Chigozie Obioma: "Kalamiehet / The Fishermen" - ex Libris...

"Kalamiehet", Chigozie Obioma, Atena Kustannus Oy, 2016, 336 s., suomentanut Heli Naski.

"Chigozie Obioma syntyi 1986 Akuressa, Nigeriassa. Hän valmistui Michiganin yliopistosta pääaineenaan luova kirjoittaminen ja toimii nyt kirjallisuuden ja luovan kirjoittamisen apulaisprofessorina Nebraska-Lincolnin yliopistossa Yhdysvalloissa. Kalamiehet on Obioman esikoisromaani, ja sen oikeudet on myyty 22 maahan.
Teos on ollut ehdolla monien merkittävien kirjallisuuspalkintojen, kuten
Man Booker Prizen, saajaksi, ja useat sanomalehdet valitsivat sen yhdeksi vuoden 2015 parhaista kirjoista." (Lievelehti)

"Me olemme kalamiehiä!" huusimme kuorossa minkä keuhkoista ääntä lähti, jokainen meistä hämmästyneenä siitä, kuinka nopeasti - ja miltei pinnistelemättä - olimme tempautuneet mukaan tähän kiihkoon.
Pienessä nigerialaisessa kaupungissa neljä veljestä, poikaa vasta, käyttää hyväkseen isänsä poissaoloa ja livistää kalastamaan kielletylle joelle.
Siellä he tapaavat pelottavan kylähullun, joka ennustaa, että yksi veljistä tappaa toisen. Hurja ennustus horjuttaa veljesten vahvaa liittoa ja käynnistää traagisten, kiihkeästi eteenpäin vyöryvien tapahtumien sarjan." (Takakansi)

Obioma on kutonut vieraampaan afrikkalaiskulttuuriin kerrassan lämminhenkisen ja eksoottisen kyläyhteisön uskomuksineen sekä perhetarinan, jossa on kiintoisasti tuttua universaalia yhtymäkohtaa.  Ovat nuo innokkaat ja ylpeät kalamiesviikarit, pitkäkinttuiset ja rupipolviset pusikoissa vilistelijät: veljeskvartetti: Ikenna, Bojo, Obeme ja Benjamin, joiden tulevaisuudenkuvia isä unelmissaan toiveikkaana maalailee: lääkäri, professori, lentäjä ja lakimies. Kalastajia mutta henkisillä vesillä noita täystuhoja, lyömättömiä, uhkaavia hyvien asioiden kalastajia. Ovat nuo toisella paikkakunnalla työskentelevät, rakkaat lastemme isät, ja me vähemmän iloisesti ralleja yksinhuoltajana lurittelevät, arkea pyörittävät äiteet. Yhtä suurta, isäjuhlaa olevat viikonloput, jolloin käytännön asiat jäävät vaietuiksi tai tulevat pulputtaen toinen toistensa ohipuhutuiksi....

 - Viha on kuin iilimato: Otus, joka tarrautuu ihmisen ihoon, joka ottaa hänestä ravintonsa ja valuttaa hänestä mahlat. Se muuttaa ihmisen eikä lähde ennen kuin on imenyt hänestä rauhan viimeistä pisaraa myöten. Se takertuu ihoon, kaivautuu yhä syvemmälle orvasketeen, niin että kun sen poistaa ihosta, tulee samalla raapineeksi palan lihaa.

- Surusta ei pääse eroon, vaan se on kuin joelta löytynyt iilimato iholla.
 Onko kosto ainoa tie, saako se perheen ennalleen, äidin taas laulamaan?

Mitä tapahtuu, kun paha tai viha alkavat ruokkia itse itseään? Paha ja viha tuppaavat kumuloitumaan ja poikimaan lisää sekä vaatimaan yhä vahvempaa ilmaisua. Viha sinänsä on merkittävä, kaamea energiasyöppö, joka surutta ja huomaamatta popsii kantajansa vireysvarastoja ja ohjaa puksuttamaan kuin juna kiskoilla. Miten selvitä, kun suru asettuu taloksi ja tekee pesän tukkaan?
Onko kosto suloinen ja oikea teko helpotusta tuomaan? Vai lisääkö se ahdistusta ja tuskaa? Onko itsemurha ratkaisu vai ratkaisun ja johtopäätösten jättö läheisten harteille? Kuinka oppia elämään kuolemanpelon kanssa?

Mikä on se korsi, joka tässä ei katkaise kamelin selkää, vaan suistaa perheen sisäisen dynamiikan epästabiiliin tilaan? Igbonkielinen sananlasku toteaa:
Yhden miehen askeleet eivät vielä voi aiheuttaa vauhkoontumista. 
Nippu isoja, vaikeita kysymyksiä, joita kirjailija näppärästi pyörittelee kuin lottokone palloja ja joihin vastauksen löytäminen on oma lukunsa.
Erityisen lisäarominsa näiden moniaiden kysymysten ratkontaan luo afrikkalaisten keskuudessa vahvana taustavaikuttajana elävä tekijä: taikausko.

Obioma kuljettaa pohjavireenä myös lujaa kannanottoa Afrikan ja etenkin Nigerian poliittiseen tilanteeseen. Hän toteaa: minulle Nigeria on hullun miehen järjetön keksintö, joka on kaupattu täyspäisille ihmisille, tarkoittaen tässä hulluilla brittejä ja täyspäisillä Nigerian kansaa. 
Nasevasti kirjailija tuo esiin myös Länsi-Afrikassa tavanomaisen ilmiön eli kaduilla kuljeskelevat irtolaiset, joita kirjassa edustaa kylähullu Abulu ja heidän toistaiseksi ratkaisemattoman kohtalonsa.

Obioman tavoitteena on kirjoittaessaan ollut monitasoinen tarina. Kuten teoksen värikylläinen kansi  jo osviitoittaa: maaliviiva  tulee kerronnan monisyisyydessä, tarinaniskennässä ja verbaliikan taidossa - kaikki selkeässä balanssissa ilman ylivirittelyä -  joustavasti  ylitetyksi. Miljöö, tapainkuvaukset ja tekstin omintakeisuus tarjosivat yllättävän hienoviritteisen, elämää ymmärtävän ja otteessaan pitävän eksoottisen oloisen kesäesikoisen. Piristävä ja juureva  poikkeus bulkista!