Gustave Le Bon: "Joukkosielu / Psychologie des Foules" - ex Libris...

"Joukkosielu", Gustave Le Bon, Kiuas Kustannus, 2017, 143 s., Timo Hännikäinen. Päivitetty versio tuntemattoman tekijän suomennoksesta, joka ilmestyi Kustannusosakeyhtö Otavan julkaisemana 1912.

"Ranskalainen Gustave Le Bon (1841-1931) oli yleisnero, jonka asiantuntemus ulottui mm. antropologiaan, arkeologiaan, psykologiaan, lääketieteeseen ja fysiikkaan. Häntä pidetään joukkopsykologian isänä ja hänen teorioistaan ovat saaneet vaikutteita niinkin erilaiset hahmot kuin Theodore Roosevelt,

Sigmund Freud, V. I. Lenin, José Ortega y Gasset ja Benito Mussolini." (Takakansi)

Le Bonin tunnetuin teos ”Joukkosielu” ilmestyi vuonna 1895 ja käsittelee ihmisen joukkokäyttäytymistä modernissa yhteiskunnassa. Joukko on enemmän kuin osiensa summa: siihen liittyvän yksilön tajunta samenee ja harkintakyky katoaa. Joukossa tunnetilat leviävät epidemian tavoin, mikä voi johtaa ihmisen niin järjettömään väkivaltaan kuin sankarilliseen uhrivalmiuteen. Le Bonin teos on äärimmäisen ajankohtainen, sillä joukkosielu ja joukkohysteria ovat omassa ajassamme kiinteästi läsnä niin reaalitodellisuudessa kuin sosiaalisessa mediassa." (Takakansi)

Tämän teoksen pohjalta oli antoisaa vain kevyellä teoreettisella pintakosketuksella ihan näin sammakkoperspektiivistä tarkastella ja jäädä pohdiskelemaan joukkojen käyttäytymistä, syitä ja aiheuttaneita impulsseja eli kansankielellä rottareaktiota, joka edelleen on vahvasti voimissaan nykymaailmassa.

Teos alkaa Timo Hännikäisen taustoittavilla alkusanoilla uuteen laitokseen ja jatkuu Le Bonin esipuheella sekä Johdannolla: Joukkojen aikakausi.  Le Bon käsittelee kirjoissaan (luvuissaan): 1) Joukkosielua tunnusmerkkeineen ja moraaleineen, 2) Joukkojen mielipiteitä ja vakaumuksia ja niiden tekijöitä sekä joukkojen johtajia ynnä 3) Joukkojen luokittelua ja lajeja ml. mm. rikolliset joukot ja eduskunnat.

Le Bonille joukko näyttäytyi kaikista yksilöllisistä piirteistä riisuttuna organismina, jonka keskuudessa niin järjetön tuhovimma kuin poikkeuksellinen uhrivalmius levisivät nopeasti ja hallitsemattomasti kuin tartuntatauti.

 Poimintoja:

- Joukko oli enemmän kuin kokonaisuutensa summa: sen keskuudessa viriävät tunteet, ajatukset ja teot olivat tyystin erilaisia kuin kenenkään sen yksittäisen jäsenen. 

- Joukkosielulla on arrogantti ja elitistinen maine. Joukon älyllinen taso on huomattavasti alhaisempi kuin kenenkään yksilön, ja hän vertaa niitä toistuvasti eläimiin, luonnonilmiöihin ja heimokansoihin. 

-  Suvaitsemattomuus ja uskonkiihko (fanatismi) ovat uskonnollisen tunteen tavalliset seuraukset. Ne esiintyvät välttämättä niissä, joilla muka on hallussaan maallisen tai taivaallisen autuuden salaisuus. 

Kuten usein on laita, tätäkin teosta on syytä tarkastella aikakautensa lapsena.
Le Bon ei anna suurtakaan arvoa naisille, jotka kuten joukotkin menevät suoraa päätä äärimmäisyyksiin eikä liioin luonnonkansoille tahi barbaareille.  Latinalaisista joukoista hän on sitä mieltä, että sortovaltaisuus ja suvaitsemattomuus ovat näissä kärjistyneitä ominaisuuksia. Nämä piirteet ovat hänen mukaansa hävittäneet sen yksilöllisen riippumattomuuden tunteen, 
joka anglosakseilla on niin voimakas. Hän painottaa voimakkaasti prestigen,  hankitun tai persoonallisen  suurta merkitystä: jos jokin riistää sen heiltä, heidän vaikutusvaltansa on mennyttä.

Hännikäisen sanoin: - Joukot ovat aina olleet huomattavana tekijänä kansojen elämässä, mutta eivät koskaan niin tärkeänä kuin meidän päivinämme. 
Joukkojen alitajuisen vaikutuksen astuminen yksilöjen itsetietoisen toiminnan tilalle on nykyajan tärkeimpiä tunnusmerkkejä. 
- Voi vain arvailla, mitä Le Bon olisi sanonut sosiaalisesta mediasta, joka on länsimaisissa yhteiskunnissa astunut vanhan puoluelehdistön tilalle.
Kuten puoluelehdissä ennen, sosiaalisessa mediassa samanmieliset kokoontuvat yhteen ja lietsovat toisiaan äärimmäisiin tunnetiloihin.... 

Ihminen yksilönä kuten joukotkin ja yleensä käyttäytyminen sekä siihen vaikuttavat seikat ovat  erittäin mielenkiintoinen tutkimusalue ja -kohde ja

Le Bonin virkistävä, ajan hermolla oleva teos, jota aika ei ole pölyyn peittänyt, avaa ja mallintaa osaltaan mainiosti joukkosieluisuuuden arvoitusta sekä hieroskelee sopivassa määrin noita harmaita soluja, joiden liikkessäpitäminen olkoon uljas tavoitteemme silläkin tietoisella riskillä, että ajoittain pieni pää pyörälle menisi!

Näissä merkeissä:

Marko Kilpi: "Undertaker - Kuolemantuomio" - ex Libris...

"Undertaker - Kuolemantuomio", Marko Kilpi, Crime Time, 2017, 335 s.

Marko Kilpi  "syntyi 1969 Rovaniemellä, mutta kuopiolaistui jo 2-vuotiaana. Vanhempana konstaapelina Kuopiossa työskentelevä Kilpi ammentaa kirjoihinsa realismia työstään. Kirjoittamisen hän tosi aloitti jo ennen poliisiksi tuloaan työskennellessään omassa media-alan yrityksessään.
Kilpi sai hyvät arvostelut jo esikoiskirjastaan Jäätyneitä ruusuja. Toinen kirja Kadotetut nousi Finlandia- palkintoehdokkaaksi. Kolmas kirja Elävien kirjoihin nappasi Savonia- palkinnon 2012. Kirjan pohjalta syntyi Aki Louhimiehen ohjaama  8-pallo elokuva. Kilpi on tullut tutuksi myös Jimin tv-sarjasta Poliisit." (Kustantaja)

"Hyville ihmisille pitäisi tapahtua hyviä asioita. Miksi heille niin ei kuitenkaan tapahdu? Tuomas huomaa tipahtavansa yhteiskunnan rattailta ennen kuin edes oli kyytiin kunnolla ehtinyt. Mihin kaikkeen Tuomas onkaan valmis, kun hän ymmärtää olevansa ulkona kaikesta?" (Lievelehti)

Edellinen lukemani Kilven dekkari oli Kuolematon, 2013 ja tähän Kuolemantuomioon pätee pitkälti sama kommentti: "Marko Kilven dekkareihin on ollut helppo tykästyä jo niiden inhimillisen ajattelun syvyyden vuoksi: uskalletaan rohkeasti mennä mielen pinnan alle. Myös aiheet, joita Kilpi käsittelee ovat relevantteja ja niiden kipeyden vuoksi osittain hiljaisuuteen tuomittujakin."

Jarmo Kivi: - on hautaustoimistossa työskentelevä perheenisä. Kukaan ei ole kiinnostunut mustiin pukeutuvasta säntillisestä miehestä, eikä käänny hänen puoleensa kuin pakottavasta tarpeesta...

Tuomas Lintu: - on  enkelikasvoinen yliopisto-opiskelija. Tyttöystävä Marian kanssa hän on aina yrittänyt tehdä kaiken oikein. Silti he ovat ajautuneet vaikeuksiin. Liika yrittäminen on suistanut Marian vakavaan masennukseen ja Tuomaksen sivuraiteille kyvyttömänä auttamaan...

JR-ryhmän:  rikostutkijat näyttävät sekoitukselta rock-muusikoita ja elämäntapapummeja. Tatuointeja, lävistyksiä, rentoja katuvaatteita.
Ainoa mikä muistuttaa ammatista on kaikkien virkamerkki. Yleissilmäys ryhmään luo mielikuvan Red Hot Chili Peppersistä esittämässä huumepoliisia
- Dark Necessities...

Köyhä á la Haglund : alkaa pelätä. Se pelkää ovikelloa. Siellä voi olla ulosottomies. Postia. Se tuo pelkkiä laskuja, karhukirjeitä. Viimeisiä varoituksia. Lopulta kaikki jätetään hoitamatta. Alistutaan. Köyhä haluaa löytää syyllisen omaan köyhyyteensä. Mutta ei siihen ole syyllistä. Ei ketään muuta kuin köyhä itse.

Elämä:  - Miksi elämän pitää olla tällaista? Sitä ei voi ohjata eikä hallita.
Mikään ei tapahdu suunnitelmien mukaan. Mikään ei mene oikeudenmukaisesti, eikä kohtuutta jaeta tasaisesti. Se tuntuu valtavalta haaskaukselta.

Kuolema:  - on petollinen. Se harhauttaa ihmistä heikoimmalla hetkellä.
Kuoleva saattaa piristyä. tuntea olevansa eläväisempi kuin aikoihin. Voi muistaa asioita, jotka on aikoja sitten unohdettu. Syömään kykenemätön alkaa tuntea huutavaa nälkää. Hukkuva voi kokea orgastista mielihyvää.

Profiilikuva: omistaja Marko Kilpi.

Teoksessa on paitsi yksinkertaisen tyylikäs ulkoasu, hyvä rytmiikka, henkilönimet ovat pikantisti symbolisia ja kieliasu huoliteltu. Kilven vähäeleinen ja jäntevä tyyli puree niin, että lukiessa tulee tunne kirjailijan vahvasta läsnäolosta ja seisomisesta tekstinsä takana. Henkilöt ovat näppärästi nimettyjä, lihaa ja verta olevia ihmisiä elämän arpapelissä  voittoine ja tappioineen sekä ainutkertaisine kohtaloineen.

Loppuhuipennoksessaan Kilpi onnistuu lyhyin vaihtelevasisältöisin kappalein heittämään helponoloisesti menon viitosvaihteelle, hengästyttämään lukijansa, joka sivujen loputtua helpottuneena huomaa lievelehdeltä tarinan saavan jatkoa keväällä 2018. Kilvellä on taito tuottaa katu-uskottavaa jälkeä ja Kuolemantuomio edustaa jälleen tältä luottokirjailijaltani kovaa kotimaista tasoa. Laadulla on tekijänsä, tässä genressä: Marko Kilpi!

Voihan Kivi & Lintu:

Malin Persson-Giolito: "Suurin kaikista / Störst av allt" - ex Libris...

"Suurin kaikista", Malin Persson Giolito, Johnny Kniga Kustannus, 2017, 414 s., suomentanut Tarja Lipponen.

"Malin Persson Giolito (s.1969 Tukholma)  on  ruotsalainen juristi ja kirjailija.
Persson Gioliton omiin kokemuksiin liittyvä esikoisromaani Molemmille poskille ilmetyi vuonna 2008. Se on romaani naisesta, joka irtisanotaan työpaikastaan raskauden vuoksi. Persson Gioliton romaani Suurin kaikista palkittiin Ruotsissa vuoden 2016 parhaana rikosromaanina. Sen käännösoikeudet on myyty yli 20 maahan^.
Persson Giolito on opiskellut yliopistoissa Ruotsissa, Ranskassa ja Belgiassa.
Hän työskenteli Pohjolan suurimmassa asianajotoimistossa Mannheimer Swarlingissa ja oli kolmatta kertaa raskaana tultuaan irtisanotuksi.
Hän on myöhemmin työskennellyt EU-komissiossa Brysselissä. Persson Gioliton isä on ruotsalainen dekkarikirjailija Leif G.W. Persson.  Hänen puolisonsa on Christophe Giolito, ja heillä on kolme tytärtä."  (Wikipedia)

"Ilma on harmaa., ruudinsavusta sumea. Kaikkia muita paitsi minua on ammuttu. Minussa ei ole naarmuakaan. Kaikkein rikkaimmat ja kaikkein syrjäytyneimmät kohtaavat ani harvoin, mutta Djursholmin lukiossa sekin on mahdollista.
Heitä on viisi nuorta ja opettaja. Yhdeksän kuukautta myöhemmin alkaa oikeudenkäynti, jossa syytettynä on 18-vuotias Maria Norberg. Maja, valtakunnan vihatuin teini, - Rikkaat mellastavat kohti suurta tragediaa, jossa jokainen voi päätyä surman suuhun. Vain Maja päätyy syytettyjen penkille." (Takakansi)

Tämä on näppärä psykologisviritteinen trilleri nuorista ihmisistä. Oikeussalidraamat monesti sortuvat puuduttavuudessaan pitkästyttämään ja tuskastuttamaan, vaan näin ei tässä käynyt. Persson Giolito luotsaa purtensa taitavasti pitkin oikeudenkäyntipäivien reimarein merkittyä väylää sekä milloin luokkahuoneessa milloin naisvankilassa  seilaten erilähtökohtaisten nuorten kanssakäymisten ja suhteiden sekä sekoilun aallokossa karikot välttäen.
Ökyilykin hoidetaan sen verran elegantisti sivustakatsoen, ettei se aiheuta suurempaa närästystä lukijassa.

Äidinisä:  - suhtautuu rahoihinsa samalla tavalla, kun hän suhtautuu säähän. Siellä ne ovat, hän käyttää niitä, eikä ne näytä loppuvan vaikka hän miten ahkerasti tuhlailee, aikamoinen onni oikeastaan, miksei siis antaisi rahan palaa...

Isää  - varmasti pelottaa. Se että hänet nähdään sellaisena kuin hän on. 
Lehdissä häntä kutsutaan rahoitusmeklariksi. Se tekee ehkä vaikutuksen ihmisiin, mistäpä minä tietäisin? Mutta kaikki merkittävät  ihmiset tietävät, että "meklarina" työskennellään korkeintaan kolmekymmentäviisivuotiaiksi, sen jälkeen bisnestä tehdään omilla rahoilla. Muutoin ihminen vaikuttaa yhtä piinalliselta kuin tarjoilija, jolla on roikkuvat rinnat ja suonikohjuja...

Samir:  - En mä huuda. Mutta sä olet väärässä, jos luulet ettei ihmisellä tarvitse olla menneisyyttä. Riittää kun katsoo Idolsia, X Factoria tai fucking Mästerbagarenia vai mikä sen nimi on, kun tajuaa, että henkilöhistoria on puolet koko jutusta, Te haluatte hämmästellä, kun läski laulaa älyttömän hyvin,
te haluatte suut korvat täyteen hän-pärjäsi-kaikesta-huolimatta-sontaa ja te haluatte, että on vain huonoa onnea, etteivät mun vanhempani asu Djursholmissa ja työskentele lääkärinä ja asianajajana, että se on vääryys, 
josta te ette ole vastuussa mutta josta te voitte sanoa, että se on  väärin ja voisimmepa-vain-pitää-parempaa-huolta maahanmuuttajistamme, jos ne vain ruotsalaistuisivat vähän, oppisivat uuden kielen nopeammin, opiskelisivat enemmän, silloin amerikkalainen unelma on juuri sopivasti jokaisen ulottuvilla. 
Te niin rakastatte amerikkalaista unelmaa.  Te rakastatte Zlatania. Ja oikeastaan on vieläkin parempaa, kun Zlatan sanoo, ettei ole lukenut ainuttakaan kirjaa tai ettö tytöt eivät osaa pelata jalkapalloa, koska sellaisia ovat maahanmuuttajat, oppimattomia naisvihaajia, mutta siltikin te pidätte niistä, koska te olette suvaitsevaisia ja hyväksyviä ja Zlatanilla on niin taivaallisen ihana, niin viehko hymy. Te luulette kaiken koskevan integraatiota ja onnettomia oloja ja uskotte kaiken voivan onnistua, jos ne vain näkevät vaivaa....


Näin kansankodissa strömsjöläisittäin. Luokkahierarkiaa,  isää ja poikaa, klikkiytymistä, maahanmuuttajataustaa, nuoruutta ja oikeussalia.
Kombinaatio, joka taitamattomissa käsissä olisi räjähtänyt käsiin. Kirjailijan juristitausta tekee oikeudenkäyntiviikoista kiintoisaa ja selkeää seurattavaa, eikä omena kerronnallisesti tai verbaliikan osaltakaan ole kauas puusta pudonnut. Huoliteltu, viimeistelty ja loppuun saakka ajateltu, omaleimainen teos. Jatkotuotannolta sopii siis odottaa paljon!

Suurin kaikista on rakkaus.....

Mihin johtopäätökseen suurimmasta kaikista ovat tulleet
Amma / Amman lukuhetki ja Mai / Kirjasähkökäyrä selviää klikkaamalla.

Aurinkoista viikonhäntää:

Samuel Bjørk: "Yölintu / Uglen" - ex Libris...

"Yölintu", Samuel Bjørk, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2017, 398 s.,
suomentanut Päivi Kivelä.

"Samuel Bjørk (s. 1969) on kirjailijanimi, jonka takana on norjalainen kirjailija, käsikirjoittaja ja muusikko Frode Sander Øien. Hän on kirjoittanut viisi näytelmää ja julkaissut kaksi arvostelumenestyksiksi noussutta romaania ja kuusi musiikkialbumia. Minä matkustan yksin on hänen ensimmäinen trillerinsä." (Kustantaja)

"Linnunsulkien ja kynttiläasetelman keskeltä löytyy alastoman teinitytön ruumis. Jäljet viittaavat   rituaalimurhaan, jota rikostutkija Holger Munch ja hänen työparinsa Mia Krüger alkavat tutkia. Kun nuori hakkeri lähettää poliisille karmaisevan videon, Holger tiimeineen joutuu kilpajuoksuun aikaa vastaan. Dekkarisarjan toinen, itsenäinen osa jatkaa Minä matkustan yksin -trillerin menestyskulkua." (Kustantaja)

Ensikättelyssä Mia Krüger, tämä kuunsäteeksikin kutsuttu, aiheuttaa taidoiltaan, asenteeltaan ja otteiltaan mielleyhtymän Stieg Larssonin Lisbeth Salanderiin. Liekö sattumaa tai onko kyseessä alitajuinen esikuva? Saattapi olla ihan ikioma kytkentäkaavionikin...
Tämä ei toki tahtia lukiessa haitannut, vaan Miasta muotoitui oma persoonansa epävakauksineen, lahjakkuuksineen ja epäiltyjen pään sisään livahtamiskykyineen.

-  Munch:  sytytti savukkeen ja mietti tuntemuksiaan. Ryhmänsä edessä hän ei niitä näyttänyt. Asiallinen. Hillitty. Rauhallinen. Rakentava. Juuri siksi hän oli pomo, hän ei koskaan näyttänyt muille miten tapaukset vaikuttivat häneen,
mutta nyt tunne tuli hiipien. Se mitä hän oli nähnyt Hurumissa, He olivat tutkineet monenlaisia tapauksia. Niitä riitti. Ja aina Munch tunsi myötätuntoa uhria kohtaan, ja tämän perhettä, oli hirvittävä tragedia menettää läheinen sillä tavalla,
mutta useimpiin tapauksiin hän kykeni kuitenkin suhtautumaan järkevästi. 
Oli äkillisiä riitoja, jotka päättyivät onnettomasti. Rikollispiirien välienselvittelyjä. Mustasukkaisuutta. Yleensä tutkittavissa tapauksissa oli jonkinlaista inhimillisyyttä... 

-  Mia:  oli päättänyt vetäytyä todellisuuden ulkopuolelle. Piiloutunut yksin pienelle ulkosaarelle. Ja hän (Munch) oli hakenut tämän takaisin. He olivat tarvinneet Miaa ja käyttäneet häntä, ja sitten heittäneet pois, jättäneet yksin. 
Ei, hän (Munch ) perui mielessään, eivät he. Mikkelson se oli jättänyt Mian pulaan. Osasto. Systeemi...

Bjørk marssittaa areenalle white- ja blackhackeria, mirrorsia, Ghost-ip - osoitetta, livefeediä, pentagrammeja, salaseuroja,  Ordo Templi Orientisin, okkultismia, höyheniä, kellareita, pöllön ja  kaksijalkaisen Skunkin ynnä vaikka mitä.  

Yölintu kätkee sisälleen monta tarinaa ja ihmiskohtaloa hajoamatta pirstaleiksi. Teos avautuu lukijalle kuin kauniisti tehty viuhka, rannaton meri maininkeineen tai näkymä tunturin laelta selkosille. Kirjailija hallitsee vakaaotteisen kerronnan, hänen hahmoissaan on luonnetta ja riittävää syvyttä. Tämä Yölintu  lehahti kevyesti lentoon ja sen liito kantoi!

Höyheniä ovat pöläytelleet:  Annika/Rakkaudesta kirjoihin ja  Mai/Kirjasähkökäyrä  sekä Ulla/ Luetut Ullankirjat.

Tee mitä tahdot on oleva koko laki. Rakkaus on laki, rakkaus tahdon alla. (Theleman laki)

Yönselkään huhuili:

Harlan Coben: "Petät vain kerran / Fool Me Once" - ex Libris...

"Petät vain kerran", Harlan Coben. Minerva Kustannus Oy, 2017, 389 s., suomentanut Salla-Maria Mölsä.

"Amerikkalainen Harlan Coben (s.1962) on yksi maailman menestyneimmistä trillerikirjailijoista. Hänen kirjojaan on käännetty yli 40 kielelle, ja niitä on myyty yli 50 miljoonaa kappaletta. Hänen viisi viimeistä romaaniaan ovat kaikki olleet
New York Timesin bestseller-listan ykkösiä." (Kustantaja)

"Vakavista sotatraumoista kärsivä erikoisjoukkojen pilotti Maya Burkett jää yksin kaksivuotiaan Lily-tyttärensä kanssa, kun hänen aviomiehensä Joe murhataan raa’asti hänen silmiensä edessä. Painajaisten riivaama Maya ei enää tunne voivansa luottaa kehenkään. Etenkään, kun kyse on Lilyn turvallisuudesta.
Kotiin kätketty valvontakamera tuntuu hyvältä ratkaisulta. Eräänä päivänä valvontakameran tallennetta katsoessaan Maya näkee jotain mahdotonta: tyttären seurassa ei olekaan lastenhoitaja vaan Lilyn isä Joe. Voiko Maya luottaa enää edes omiin silmiinsä? Näkikö hän todella miehensä kuolevan?
Löytääkseen vastauksen Mayan on ensin selvitettävä syvälle haudatut perhesalaisuudet ja tehtävä rauha oman menneisyytensä demonien kanssa." (Takakansi)

Aiemmin luetut Cobenit: "Lupaa ja vaikene"  ja "Saalistaja". Olemukseltaan ja tuotannoltaan varsin sympaattinen Coben on  mielenkiintoinen tuttavuus sikälis, että lukukokemukset jättävät aprikoivaan mielentilaan kiehnäämään eikä ihan kaikkia kiemuroita purematta niele, vaikkakin juonenpyörittely on vauhdikasta ja henkilökaarti piirteikästä. Tässä dekkarissa kiehtoivat ja pisteet keräävät kapteeni Maya Burkett ja New Yorkin poliisipiirin rikostutkija
Roger Kierce.

Maya:  - oli armeijassa lentänyt taisteluhelikopteria. Hänen tehtävänsä oli usein ollut suojata muita  tai raivata tietä maajoukoille. Hän oli aloittanut uransa lentämällä UH-60 Black Hawks-helikopteria Fort Campbellin tukikohdassa.
Sitten kun hän oli saanut kerätyksi tarpeeksi lentokilometrejä, hän haki maineikkaisiin SOAR-erikoisjoukkoihin Lähi-itään. Sotilaat kutsuivat koptereita usein "linnuksi", mikä ei häirinnyt Mayaa, mutta oli harvinaisen ärsyttävää, kun siviilit tekivät samoin...

Roger:  -  Lyhyt ja karvainen mies asteli sisään omalla tärkeydellään rehvastellen ja vilkuillen samalla joka puolelle poliisimaiseen tapaan. 
- Kierce muistutti luolamiestä. Hän oli tanakka ja leveäharteinen, ja kädet olivat liian lyhyet vartaloon nähden. Hänellä oli sellaiset kasvot, jotka sänki peitti uudestaan lähes heti parranajon jälkeen. Hänen rehottavat kulmakarvansa olivat kuin perhostoukat ja käsien karvoitus kiharaa käkkärää....

Coben kirjoittaa pakotteettomanoloista ja luontevaa tekstiä, jossa tapahtumat etenevät hyvällä rytmillä eikä teoksen henkilökaartistakaan karaktääriä uuvu. Lukijana koen kuitenkin ja ihme kyllä jääväni jotenkin sivulliseksi onnistumatta astumaan sisään tarinaan ja kokonaan sen vietäväksi. Tätä ambivalenttiutta en osaa tarkemmin analysoida, mutta tämän vain kertaalleen pettämisen luin aikasen urvahtaneessa mielentilassa, minkä täten ystävällisesti postauksen lukijana hyväntahtoisesti  ottanette huomioon ja laskette kirjailijalle ansiopuolelle :)

- Kun mahdoton karsitaan, jäljelle jäävän, oli se miten epätodennäköistä tahansa, täytyi olla totuus. Näin Arthur Conan Doylen Scherlock Holmesin mukaan.

Aurinko, lämpö ja luonnon vehreys hemmottelevat meitä, ensimmäinen pääskynenkin bongattiin äsken, vuosi sitten päivämäärällä 15.5., ei siis päivääkään, joten

nautinnollista viikonloppua:

Kevään ensimmäiseltä jokilenkiltä....

Kuvasatoa, joka kiistattomasti todistaa, että nysse tuli, kevät eikä Mansen bussi:


Vaahtera silmuillansa

Kullankeltaiset  Mukulaleinikkikaunottaret

 

Sorsaherra aamiaisella

Valkeat vuokot

Rantasipi, kiven kunkku

Iloisin mielin ja kevein askelin kohti loppuviikkoa,

jippii:

Teflon Brothers et al. - " Mummoille"...

Teflon Brothersin Mummoille-kappaleella kuullaan Ilari Sahamies, Arttu Wiskari, Tango-Teemu, Stig ja Teflon Brothers.

Näinä ankeina aikoina, kun me mummot olemme ongelmajätettä ja saippuatehdastavaraa ja meillä on kuulemma mummonmarkat, mummoprillit ja -kalsarit, mummohajut ja me rahisemme rollaattorein hiekkateillä ja tukimme kauppojen kassajonot,  kiitos teille räväkät nuoret herrat tästä riemupläjäytyksestä ja ageismin vastaiskusta:

Teille, joiden mummot selkeästi ovat onnekkaita, jotka tiedätte, että me sujauttelemme euroja menemään, meillä on monet eriväriset silmälasinkehykset ja verhoamme kroppamme pitsisin alusasuin sekä tuoksutamme arkisin aamuin kevyesti lempiparfyymianne valtimoiden kohdalle, me matkustamme ja luemme sekä käymme kultturitapahtumissa, mutta ennen kaikkea me iloitsemme teidän käynneistänne ja yhteydenotoistanne, me kannamme teitä - tulevaisuuttamme ja ikuisuuden avaimiamme  - sydämellämme, koska me rakastamme teitä ja me iskemme teille silmää vielä tähtinä kirkkaalta yötaivaalta, mutta tämän kaikenhan te jo selvästi tiesittekin:)

Kiitos ja lämpimät halaukseni koko mummokunnan puolesta,

olette ihania:

Orhan Pamuk: "Kummallinen mieleni / Kafamda Bir Tuhaflik" - ex Libris...

"Kummallinen mieleni", Orhan Pamuk, Kustannusosakeyhtiö Tammi,
Keltainen kirjasto, 2017, 778 s., suomentanut Tuula Kojo.

Orhan Pamuk (s. 1952 Istanbulissa)on Turkin merkittävin ja kansainvälisesti tunnetuin nykykirjailija. Häntä kiitetään erityisesti idän ja lännen ristiriitojen kuvaamisesta ja ainutlaatuisesta kyvystä rakentaa siltoja kulttuurien välille. Pamuk sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 2006. (Takakansi)

"Mevlut muuttaa maaseudulta Istanbuliin 12-vuotiaana 60-luvun lopulla. Kummallinen mieleni on hänen tarinansa, ja samalla muuttuvan maan ja kaupungin tarina. Mevlut elää Istanbulin köyhissä kortteleissa katukauppiaana, ja hänen elämänsä avautuu runsaina risteilevien tarinoiden kautta.
Hänestä kasvaa tavallinen mies, jonka erottaa muista hänen kummallinen mielensä: Mevlutille vastoinkäymisetkin ovat lahja, joka voi antaa jotain uutta ja ihmeellistä – jopa silloin kun hän menee vahingossa naimisiin väärän naisen kanssa. Mevlutin isä, serkut, ystävät ja rakastetut saavat kukin sanoa sanasensa monipolvisessa tarinassa". (Lievelehti)

Jos joku nyt ihan äkkiseltään kysyisi, että saisiko teille olla 778 sivua Istanbulia, olisi vastaus epäilemättä kiitos, mutta ei kiitos. Kun Pamuk tuota tarjoaa, käyttäytyy oma kummallinen mieleni teoksen nimeen taipuen, eivätkä vuodet 1982 - 2012 tuota kuin lukunautintoa tammista korentoa harteillaan kantavan  bozakauppias Mevlut Karatasin  jalanjäljissä  Istanbulin katuja, kujia ja toreja kulkiessa.

Pamuk on laatinut alkulehdelle jogurtti- ja bozakauppiasveljesten Hasan Aktasin ja Mustafa Karatasin sukupuun, loppuun henkilöhakemiston ja kronologian. Nämä kaikki edesauttavat tarinan seuraamista henkilötasolla,
kun samanaikaisesti Turkin levottomat poliittiset tapahtumat epävakauksineen, demokratiakehityksen takkuiluineen ja kaupunkiin hyökyaaltojen lailla  vyöryvine miljoonine ihmisineen etenevät taustalla. Teos on jaettu seitsemään osaan, joiden luvut on kekseliäästi otsikoitu osin neuvoja-antavin nimin kuten: Neidonryöstö on vaikea laji. Kukkoilu ei ole sinun heiniäsi. Ruoka on likaisena herkullisempaa. Älä missään nimessä poistu autosta.  Muista pitää pintasi.
Älä sekaannu mihinkään. Kun itkee, kukaan ei voi suuttua. Koirat haukkuvat, 
jos et ole meikäläisiä.  Lapsi on pyhä asia ...

                                                       Kuva: Pertti Nisonen

- Sotilasvallankaappauksen ankeimpina aikoina, silloin kun Diyarbakirin asukkaat säikkyivät vankiloista kantautuvia kidutushuutoja, Ankarasta saapui kaupunkiin mies, joka vaikutti ylitarkastajalta. Tämä mystinen vierailija kysyi kurdikuskilta, joka vei hänet lentokentältä hotellille, millaista elämä oli Diyarbakirissa.
Kuski sanoi, että kaikki kurdit olivat tyytyväisiä uuteen sotilasvaltaan, että he vannoivat Turkin lipun nimeen ja että kaikki kaupunkilaiset olivat mielettömän onnellisia nyt kun separatistiterroristit oli heitetty vankilaan. "Olen asianajaja", sanoi siihen Ankarasta saapunut vieras. "Tulin puolustamaan kidutettuja vankeja ja niitä, joiden kimppuun usutetaan koiria siksi että he ovat puhuneet kurdia." Tämän jälkeen kuski alkoi puhua ihan päinvastaiseen sävyyn kuin hetki sitten. Hän raportoi vankilassa kärsimistä kidutuksista ja tyypeistä, jotka heitettiin elävänä viemäreihin ja hakattiin kuoliaaksi. Ankarasta saapunut asianajaja ei malttanut olla puuttumatta puheeseen vaan sanoi:"Mutta sinähän puhuit äsken aivan päinvastaista." Tähän Diyarbakirin kuski sanoi:"Totta, herra asianajaja. 
Se ensimmäinen oli minun virallinen mielipiteeni. Tämä jälkimmäinen on minun henkilökohtainen mielipiteeni."...

Teos on kauttaaltaan lämminhenkinen, ihmisen ja ihmisyyden puolella. Kronologinen kerronta rullaa kevyesti, kotoisasti ja hyväntuulisesti.
Sen elämää ymmärtävä perusote on mukaansa tempaava. Pamuk kirjoittaa rehellisen oloista ja elävää tekstiä  tavalla, joka ei jätä lukijaansa kylmäksi tai ulkopuoliseksi, vaan mielenkiinto ja vire säilyvät tämän antoisan lukukokemuksen ja nojatuolimatkan tarjoavan järkäleen viimeiselle riville saakka.
Kiihkoton ja seesteinen laatuteos, jossa yksilötarina istuu saumattomasti historialliseen viitekehykseensä; laadulla on tekijänsä!

Istanbulin melskeissä on kulkenut myös Kirjaluotsi.

"Oli tuolloin kummallinen mieleni, kun tuntui, etten kuulunut siihen aikaan, en liioin siihen paikkaan. William Wordworth: Preludi.

Boo - zaa:

Tapahtumarikas päivä...

Männä keskiviikkona puskimme läpi raekuurojen Kymenlaaksoon tärkeisiin ja mieluisiin  lastenhoidollisiin tehtäviin, ja mikä päivä:

tarjolla oli ilman hengähdystaukoja, non stoppina paitsi kiitettävässä määrin desibelejä huimaa keppariratsastusta hulmuavin hiuksin ja korkein ravurin kadehtimin askelluksin, pesäpalloa, kärrynpyöräin heittoa ja puoltatoistavolttia taaksepäin (myös opetusta tarjolla - "ei kovin vaikeaa"), lukudiplomin loppusuoran esittelyä (3-4 luokan - nti Elohopea itse tokaluokkalainen), laajaa keskustelua lukemisesta, kirjallisuudesta ja sananhallinan tärkeydestä ja merkityksestä elämässä ylipäitään. Ovikellon pimputusta ja kahta topakkaa nuorta miestä tyttöjä ulospyytelemässä tivaten tiukkaan sävyyn Vaarilta, jotta mikäs mies se sinä olet? Kinkkumunakkaan omatoimista paistoa (voin mä kyllä laittaa teillekin). Välietappeina herrojen N. ja U. ruokkimista,  ja lenkittämistä jnpp.

Illansuussa jo onnellisen puolipyörtyneessä tilassa päivän innostavien aktiviteettien ja brainstormin  jäljiltä harittavin silmin  ikkunasta ulos tuijottaessani rekisteröin Kuopuksen ja Vaarin seistä pönöttävän takapihalla alas tiivisti tuijotellen. Mitä ihmettä? Tavoitin katseellani vilahduksen jostain pienestä ja tummasta:

 uuteen omaan kotiin ja ensiaterialle

Sokerina pohjalla Kuopuksen järjestämä vekkuli jymy-yllätys, kun hän "töistä" palatessaan laski takapihan nurmikolle seitsenviikkoisen mäyräkoiran (kotoisemmin maastonakin) pennun, herra S:n.
Ääntä nopeammin sinkosi tämä Mummi päivän riennoissa rapautuneet jäsenensä tyystin unhottaen sukkasillaan ulos kerrankin vastaamatta tyttötrion "oota-vähän"-vaateeseen, mikä täten  poikkeuksena ja  elämänsä varrella yhteensä neljän maastonakin mattena täten armollisesti hyväksyttäköön...


Päivä, joka sisälsi luomunitroja koko purkillisen. Annan anteeksi Kuopukselle tämän huomaavaisen ja sydänjuuria myöten ilahduttaneen uunottamisen ja  kiitän lämpimästi tämän  kokemuksen jakamisesta kanssamme !

Elämä on ihmeellista, ihanaa ja rakkauden täyteistä, näissä merkeissä kaikille lukijoille hyvänmielen

viikonloppuja & äitienpäivää:

Jaakko Melentjeff: "Hukkuneet" - ex Libris...

"Hukkuneet", Jaakko Melentjeff, Atena Kustannus Oy, 2017, 420 s.

"Jaakko Melentjeff (s. 1969) työskentelee sosiaalityöntekijänä Tampereen kaupungin palveluksessa psykiatrian poliklinikalla. Hän pyöräilee työmatkat Ylöjärveltä läpi vuoden ja suhtautuu shakkiin intohimoisesti. Hukkuneet on hänen esikoisteoksensa." (Lievelehti)

"Porin eteläpuolelta merestä löytyyt ruumis, jolla on taskussaan suomalaisen miljönäärin henkilöllisyyspaperit. Kuolemassa on jotain muutakin hämärää.
Kun Reykjavikista löytyy samalla oudolla tavalla hukkunut mies mukanaan Ruotsiin johtavat henkilöllisyyspaperit, soivat poliisin hälytyskellot ympäri pohjoismaita. Onko kyseessä sarja murhaaja? Pohjolan poliisivoimilla on käsissään kaikkien aikojen kimurantein juttu. Entä kuka on kolmisorminen mies?" (Takakansi)

Varsinaisen dekkarintaonnan siivellä Melentjeff paitsi selventää Hawala-maksujärjestelmää sipaisee kirjassaan sopivan ajankohtaisesti ihmissalakuljetusta sekä  viime aikoina runsaasti julkisuutta saaneita veroparatiisiyhtiöitä ja Panama-papereita.  
Napakan näpäytyksen saavat työyhteisöissä  tutunoloinen naisten keskinäinen nokkiminen ja kateus. Siskot hei, solidaarisuutta kehiin!
Kerronta on sutjakkaa ja lyhyine lukuineen lukijaystävällistä. Kirjailija viljelee värikkäitä kielikukkasia, sitä kauneinta - huumorinkukkaa -  kuihtumaan jättämättä:

- Treffeillä Paula Korhonen oli huomioinut, että miesten pituudelle kävi niin kuin 1970-luvun Tampereen Pyrinnön amerikkalaisille koripallovahvistuksille: lentomatkalla USA:sta Suomeen pituutta saattoi kadota jopa kymmenen senttiä.

- Kokonaiskuva, Annmari. Kaikki liittyy kokonaiskuvaan: toilettireissut, Edison, luotiliivit, kaikki. Tiedätkö, että temppusi menevät joskus liian pitkälle. 
Edisonilla on argentiinalaisen lehmän hermot, mutta jopa hän saa välillä tarpeekseen tangostasi. Silloin hän yleensä tulee tänne ja haluaa vaihtaa työparia. 

tahi herkempiä mielenliikkeitä ja tunnetilojakaan kuten yksinäisyyttä ja rakkaudenpuutetta väistelemättä :

-  Hän pysähtyi lasi kädessä kokovartalopeilin eteen ja katsoi itseään. Hän kuvitteli sen oikean, epätodellisen, todellisen hetken, kun hän voisi tunnustaa elämänsä miehelle: Minä...Rakastan sinua - Minä RAKASTAN sinua. Rakastan sinua.
Paula Korhosen poskilla valui norona Sitkeälle Sissille tarkoitettu meikki, se huuhtoutui kyynelpuroihin, Hän ei enää muistanut alkuiltaa, vaan näki elämänsä kuvitellun suuren rakkauden, Hän niiskutti ja rakasti yksin niin, että teki rinnassa kipeää...

Omakohtaisesti koen asian niin, että paikkojen maantieteelliset hajauttamiset ja runsas henkilöiden esiin marssittaminen vain aniharvoin antavat lisäarvoa kirjalle ja vaativat kirjailijalta suurta ammattitaitoa, jotta kokonaisuus toimii ja hän onnistuu pitämään hyppysissään lukijansa herkeämättömän mielenkiinnon. Mutta ja mikä iloinen yllätys: Jaakko Melentjeff tässä esikoisessaan ei alkumetrien lukijana minulle aiheuttaneesta huokauksesta huolimatta päästäkään rönsyjä valtoimenaan  villiintymään  käsistään, vaan näppärästi ja varmaotteisesti alkaa punoa juonta ja henkilölimitystä kuin taiturilukki seittiään.  Tämä esikoinen ei huku massaan; topakka tuttavuus!

Tuumii:

Juan Tomás Ávila Laurel: "Yössä vuori roihuaa / Arde el monte de noche" - ex Libris...

"Yössä vuori roihuaa", Juan Tomás Ávila Laurel, Fabriikki Kustannus, 2017,
213 s., suomentanut Laura Vesanto.

"Juan Tomás Ávila Laurel (s. 1966)  on Päiväntasaajan Guinean merkittävimpiä kirjailijoita, ja hän on julkaissut romaaneja sekä novelli-, runo- ja esseekokoelmia 1980-luvulta lähtien. Kotimaansa hallitusta kritisoinut Ávila Laurel joutui vuonna 2011 pitkän nälkälakon päätteeksi lähtemään maanpakoon Barcelonaan, jossa hän elää edelleen. Hän vietti lapsuutensa Annobónin saarella." (Lievelehti)

"Yössä vuori roihuaa on tarina saaresta, jolta miehet ovat lähteneet laivoilla.
Kertoja muistelee lapsuuttaan pienellä Atlantin saarella, epätavallista isoisäänsä ja monia äitejään. Saaren asukkaat noudattavat sinnikkäästi perinteitään, pulaa on niin lamppuöljystä, vaatteista kuin saippuastakin, ja arki on lapsen silmin nähtynä täynnä käsittämättömyyksiä. Kun metsäpalo tuhoaa viljelykset ja koleraepidemia täyttää suuren kylän pienen hautausmaan, ei saarella osata kuin kääntyä taikauskon puoleen. Yössä vuori roihuaa oli vuoden 2015 Independent Foreign Fiction -finalisti, ja se on ensimmäinen suomennettu teos Päiväntasaajan Guineasta. Suullisen tarinankerronnan perinteestä ammentava teos herättää henkiin Annobónin saaren katalat naispaholaiset ja merten nälkäiset kuninkaat." (Takakansi)

Tässäpä huima ja intresantti hyppy tyystin tuntemattomaan: uusi tuttavuus
Juan Tomás Ávila Laurel ja ensisuomennos Päiväntasaajan Guineasta sekä kertomus Annobónin saaresta, jolla kirjailija poikana asui ja kävi peruskoulunsa. Atlantin valtameressä sijaitsevan  Annobónin saaren pinta-ala on 17 km2 ja väkiluku 5232 henkeä v. 2015. (Wikipedia)

Kanootti:  - Entä tietääkö joku, mistä kanootin valmistaminen aloitetaan?
Ensin pitää valita puu, jos puu ei ole omasi, vaan sattuu kasvamaan jonkun toisen maalla, pitää sinun mennä puhumaan maata viljelevälle naiselle, koska tuolla pienellä Atlantin saarella naiset ovat ainoita, jotka maata viljelevät. Jos hyvin käy, nainen on leski tai naimaton tai hänen miehensä on muualla. Jos käy huonosti, naisella on poikia kasvavassa iässä ja nainen tietää, että samasta puusta voisi rakentaa kanootit pojille, kunhan nämä ovat tarpeeksi vanhoja kalastamaan ja kuljettamaan tavaraa meritse. Tällä Atlantin saarella jokaisella on oma kanoottinsa ja jos ei ole, pitää maailmaan tuoda uusi kanootti, niin ettei kukaan joudu lainaamaan kanoottia keneltäkään toiselta. 

Naispaholainen:  - Minun saarellani naispaholaiset on aina tunnistettu kolmesta asiasta: nämä paitsi uivat alasti keskiyöllä ja lennättävät hengenvaarallisia esineitä lapsiin, myös katsovat läpitunkevasti.

Minä:   - Minä en ole kirjailija, en opettaja enkä pappi. Minun saarellani ei ollut ketään, jota olisi voinut kutsua kirjailijaksi. Ei sellaisesta ammatista, tai asemasta, tiedettykään, ei sellaisesta puhuttu. Minun saarellani kirjoittaa osasivat opettajat, pappi ja ne, jotka työskentelivät kuvernöörin toimistossa ja joiden työstä ei kukaan tiennyt mitään.- Olen kertonut teille asioista, jotka koin, kuulin tai näin kun olin vielä lapsi.

Ávila Laurel kirjoittaa rauhallistempoista, toistopitoista ja  mielikuvitusta ruokkivaa, suolantuoksuista, juoheasti jahkailevaa ja pähkivää tekstiä kuljettaen kanootillaan lukijansa mukaan pikkuruiselle saarelle, jossa kalastaminen oli aikuisen miehen velvollisuus ja ketterä kanootti hänen kunniansa mitta ja joka on ollut kaukana kaikesta niin pitkään, että siellä tunnetaan aivan omalla tavallaan.

Kerronta etenee aaltomaisesti, virkkeet ja kappaleet vyöryvät lukijan silmien eteen toistuvina kuin mainingit saaren rantaan. Edeltäneen dekkarisuman jälkeen teos oli tervetullutta, hyvää tekevää, viipyilevää ja ehdottoman erilaista tarinointia täysin oudosta ja uudesta miljöö- ja kulttuuriperspektiivistä katsottuna.
Tällä kaukomatkalla Ávila Laurelin kanootin kyydissä ja palmunlehväin havisevassa suhinassa naispaholaisia meren keskellä väistellen vilpittömästi viihdyin, joten Fabrikki Kustannukselle suurkiitokset ja

 Alewa / Hii-op:

Jenny Rogneby: Leona - Tarkoitus pyhittää keinot / Leona - Alla medel tillåtna" - ex Libris...

"Leona - Tarkoitus pyhittää keinot", Jenny Rogneby, Bazar Kustannus, 2017,
426 s., suomentanut Anu Koivunen.

"Jenny Rogneby (s. 1974) työskentelee rikostutkijana Tukholman Citypolisenissa. Hän syntyi Etiopiassa mutta hänet adoptoitiin yksivuotiaana Ruotsiin.
Rogneby kasvoi Bodenissa, missä molemmat vanhemmat työskentelivät puolustusvoimissa." (Lievelehti)

"Mies räjäyttää itsensä Tukholman valtiopäivätalon edessä mutta jää henkiin. Onko iskuja tulossa lisää vai toimiko hän yksin? Epätavallinen rikostutkija
Leona Lindberg saa tehtäväkseen kuulustella miestä. Leonan psyyke on samaan aikaan koetuksella hänen lapsensa kuoleman ja perheen hajoamisen jälkeen.
Hän pinnistelee kovasti päästäkseen taas toimintakuntoon – se on välttämätöntä, sillä hänellä on päämääränä jotain aivan muuta kuin peruspoliisin arki." (Takakansi)

Rognebyn esikoinen, Leona-sarjan ensimmäinen Kortit on jaettu  kirvoitti kysymyksen, mitä lisäarvoa näin käänteisesti rikostutkijan rikollinen toiminta dekkarille tuottaa? Sama meno jatkuu vielä radikaalimmin motolla tarkoituksen pyhittävyydestä tässä teoksessa Leonan pelatessa  upporikasta ja rutiköytää, mutta päätin sysätä tuon uskottavauuskriisin aiheuttajan sivuraiteille todeten toistaen, jotta jos kriminaalia urakehitystä olisi ollut tähtäimessä, niin poliisikouluun olisin  ensisijaisesti ollut pinninyt...

- Olen luennoinut poliiseille kyllästymiseen asti. Poliisit olivat tylsiä. 
Heiltä sai harvoin uudenlaisia näkemyksiä, sillä rajoittuneessa maailmankuvassaan he jakoivat kaiken mustavalkoisesti oikeaan ja väärään. Toista oli puhua rikollisille, mitä juuri nyt tein. Luentopaikat eivät olleet hienoja verovaroin kustannettuja kokoustiloja vaan sellaisia kuin tämä kylmä, paskainen huone teollisuusalueella Globenin kupeessa Tukholmassa, mutta silti en valittanut. Tiesin mitä tein. Liikeideani oli maksua vastaan opettaa tekemään rikoksia niin, ettei tekijä jäänyt kiinni eikä kukaan loukkaantunut.
Kohderyhmä: keskikastin rikolliset....

Exitus acta probat, tarkoitus pyhittää keinot; tuosta jesuiittaveljeskunnan periaatteeksi väitetystä lausumasta voimme olla montaa mieltä...
Rogneby kirjoittaa pakotteettomanoloisesti ja sujuvan keveästi riittävällä verbaliikalla. Hänellä on hyppysissään taito marssittaa estradille runsas joukko toimijoita ja viskellä ilmaan juonenpätkiä kuin konsanaan värikkäitä serpentiinejä ilman että kokonaisuus pirstaloituu punaisen langan hävittäväksi sekamelskaksi. Tämä oli näin vapun valmistelujen, brunssinvieton ja jälkijärjestelyjen aikaan sopivan leppoista ja kepeänluonteista sekä viihdyttävää luettavaa, vaikkakin oma uskottavuusraja tuli reippaasti yliharpotuksi.

Hoplaa: