttelevimmat osiot.


-  Haluan tuoda esille perusteltuja myönteisiä tulevaisuudennäkymiä ja mahdollisuuksia aikana, jona maailma näyttäytyy monille uhkaavana terrorismin, suursotien, ympäristökatastrofien ja työllisyyden heikkenemisen takia. 
Näihin synkkiin näkymiin kirjan on tarkoitus tuoda valoa. Omat tekomme rakentavat tulevaisuutta, ja tässä rakentamisessa tekoäly voi auttaa meitä, 
jos niin haluamme.”

-  Haluaisin nähdä tulevaisuudessa koneen, joka muistuttaa meitä silloin, 
kun luulomme tai suorasukaiset sanomisemme tuottavat ilmiöitä, jotka luulemme tietävämme tosiksi. Vertauskuvallisesti olemme kuin viuluja,
jotka soittavat sulosäveliä tai karmeita riitasointuja. Oma soitto tarttuu aina muihin. Vihan ja katkeruuden tartuttaminen on vastuutonta.
Tuollaisten tunteiden vallitessa vaikeneminen on kultaa.


Ketäpä meistä ei tulevaisuus kiinnostaisi? Dystopioita on  tarjolla riittävästi, siksipä hartaasti toivon ja vakaasti uskon, etteivät tämän testamentin visiot jää eivätkä päädy utopiaksi vaan edelleen kehitettäviksi. Honkelan teos muodostaa sisältörikkaudestaan huolimatta kiinteän ja eheän kokonaisuuden teeman ympäriltä, monesta kiintoisasta näkökulmasta tarkasteluun lähtien.

Semminkin, kun oma helmikuu on ollut yllättäen sekä henkisesti että fyysisesti voimille käypä, oli erityisen mieluisaa lukea tällaistä valoisaa, peruspositiivista, myönteistä ja innostunutta "Ilotulitusta" Honkelan omaa ilmaisua käyttääkseni. Teos oli mitä parhain päätös helmikuun ja koko alkuvuoden lukusaldolle!

Haluankin tässä hyväksi lopuksi kunnioittavasti esittää mitä parhaimmat kiitokseni kirjailijalle ajatuksia herättävistä, huimista ja antoisista lukuhetkistä "Rauhankoneen" parissa!

- Onko maailma valmis rauhaan?   

Riita poikki ja voita väliin!  Näin oli myös Mummillani tapana tokaista tilanteiden kuumetessa, joten

Rauhaa & rakkautta:

Peter James: "Täydellisyyden hinta / Perfect People" - ex Libris...

"Täydellisyyden hinta", Peter James. Minerva Kustannus Oy, 2018, 2018, 492 s., kääntänyt Maikki Soro.

"Peter James  (s. 1948)   on kirjailija, käsikirjoittaja, tuottaja ja yksi Ison-Britannian suosituimmista dekkaristeista. Peter Jamesin teokset ovat olleet jatkuvasti Britannian bestseller-listojen kärjessä, ja niitä on käännetty jo 37 kielelle. Hänen huippusuositun Roy Grace -sarjansa kirjoja on myyty yli 18 miljoonaa kappaletta.Peter James on kansainvälisen Crime Writers’ Associationin puheenjohtaja ja amerikkalaisen International Thriller Writersien varapuheenjohtaja.  Hänelle on myönnetty lukuisia palkintoja, mm. Best Crime Writer of the year, Prix Polar International, Prix Cœur Noir, Sounds of Crime Award for best novel, Sainsbury Popular Fiction book of the Year sekä  People's Bestseller Dagger for Crime Novel of the Year." (Kustantaja)

                                                             Kuva: Wikipedia

"John ja Naomi Klaesson menettävät nelivuotiaan lapsensa harvinaisen perinnöllisen sairauden seurauksena. Surun murtamat vanhemmat haluavat epätoivoisesti varmistaa, ettei heidän seuraava lapsensa koe samaa kohtaloa. John ja Naomi kääntyvät salaisella yksityisklinikalla toimivan tohtori Leo Dettoren puoleen. Tämä lupaa, että 400 000 dollarin hinnasta he voivat määrätä tulevan lapsensa geeniperimän, kirjaimellisesti luoda design-lapsen. Johnin ja Naomin ainoat toiveet ovat, että lapsi on terve ja että se on poika. Tohtori Dettorella on kuitenkin aivan omat suunnitelmansa... (Takakansi)

Mittatilaus- eli designlapset!! Aihehan on paitsi ajankohtainen tulevaisuutta silmälläpitäen myös mitä ajatusryöppyjä herättävin ja osin vastenmielinenkin. Varsin kiinnostava ja aikaansa edellä oleva visionääri Aldous Huxley  käsitteli jo teoksessaan "Uljas uusi maailma" mm.  alfa- ja beetakansalaisten problematiikkaa, mahdollisuuksia ja seuraumuksia. Ja nyt aikavarauksella Dettoren vastaanotolle:

Dettore:  - Nyt ollaan lähtösuoralla, mutta kolmenkymmenen vuoden päästä tullaan parantelemaan geneettisesti kaikkia lapsia, joiden perheillä tai valtioilla on siihen varaa. Nämä listalla olevat vaihtoehdot, joita olemme käyneet läpi, ovat toistaiseksi vain vaihtoehtoja, mutta  kun ajattelet maailmaa, jossa jokainen odottava äiti käy läpi saman listan, jättäisitkä kaikki ruudut tyhjiksi? 
Et, Varmasti! Paitsi jos haluaisit, että lapsestasi tulee täydellinen altavastaaja,
joka ei pysy toisten tahdissa eikä kykene kilpailemaan heidän kanssaan.

Naomi:   - Minäpä sanon mikä minua tässä koko jutussa oikeasti huolestuttaa - tämä ajatus rodunjalostuksesta. Eugeniikalla on murheellinen historia, siihen liittyy paljon pahaa...

Painava ja letaali sanansa sanottavana design-lasten tuotantoon on Athoksen niemimaalla Perivoli Tis Panagiasin luostarissa pesäpaikkaansa  pitävillä Kolmannen vuosituhannen opetuslapsilla. Näin dekkarin käsikirjoitus vastapooleineen on valmis, ja se pysyy kaiken matkaa tukevasti Jamesin hanskassa.  Reunamerkintänä: uskonnollisiin ääriliikkeisiin suhtaudun nuivasti, suorastaan kielteisesti, mutta tämä ei Jamesin kertojanlahjojen arvostustani mitenkään  vähennä.

On vallan erinomainen ja kunnioitettava  piirre sekä vahvuus kirjailijalla nostaa teemoissaan esiin yhteiskunnallisia ja moraalisia pohdintoja. Seikka joka lisää dekkarin(kin) kiinnostavuutta ja kokonaisansioita. Tätä kirjaa luin henkisesti kädet suorina edessä pitäen ikäänkuin etäisyyttä vaistonvaraisesti ja tahtomattani ottaen. On ilman muuta pelkästään positiivista, jos voimme tieteen keinoin yhä suuremmassa määrin ennakoida ja poistaa perinnöllisiä sairauksia, mutta sitten tulee se suuri MUTTA...

Hyvä teos moniongelmaisesta, erilaisia mietteitä ja vahvoja tunteita herättävästä aiheesta.  Hiuksia nostattava trilleri!  Mainostaa kustantaja. Jaa-a varmasti hiusjuuria ja niiden alusia kutitteleva ja hierova! Jäinkin pitkään aprikoimaan: missä määrin olevaista jo nyt, tulevaisuutta todennäköisesti? Quo vadis?

Naomi & John: -  Rakkaus on enemmän kuin pelkkä side kahden ihmisen välillä. Se on kuin vankkurilinnoitus intiaanien hyökätessä, kuin muuri, joka suojelee heitä maailman hyökkäyksiltä...

Vankkurit ympyrään ajettuina, aurinkoista viikonloppua:

Elin Willows: "Sisämaa / Inlandet" - ex Libris...

"Sisämaa", Elin Willows, Teos & Förlaget, 2018, 190 s., suomennos
Raija Rintamäki, ulkoasu Camilla Pentti.

"Elin Willows (s.1982) on kasvanut Ruotsissa mutta muuttanut Suomeen vuonna 2009. Hän on kulttuuritoimittaja ja työskennellyt muun muassa Kulturtimmenissa sekä Yleisradiossa Turussa ja Pohjanmaalla. Vuodesta 2012 Willows on asunut Vaasassa. Sisämaa on hänen esikoisromaaninsa, joka ilmestyy samaan aikaan Ruotsissa ja Suomessa." (Lievelehti)

"Nuori nainen muuttaa poikaystävänsä kotiseudulle, pieneen taajamaan Ruotsin pohjoiseen. Mutta seurustelusuhde loppuu ennen kuin he edes pääsevät perille. Nainen kuitenkin jää asumaan seudulle syystä, jota ei itsekään ymmärrä." (Takakansi)

Voiko aloittaa alusta missä tahansa, luoda itselleen uuden elämän jossakin muualla? Miten tullaan osaksi jotakin uutta?  Hyvä kysymys, johon jokainen meistä vastaa omalla tavallaan. Itse en usko alusta aloittamiseen, sillä omaa henkilöhistoriaani kannan mukanani aina. Entäpä Sinä?  Asiaa voi pohtia kunnellen:  Guy Lombardon  "Enjoy yourself, It's later than you think" 
Hilpeä laulu kuulokkeissa. Alan itkeä...  toteaa kertoja tässä kolmiosaisessa teoksessa.

Revontulet:  - Näen täällä vain yhdet revontulet. Silloin heti alussa muutettuani tänne. Ne ovat huikeat ja ulottuvat koko taivaan poikki väreissä joita en ole nähnyt koskaan aikaisemmin. Muut eivät voi ikinä vetää vertoja niille. Muut eivät ole haaleita kopioita eivätkä jäljitelmiä, ne eivät pääse lähelllekään. Aina välillä luulen että ne voisivat leimuta niin kuin silloin ensimmäisellä kerralla, mutta muutaman kuukauden jälkeen lakkaan toivomasta.

Miksi  - lähden sieltä mistä lähden, miksi jätän sen tämän takia? Ja ennen kuin meille tulee ero, vastaus ensimmäiseen kysymykseen on hän. Ja toinen vastaus on, ettemme ole edes harkinneet päinvastaista. Että meille jotenkin sopi tehdä näin. Meille. Meitä ei ole enää. Siksi ihmetys vain kasvaa kun jään tänne,
kun päätänkin olla palaamatta. Mutta ei ole mitään paluuta. Olen tehnyt valintani ja elän sen kanssa seuraavaan valintaan saakka. Ja mihinkään sellaiseen en ole vielä valmis....

Pakkanen:   En muista nähneeni pakkasta tällä tavoin ennen kuin tulin tänne. Pakkasta joka tarttuu ihoon ja hiuksiin, maalaa hiukset jääkitein valkoisiksi, harmaiksi, Pakkasta joka saa kaiken liikkumaan vähän hitaammin ja näyttämään vähän kirkkaammalta. Pakkasta jonka näkee kun tietää mitä katsoa.

Willows kuvaa käsittämättömällä tarkkasilmäisyydellä ja hienovaraisuudella sitä irrallista oloa ja vierauden tunnetta, kun olet muuttanut vieraaseen paikkaan ja tunnet olevasi tyystin yksin ulkoavaruudessa vailla ainuttakaan kiinnittävää säiettä, - mihinkään, kehenkään edes itseesi. Nollatilanne. Päämäärätön.
Kuljet pitkin teitä ja katuja, yksin ja ihmetellen avautuuko tämä seutu ihmisineen ja infrastruktuureineen minulle konsanaan? Opinko koskaan tuntemaan ketään, kiinnitynkö kuunaan mihinkään? Löydänkö uudelleen kadottamani punaisen langan? Saanko kiinteää maata jalkojeni alle?

-  Metsä on välitila. henkireikä, tauko, vaikka se ei tarjoakaan minulle mitään sellaista. Vielä. haluan ajatella että niin on, että niin tapahtuu, että löydän puiden välistä polkuja joita ei näy, jotka eivät edes ole polkuja, tunnen tien, asetan jalat oikeaan kohtaan ja tunnen olevani kotona...

Jännä juttu: Willowsin kerronta on vähäeleisyydessään vastustamatonta, ei tapahdu juuri mitään ja silti en malttanut laskea teosta käsistäni vaan epätyypillisesti  suorastaan hotkaisin sen yhdellä ahmaisulla. Pelkistetty kerronta riitti ja kantoi: intensiteettiä, vangitsevuutta, erikoista ja erilaista. Laatua.
Potra esikoinen, vaan ei keskonen!!

Camilla Pentin tyylikäs kansi on ilo silmälle:)

- Juuri siksi että kaikki mahdollisuudet ovat avoinna ja voin kulkea minne tahansa, tuntuu tasan päinvastaiselta...

Sisämaassa on poikettu myös blogeissa Nannan kirjakimara ja Oksan hyllyltä.

Jääkiteiden keskeltä:

Harry Salmenniemi: "Yö ja lasi" - ex Libris...

"Yö ja lasi", Harry Salmenniemi, Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2018, 341 s.
Tyylikäs graafinen, sisältöön istuva suunnitttelu Markus Pyörälän käsialaa.

"Harry Salmenniemi  (s. 1983) kuuluu suomalaisen nykykirjallisuuden omaperäisimpiin tekijöihin. Hän on julkaissut viisi runoteosta:
Virrata että, Texas, sakset, Runojä, Kivirivit ja Pimeän lehdet.
Tammikuussa 2017 julkaistiin Salmenniemen ensimmäinen proosateos, novellikokoelma Uraanilamppu. Salmenniemi on toiminut runouslehti Tuli&Savun päätoimittajana ja runouskustantamo Poesian toimittajana. Hän on valmistunut valtiotieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta ja opiskellut myös Roomassa ja Melbournessa. Kirjojensa lisäksi Salmenniemi tunnetaan taiteidenvälisistä yhteistöistään. Hän on saanut lukuisia palkintoja, ja hänen tekstejään on käännetty useille kielille. Salmenniemi elää ja kirjoittaa Jyväskylässä." (Kustantaja)

"Yö ja lasi on yli kymmenen vuoden työn tulos. Ehtymätön, kunnianhimoinen teos koostuu yhdeksästä erilaisesta osasta ja osoittaa runoutemme voiman.
Klassisin tyyli yhdistyy suvereenisti kokeellisuuteen, pienet päiväkirjamaiset runot laajoihin runoelmiin. Kaiken takana sykkii olemassaolon ihmetys, jonka äärellä kauhu ja nauru vuorottelevat, yö ja lasi syleilevät. Salmenniemi on kirjoittanut mittakaavassaan ja syvyydessään poikkeavan teoksen, jota runon ystävän ei ole helppo eikä vaikea lukea; se on pakko lukea." (Kustantaja)

"Uraanilamppu" (2017) oli ensikosketukseni Salmenniemen tuotantoon ja tarjosi railakasta, raikasta sekä pidäkkeetöntä laukkaa ilman satulaa suitset tiukasti kirjailijan hyppysissä. Tähän runokokoelmaan tartuin näin ollen uteliaana ja valppaana. Vähemmän modernia/kokeilevaa runoutta lukeneena ensimmäisen lukukerran ote ja kontakti jäivät heiveröisiksi ja pinnallisiksi, vaikkakin tuli ilmiselväksi, ettei tämän runoniekan kapasiteetissa tahi potentiaalissa huomautettavaa ole. Joten asetin  kauniisti pariksi yöksi lepäämään.

Toisella lukukerralla reviiri laajeni ja löytyi jyvää kohdistamiseen. Edellisen etualalle puskemat Weltschmerz- ja Angsti-osiot antoivat  tilaa ja syvyyttä muille elementeille, luonnonläheisyydelle, valonpilkahduksille...
Kokoelma on jaettu osiin: Meri, Kuvio, Krookus, Gekko, Unista, Manner, Oudosti, Varjot ja Illalla, joista  Muutamia mieluisia pomintoja:


Minulla on ollut
muistoja surusta.

Kokemukset,
kivet kuin hiekka.

Hiekka, kuin
paikallaan lentävät kivet.



Kuvittelen kahdenkeskisen iltakävelyn
kolmiulotteisessa mallissa

Jossa näkyvät talo, pihat,
roskakatokset ja tie.

Pidän sinusta aidosti.
Olet erinomainen kohtalo kaltaiselleni ihmiselle. 


Kokoelman ensimmäinen runo on nimeltään Meri, jonka aikaansaamassa tunnetilassa viivyin ja viihdyin. Jonka palasin lukemaan yhä uudelleen.
Sen pituuden vuoksi tähän vain runon loppurivi, joka sinällänsä kertoo kaiken oleellisen: Kun maalla on murhetta, meri huuhtoo.

Näin perinteisemmän runotuotannon lukijana ja ystävänä tunsin alkumetreillä  hienoista yhtäaikaista outoutta ja samuutta Salmenniemen modernimman, raikkaamman ja räväkämmänkin ilmaisutavan äärellä, joka samalla vastaansanomattomasti kiehtoi. Epäilemättä Salmenniemessä on ainesta ja materiaalipohjaa sekä aurassa terävyyttä pitemmänkin saran kyntämiseksi! Enemmittä analyyseittä tahi syntyjä syviä kaivelematta: vahva tekijä - ei helppo ei vaikea ...  Lukemastaan aidosti pitäen,

iltakävelyllä:

John Grisham; "Caminosaari / Camino Island" - ex libris...

"Caminosaari", John Grisham, WSOY, 2018, 299 s., suomentanut
Jorma-Veikko Sappinen.

"John Grisham  (s. 1955) on maailman menestyneimpiä jännityskirjailijoita,
Hän on julkaissut yli 30 romaania, tietokirjaa, tarinakokoelman ja nuortenromaanin- Teoksia on käännetty jo 42 kielelle ja myyty maailmanlaajuisesti noin 300 miljoonaa kappaletta. Esikoisteoksensa  
A Time to Kill, 1988 (suom. On aika tappaa, 1994) julkaistessaan hän toimi vielä asianajajana Mississippissä, mutta siirtyi myöhemmin kokopäivätoimiseksi kirjailijaksi. Silloin kun Grisham ei kirjoita, hän omistaa aikaansa mm. hyväntekeväisyystyölle ja baseballille. Grisham asuu perheineen vuoroin maatilalla Missisippissä, vuoroin Virginian Charlottesvillessä." (Lievelehti)

                                                                 ©Bob Krasner

"Princetonin yliopiston kirjaston kassaholvista varastetaan ovelasti viisi
F. Scott Fitzgeraldin alkuperäistä romaanikäsikirjoitusta. Vaikka kaksi viidestä varkaasta saadaan melko nopeasti kiinni, ryöstösaalis katoaa jälkiä jättämättä. Caminosaarella Floridan edustalla pitää majaa kirjailijayhteisö. joka kokoontuu paikallisen kirjakauppiaan Bruce Cablen luona. Bruce on erikoistunut harvinaisiin ensipainoksiin ja käsikirjoituksiin, joista keräilijät ovat valmiita maksamaan huikeita summia. kalleimmillaan kirja-aarteet kuitenkin ovat silloin, kun ne maksavat ihmishenkiä." (Lievelehti)

Teos pitää sisällään luvut: Ryöstö, Kauppias, Värvätty, Rantojen kulkija, Välittäjä, Sepitteitä, Viikonloppuytyttö, Tavaran toimitus ja Epilogi. Edellisestä jo ilmenee, että kertomus on hyvin rytmitettynä mukavaa luettavaa ynnä lisäksi se tuo muassaan vanhojen kirjojen ikioman tuoksun ja varovaisesti käänneltävien sivujen näppituntuman, jotka kietovat lukijan taikaviittaansa. Saamme tutustua myös kunnianarvoisaan  Princetonin yliopistoon ja Firestone Libraryyn  sekä erittäin uhanalaiseksi luokitellun lajin, Valekarettikilpikonnien, - jollaisen kanssa Kanssakulkijalla oli ainutlaatuinen lähikontakti v. 2007 uintireissulla Pefkoksessa - erikoiseen elämänkulkuun.

Konkareiden yksiselitteiset kommentit: -  Kirjakauppa on syvältä ja anna palaa, olet vasta 23-vuotias, mutta kaikille neuvonantajille yhteistä oli se, että he nauttivat siitä mitä tekivät. He rakastivat kirjoja, kirjallisuutta ja kirjailijoita, koko kirja-alaa, ja olivat halukkaita tekemään pitkää päivää ja palvelemaan asiakkaita, sillä he pitivät kutsumustaan jalona.

Bruce:  - Kaksi kuukautta Bruce ajelehti maan poikki, kulki päämäärättömästi siksakkia etsien yhä uusia itsenäisiä kirjakauppoja. Yksi kaupanomistaja jossain kaupungissa saattoi tuntea kolme muuta valtion toiselta laidalta ja niin edelleen. Bruce kulutti tynnyreittäin vahvaa kahvia, hengaili kiertueella olevien kirjailijoiden kanssa, osti kymmeniä nimikirjoituksella varustettuja kirjoja, yöpyi halvoissa motelleissa, toisinaan seurassaan tapaamansa toinen kirjatoukka, vietti tuntikausia juttelemalla kirjakauppiaiden kanssa, jotka olivat halukkaita jakamaan neuvojaan ja tietämystään, siemaili paljon huonoa viiniä kauppojen kirjailijavierailuilla, joihin ilmestyi vain kourallinen asiakkaita, otti sadottain sisä- ja ulkokuvia, teki sivukaupalla muistiinpanoja ja piti kirjaa kohteistaan. 
Kun hän päätti seikkailunsa ja oli valmis ja kyllästynyt ajamiseen, hän oli jättänyt 74 päivässä taakseen melkein 13 000 kilometriä ja käynyt 61 itsenäisessä kirjakaupassa, joista mikään ei edes etäisesti muistuttanut yhtäkään muista.
Hän katsoi, että hänellä oli nyt suunnitelma. 

Island Books - uutuuksia ja harvinaisuuksia:   - Kirjakauppa avattiin
1. elokuuta 1996 niin suuren rummutuksen myötä kuin Bruce pystyi nostattamaan. Kohtalainen väkijoukko siemaili olutta ja samppanjaa ja kuunteli jazzia ja reggaeta. Brucen nauttiessa hetkestä. Hänen suuri seikkailunsa oli alkanut...

Grisham on sarjassaan jo legenda ja kun vielä liikutaan rakkaassa kirjojen maailmassa, kotikentällä niin lukukokemuksen laadusta ei ollut mitään epäselvyyttä! Veijariviitan alta paljastuu varmuudella vautuvaa juonenrullausta varustettuna originellein ominaispiirtein ryyditetyin henkilöhahmoin, miljöökuvaus toteutuu suorastaan herkullisena ja sanavaraston runsaus loistaa läsnäolollaan. Grisham kuuluu omiin luottokirjailijoihini, eikä Caminosaari  hänen asemaansa hetkauta, - päivastoin. Kokonaisuus on  rentouttava ja velmu. Mukaansatempaava reissu Caminosaarelle!

Grisham mainitsee loppusanoissaan: Harvinaisten kirjojen maailma on kiehtova, ja minä olen siinä vain harrastelija. Kirjan taustoista Grishamin omakohtaisita kytkennöistä harvinaisuuksiin lisää Washington Postin haastattelussa.

Laura / Mitä luimme kerran ilahdutit mukaantulollasi  matkalle, tervetuloa:)

Rakkaudesta kirjoihin:
 

Penkkaririemua 15.2.2018

oli ilmassa jaettavaksi asti, kun seitsemän kuorma-autollista abeja latasi ilmoille tuon koulu takana - elämä edessä tykityksensä Fazerin sekalaisia ilmaan viskellen. Tunnelma muistutti ilo- ja odotusvolyymiltaan sitä käsinkosketeltavaa tihentymää, joka pienempin kohdalla tuuheuttaa ilman joulupukkia varrotessa. Nostalgian häive sipaisi sydäntä, ja muisto kertoi, ettei sitten tuon päivän konsanaan ole tuntenut olevansa yhtä villi ja vapaa:

Toivotan kaikesta sydämestäni  Amigolle & Tyttöystävälle sekä kaikille muille abiturienteille onnea ja menestystä kirjoituksiin, myötätuulta jatko-opintoihin hakeutumiselle ja yleensä ottaen mielenkiintoista ja tapahtumarikasta elämäpolkua:)

Olkaa avoimia ja rohkeita, haastakaa itsenne sekä säilyttäkää uteliaisuutenne elämän suuressa seikkailussa. Muistakaa, että on lupa mokata ja kaatua, vaan ei maatua.  Olette tietorikas, älykäs, laaja-alainen ja hyväkäytöksinen ikäpolvi, käyttäkää resurssejanne täydesti. Me uskomme ja  luotamme teihin, sillä teidän käsissänne maailma voi  kääntyä vain parempan suuntaan!!

Iloista viikonloppua:

Juha T. Hakala: "Kohtuuden kirja" - ex Libris...

"Kohtuuden kirja - Näkökulmia ääriyhteiskuntaan", Juha T. Hakala, Alma Talent,
 2. painos 2018, 248 s.

"Juha T. Hakala (s.1962) on kasvatustieteilijä ja filosofi, Jyväskylän yliopiston professori ja Oulun yliopiston dosentti. Häntä pidetään kohtuullisuuden puolestapuhujana. Hakala on kirjoittanut lukuisia tietokirjoja, Muun muassa
Isän kasvatusopas, Pakattu aika, Luova laiskuus sekä klassikoksi muodostuneet Graduoppaan. Hänet pn palkittu Suomen Tietokirjailijoiden oppikirjapalkinnolla vuonna 2012, ja hänen tietokirjojaan on käännetty myös ruotsiksi ja englanniksi."

                                                           ©Sakari Piippo

"Mikä saa ihmisen olemaan ehdottomasti jotain mieltä? Mikä saa hänet hakeutumaan yhä uudestaan tilanteisiin, joissa henki on sananmukaisesti alituiseen hieverissä? Mikä busineksessa on riittävästi voittoa ja millainen etumatka suhteessa kilpailijoihin on tarpeeksi?
Joukossamme on yhä enemmän niitä, jotka pyrkivät äärimmäiseen lopputulokseen kaikin mahdollisin keinoin - ihmisiä, jotka toimivat voimiensa ja kykyjensä äärirajoilla. Millainen yhteiskunta synnyttää tällaista asennetta?
Uudessa kirjassaan professori, filosofi Juha T. Hakala pureutuu äärimmäisyyteen ilmiönä niin yksilöiden kuin yhteiskunnan ja instituutioiden kautta.
Hän kertoo, miksi kohtuus kannattaa ja miksi kohtuuttomuus on pahasta." (Takakansi)

Hakala heittää kehiin nipun kysymyksiä kuin taisteluhanskan pannen lukijansa otsa rypyssä miettimään ja terveellisesti puntaroimaan sekä laajemmin koko maailmanmenoa että oman käyttäytymis- ja toimintamalliensa ynnä myös arvopohjansa toimivuutta ja kestävyyttä.
Hyvä! Pysähtyminen - niin vaikeaa kuin se onkin -. tarkistus, päivitys ja suunnanmuutos ovat aina hedelmällisiä jausein myös paikallaan...

Kirjoittaja selventää alkuun, mistä hän kirjoittaa ja myös syitä, joiden vuoksi on tarttunut aiheeseen. Mainiolla asenteella lukijaa johdatellaan läpi otsikoiden: Sukkia Vegaanille, Olen Pena olen addikti, Huolelliset voivat (joskus) huonosti, Selittämätön seikkailuhalu, Reipasta kodinraivaajaa etsitään, Huijausta hinnalla millä hyvänsä. Kas järvi syttyi Palamaan, Tyytymättömyyden välitasanteella ja Kohtuuden aika. Jokainen luku alkaa näppärästi valituilla klassisilla mietelauseilla kuten:  Älä koskaan mene liiallisuuksiin. Anna kohtuuden olla oppaasi.
(Marcus Tullus Cicero)

Hakala kirjoittaa eläväistä ja mielenkiinnon ylläpitävää tekstiä faktatiedoin konkretisoiden ja  esimerkkitapauksin valaisten. Hän nyhtää kipupisteitä  ja epäkohtia ilmoille kuin rikkaruohoja juurineen maasta, niin että lukija tuntee raikkaan muhevan mullantuoksun pölähdyksen sieraimissaan ja sähköisen impulssin aivoissaan. Hyvinvoinnin - yleisen ja oman - luulisi luontevasti kiinnostavan jokaista meistä.

Asiapitoinen, ajatuksia herättävä, positiivishenkinen ja erittäin miellyttävälukuinen teos, jossa esitetyistä argumenteista ja ajatuskuluista minun oli luontevaa olla Hakalan kanssa yhtä mieltä, sillä - Pinnistelevä ihminen ei voi hyvin....
  
Vähemmän on enemmän,  - kaikille.  Kohtuus kaikessa & pinnistelemätöntä

 ystävänpäivää:

Markku Ropponen: "Koirapuistoromaani" - ex Libris...

"Koirapuistoromaani", Markku Ropponen,  Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2018, 391 s, Kannen suunnittelu & kuvitus Ilja Karsikas.

"Markku Ropponen (s. 1955) on Jyväskylässä asuva kirjailija. Hänet tunnetaan eritoten kiitetyistä ja palkituista dekkareistaan. Dekkaristina Ropponen on mehevän kielen ja henkilökuvauksen mestari, jonka rujon kauniita henkilöitä ei voi olla rakastamatta. Vuonna 2009 ilmestynyt Kuhala ja hautausmaan risteys on Ropposen kahdeksas Otto Kuhala -romaani. Ropposen esikoisteos, vuonna 1990 ilmestynyt rikosromaani, Pronssijuhlat sai lukijoilta ja kriitikoilta lämpimän vastaanoton ja on esitetty neliosaisena kuunnelmadramatisointina. Vuonna 1991 ilmestynyt dekkari Kuolemanuni sai Vuoden johtolanka -palkinnon" (Kustantaja)

                                                          ©Mikko Vähäniitty

"Kaupunki etsii erikoisen testamenttilahjoituksen turvin Suomen ensimmäistä koirapuisto-ohjaajaa, Unelmapesti miehelle, jolla on matti kukkarossa! Vauhkonen, löysänahkainen luppakorva, ei ota kantaa, raottaa vain toista luomeaan." (Takakansi)  "Suvantovaiheeseen elämässään ajautunut mies hakee Suomen ensimmäiseksi koirapuisto-ohjaajaksi tukenaan Vauhkonen, vetelä kirpunkantoteline Tallinnasta. Vakanssi kiinnostaa satoja, jo valintamenettely kysyy neuvokkuutta." (Kustantaja)

Tästä pääsemmekin reippaasti ja koiramaisesti liikkeelle kertojaminän,
tuon sympaattisen koirapuisto-ohjaajan paikkaa havittelevan ja elämänlingossa vauhdilla pyörivän surullisen hahmon ritarin sekä kanssakulkijoiden:
puistopuolen johtavan virkailijan Sirpa Alttarin, terapeutti Dolores Talvenselän, Ulox-koirankakkapussiedustaja Trygve Hinkkasen ja koulukaveri, monitoimimies Nuuskavaaran, kotoisasti Nuuskiksen hilpeässä ja värikäspersoonaisessa seurassa. Luvassa on kommelluksia, koiruuksia ja hauskahetkiä kuin myös pohdintaa synnyistä syvistä romantiikan ruusunpunapilveä tyystin unhottamatta.
Kaikki tämä hurtilla huumorilla ja ymmärtäväisellä hyväntahtoisuudella elämänmaton kirjavia raitoja kohtaan.

Kertojaminä: - Jos koiran kuuluu näyttää valppaalta, se tuskin merkitsee, 
että koirapuisto-ohjaajan. Rentoutin poskiani, pudotin olkapäitäni ja rakensin huoleton veikko-tyyppisen asennon, jota ryyditin poikamaisella hymyllä.
Koska en ollut enää poika, peilistä minua katsoi luonnevikainen mies, joka oli juuri pudottanut isoäitinsä avantoon.
Vauhkonen jyrytti eteisen kynnyksellä ja hyväksyi kolmannen vaihtoehdon poistumalla paikalta. Vauhkosen mielestä olin parhaimmillani omana itsenäni, arjen antisankarina, joka liukuu kohti tuhoaan kuin curling-kiekko.
 
Vauhkonen:  -  oli löysänahkainen, usean eri rodun luppakorvainen sekoitus,
jolla oli surumielinen ilme ja käheä haukku. En tiennyt ystäväni ikää.
Se oli lyöttäytynyt seuraani eräällä Tallinnan-reissulla Vanhassa kaupungissa ja seilannut muina koirina kanssani Suomeen.
- Vauhkonen oli opetellut ulkoa pääkohdat passiivisen vastarinnan käsikirjasta ja ripusti naamalleen umpimielisen ilmeen, joka merkitsi, ettei se suostuisi yhteenkään ehdotukseeni vaikka sirottelisin sen reitille painesylttykimpaleita. Vauhkonen oli tallinnalaisen koulukunnan pesunkestävä jurnuttaja.

Kun itse olen vannoutuneita koiraimmeisiä ja vuosikymmeniä erirotuisten hännäheiluttajien sielunelämän kautta omaani peilaillut, on vaikea arvioida, kuinka, missä määrin tai mistä vinkkelistä tämä mainio romaani koirain koiruuksia tuntemattomalle avautuu. Itse nautin näistä hervottomuuksista ja kohelluksista täysin rinnoin. Lukuvirekin oli mitä otollisin edeltävän pariviikkoisen tietoliikenneyhteyksien yllättäen (??) komplisoiduiksi osoittautuneiden uudelleenjärjestelyjen  aiheuttaman huolihatun kiristävän pannan ja suoranaisen stressin - poistamisesta suurkiitos Amigolle !! - jälkimainingeissa.

Ropponen kirjoittaa kieliasultaan sujuvaa ja sutjakkaa tekstiä hulvattoman kepeällä huumorimausteisella tyylillä. Tapahtumat seuraavat toisiaan lennokkaasti, eikä tilannekomiikkaa puutu. Kirjailija hallitsee myös sanoilla leikittelyn taidon, kuten synkeän kallonkutistajan nimi Talvenselkä jo todistaa.

 Kontaktipintaa löytyi luonnollisesti runsaasti, sillä koirat nyt vaan ovat paitsi uskollisia, luotettavia, parasta mahdollista seuraa jnpp. aikamoisia jurnuttavia sytipäitä, joilla on mitä yllättävimmissä tilanteissa - kuten Messarin tottelevaisuuskokeen voittajaluokan loppumetreillä, jossa koiramme, edellispäivän ykkönen, kyllä tuli matkan päästä kutsuttaessa mallikelpoisesti sivulle ja asianmukaisesti istuutui Kanssakulkijan vasemmalle puolelle - takaperin - ja aiheutti valtavan naurunpuuskan yleisössä  selkeästi itsekseen tyytyväisenä virnuillen -  luontainen ja luova kyky selkeästi osoittaa, mitä mieltä asian saamasta käänteestä ovat plus esitellä vähintäinkin kornia ja kieroutunutta huumorintajuaan...

Erinomaista ja viihdyttävää luettavaa, jonka herättämän nostalgiahäivähdyksen ja luoman positiivisen mielentilan vallitessa oli hauskaa puiston nurkkia koluta ja ykkösohjaajan ammatillista kehittymistä ynnä kommellusten täyteisiä elämänvaiheita sivusta suurella empatialla seurata.
Räväkkä & rattoisa teos, josta kynäniekka Ropposelle kiitos & Vauhkoselle rapsutukset sekä molemmille

Hau-haut:

Anna Gavalda: "Lohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja / Fendre l'armure" - ex Libris...

"Lohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja", Anna Gavalda, Gummerus Kustannus Oy, 2018, 247 s., suomentanut Lotta Toivanen.

"Ranskalainen  Anna Gavalda  (s.1970)  ponkaisi pienen marginaalikustantamon listoilta lyhyessä ajassa lukijoiden ja kriitikoiden suosikiksi. Hänen kirjojaan on myyty miljoonia kappaleita, ja niitä on käännetty 30 kielelle. Suomeksi hänen tuotannostaan on julkaistu nuortenromaani 35 kiloa toivoa, novellikokoelma Kunpa joku odottaisi minua jossakin ja neljä romaania: Viiniä keittiössä, Kimpassa, Lohduttaja ja Karkumatka. Gavaldan romaanit kuvaavat nykyajan Ranskaa kepeästi ja humoristisesti. Anna Gavalda asuu Pariisissa kahden lapsensa kanssa." (Wikipedia)

                                                              ©Le Dilettante

"On ahdingossaan alkoholiin turvautuva leskiäiti, joka tutustuu toisen naisen roolissa kipuilevaan pariisittareen. On kyyninen vakuutustarkastaja, joka joutuu selvittelemään kuusivuotiaiden konfliktia. On lähiötytön ja aristokraattipojan runollinen yhden yön kohtaaminen ja kahden keski-ikäisen miehen sukellus naamiot karistavaan ystävyyteen. Anna Gavaldan, Ranskan rakastetuimman novellitaiturin, säröiset henkilöhahmot yrittävät nähdä itsensä kirkkaasti, uskoutua, murtaa kuorensa. Tarinoista huokuu yksinäisyyden suru ja suuret menetykset, mutta Gavalda on aina pienen ihmisen puolella, täynnä toivoa ja hellyyttä." (Takakansi)

Ensituttavuus kun minulla kyseessä on, tuo ylläoleva on paljon luvattu...
Teoksen alkuperäinen nimi, jotensakin näin: haarniska murtuu, on jo pintanaarmuja räväkämpi ja herättää uteliaisuutta. Puhtaalta pöydältä siis sukeltamaan matkaan kera seitsemän, vekkulisti ja  kättäojentavasti - koirat ovat kuolleet, Happy Mealit nautittu, kestopiste tullut testatuksi ja muutama muuan poika tavattu -  nimetyn novellin: Ritarirakkautta, Sotilaselämää, Koirani kuolee, Happy Meal, Minun kestopisteeni, Jalkaväensotilas ja Muuan poika. 

Ritarirakkaus: on prinssi ja kerjäläistyttö mallinen rapsakka ja riipaiseva stoori nuorten yhden illan ja yön kohtaamisesta mottona: Ystävyys, se on ainoa asia, joka kehittää mun aivoja... 
-  Jätkä oli ihan liekeissä, kun kuuli, että vastaan kaikista Bel-Éboisin Animalandin eläimistä.  - Onkitoukista, koirista, marsuista, gerbiileistä, karpeista, undulaateista, kanarialinnuista, hamstereista ja ...tuota...kääpiö-, kääpiöluppa- ja angorakaneista... Ja kaikista niistäkin, jotka nyt rommin takia unohtuu mutta jotka löytyy sieltä kaupasta kyllä!  - Pittoreskia. 

Koirani kuolee:  - Pysäköin auton, avaan tavaratilan, otan lapion ja asettelen kuolleen koirani pusakkani sisään. On kaunis ilma, vedän vetoketjun kiinni, ja niin lähdemme matkaan yhdessä.  - Tämä on hyvä paikka. Etelään tai lounaaseen osoittava pieni kieleke. Täältä se voisi katsella ja kommentoida maailmanmenoa, oma pikku lörppähuuli... Kaivoin kuopan. jätin sille pusakkani. Kuorin paperista kaksi sokeripalaa, jotka olin napannut pikaruokalasta, ja sujautin ne pusakan povitaskuun. Matkaevääksi. Kuoppa oli nopeasti täytetty. Koira ei ollut isokokoinen. Istahdin sen viereen ja yhtäkkiä tunsin olevani yksin maailmassa... 

Niinpä: esim. farkkupusakkaan käärittynä tuli elämänsä mittaan yhdestä jos toisestakin farkunpuntin riepottelusta nauttinut maastonakki hra Jalmari  rantapenkan suuntaan viettävälle, monia kaivuutunteja vaatineen vesimyyräjahdin mukaan valitulle näköalapaikalle hellästi haudatuksi.

Gavalda  käsittelee riemastuttavalla psykologisella silmällä terävänäköisesti kestopisteessään aikuisten ja auktoriteettien kimuranttia vs. lasten tervettä tapaa hahmottaa maailmaa ja tekemisiä, sitä mikä  on syrjintää tai edes positiivista sellaista, mikä erottaa meidät ihmiset toinen toisistaan ja missä pisteissä punnitaan kykymme kohdata toisemme tasavertaisina. Kestopiste kestää tarkastelun!

Ja sitten oma ykkösvalintani tästä kelpo koosteesta. Tämän mealin huikean lukijan kiepautuksen edessä olin täysin aseeton ja hymyssäsuin.
Kuinka taitavasti Gavalda onnistuikaan johdattelemaan odotusarvot tyystin vikasuuntaan, vie sie, mie vikisen... Oli kerrassaan mainiota ja tervehdyttävää nauraa hersyvästi, - itselleen:)

Happy Meal:  - Minä sitten rakastan tätä tyttöä. haluan olla hänelle mieliksi. Haluan viedä hänet lounaalle. Hienoon pariisilaisravintolaan, jossa on peilejä ja kankaiset pöytäliinat. Haluan istuutua hänen viereensä, katsella hänen profiiliaan, katsella ihmisiä meidän ympärillämme ja antaa ruoan jäähtyä. Minä rakastan häntä.

Gavaldan aihekirjo on laaja, Hän  kirjoittaa sirosti hienovaraisella, elämänmyönteisellä ja inhimillisellä otteella ja samalla täydesti jättäen lukijalle tilaa, eräänlaisen näkymättömän marginaalin, johon sopii ylöskirjata omien  kontaktipintojen häiveitä ja irrallaan ilmaan leijahtaneita ajatuksensäteitä,
joita nämä vinkeät novellit onnistuneesti synnyttävät. Jaa, että pidinkö: no kyllä vaan ja paljon:)

Pittoreskia, jos mikä:

Markku T. Hyyppä: "Ikääntyvän muistikirja" - ex Libris...

"Ikääntyvän muistikirja", Markku T. Hyyppä, Duodecim, 2018, 159 s.

Markku T. Hyyppä on LKT, neurologian dosentti ja kirjailija, pitkän linjan terveystutkija, Hyyppä on julkaissut lukuisia tiede-, oppi- ja tietokirjoja, esseekokoelmia ja romaanin, (Lievelehti)

                                                           ©Vivi-Ann Långvik


"Ikääntyvän muisti ei aina toimi. Luvut, nimet ja uudet asiat voivat unohtuvat helposti. Avaimet ovat usein kadoksissa. Ikääntyvän muistin parantamiseksi on olemassa erilaisia menetelmiä mm. ravitsemusta, liikuntaa ja meditaatiota. Kaupan on myös älylääkkeitä, joiden kerrotaan tehostavan aivojen toimintaa. Muistin buustaus eli pikainen edistäminen laitteiden ja tietokoneohjelmien avulla on luonut miljardien markkinat. Tieteellinen  näyttö menetelmien vaikutuksista on unohdettu tai syrjäytetty muistin buustauksen huumassa.

Markku T. Hyyppä  kertoo ikääntyvän muistikirjassa, mitä tieteellinen tutkimus sanoo ikääntyvän muistin buustauksesta ja hoksaamisen parantamisesta.
Miten muisti toimii ja voiko unohtaminen auttaa muistamista? Kirjassa käsitellään muistin parantamiseen tarjotut älylääkkeet, ravinto ja laitteet sekä niihin liittyvä tämänhetkinen tutkimustieto. Kannattaako pelata muistin buustaukseen suunniteltuja pelejä. Kannattaako adoptoida uusi kieli. Kirjassa muistetaan myös liikunta, musiikki ja kulttuuri," (Takakansi)

Teos sisältää 20 napakkaa, tietopohjaista ja selkeästi kirjoitettua lukua faktaa perustuen nimenomaan tieteelliseen tutkimukseen sekä aihepiirittäisen kirjallisuusluettelon. Hyyppä käsittelee myös uskomuksiin perustuvaa vaihtoehtoista totuutta, "vippaskonsteja",  lähinnä teollisuuden tai palveluiden tarjoajan kukkaroa lihottavia, mutta käyttäjiään rahastavia "oikoteitä".
Kirjailija painottaakin tieteellisiä tutkimustuloksia esitellessään, että muistista ja yleensä omasta kunnostaan kannattaa tietysti pitää huolta aina, mutta viimeistään keski-iästä alkaen. Hän luettelee myös yhdeksän tärkeintä riskitekijää prosenttiosuuksineen dementian kehittymisessä.

Ikääntyminen ja vanhuus kuulostavat tympeältä, koipommin tuoksuiselta  ja ikävältä.  Totta! Jos näin ajattelet: ikävä kyllä se on ainoa tunnettu tapa elää pitkään. Tämä Hyypän teos onkin asiapitoisuudessaan varsin vakuuttava tietopaketti kaikille meille asiasta kiinnostuneille ja itsestään huolehtiville elämän ketjun eri vaiheissa matkaamme taittaville. Pokkeuksena säännöstäni: suosittelen lämpimästi; tieto ei lisää tuskaa!

Lisäbonuksena jaan Hyypän kanssa myös tämän yhteisen mieltymyksen ja empiirisesti todistetun faktan:  - Itse laitan espresson buustauslistan kärkeen, eikä se johdu pelkästään mieltymyksestäni, vaan kahvin vaikutus perustuu tieteelliseen näyttöön.  - Kahvin buustausvaikutus on lyhyt. - Toisaalta kahvin yleiset terveysvaikutukset on todettu kiistattomiksi. Kahvin juonti jarruttaa useimpien kansantautien ilmaantumista, eikä kahvi kohtuullisesti nautittuna aiheuta vakavia haittavaikutuksia. Kahvin puute voi niitä aiheuttaa, mutta kuppi kahvia korjaa harmitukset. Käynnistyn vasta aamupressoni potkaisemana, ja muistini alkaa pelata:)

- Islannin Eddassa ja saagoissa kerrotaan, että korpit Hugin (ajatus) ja Munin (muisti) toimivat ylijumala Odinin neuvonantajina. Ne lensivät joka aamu maailman ääriin ja toivat keskipäivällä tietonsa isännälleen. 
Missä sinun ajatuksesi ja muistisi lentävät? Tulevatko korpit heti kotipesään vai eksyvätkö matkalla?

Tähtisilmän pikkutyttösenä  esittämä relevantti kysymys kuului muistista keskustellessamme: "Mummo, miten se oikein on, jos ei niitä aivoja käytä, meneekö ne ihan rusinaksi?"  Tuttavani, psykologian alan ammattilainen naurahti lempästi tuon kertoessani, jotta voihan sen noinkin sanoa. Kuinka on, päästetäänkö aivomme rusinaksi vai pidetäänkö  hoksottimet hollillaan?
Ja nyt harmitusten häivyttämiseksi vastajauhetuista pavuista turautetulle pressolle

kipittää:

Markku Envall: "Tavaratalo taivasalla" - ex Libris...

"Tavaratalo taivasalla", Markku Envall, WSOY, 2018, 321 s.

"Markku Envall (s. 1944 Hämeenlinna) on Helsingissä asuva filosofian tohtori, kirjallisuuden tutkija ja Finlandia-palkittu kirjailija. Envall on julkaissut tutkimuksia, esseitä, runoja, kuunnelmia, romaanin sekä aforismikokoelmia. Fragmentteja, jota voidaan pitää aforistiikan laajempana muotona, Envall julkaisi teoksessaan Kieltä terävämpi giljotiini (2006).

Envallin väitöskirja Suomalainen aforismi – keinoja, rakenteita, lajeja, ongelmia (1987) käsittelee suomenkielistä aforismikirjallisuutta. Hän on myös toimittanut teoksen Aforismin vuosisata (1997), joka sisältää aforismeja 54 suomalaisen aforistikon tuotannosta." (Kustantaja)

                                                          ©Erkki Nisonen

"Markku Envall pureutuu esseekokoelmassaan arkiseen ja ylevään, jokapäiväiseen ja ikuiseen. Nimiesseessä hän viihtyy torilla, tapahtumassa jonka tarkoituksena oli menneisyydessä houkutella maalaiset kaupunkiin. "Katututussa" tavataan ihmisiä sattumalta julkisilla paikoilla, vailla sovittujen tapaamisten sosiaalisia paineita. Envall määrittelee "Itsemurhan paradoksin":  Jos todella pitää itsemurhaa tärkeänä tekona, sitä ei voi tehdä, koska sen tekeminen tuottaa mahdottomuuden tehdä sitä. Hän pohtii ennustamisen problematiikkaa ja perehtyy viime vuosikymmeninä esitettyihin arvioihin maailman tulevaisuudesta.
Tavaratalo taivasalla sisältää runsaasti taide-esseitä, joissa Envall pureutuu Ian McEwanin, Akira Kurosawan, Merete Mazzarellan ja Nikolai Gogolin teoksiin.
Hän tutkii mikä koitui Macbethin kohtaloksi ja näkee Anna Kareninan parisuhteen ajan kestävänä karttana. Skalpellintarkalla kielellään Envall tuo uutta vanhaan ja kuluneeseen sekä nostaa kestävän kulttuuriperimän nykyaikaan." (Takakansi)

Markku Envall on tullut tutuksi ja läheiseksi luottokirjailijaksi siitä pitäen, kun luin hänen aforismikokoelmansa  Joka tähtiä tähystää  (2014) ja fragmenttikokoelma  Paperihaarniska  (2016) kirjaimellisesti haarniskoi tämän mieltymyksen. Tämän uusimmaisen tavaratalon ja muiden esseiden jäljiltä ei niin pienintäkään naarmua eikä säröä ihailuni määrään synny. Tavaratalo kätkee sisälleen 20 osastoa ja bibliografiset jälkisanat.

Tapaamme mm. kutkuttavia katututtuja, vaellamme kirjastossa, kohtaamme pimeyttä, sitä mikä on edessä ja tarkastelemme parisuhteen peruskarttaa sekä grotekskia humanismia sekä tutustumme kiinnostaviin taide-esseisiin.
Ian McEwanin Ajan Lapsi -teosta lukiessaan Envall toteaa löytäneensä parhaan koskaan lukemansa kuvauksen sukupuolisen yhteyden kokemuksesta tai tuntemuksista: olla "kotona".
Kauniisti ja niin totta! Kaikki tämä  runsas anti yksien ja samojen kansien välissä.

Yksittäisiä, irralllisia pomintoja makupaloiksi:

- Kun viehätyn tuntumasta alkutuotantoon, syy on ilmeinen: kirjailijana olen graafisen teollisuuden alkutuottaja. Sanajonoja ei voi painaa ja myydä, ellei joku niitä järjestä eli kirjoita.

-  Katukontaktit ovat vapaat kaikista näistä rasituksista. Vaikka ne eivät lyhyydessään poista yksinäisyyttä, vain lievittävät, eivät ne myöskään tuntien tapaamisten tavoin laukaise periyksinäisyyttä. Kun tapaamista ei voi valmistella eikä jälkikäsitellä, siihen ei kulu muuta aikaa kuin pysähtymisen hetki.
Voidaan sanoa asia tai asiat, vailla johdantoja ja yhteenvetoja ja muuta seuraelämän edellyttämää täytepuhetta. Vaikka triviaali tulee latinan sanasta trivium, tienristeys, ei kadunkulmissa ole pakko puhua yhdentekeviä. 
Katu on puolueeton maaperä, jolla kohtaaminen on tasa-arvoista. Ei olla missään määrätilanteessa, joka normittaisi tai roolittaisi käyttäytymistä.

- Talonpoikainen työrytmi on vuodenkierron määräämä. Et voi kylvää etkä korjata silloin kuin itse haluat vaan ainoastaan silloin, kun luonto tarjoaa siihen otollisen ajankohdan. Väliin jäävät ajat voit levätä tai harrastaa hyvällä omalla tunnolla. Toista on moderni teollisuus- ja toimistotyö. Sitä voi tehostaa, sen tuottavuutta voi lisätä, suomeksi se merkitsee: tehdä enemmän vähemmässä ajassa.
Että se tarkoittaa myös hätäisemmin ja huolimattomammin on tabu, jota ei voi sanoa.    - Nopeuden ja hitauden suhteen klassinen paradaoksi on keisari Augustuksen festina lente, kiiruhda hitaasti...

-  Voin tietysti omaksua ajan filosofian, jonka mukaan ei ole muuta kuin ikuinen nykyhetki. Tulevaisuutta ei ole, se tulee nykyhetkeen. Tai nykyhetki virtaa kuin piste ajan suoralla. Tulevaisuus on käsitteellinen harha tai mentaalinen ilmiö, 
se edustaa mielikuvituksen piiriä. Mikään ei ole missään olomuodossa olemassa ennen kuin se tulee nykyhetkeen. Filosofian vastaava praksis on elää hetki ja päivä kerrallaan. -  Yleisen uskomuksen mukaan tulevaisuuteen voi nähdä unessa. Enneuni, joka normaalitiede ei tunnusta, kuuluu ihmiskunnan enemmistön ajattomiin kokemuksiin.
Tästä ei ole kuin pieni hyppäys etiäisiin niin ollaankin jo tutuilla tantereilla...

Envall havannoi ympäristöään, kuuntelee itseään ja vetää johtopäätöksiä tuoden ne lukijansa ulottuville kauniskielisesti syväluodaten ja monelta kantilta pohdiskellen. Envallin vahvuus rakentuu lujalle perustalle, sillä hän ei ole yhden asian mies, vaan tarjoaa laaja-alaisia teräväpiirtoisia näkökulmia otsikoiden alla jättäen lukijalle löytämisen, oivaltamisen ja ajattelemisen ilon.
Laadukasta, tyylikästä  ja hyväkieliasuista jälkeä, jonka antiin tykästyin suuresti  ja kokoelman herättämiin tunnelmiin jäin viipyilemään.

-  Ilon kyky on taitoa valita ne asiat, joista ilo irtoaa, vähän tai paljon. Ja taitoa sivuuttaa ne, unohtaa ne, joista se sammuisi, jos ne valtaan päästäisi...

Loppusanoiksi  esseestä Pakko kuolla, pakko elää  ote Eino Leinon runosta Tumma:

niin eli ikänsä kaiken,
ei iloiten eikä surren,
pannen päivät päälletyksin
niin tulevat kuin menevät,
niin paremmat kuin pahemmat;
päällimmäiseksi paremmat.

Tavarataloissa  tahi taivasalla:

Iloista viikonloppua:

Luiz Ruffato: " Lissabonissa muistin sinut / Estive em Lisboa e lembrei de Você" - ex Libris...

 "Lissabonissa muistin sinut", Luiz Ruffato, Into Kustannus Oy, 2018, 133 s., suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä.

"Luiz Ruffato on palkittu brasilialainen kirjailija ja runoilija, joka kohahdutti ja ihastutti viime vuoden Frankfurtin kirjamessujen avajaispuheellaan Brasilian ristiriitaisuudesta. Hän syntyi vuonna 1961 Cataguasesissa ja on joutunut näkemään katujen todellisuuden kodittomana São Paulossa. Hän valmistui viestinnästä Juiz de Foran yliopistosta vuonna 1981. Ruffato on julkaissut kaksi runoteosta ja kahdeksan romaania, joista Rutosti hevosia on palkittu
Paulista Art Critics Associationin ja Machado de Assiksen palkinnoilla.
Globo-lehden kirjallisuuskriitikot mainitsivat kirjan yhtenä kymmenestä parhaasta brasilialaisesta kirjasta viime vuosikymmeniltä." (Kustantaja)

                                                               ©Marcia Zoet

"Matka Lissabonin syrjäisemmille kaduille, Nuori Sérgio matkaa meren yli pienestä brasilialaisesta kylästä Euroopan reunalle Portugaliin.
Hänen aikomuksenaan on luoda elämälle uudet raamit kaukana kotikaupungin vaikeuksista. Töitä etsivän Sérgion asema toisen luokan kansalaisena Euroopassa on näännyttävä, päivittäinen selviytymiskamppailu. Ilon hetket kuitenkin pilkahtelevat kaupungin sykkeessä, josta Ruffaton taiturimainen kerronta poimii rytminsä." (Takakansi)

Tekokukkia  (2015) poimittuani totesin: Brasilia + Ruffato + Jyrki Lappi-Seppälä = trio & kolme hyvää syytä tarttua kirjaan!!!
Etenkin tällaisena lumimyräkkäisenä olopäivänä tähän pienehköön, mutta anniltaan sivumääräänsä suurempaan  teokseen, joka osoittautui erinomaiseksi valinnaksi. Samalla tuli poimittua päivänä sanajyväkin: funikulaari eli kiskoköysirata:)

Ruffato tarkstelee ihmispolon selviytymiskeinoja - ja elämää kaikessa räävittömyydessään ja surkeudessaan - niillä eväillä, joita meille kullekin on suotu sekä pirskahtelevia, kaikenläpäiseviä auringonsäteitä, jotka sieluamme hivelevät; tarkkailee ja kuvaa terävästi suodattavien, ymmärtäväisten silmälasien läpi. Paitsi siedettävän ja kelvollisen toimeentulon hankkimisesta, kyse on myös haaveesta paikasta auringossa ja silmissä siintävästä voittoisasta sekä varakkaasta, riemukulussa tapahtuvasta kotiinpaluun ideasta.

Lissabon:   -  Helteellä Lissabon löyhkää sardiineille ja kylmänä päivänä se taas "tuoksuu" paahdetuille kastanjoille, huomasin sen kun kolusin vähitellen koko kaupungin maanalaisella, raitiotievaunulla, linjurilla, lähijunalla tai jalan, sekä yksin että Sheilan seurassa.
Hänen opastuksellaan tutustuimme lukemattomiin älyttömän hienoihin paikkoihin, São Jorgen linnaan, Santa Justan hissiin, Belémiin (jossa söimme leivonnaisia), Löytöretkeilijöiden muistomerkkiin, Itäisen rautatieaseman liepeillä sijaitsevaan valtameriakvaarioon, jossa voi kulkea kiemurtelevia käytäviä keskellä tarkastelemassa haita ja rauskuja, mutta myös pienempiä kaloja, jotka näyttävät veden alla pyrähteleviltä lintuparvilta, sekä muita uskomattomia ilmestyksiä kuten meritähtiä, merisiilejä, meduusoja, jääaltaassa tepastelevia hullunkurisia pingviinejä, tai altaassa temppujaan esitteleviä saukkoja, mutta melkein yhtä hienoa oli ajaa funikulaarilla...   (Huom. lihavoinnit kirjailijan)

Vierastyövoimasta ja valintakriteereistä:   -  Rodolfo jatkoi argumenttejaan: "Seringho, ollaan hylkysakkia", ei olla täällä Portugalissa penninkään arvoisia, "Meitä ei edes kutsuta nimeltä", ollaan pelkkiä brasseja. "No mitä me sitten Brasiliassa ollaan?", ei mitään sielläkään, nyttemmin pelkästään toisenlaisia,
- "Paskamaa, pelkkiä varkaita ja huijareita!" Rodolfo pauhasi yhä äänekkäämmin, melkein kuin pitäisi julkista puhetta, "Siellä pitää pärjätäkseen olla joko poliitikko tai rosvo, mikä on viime kädessä suunnilleen sama asia", sillä työläinen, joka leimaa säntillisesti kellokorttinsa, tai maalainen joka raataa pellolla päivänkoitosta iltahämärään myös kuolee köyhänä...

Sérgio saa lopputilin:  - "Ei mitään teitä vastaan henkilöinä", Peixoto selitteli, mutta hän oli jo palkannut toisen ukrainalaisen, "Ne tulevat tänne itsevarmoina, ovat saaneet hyvän koulutuksen, puhuvat englantia ja ranskaa", korkeammin koulutettua työvoimaa samalla palkalla, "Esimerkiksi Anatoli on maataloustieteen maisteri, ne haluavat todella rakentaa uutta elämää, brasilialaiset taas ajattelevat aina kotiinpaluuta".  - Ja sitä paitsi, "Älä ota tätä henkilökohtaisesti, asiakkaat haluavat mieluiten palvelua vaaleatukkaiselta ja sinisilmäiseltä".

Ruffaton viljelemä  tyyli on lähinnä toteavaa  ja kantaaottavaa. Tarina etenee eloisasti. Lihaa ja verta olevien henkilöiden tuntemukset avautuvat ja sykkivät lukijalle sympatian merkeissä. Kaupunkien melu, tuoksut ja hajut viipyilevät nenänpielissä. Teksti kulkee ilmavan kevyesti ja luo tunteen siitä, että kirjailija on nauttinut sen pakotteettomasta tuottamisesta. Piristävä, elämänmyönteinen, pieni, mutta pippurinen väriläiskä! Näissä merkeissä: hyvää helmikuuta, se on sitten kohti kevättä:)

Ruffaton kera Lissabonissa funikulaarilla on  huristellut myös  Leena Laurila / Donna Mobile.

Óptimo: