Chigozie Obioma: "Kalamiehet / The Fishermen" - ex Libris...

"Kalamiehet", Chigozie Obioma, Atena Kustannus Oy, 2016, 336 s., suomentanut Heli Naski.

"Chigozie Obioma syntyi 1986 Akuressa, Nigeriassa. Hän valmistui Michiganin yliopistosta pääaineenaan luova kirjoittaminen ja toimii nyt kirjallisuuden ja luovan kirjoittamisen apulaisprofessorina Nebraska-Lincolnin yliopistossa Yhdysvalloissa. Kalamiehet on Obioman esikoisromaani, ja sen oikeudet on myyty 22 maahan.
Teos on ollut ehdolla monien merkittävien kirjallisuuspalkintojen, kuten
Man Booker Prizen, saajaksi, ja useat sanomalehdet valitsivat sen yhdeksi vuoden 2015 parhaista kirjoista." (Lievelehti)

"Me olemme kalamiehiä!" huusimme kuorossa minkä keuhkoista ääntä lähti, jokainen meistä hämmästyneenä siitä, kuinka nopeasti - ja miltei pinnistelemättä - olimme tempautuneet mukaan tähän kiihkoon.
Pienessä nigerialaisessa kaupungissa neljä veljestä, poikaa vasta, käyttää hyväkseen isänsä poissaoloa ja livistää kalastamaan kielletylle joelle.
Siellä he tapaavat pelottavan kylähullun, joka ennustaa, että yksi veljistä tappaa toisen. Hurja ennustus horjuttaa veljesten vahvaa liittoa ja käynnistää traagisten, kiihkeästi eteenpäin vyöryvien tapahtumien sarjan." (Takakansi)

Obioma on kutonut vieraampaan afrikkalaiskulttuuriin kerrassan lämminhenkisen ja eksoottisen kyläyhteisön uskomuksineen sekä perhetarinan, jossa on kiintoisasti tuttua universaalia yhtymäkohtaa.  Ovat nuo innokkaat ja ylpeät kalamiesviikarit, pitkäkinttuiset ja rupipolviset pusikoissa vilistelijät: veljeskvartetti: Ikenna, Bojo, Obeme ja Benjamin, joiden tulevaisuudenkuvia isä unelmissaan toiveikkaana maalailee: lääkäri, professori, lentäjä ja lakimies. Kalastajia mutta henkisillä vesillä noita täystuhoja, lyömättömiä, uhkaavia hyvien asioiden kalastajia. Ovat nuo toisella paikkakunnalla työskentelevät, rakkaat lastemme isät, ja me vähemmän iloisesti ralleja yksinhuoltajana lurittelevät, arkea pyörittävät äiteet. Yhtä suurta, isäjuhlaa olevat viikonloput, jolloin käytännön asiat jäävät vaietuiksi tai tulevat pulputtaen toinen toistensa ohipuhutuiksi....

 - Viha on kuin iilimato: Otus, joka tarrautuu ihmisen ihoon, joka ottaa hänestä ravintonsa ja valuttaa hänestä mahlat. Se muuttaa ihmisen eikä lähde ennen kuin on imenyt hänestä rauhan viimeistä pisaraa myöten. Se takertuu ihoon, kaivautuu yhä syvemmälle orvasketeen, niin että kun sen poistaa ihosta, tulee samalla raapineeksi palan lihaa.

- Surusta ei pääse eroon, vaan se on kuin joelta löytynyt iilimato iholla.
 Onko kosto ainoa tie, saako se perheen ennalleen, äidin taas laulamaan?

Mitä tapahtuu, kun paha tai viha alkavat ruokkia itse itseään? Paha ja viha tuppaavat kumuloitumaan ja poikimaan lisää sekä vaatimaan yhä vahvempaa ilmaisua. Viha sinänsä on merkittävä, kaamea energiasyöppö, joka surutta ja huomaamatta popsii kantajansa vireysvarastoja ja ohjaa puksuttamaan kuin juna kiskoilla. Miten selvitä, kun suru asettuu taloksi ja tekee pesän tukkaan?
Onko kosto suloinen ja oikea teko helpotusta tuomaan? Vai lisääkö se ahdistusta ja tuskaa? Onko itsemurha ratkaisu vai ratkaisun ja johtopäätösten jättö läheisten harteille? Kuinka oppia elämään kuolemanpelon kanssa?

Mikä on se korsi, joka tässä ei katkaise kamelin selkää, vaan suistaa perheen sisäisen dynamiikan epästabiiliin tilaan? Igbonkielinen sananlasku toteaa:
Yhden miehen askeleet eivät vielä voi aiheuttaa vauhkoontumista. 
Nippu isoja, vaikeita kysymyksiä, joita kirjailija näppärästi pyörittelee kuin lottokone palloja ja joihin vastauksen löytäminen on oma lukunsa.
Erityisen lisäarominsa näiden moniaiden kysymysten ratkontaan luo afrikkalaisten keskuudessa vahvana taustavaikuttajana elävä tekijä: taikausko.

Obioma kuljettaa pohjavireenä myös lujaa kannanottoa Afrikan ja etenkin Nigerian poliittiseen tilanteeseen. Hän toteaa: minulle Nigeria on hullun miehen järjetön keksintö, joka on kaupattu täyspäisille ihmisille, tarkoittaen tässä hulluilla brittejä ja täyspäisillä Nigerian kansaa. 
Nasevasti kirjailija tuo esiin myös Länsi-Afrikassa tavanomaisen ilmiön eli kaduilla kuljeskelevat irtolaiset, joita kirjassa edustaa kylähullu Abulu ja heidän toistaiseksi ratkaisemattoman kohtalonsa.

Obioman tavoitteena on kirjoittaessaan ollut monitasoinen tarina. Kuten teoksen värikylläinen kansi  jo osviitoittaa: maaliviiva  tulee kerronnan monisyisyydessä, tarinaniskennässä ja verbaliikan taidossa - kaikki selkeässä balanssissa ilman ylivirittelyä -  joustavasti  ylitetyksi. Miljöö, tapainkuvaukset ja tekstin omintakeisuus tarjosivat yllättävän hienoviritteisen, elämää ymmärtävän ja otteessaan pitävän eksoottisen oloisen kesäesikoisen. Piristävä ja juureva  poikkeus bulkista!

Jari Ehrnrooth: "Hyvintoimintayhteiskunta. Miten aikamme kriisi ratkeaa?" - ex Libris...

"Hyvintoimintayhteiskunta. Miten aikamme kriisi ratkeaa?", Jari Ehrnrooth, Kirjapaja, 2016, 178 s.


"Jari Ehrnrooth (s.1958) on kirjailija ja kulttuurihistorian ja sosiologian dosentti Helsingin yliopistossa. Hän on julkaissut useita kauno- ja tietokirjallisia teoksia. Hänelle on myönnetty Kalevi Jäntin tunnustuspalkinto, Valopilkku-palkinto ja Suomen Akatemian tunnustuspalkinto." (Lievelehti)
Hän kuului 1990-luvulla  filosofi Ilkka Niiniluodon ryhmään, joka pohti Suomen ja ihmiskunnan henkistä tilaa.

- Vallitsevan uskomuksen ja unikuvan mukaan olemme saavuttaneet onnellistumisen vaiheen ja tulleet paratiisin porteille. Johonkin on vain unohtunut se, että paratiisi ei ole paikka, jossa minun on hyvä olla, vaan paikka, jossa minä olen hyvä.

"Jari Ehrnroothin teos ravistelee hyvinvointiyhteiskunnan perusteita. Vapaus ei ole ihmisen luonnollinen ominaisuus vaan syntyy tietoisuudessa, ja se on kytkettävä vastuuseen ja velvollisuuksiin. Arvokas elämä tavoittelee oikeamielisyyttä ja vaatii hyvintoimintaa. Tällä tiellä jokaisen on tehtävä osansa." (Takakansi)

- Yhteenlaskettujen sosiaalikulujen hurjassa kasvussa on mukana sekä väestön ikääntymisen vaikutusta että palvelusektorin itseään ruokkivaa laajentumista, mutta ruusunpunaisen hyvinvointi-ihanteen kannalta murskaavaa on se, että sosiaaliset ongelmat ovat moninkertaistuneet. Eihän tässä näin pitänyt käydä vaan aivan päinvastoin. On tapahtunut juuri se, minkä välttämiseksi järjestelmä syntyi.

- Mutta hyvinvoinnin nostaminen itseisarvoksi, henkilökohtaisen vapauden erottaminen vastuusta ja onnellisuusetiikan asettaminen velvollisuusetiikan edelle ovat johtaneet katastrofiin.

- On palattava siihen länsimaisen kulttuurievoluution peruslakiin, että arvokas elämä ei synny hedonistisesta valinnan vapaudesta, nautinnoista ja kulutuksesta, vaan henkisiä ja aineellisia arvoja luovasta työstä, vastuuntunnosta ja eettisyyden tavoittelusta. Itsensä toteuttaminen työssä muita ja koko yhteisöä varten on yhteiskuntamoraalin ydin. Yksilön vapaus sisältää myös yksilön vastuun.


Ehrnooth ehdottaa eduskuntaan toimimattoman tulevaisuusvaliokunnan sijaan toisinajattelun valiokuntaa, joka vallitsevan järjestyksen sijaan jatkuvasti kyseenalaistaisi sitä.  Olisi luotava jotain uutta, ei vain tekniikan ja talouden, vaan arvoperusteisen yhteiskunnallisen järjestyksen avulla.  Lyhyesti tarvitaan siirtymistä hyvinvointiajattelusta, well-being hyvintoiminta-ajatteluun, welll-doing.

Teos on erittäin intresantteja ja relevantteja ajatuksenkulkuja ja pohdiskeluja sisältävä eräänlainen pamfletti, jonka teeman kehittely oli mukaansatempaavaa. Sisältöä oli helppo omien arvoperusteitteni myötäsukaisuudesta johtuen myötäillä.  Kyseenalaistamista ja kysymyksenasettelua. Miksi?  Miksi ei? Maailmassa ja elämässä ei ole ilmaisia lounaita, niin herkullisen houkuttelevilta kuin ne kuulostavatkin.  Ehrnrooth painottaa, että jokaisella vapaalla yksilöllä on vastuu kehityksen suunnasta ei systeemillä tai järjestelmällä.  Maailmanmenon ja tulevaisuuskuvien pohtiminen ja visiointi herättää aina yhtä suurta innostusta ja Mummona minulla on viisi mitä parhainta syytä suhtautua asiaan suurella mielenkiinnolla. Itse liputan myös vahvasti oikeudenmukaisuuden puolesta ja sen puutteesta kärsin.  Koen ihmisen vastuun omalla kohdallani tavoittena kasvaa omaan täyteen potentiaaliseen mittaani, tehtävä joka väistämättä ja toivon mukaan jää ainakin vähän kesken....

"Aika on sijoiltaan. Voi kirottua kiusaa, Että pitikin syntyä panemaan se paikoilleen!" Shakespeare, Hamlet

Kirjailija lopettaa teoksensa näin: Vaikka jokin tuntuisi minusta luontevalta ja oikealta, ei se todista mitään, On kiistettävä olevaisen lumous ja mentävä pidemmälle. On ajateltava olemisen ja olemattomuuden tuolla puolen. Käännetyssä perspektiivissä pyrkimys oikeamielisyyteen paljastuu luonnosta vapautumisen tavoitteeksi. Miksi me olemme ryhtyneet tähän mahdottomaan työhön? En tiedä, mutta aion jatkaa, sillä tuulessa kuuluu portin kitinää.

Kelpo, kompakti ja antoisa teos! Kirotusta kiusasta huolimatta, pidemmittä natinoitta toivon tuulen tuovan mukanaan korviini vastakin suloista portin kitinää...

Jokke,  Kiva kun tulit mukaan matkalle vaihtamaan ajatuksia!

Uutta ilmassa...

Blogissa on nyt viikon ajan käytössä uusi ulkoasu tarkoituksena kokeilla sen toimivuutta ja löytää mahdolliset jäljelle jääneet virheellisyydet.

Olisin iloinen kaikesta rakentavasta palautteesta ja tiedosta mahdollisesti löytyvistä puutteista:)

Testaillaan ja aurinkoista viikonloppua!

Kazuo Ishiguro: "Haudattu jättiläinen" - ex Libris...

"Haudattu jättiläinen / The Buried Giant", Kazuo Ishiguro, Kustannusosakeyhtiö Tammi,
Keltainen kirjasto, 2016, 378 s., suomentanut Helene Bützow.


Kazuo Ishiguro (s.1954) on Japanissa syntynyt, vuodesta 1960 Englannissa asunut maineikas kirjailija. Ishiguron yksikään teos ei ole toistensa kaltainen. Hänen rakastetut romaaninsa kuten Ole luonani aina,
Menneen maailman maalari ja Pitkän päivän ilta ovat saaneet lukuisia kansainvälisiä palkintoja. Haudattu jättiläinen on hänen seitsemäs suomennettu teoksensa. (Takakansi)

"Maaginen Haudattu jättiläinen sijoittuu muinaisille Britteinsaarille. Roomalaiset ovat kauan sitten lähteneet, ja Britannia on hitaasti raunioitumassa. Ihmiset ovat kuin noiduttuja, saamattomia ja muistinsa menettäneitä. Onneksi sentään maata repineet brittien ja saksien väliset sodat ovat ohi.Toisiaan syvästi rakastava vanha pariskunta, Axl ja Beatrice, päätää lähteä etsimään pitkään kadoksissa ollutta poikaansa. He eivät muista pojan nimeä eivätkä sitä, missä tämä on. Yrittäessään ratkaista arvoitusta he vaeltavat sumussa ja sateessa yli kukkuloiden ja kohtaavat palavia kyliä, jättiläisiä ja keijuja, eksyneitä sotureita ja miekkataisteluita." (Lievelehti)

Ishguro loihtii eteemme huikean näyttämön roolituksineen: Axl & Beatrice, kuningar Arthurin jäljellä oleva ritari Sir Gawain natisevine haarniskoineen ja Horace-heppoineen, mestari Wista ja nuori, harvinaisen luonteenlaadun omaava Edward jne. Rekvisiittana ripeästi huotrasta vetaistyjä välkkyviä miekkoja, jättiläisiä, lohikäärmeitä, pelsepuupeja, vallihautoja, paaluvarustuksia, apotteja, munkkeja ja ryysyisten, ilkkuvien naiskerjäläisten rupusakki...

- Nyt ehkä ihmetellään, miksi Axl ei kääntynyt naapureiden puoleen saadakseen apua menneiden muistamiseen, mutta se ei ollut niin helppoa kuin voisi luulla. Yhteisössä ei näet ollut tapana puhua vanhoista asioista. En tarkoita, että se olisi ollut tabu. Tarkoitan, että menneisyys oli tavallaan kadonnut sellaiseen sakeaan sumuun kuin usva marskimaiden yllä. Kyläläisten mieleen ei yksinkertaisesti juolahtanut ajatella menneitä - ei edes lähimenneisyyttä.

Tätä teosta kannatti odottaa kymmenen vuotta! Tämä on hurmaava, herkistavä ja rakkaudentäyteinen aikuisten satu, johon Axlin ja Beatricen, prinsessan kera oli vaivatonta solahtaa mukaan.  Vahvassa tarinassa on haurauden peruselementti kuin pitelisi käsissään munankuorenohutta, läpikuultavaa vanhaa kiinanposliinikuppiparia, eikä tiedä mihin arvaisi ne rikkomatta laskea. Pohjavireeltä löytyy runsaasti leikkauksia nykyaikaan, jossa vanhuksilta riistetään se valaiseva kynttilä - hoito ja hoiva - ja jätetään yksinäisyyteen haahuilemaan soutajaa, noutajaa odottamaan menneisyyttä ja poikaansa peräten...

Vekkuleja mietteitä herättelee tuo lohikäärme Querigin henkäys "sumu", johon aiemmat muistot haihtuvat. Kääänteisesti esim. muistisairauksiin tai herra Alzheimerin käsikynkkään ajatumiseen, jossa päivän, lähiajan ja tulevan suunnitelmat ja muistot usvaan verhoutuvat, mutta jostain kaukaa ponnahtaa lasinkirkkaita ja eksakteja tapahtumia, vuosilukuja ja henkilöitä.

-  Mitä pyyntösi koskee, Axl? Vain yksinkertaista asiaa, prinsessa. Oletetaan, että Querig todella kuolee ja sumu alkaa hälvetä. Oletetaan että muistot palaavat, ja muistat myös ne kerrat jolloin olen tuottanut sinulle pettymyksen. Tai muistat ne pahat teot, joita olen ehkä joskus tehnyt, ja joiden takia olet minua katsoessasi nähnyt miehen jota et tunne. Lupaa minulle yksi asia. Lupaa, ettet unohda, mitä tunnet tällä hetkellä sydämessäsi minua kohtaan. Sillä mitä iloa sumusta nousevilla muistoilla on, jos ne vain ajavat meidät erilleen? Lupaatko sen, prinsessa? Lupaa, että säilytät sydämessäsi aina sen, mitä nyt tunnet minua kohtaan, riippumatta mitä näet sittten, kun sumu on poissa.

Ishiguro on luonut kertomuksen pitkästä yhteisestä elämäntaipaleesta, jonka säröt on eheytetty, sumuun unohtuneet ja joka kantaa. Erik H. Eriksonin elämänkaariteoriaa hipoen eletty elämä on hyväksytty ja eheytetty tarinaksi siedettävään muotoon. Helene Bützowilta jälleen linjakas ja tyylikäs käännös. Kaunis ja koskettava teos, seitinohut kuin aamuauringon ensisäteissä hienokutoisena kimmeltävä hämähäkin taideteos, jonka myötä Keltainen kirjasto on palannut juurilleen!

Jälkitunnelmissa viipyen,
vinkeät & vireät viikonloput:

Stephen King: "Mersumies / Mr. Mercedes" - ex Libris...

"Mersumies", Stephen King, Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2016, 463 s., suomentanut Ilkka Rekiaro.


"Yhdysvaltalainen Stephen King (s. 1947) julkaisi ensimmäisen romaaninsa Carrie vuonna 1974, minkä jälkeen hän on julkaissut yli kuusikymmentä kirjaa. Hänen tuoreimpia teoksiaan ovat Herääminen ja Hohdon tarinaa jatkava  Tohtori Uni. Kingin teosten pohjalta on tehty lukuisia televisiosarjoja ja elokuvia. Stephen King asuu Mainessa vaimonsa, kirjailija Tabitha Kingin kanssa. Heidän poikansa Joe Hill on myös kirjailija"  (Lievelehti)

"2015 Edgar-palkitun trilogian avaus! Hiljattain eläköitynyt rikosetsivä
Bill Hodges ei tiedä mitä elämällään tekisi. Päivät kuluvat lähinnä television ääressä, kunnes yllättävä kirje muuttaa kaiken.
Mersumiehellä, Hodgesilta karkuun päässeellä massamurhaajalla on jälleen pahat mielessään. Seuraa klassinen kissa ja hiiri  -leikki, joka varjoisten kujien sijaan sijoittuu internetin keskustelupalstalle, sinne missä pahuus saa kaikkein pelottavimman muotonsa. Onnistuuko Hodges tavoittamaan ajoissa tappajan, joka voisi olla kuka tahansa meistä?" (Takakansi)

-  Hodges ahmii tätä kokoväripaskaa kaikkina arki-iltapäivinä istuen laiskanlinnassa isänsä revolveri vierellään pöydällä, revolveri, jota isä kantoi passipoliisina.Hän tarttuu siihen aina muutaman kerran ja katsoo piippuun. Tutkailee tuota pyöreää pimeyttä. Pari kertaa hän on työntänyt sen suuhun ihan vaan nähdäkseen, miltä ladattu pyssy tuntuu kielellä, kitalakeen suunnattuna. Totuttelua se kai on, hän tuumii. Eipä hyvältä näytä...

Kunnes hupsista kolahtaa postiluukusta mainosryöpyn seasta ryhtymisrajoitteisuuden rikkojaksi ihan kunnon vanhanajan kirje, joka tuntuu sangen pulleroiselta. Sen vasemassa ylänurkassa lähettäjän osoitetieojen sijaan, loistaa  hymiö. Ei suinkaan hilpeä Walmartin alennusmyyntimallinen, vaan sähköpostihymiö, jolla on aurinkolasit ja joka irvistelee. Nyt nousee E.V.P. Hodegsin laislanpulskea  ahteri rivakasti penkistä ja yhdessä  12-vuotisen rikosetsiväuran jakaneen Pete Huntleyn, entisen työparinsa  kanssa alkaa Mersumiehen sinnikäs jahti.

On rotanmyrkkyä tuota kirjaimellisen raadollista ja kivuliasta tappajaa, tyynyjä ja autopommeja.
Tuli myös selväksi, että déjà-vu suomentuu entiselämykseksi. Kingillä puolestaan on kyllä ollut
tätä kirjoittaessaan varsinainen etiäinen, sillä sitten Nizzan surullisten tapahtumien, varsin ajankohtainen tuo autolla suoritettu massamurha on. Ihmetellä sopii, ettei sen käyttökelpoisuutta aiemmin ole näissä merkeissä hyödynnetty, totesi alan ammattilainen, ei siis terroristi- eikä murhaajaosion edustaja...

Lievelehdellä King sanoo: "Hauska, että hyppäsit jälleen kyytiin". Sitten Kingin alkuteosten, jotka uudentyylisinä kovasti kiehtoivat, mutta sitten heittivät sen verran yliluonnollisen puolelle, jotta into hiipui, on tämä puhdas trilleri mielestäni jo ajankohtaisuutensakin vuoksi varsin onnistunut normidekkarituotos. Rankkaan ilman muuta  kesän ylipursuavan genresadon parhaimmistoon. Lyhyitä lukuja, kepeästi juontakuljetttavaa ulosantia, laaja-alaista sanankäyttöä eikä reippaanletkeässä menossa pysäyttäviä suvantoja suvaita. Ja King jatkaa: Mutta varoituksen sana lienee paikallaan: tiedossa on tiukkoja mutkia. Ja ajan kuin hullu."

Ilkka Rekiarolta hersyvä ja linjakas suomennos: "hiirimaton hidalgot" = lehdistö, huoneet olivat suuria kuin vaaliehdokkaan lupaukset sekä ruostuneita kontteja, jotka jököttivät siellä kuin Pääsiäissaaren monoliitit. Herkuista kiitos!

Hannele Koivisto ilahdutit mukaantulollasi, toivottavasti viihdyt näillä polveilevilla poluilla:)

Jos tässä nakutellessa nyt : "härsin pankaa se ymmärtämättömyyteni syyksi", olenhan "sennu"

Mersun kyydissä porhalsi:

Paul Valéry: "Hampaissa" - ex Libris...

"Hampaissa. Valikoima Aforismeja", Paul Valéry, Tampereen aforismiyhdistys ry, 2016,
104 s., suomentanut Jan Blomstedt.

Paul Valéry  (1871 - 1945) oli paitsi aforisti myös runoilija, esseisti ja (anti)filosofi, oman aikansa kuuluisuus, vaikeasti määriteltävä älykköhahmo (mitä hän yhdessä aforismissaan pitää kirjailijalle vahingollisena piirteenä). Hän oli kaikkiaan kaksitoista kertaa kirjallisuuden Nobel-ehdokkaana. Hän oli suosittu puhuja ja luennoitsija. Ranskan Akatemian jäseneksi hänet valittiin 1926. Suomessa hänet tunnetaan heikosti - tiedetään runoilijaksi. Suomennoksia on ollut vähän. Aforistina hän tuli suomalaisten tietoon, kun V.A. Koskenniemi valitsi häneltä ajatelmia "Vaeltavaan viisauteensa".

Kuten tästä valikoimasta ilmenee, Valéry ei suosi "positiivista ajattelua". Hän on skeptikko ja ottaa hampaisiinsa kaikki selviöt, varmuudet ja filosofiset totuudet, jotka yleistävät liikaa ja sivuuttavat liikaa, unohtavat variaatiot. 
Selviöt revitään riekaleiksi eikä siihen tarvita kuin pari puraisua. Hänelle näyttäisi riittävän yksi totuus: elämän kompleksisuus - jos se nyt sitten on "yksi totuus." Uskooko aforisti itse mihinkään, jää lukijan pääteltäväksi. Mutta jo omana aikanaan Valéry oli sikäli poikkeuksellinen, että hän omi ajatustensa pääasialliset vaikutteet luonnontieteistä (mikä tänään voisi jo tehdä hänestä "ajankohtaisen"). ( (Saatteeksi)

Tampereen aforismiyhdistys ry:ltä jälleen miehen työ. Edellinen lukemani: Jan Blomstedtin "Suunpielestä" onnistui myös näppäryydellään herättämään tukun  positiivisia melenpyörähdyksiä ja aikaansaamaan lisää iloisia naurujuonteita silmäkulmiin; kiitos!

Maistiaisia:

-  Itseensä ei voi mennä kuin hampaisiin asti aseistautuneena.
-  Kuka siellä? - Minä. - Kuka minä? - Sinä. Siis heräämisen hetki.
-  Vaikeus on minulle samaa kuin uusi.

-  Se joka kokeilee, löytää ja hyväksyy rajansa, on universaalimpi kuin se, joka ei tunne omiaan.  Noissa rajoissa piilee ääretön.
 -  Ihmisaivot ovat piste, jota maailma pitelee ja nipistelee vakuuttuakseen olemassaolostaan. "Ihminen ajattelee, siis olen olemassa", sanoo maailmankaikkeus.

-  Hyvät muistot ovat kadonneita jalokiviä.
-  Menneisyys elää tulevaisuudessa.
-  Menneisyys elää sattumuksista. Odottamattomuudet ovat vaativia muistoja.

-  Rakkaus lähtee tunteesta, että on itseään uhmaten antanut toiselle sen, mikä kuuluisi itselle.
-  Etevä nainen on joku, jonka kanssa voi heittäytyä tyhmäksi.

-  Suurmies on se, joka poistumalla jättää toiset pulaan.
-  Politiikka on taito estää ihmisiä puuttumasta omiin asioihinsa. 


Virkistäviä, poikkeavia ja ajatusta aherruttavia  miekan viuhtaisuja paperilla.  Tämän älynpalvojan aforismit paukkuvat verkon yli sähäkästi kuin pingispallot, joihin vastausyritykset aikaansaavat synapsien tehohierontaa ja rajatonta mielihyvää oivalluksina. Valéryn, tämän kyseenalaistavan herran jälkeen jää paljon muutakin kuin aforistin oma usko johonkin lukijan pääteltäväksi,
- ja hyvä niin... Kyllä vaan tämän monsieurin ensitapaamisen jälkeen sopi hänen kanssaan erottaessa kevyet poskisuudelmat vaihtaa.

- Vain yksi tehtävä: tehdä itsensä uusiksi. Ei helppoa.

Ei helppoa,
mutta haastavaa & yrittämisen väärttiä:

Risto Mikkola: "Koko vuoden grillauskirja" - ex Libris...

"Koko vuoden grillauskirja", Risto Mikkola, kuvat: Roni Lehti, Readme.fi,  2016,
315 s. Ulkoasu Satu Kontinen.

"Keittiömestari  Risto "Ripe" Mikkola on monissa liemissä keitetty kokki, joka on huhkinut hellan ääressä kymmenissä keittiöissä eri puolilla maailmaa. MasterChef Suomi - kisan tuomarinakin kaikelle kansalle tutuksi tullut Ripe on myös tulisieluinen grillaaja, joka ei malta pysyä poissa grillin äärestä talvipakkasillakaan. Ja miksi pysyisikään, sillä sen verran rennolla meiningillä valmistuvat hiilten hehkussa niin äijämäiset liharuuat kuin kevyemmätkin herkut. Musan soidessa, grillipihdit toisessa ja viinilasi toisessa kädessä grillaillen


Grillaus elää muiden ruokatrendien mukana. Makkaran käryä useammin kotigrilleistä nousevat nyt ilmoille etnisistä ravintoloista, aitoamerikkalaisesta barbecue-perinteestä ja ruokarekkojen streetfood-antimista tutut aromit. Uusin eväin kohti hehkuvinta grillikautta suunnataan myös tässä teoksessa, jonka sivuilla tirisevät mehevät klassikot sekä uudet, savunmakuiset grilliherkut. Lue ja nauti vuoden kuumin ruokakirja kylmän juoman kera."  (Readme.fi)

Tätä teosta ei syyttä suotta ole tituleerattu grillaajan raamatuksi, joka pystyvällekin kokkaajalle/maestrolle tarjoaa uusia vinkkejä ja kikkoja, makuyhdistelmiä ja reseptejä vielä herkullisemman tuoksuryppään ja ateriakokonaisuuden aikaansaannin varmistamiseksi.

-  Sytytyssanoista: Parhaimmillaan grillaaminen on rauhallista ja oivaltavaa tekemistä,
 jossa kokenutkin grillaaja oppii aina jotain uutta. Ensimmäinen askel opintiellä on muistaa, että grillatessa maltti on valttia. Liika kiire grillin äärellä johtaa vain pinnalta palaneisiin ja sisältä raakoihin ruokiin, joilla ei grillimestarin mainetta hankita, vaikka pihassa olisi kylän komein grilli. Ylipäätään grillaaminen ei ole laitteista kiinni, vaan kelpo grilli syntyy vaikka rautaritilästä ja kasasta tiiliä.

10 käskyä. Mikkola aloittaa teoksensa jakamalla kymmenen käskyä, kuten hyvän gurun kuuluukin. Lyhyesti: sulje kansi, puhdista, esivalmistele, kauden kasvikset, laadukkaat puuhiilet,  piippusytytin,  jätä tilaa,  pyyhi marinadit, ryöppää kasvikset, nauti!
Tämä kaunisasuinen teos on jaettu selkeisiin lukuihin. Grillaa: kasvis, merenelävä, lintu, liha, pizza ja herkku sekä lisäksi ominaan mainio nippu vinkkejä työvälineistä, metodeista ja rubeista, kuivamausteseoksista.


Mustaksi grillatuista tirisevistä makkaranpötköistä sen enempää kuin makuhermoja kutkuttelemattomasta mustastamakkarastakaan, jolle ei oma  sen enempää kuin koissutriommekaan sielu  Mansen vuosina lämmennyt eikä auennut, ei ole kokemusta kuin ei juuri yleensäkään grillimakkaroista.  Nuotiomakkara on tietty ihan eri juttu ja oma lukunsa:)  Perhekunnan miesväki on omistuksenhaluisesti  parillojen ja grillipihtien varsissa tukevasti kiinni, lihaosaston ohessa aina sesongin kasviskori käsivarrella, - eikä toisataiseksi tuloksetta.  Niin ja se kuulemma  inspiraatiota siivittävä punaviinilasi käden ulottuvilla....

Grillimestariksi ei siis tulla kilpavarustelumentaliteetilla turboahdetuin monitoimimonsterein,
vaan rakkaudesta - maltillisesta sellaisesta - itse asiaan. Grillaaminen on myös vahva sosiaalinen tapahtuma ja aistien ateriaalle myötämieliseksi virittelytuokio. Hyvä ruoka tuoreista raaka-aineista on paitsi yksi terveyden ja hyvänolon peruspilareista myös yksi näistä pienistä suurista elämän nautinnoista. Teoksen silkka ulkoasu ilahduttaa silmää ja houkuttelee noviisinkin tarttumaan toimeen ollen myös varteenotettava ja  oiva lahja- ja tuliaiskirja!  Varmemmaksi vakuudeksi todettakoon, että Vaari grillivastaavan ominaisuudessa on yllä olevan lukenut ja todeksi todennut.
Ota, lue ja nauti, - mutta ehdottomasti vain kylläisenä, täpötäydellä massulla!

Grillaillaan & chillaillaan:

Didrichsenin taidemuseo - Tamara Piilola...

"Didrichsenin taidemuseo on ainutlaatuinen taidemuseon ja yksityiskodin yhdistelmä Helsingin Kuusisaaressa, meren rannalla. Museossa järjestetään vuosittain 2–3 vaihtuvaa näyttelyä.
Lisäksi pysyvästi esillä on aasialaisia muinaisesineitä sekä Suomen ainoa esikolumbiaaninen kokoelma.

Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Viljo Revell. Sen ensimmäinen osa, Villa Didrichsen, valmistui  vuonna 1958 Didrichsenin perheen kodiksi, ja näyttelysiipi kuusi vuotta myöhemmin vuonna 1964. Rakennus edustaa puhdaslinjaista modernismia, jossa näkyvät myös kansainvälisen betonibrutalismin vaikutteet." (Didrichsen)


"Kuvataiteilija Tamara Piilolan (s. 1977) maalaamat suurikokoiset maisemat tulvivat mystiikkaa, valonhohdetta ja yksityiskohtia. Hänen maalauksensa muodostuvat sekä perinteisistä luontokuvista että dekoratiivisista, kuvitteellisista luontonäkymistä.

Teoksissa todellinen ja epätodellinen kohtaavat ja muodostavat mielikuvituksellisen maiseman. Välillä voimakas valo pysäyttää ja luo erikoisen seisahtuneen tunnelman; maisemat ovat kuin muistoja joihin voi palata. Teosten työstöprosessissa valokuvilla on merkittävä rooli, josta muistuttavat maalausten voimakkaat värivastakohdat sekä valo- ja varjokontrastien käyttö. Maalausten valoa lisäävät väripintojen ohuus, siveltimen nopean pyyhkäisyn jälki ja värien puhtaus. Tamara Piilolan öljyvärimaalauksissa esiintyvät usein vesi ja sen heijastukset, mikä synnyttää luontevan vuoropuhelun Didrichsenin taidemuseon arkkitehtuurin, siihen liittyvien vesielementtien ja luontoympäristön kanssa.
Tamara Piilolalle myönnettiin 2016  Didrichsen Pro Arte-tunnustus,  joka sisältää stipendin, teoshankinnan ja näyttelyn Didrichsenin taidemuseossa julkaisuineen. Aiemmin tunnustuksen ovat saaneet 2003 taidegraafikko Sari Bremer ja 2009 kuvanveistäjä Kim Simonsson." (Didrichsen)

Piilola käyttää raikkaasti ja ennakkoluulottomasti värejä moderneissa luontomalauksissaan.
Hän käsittelee valoa ikiomalla, erilaisella tavallaan terävästi ja läpikuultavasti siten, ettei vaikutus leikkaa silmille. Teokset ovat ilmavia ja katsojalle tilaa-antavia.  Kookkaiden luonnon tulkintojen keskelle oli hyvä istahtaa, antaa silmäin ja mielikuvien vaellella ja mielen levähtää. Oma kolmen kärki muodostui maalauksista: Tangle, The most beautiful things hide ja Crown.

Muinaisosasto tarjosi runsaasti taidokasta ihmeteltävää, mutta tämä vastustamaton totonaakkien
 "Smiling Face",  Central Veracruz, AD  400 - 600, muikeine ja sydämensulattavine ilmeineen kirvoitti  vallattoman hyvänmielen hyrähdyksen ja nauroimme estoitta makeasti lähtiessämme hyvillä mielin kotiapäin pohtien, kuinka kaukaa ihmisen tarve ilmaista itseään kaikkinaisen taiteen kautta juonensa juurtaa ja kuinka pitelemättömän voimakas se on; kuin ikiaikainen...

 

MarikaOksa: Ilahduin mukaantulostasi näille kiemuraisille kirjallisille teille ja poikkeaville poluille, ollos isosti tervetullut jakamaan ajatuksia ja mietteitä:)

 Hymyillään:

Ingar Johnsrud: "Wieniläisveljeskunta" - ex Libris...

"Wieniläisveljeskunta /Wienerbrorskapet", Ingar Johnsrud, Like Kustannus Oy, 2016,
381 s., suomentanut Jonna Joskitt-Pöyry.

"Ingar Johnsrud (s. 1974 Oslossa) on toimittaja. Huimaa kansainvälistä menestystä niittänyt Wieniläisveljeskunta on hänen esikoisromaaninsa.
Sen käännösoikeudet on myyty 20 maahan. Wieniläsveljeskunta avaa hyytävän uuden dekkarisarjan. Hieman epävakaa poliisikomisario Fredrik Beier ja lahjakas turvallisuuspalvelun tutkija Kafa Iqbal selvittävät rikoksia itseään säästelemättä." (Lievelhti)

"Pahuudesta vaarallisin kumpuaa hyvistä aikomuksista. Tärkeän poliitikon tytär on kadonnut. Tutkimukset johtavat fundamentalistisen uskonlahkon maatilalle. Poliisia odottavat karmivan verityön jäljet, mutta etisitystä naisesta ei näy jälkeäkään. Salaperäisen Wieniläisveljeskunnan jäsen tohtori Elias Brinch on suorittanut rotubiologisia kokeita toisen maailmansodan jälkeen Norjassa. Hänen kammottavien kokeidensa kaiut kantavat pitkälle.
Mennyt ja nykyinen kohtaavat, kun rikostutkimus punoutuu kansainväliseen terrorismiin,
jonka keskiössä on kasvoton tappaja." (Takakansi)

Tapausta lähdetään ruotimaan rikostutkija Fredrik Beierin johdolla. Beierilla, "huom. -i:llä  ei y:llä" kuten hän itse korostaa, "on vanhan labradorinnoutajan katse", ylikonstu Andereas Figueras puolestaan edustaa "ehkä kaupungin komeinta poliisia pohjattomine silmineen, vaaleanruskeine ihoineen ja särmikkäine kasvoineen" ja analyysiosaston erikoistutkija Beierin avuksi/riesaksi lykättyä Kafa Iqbailia puolestaan Fredrik huomaa tapittavansa niin intensiivisesti  "sillä silmällä,  jotta puraisee poskeaan ja nielaisee:  hoikkia, sukkiin verhottuja sääriä ja hameenhelman alta vilkkuvia kiinteitä reisiä. Tummaa kuoppaa haarojen kohdalla ja litteää vatsaa puseron alla. Rintojen kaunista varjoa."

Johnsrud on heittänyt kehiin vastenmielisiä ja suorastaan etovia, mutta tärkeitä elementtejä kuten Jumalan valo-uskonlahkoa, rodunjalostusta, biologista sodankäyntiä, poliittisia kiemuroita sekä poliisiyksikön keskinäistä kukkoilua, nokittelua  ja reviiritaistelua usealla aikatasolla ynnä marssittanut näyttämölle  koko köörin erikoispiirteisiä henkilöhahmoja.

-  Jokaisessa sekalaisessa populaatiossa, kuten ihmisyhteisössä, on valikoinnilla ratkaisevan suuri merkitys. Mitä tiheämpi seula, sitä paremmin laji säilyy. Alun perin lajin parhaiden ja elinkelpoisimpien yksilöiden valinnasta vastasi luonto sekä ihminen yhteisymmärryksessä luonnon kanssa. Ihminen ei nimittäin alun perin puuttunut luonnontyöhön haitatakseen sitä vaan päinvastoin auttaakseen siinä. Se, että käytetyt keinot olivat kovakätisiä, tämän päivän mittapuulla osin julmiakin, on toinen asia. Kysymys kuuluu, eikö meidän aikamme mennessään toiseen ääripäähän vaaliessaan kaikkea heikkoa ja haurasta, syyllisty uusiin julmuuksiin, jotka barbaarisuudessaan vetävät vertoja menneiden aikojen julmuuuksille. John Alfred Mjøen, Rasenhigiene-teoksen johdanto, 1938.

Teemat herättävät ikuisuuskysymksiä: mikä saa ja minkälaisen ihmistyypin  totaalisesti hurahtamaan johonkin lahkoon tai ideologiaan: yhteisöllisyyys, herranhaltuun-mallinen fatalismi, taivaspaikan tai paratiisiinpääsyn toivo? Mikä saa jonkun kansan-/ihmisryhmän korottamaan itsensä toisten yläpuolelle ja millä mandaatilla, joukkovoimalla tai  -hysterialla tieteen nimissä  oikeuttamaan suoranaista massamurhaa? Aina uudestaan ja uudestaan....

Johnsrudin kirjoitustyyli on kärpänketterää, toimittajatausta paistaa siinä positiivisen purevasti reportaasimaisessa otteessa läpi, mutta toisaalta myös pienenä kiireytenä ahtaa runsaasti paloja tähän mosaiikkiin. Hienoisesti natisten teos pysyy riittävästi kasassa ja kiintoisana, joten hyvällä syyllä sopii suhtautua sarjan jatko-osiin ja päähenkilöiden hahmojen kehittelyyn rakentavassa hengessä. Kiintoisa norjalaistuttavuus, jossa on potentiaalia dekkarinystäväin tulevaksikin iloksi!

Villasukilla tai ilman,
vikkelästi tai veltosti,
vinkeät viikonloput:

Seppo Vuokko: "Latva pilviä piirtää" - ex Libris...

"Latva pilviä piirtää, Seppo Vuokko, Maahenki Oy, 2016, 264 s. Kuvat: Pääkuvaaja Jorma Peiponen, lisäksi: Kurt Fagerstedt, Ilkka Kumpunen ja Juha Valste. Ulkoasu ja kuvankäsittely: Ilkka Kumpunen.


"Seppo Vuokko (s. 1946) on suomalainen filosofian maisteri, kasvitieteilijä ja luontotoimittaja. Hän kuului radion Luontilta-ohjelman alkuperäiseen asiantuntijaraatiin, joka vastasi kansalaisten kysymyksiin 32  vuoden ajan, vuoteen 2007 asti. Vuonna 2015 Vuokko sai Vuoden metsäteko-elämäntyöpalkinnon Metsänhoitajaliitolta Hän asuu Savitaipaleella." (Wikipedia)

"Mikä on puu? Kuinka monta puulajia Suomessa ja maailmassa on? Milloin syntyivät ensimmäiset puut? Miten puu puolustautuu? Miten puu viestii? Latva pilviä piirtää on tietokirja puusta, metsän perusyksiköstä. Metsä antaa ihmiselle lämpöä, ruokaa, suojaa ja mielen virkistystä. Jotta voisimme todella ymmärtää metsää, meidän on tiedettävä, mistä yksittäinen puu koostuu ja mitä tässä elävässä olennossa tapahtuu vuoden kierron ja vuosikymmenten aikana." (Kustantaja)

-  Puut tai niiden puuttuminen antavat maisemalle ilmeen. Puut ovat muovanneet maisemaa jo
400 miljoonan vuoden ajan, ja muu elämä on kehittynyt suurelta osin metsien suojassa ja metsien ehdoilla. Ensimmäiset puut olivat liekojen, kortteiden ja saniaisten sukulaisia. Vasta havupuiden ja kukkakasvien kehittyminen avasi kuivatkin maat puiden kasvupaikoiksi.

Tämä varsin asiapitoinen ja taidokkain, silmiä hivelevin valokuvin varustettu teos on jaettu selkeisiin lukuihin: Polku puiden maailmaan, Mikä on puu?, Puu rakentuu soluista, Vettä, hiilidioksidia ja aurinkoa, Ravinnon otto ja kuljetus, Puun tiedonvälitys - missä ovat aivot ja sydän?, Kukat ja hedelmät, Monta puuta on metsä, Verkostoitunut metsäluonto, Puut ihmisen taloudessa ja Valikoima kirjallisuutta.

- Yksittäinenkin puu voi antaa suojaa ja rauhoittaa mieltä, mutta puiden merkitys kasvaa olennaisesti, kun ne muodostavat metsän. Puu ja metsä ovat toisistaan erottamattomia käsitteitä, saman asian kaksi eri puolta: metsä on puiden muodostama kokonaisuus, ja puu on metsän osa.

Mitä puut ja metsät Sinulle merkitsevät? Minulle kulku metsäpoluilla on sujahdus luontoäidin takuulämpimään syliin, suojavaan, tervehdyttävään, lohduttavaan sekä voimia ja perspektiiviä antavaan. Siksipä tämä maallikollekin aukeava ja miellyttävä lukuinen teos oli kiintoisaa, tietoa lisäävää, ajatuksia poikivaa ja hauskaa luettavaa. Taidokkaiden valokuvien ääreen unhettui viivytellen pysähtymään ja ihastelemaan. On myös joka luonnonystävälle mitä parhain lahjakirja!


Motto: 
Terve veljeni koivu! Kaikki koivut ja maa!
Hulluudesta ei toivu/puita ken rakastaa.
(Jaakko Haavio, Ikikevät 1947)

Grau, grau ist alle Theorie.
Und grün das Lebens goldner Baum.
(Goethe, Faust)

Rita A / http://ritamentor.blogspot.fi/! Ollos lämpimästi tervetullut mukaan kirjallisille ja muille poluille kanssani:) 

Näissä merkeissä olkoon meillä kykyä havainnoida ja toisistaan erottaa sekä yksittäiset puut että metsä niiden kotina:)

Terve metsä:

Arne Nevanlinna: "Isän maa" - ex Libris...

"Isän maa. Sukukertomuksia kolmekymmentäluvun Suomesta", Arne Nevanlinna, Kustannusosakeyhtiö Siltala, pokkari 2016, 195 s. Ensipainos 1994.

"Professori Arne Nevanlinna (s. 1925) kuuluu vanhaan sivistyssukuun. Vuoteen 1906 Neoviuksina tunnetut Nevanlinnat ovat vaikuttaneet näkyvillä paikoilla maamme tiede-, kulttuuri- ja talouselämässä. Arnen isä
Rolf Nevanlinna (1895-1980) työskenteli Helsingin yliopistossa matematiikan professorina ja rehtorina, Zurichin yliopiston professorina, Suomen Akatemian jäsenenä sekä Turun yliopiston kanslerina.

Muistikuvissaan Arne Nevanlinna loihtii eloon kolmekymmentäluvun Helsingin.  Hänen itseironisen tyylinsä välityksellä saamme tutustua sivistyneistön elämäntapoihin ja tottumuksiin, kesänviettoon huviloilla ja kartanoissa, oppineisiin perhetuttaviin - suomalaistuvan yläluokan maailma näyttäytyy kirjan sivuilla kaikessa huvittavassa itseriittoisuudessaan. Perheeseen kuuluivat Arnen lisäksi veljet Kai ja Harri, sisar Sylvi, isä Rolf ja Mary-äiti sekä jatkuvasti vaihtuvat kotiapulaiset. Arne Nevanlinnan tyylissä ei ole merkkiäkään muistelmia niin usein vaivaavasta omahyväisestä jälkiviisaudesta. Kainostelematta ja paikoitellen kuolettavan hauskasti hän kertoo kulttuurikodin elämästä nähtynä sekä koulupojan lahjomattomien silmien läpi että tämän päivän perspektiivistä. Isän maat toimii paitsi elävänä johdatuksena kulttuurisukuun myös kiintoisana katsauksena 30-luvun Suomeen."( Takakansi)

Nevanlinnan tuotannon ironianpilkkeisestä ja eksaktista kerronnasta olen aiemmin suuresti nauttinut mm :"Arne. Oman elämänsä kintereillä" ja "Pako" teosten myötä. Kun kesä on vilkkaan matkailun aikaa, piipahdin vaihteeksi aikamatkalla nauttien täysillä oppaan asiantuntemuksesta ja tekstin laadukkuudesta.

- Sivistynyt on suku, jonka jäsenet pitkällä aikavälillä ovat pysytelleet yhteiskunnan valtavirrassa, uskollisesti ja kyselemättä. Erittäin sivistyneeksi sukuja kutsutaan silloin, kun niiden arvoja aletaan omaksua alkuperäisen piirin ulkopuolella.

Eleganttia ja sievistelemätöntä jälkeä, joka aikaansaa lukijassa silkkaa myötäsukaisuutta.
Eleetön ja korostamaton kurkistus Helsingin sivistyneispiireihin tempaa lukijansa mukaan ilman tirkistelyn tuomaa vaivautuneisuutta. Kirjanen pitää sisällään hauskoja sisäpiirin anekdootteja, piirroksia sekä otoksia perhealbumista. Nevanlinnan ote pitää - kuten aina - ja teos tarjosi hilpeän ja kiintoisan lukukotvasen.

Aamuisella luontolenkillä makustelimme ensimustikat, ei vielä ihan kypsykät sekä bongasimme ujosti kurkistelevat iloisenkeltaiset kantarellit...

Komiata kesäpäivää & viikonloppuja: