Ulla-Lena Lundberg: "Sade / Regn" - ex Libris...

"Sade", Ulla-Lena Lundberg, Gummerus Kustannus Oy, 2017, 254 s.,
 suomentanut Leena Vallisaari.

"Ulla-Lena Lundberg (s. 1947)  on syntynyt Kökarissa ja asuu nykyisin Porvoossa. Jo 15-vuotiaana debytoinut Lundberg on julkaissut lähes kaksikymmentä kirjaa: runoja, raportteja, matkakertomuksia ja romaaneja. Hänet on palkittu moneen kertaan; hän on mm. saanut kahdesti valtion kirjallisuuspalkinnon, ollut neljä kertaa Finlandia-ehdokkaana ja Pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana ja saanut Ruotsin Akatemian Finland-palkinnon, Gummeruksen Kaarlen palkinnon ja Kiitos kirjasta -mitalin. Vuonna 1993 hänet nimitettiin taiteilijaprofessoriksi sekä Åbo Akademin kunniatohtoriksi. Lundberg voitti vuoden 2012 Finlandia-palkinnon romaanillaan Jää." (Lievelehti)

"Kaukaisessa kalliomaalausten ajassa eletään sateiden ja kuivuuden armoilla. Heimojen tarinat ja kohtalot piirtyvät kallioihin, ja ikiaikainen tieto on parantajien ja sateentekijöiden hallussa. Nuori Oras on heimonsa väkevä sateentekijä, joka liikkuu tuntemattomissa maailmoissa ja ajaa myyttiset sade-eläimet heimon luokse. Tuhansia vuosia myöhemmin ruotsalainen vesi-insinööri Bengt saapuu toiveikkaana ja vilpittömänä Afrikkaan järjestämään vesihuoltoa. Mutta Afrikassa ikiaikainen kulttuuriperintö ja moderni maailma törmäävät toisiinsa joka hetki, eikä paraskaan teknologia voi antaa vettä, jota ei ole." (Takakansi)

Lundbergin kirjoitustyyli on kiehtovaa ja hänen aiemmista teoksistaan
mm. Jää ja etenkin Mitä sydän halajaa  olen suuresti pitänyt. Tämä teos on kaksiosainen ja sen yhdistävänä tekijänä ovat sade, heimoperinteet, kolmijalkainen ja vatsaan potkaiseva impala sekä muinaiset luolamaalaukset.

- Me nousimme ja menimme tanssipiiriin. Ja kun oli tanssittu vähän aikaa minä ymmärsin, että jälki, jonka tanssimme piirsi tasaiseen maahan, oli vain kuva siitä, mitä todella tapahtui. Sillä vaikka jäljet jäivät maahan, me itse asiassa liikuimme ylöspäin, niin että tunsimme koko ajan kohoavamme. Minä kohosin nopeasti. Nousin helposti, ja lähdin helposti, ja samassa olin jo kaukana sieltä.
Moni asia oli samoin kuin lapsuudessani: rajojen puute, valo joka oli samalla värin puutetta, kaikki mahdollinen mikä otti muodon ja hajaantui ja liukui ja muuttui. Viimeksi sade-eläimet olivat tulleet minun luokseni, mutta nyt minun piti lähteä metsästämään niitä. Minulla oli jousi ja viini ja teroitettu kaivinkeppi. Ja olin se mikä olen, mutta kevyt ja vahva ja peloton.

Lundberg on verraton tarinaniskijä ja tunnelmanluoja, jopa siinä määrin,
että lukijana mielihyvin uppoutuu mystiseen teemaan ja sade-eläimiä pyydettäessä kohoaa utuisaan painottomaan tilaan ympäristönsä yläpuolelle. Sateen kaksiosaisuudessa kuitenkin punainen lanka hapertuu ja sykertyy,
sillä toinen osa heitti lukiessa pikemminkin komedian puolelle. Unnukkaisen sadunomainen I-osa vs suoraviivaisempi II-osa. Jälkimmäisessä mainion, sympaattisin  persoonanpiirroin vedellyn Bengt Holmbergin, tuon vesi-insinöörin projekti kuihtuu sateettomiin kausiin ynnä reppanan romanssit romuttuvat ripulin ja iskiaksen runnomina eikä toivottu intohimon liekki roihuun repeä.
Positiviivinen lukukokemus jätti näin ollen tilkan ristiriitaisen tunnetilan, ja jäin aprikoimaan, josko se olisi ollut Lundbergin vekkuli tarkoituskin...

Leena Vallisaaren taidokas ja kauniskielinen vahvan ammmattilaisen suomennos. Hämyisä ja harmoninen sisällön myötäinen tyylikäs  kansi on
Helena Kajanderin käsialaa.

Kuinka sade on hipaissut Kirjapolkuni Bleuea  ja Cillaa/Cillan kirjablogi selviää klikkaamalla.

O Western wind, when will you blow
That the small rain down can rain?
Christ, that my love were in my arms,
And I in my bed again.
Tuntematon n. 1500

Impalan potkaisemana, Bengtin vastoinkäymisten hellyyttämänä ja päivän sadetta

odotellen: