Marco Vichi: "Komisario Bordellin likaisin tapaus / Una brutta faccenda" - ex Libris...

"Komisario Bordellin likaisin tapaus", Marco Vichi, Aviador Kustannus, 2017,
288 s., suomentanut Enneli Poli.

Marco Vichi (s. 1957) on firenzeläissyntyinen, nykyisin Chiantissa asuva kirjailija, jonka luoma hahmo komisario Bordelli on saanut sankoin joukoin ystäviä rikoskirjallisuuden harrastajien joukosta  eri puolilla Eurooppaa.
Teoksistaan useaan otteeseen palkittu Vichi edustaa genrensä sitä tekijäkuntaa, jolle on tunnusomaista oikeaoppisen murhajuonen lisäksi korkea kaunokirjallinen laatu." (Lievelehti)

 "Firenzen kevät on sateinen, ja sekös komisario Bordellia harmittaa. Rutiininomaiset työpäivät ratsioineen keskeytyvät, kun komisario kohtaa uransa epämiellyttävimmän tapauksen. Kaupunkia riivaa sarjamurhaaja, jonka uhrit ovat pieniä tyttöjä. Komisario Bordellin ja hänen apulaisensa Pirasin on kiirehdittävä murhaajan nappaamisessa  samalla kun ruumiiden määrä kasvaa huolestuttavaa vauhtia." (Takakansi)

Sarjan ensimmäinen osa: Komisario Bordelli, 2016, josta totesin Vichin olevan kutkuttavan tilannekomiikan hallitseva ja hilpeä tuttavuus. Tässä kakkososassa, joka starttaa huhtikuusta 1964, pelataan natsikortilla. Bordellin hermot ovat sarjamurhaajan jäljityksessä kireät kuin viulunkieli, tupakkaa kuluu korsteenimalliin ja oluttuoppostakin on haetutettava lähitrattoriasta kesken päivää. Amorea leijailee ilmassa ja niin Bordellin kuin Pirasinkin sydämet sykkivät kopisevien korkokenkien tahtiin. Aina välillä komisariomme palaa aatoksissaan vanhoihin sotamuistohinsa ja valvoo enemmän kuin nukkuu.

Bordelli:  - Etkö kysy minulta kuinka monta vuotta täytän? Casimiro: No kuinka monta vuotta? Viisikymmentäneljä, Casimiro, eikä minua yhtään huvita vanheta. Viisikymmentäneljä vuotta, ja siltikään kotiin palatessani siellä ei ole ketään, joka painaisi suudelman huulilleni. Miksi ette ota koiraa, komisario? kääpiö sanoi vakavana...

-   Ajattele Casimiro, ehkä tällä hetkellä jossain päin maailmaa syntyy nainen, jota olen aina etsinyt. Mutta hän syntyy nyt, minä olen jo housuihin pissaava vanhus hänen täyttäessään kaksikymmentä, Ja vaikka hän olisi syntynyt neljäkymmentä vuotta sitten, hän on voinut syntyä Algeriassa, Puolassa tai Australiassa. Miten olisimme koskaan voineet tavata?

Halu tappaa:  -  Ehkä se oli juurtunut jokaisen ihmisen luontoon. Järjellä selittämätön voima, esi-isiltä peritty piirre, joka tuntui olevan sidoksissa eloonjäämisviettiin. Tai ehkä se johtui kuoleman herättämästä uteliaisuudesta, yrityksestä koskettaa sitä kädellään...

Kuten ykkösosankin kohdalla oli laita, suomennoksessa on piirun verran tarkentamisen varaa, vaikka esim. Milenan upea takapeili  soma käännöskukkanen onkin eikä lukukokemus näistä bagatelleista tärväänny.
Itse en - odotuksista huolimatta -  löytänyt  tämän likaisen keissin suhteen  yhtä särötöntä yhteistä säveltä Vichin kanssa kuin edelliskerralla, enkä liioin yltänyt aivan samalle aaltopituudelle komisarion kanssa. Ei vaan nyt taipunut tämän tytön varsi tarantellan tahtiin.

Vichi kirjoittaa varmaotteista ja kepeää  tekstiä, jonka verbaliikka on riittävä. Rivivälin 1,5 käyttö tekstissä tekee sen  helppolukuiseksi.  Kerronnasta ei huumorin pilkahduksia  uuvu.  Harmitonta, viihdyttävää ja hyväntuulista kesä- ja lomalukemista ilman muuta. Onkin varsin mielenkiintoista nähdä, kuinka sekä millä teemoin ja raamein  Vichi sympaattista Bordellia esikuntineen aikoo jatkossa kuljettaa.

Hyväksi lopuksi Da Cesaren  gourmet´ta loihtivan kokin, Totón keittiöfilosofiaa: Ihmiset menevät naimisiin, ihmiset eroavat...  Minä olen tullut siihen tulokseen, että jos mies ja nainen haluavat rakentaa elämäänsä yhdessä, he voivat muuttaa koko maailman, mutta jos he etsivät riitaa, liian pehmeäksi keitetty spagetti riittää saamaan aikaan puukkotappelun.

Kesäkuun ykkösviikonloppua tunnussananaan:

 Al dente: