Tuomas Nyholm: "Leijona" - ex Libris...

"Leijona", Tuomas Nyholm, Otava, 2017, 365 s.

"Tuomas Nyholm (s.1976) on kirjailija ja jääkiekkotoimittaja. Hänen kirjoittamansa elämänkerta Jarkko Ruutu - Jumalainen näytelmä  (Otava 2015) oli arvostelu- ja myyntimenestys. Kirjailijan aiemmat Sinun edestäsi vuodatettu (2010) ja 
Omiensa luo (2016) on julkaissut Teos-kustantamo. Leijona on Nyholmin dekkarisarjan ensimmäinen osa." (Lievelehti)

"Kukaan ei ollut päässyt edes lähelle häntä. Leijona. Caetano de León.
Vuosisadan jahti. Ei lunnasvaatimuksia. Ei jälkiä. Selvittämättömät lapsikidnappaukset pitävät kaupunkilaisia kauhun vallassa. Poliisikaksikolle annetaan salainen tehtävä, jossa ohitetaan kaikki normaalit virkareitit.
Heidän on löydettävä Leijona, kasvoton rikollinen, joka on puristanut Lissabonin kylmäveriseen otteeseensa. Samaan aikaan kaupunkiin palaa mies, joka etsii oikeutta omilla keinoillaan ja tuntuu jatkuvasti olevan askeleen poliisin edellä." (Takakansi)

Tämä oli ensitapaaminen Nyholmin kanssa.  Lukiessa puolestaan ensiajatus  oli, että nyt on edessä humppahömppää ja sukelletaan pääedellä lepikkoon, siinä määrin tunnetiloja kuten lojaalisuutta, vihaa ja kostonhimoa sekä  kaleidoskooppimaisesti henkilöitä, teemoja ja tavaraa aviokriiseineen, sem-abrigoineen sekä Taika-Jimiä & Teräsmiestä muistuttavine aisapareineen kirjailija kysymättä mätti syliin. Vaan kuinkas sitten kävikään:

Lissabon: oli valittu näyttämöksi. Fado de Lisboa, Amália Rodriguez, Mariza, Cristina Branco... Sydämeni, sieluni,  saudade....

Pormestari:  - Óscar Balasar oli niitä harvoja Portugalin kärkipään poliitikkoja, 
joita ei ollut koskaan edes epäilty mistään arveluttavasta. Viiden virkavuotensa aikana hän oli pannut kaupunkia kuntoon kovemmalla tahdilla kuin monet edeltäjänsä yhteensä.   - Hän suolasi omia virkamiehiään ja kollegoitaan surutta julkisuudessa, lahtasi heitä kuin sikoja suorissa tv-lähetyksissä. Hänellä oli aina murtumattomat faktat tukenaan. Päitä putoili kuin antiikin Roomassa. Kaupunkilaiset rakastuivat Balasariin oikopäätä ja poliitikot ymmärsivät,
että olosuhteet olivat muuttuneet.

Komentaja:  - Patricia Salgueiro oli ristiriitainen hahmo. Laitoksen sisällä hänen asemansa oli vahva, mutta poliitikkojen suuntaan komentajan toiminta oli usein kulmikasta. Hänen maineensa oli jäätävä - äärimmäisen motivoitunut ja pragmaattinen tuloksentekijä, joka ei etsinyt kompromisseja. Lissabonin miesvaltaisessa virkakoneistossa ja maan monella tapaa sovinistisessa kulttuurissa Salguiero oli poikkeuksellinen henkilö.

Tehokaksikko:  - Daniel da Costa, jonka elämä oli teinipojasta saakka ollut pelkkää vastakkainasettelua, sisäistä ja ulkoista. Maahanmuuttajan poika. 
Poika ilman vanhempia. Poika, jolla oli älyä muttei tulevaisuutta.
Rorion Antonia Sinha 29 vuotta.  - Olen kotoisin seudulta, jossa kamppailu on erottamaton osa arkea. Jokainen poika saa siitä osansa. Mitä parempi olet,
sen suurempi velvollisuus sinulla on oppia lisää. Koetella rajoja loppuun asti.
Niin meidän isämme kasvatettiin, ja he tekivät samoin meille lapsilleen.

Yksinäinen kostaja:  - Mies, Joaquim nousi linja-autosta yhden jälkeen yöllä ja veti keuhkoihinsa Lissabonin ilmaa ensimmäistä kertaa neljääntoista vuoteen. Hän oli eri ihminen kuin lähtiessään, mutta kaupunki tuoksui yhä tutulta.
- Mies nosti hupun päähänsä, heilautti kangaskassin olalleen ja lähti liikkeelle. Samalla hän veti käden rintansa päälle varmistaakseen, että olkavyö oli paikallaan paidan alla ja kirjeet turvassa.

Hengenmies:  - Isä Eanes oli viidenkymmenenseitsemän.  - Lissabonin katujen hiljainen legenda, jonka kaikki tunsivat. Eanes oli auttanut kantakaupungin narkomaaneja ja kodittomia São Vincenten vanhasta luostarikirkosta käsin jo kolmekymmentä vuotta.  - Vuosien saatossa hän oli noussut tasaisesti São Vincenten hierarkiassa ja johti nyt koko seurakuntaa.

Iloinen yllätys tupsahti sivuja käännellessä  ja alkoi vetää suupieliä virneeseen. Ensivaikutelman: no justiinsa juu jälkeen alkoi tarina kietoa mukaansa, henkilöistä kirjaimina paperilla kuoritua persoonallisuuksia,  Lissabonin kadut ja kujat sekä tuoksut tulla tutuiksi ja yksinäinen kostaja kerätä sympatioita. Matkan varrella muutamaan kertaan tuli pideltyä hengitystä kirjailijan puolesta kelkan pysymisestä lasku-uralla, mutta niin vaan Nyholm taituroi suvereenisti nuoralla ja dekkarista muodostui pakoton ja joviaali lukukokemus.

Viime lauseessa, vihoviimeisellä sanallaankin kirjailija onnistuu hilpeästi näpäyttämään alun pientä skeptikkoa: ähä-piti, täältä pesee:)  Uskon siihen, että pieni, ensi kertaa kevätlaitumelle päässeen varsan villimäisyys laantuu ja kokonaisuus edelleen  jäntevöityy jatko-osien kirjoittamisen myötä, sillä kaikki instrumentit ja avaimet siihen Nyholmilla on hallussaan. Sutjakka tuttavuus!
Kyllä: tykkäsin & kyllä: aion lukea jatko-osat.

Jeskamandeera mikä jellona: