"Vanha ystävä" - ex Libris...

"Vanha ystävä. Pienoisromaani", Matti Paloheimo, Nordbooks, 2016,127 s.


Matti Paloheimo (s. 1947) on parikymmentä teosta - runoja, romaaneja,
esseitä, tietokirjoja - vuodesta 1973 julkaissut kirjailija. Hän jäi vuonna 2011 eläkkeelle Valtion elokuvatarkastamon johtajan virasta.
Hän on toiminut myös mm. Kirkon tiedotuskeskuksen televisiotoimituksen päällikkönä." (Kustantaja)

"Opiskeluaikojen ystävä palaa maailmalta ja sotkee harmaan, eläkkeelle pääsyä odottavan virkamiehen arjen. Vähitellen ajaudutaan syvemmille vesille ja lopulta tulee ratkaisun paikka. Paloheimon pienessä kertomuksessa on suuri aihe: mikä on oikea teko?" (Takakansi)

Tämä minimalistinen ja kapea-alainen kertomus kahdesta kyysikymppisestä entisestä luokkatoverista herättää muutamia hyviä ja relevantteja kysymyksiä: kuinka Sinä suhtautuisit,
kun vanha kaverisi ja ystäväsi - tässä tapauksessa Veksi - palaa nuoren ghanalaisen vaimonsa Marian kera muuttuneena, yhden asian miehenä,  ilmastomuutoksen  vastustuksen vannoutuneena kannattajana kietoen  Sinut vaihvihkaa suunnitelmiensa ja ideologiansa verkkoon?
Entäpä siihen, että tapahtumat johtaisivat Sinut, Valtiontalouden tarkastusviraston pilkunviilaajan ja värittömän miehen Supon kuultavaksi? Ja se suurin: ilmastomuutos: mitä Sinä ja minä,
pienet ihmiset voimme asialle tulevaisuuden hyväksi tehdä, mistä tinkiä ja kuinka toimia?? Maapallo ja ihmiskunta ovat massiivisen haasten edessä tai pikemminkin hyvää vauhtia sen puristavassa keskiössä!

- Mikä tässä oli pahinta? Sekö, etten ollut luottamuksen arvoinen vai sekö, että annoin IT-terroristien panna maailman sekaisin, enkä tehnyt mitään? Oliko kyberhyökkääjien teko paha vai hyvä? Kenen ja minkä kannalta? Mitä auttaisi jos paljastaisin Veksin? Silläkö maailma pelastuisi? Mitä menettäisin, vanhan ystävänkö? Vai menettäisikö maailma tärkeimmäin puolustajansa? Luonto vai ihmiskunta, edistys va taantumus, nykyisyys vai tulevaisuus?
Elämä vai kuolema? Pyörteet pyörivät. 

Näitä pohdiskelee eläkkeellejääntiä odotteleva kunnollinen virkamies soudellessaan ja antaessaan veneen rauhaisasti lipua hiljalleen pitkin liplattelevaa järvenselkää...

Minkälainen vana omaista veneistämme jää? Mitä painaa vaa'assa vanha ystävyys? Mikä on moraalisesti oikein ja mikä väärin? Kuinka kallistuisi roomalaisen oikeudenjumalatteren Justitian vaaka? Mihin ratkaisuihin Sinä päätyisit? Entäpä minä?

Kaikessa koruttomuudessaan ja eleettömyydessän suurten pohdintojen äärellä oleva, miellyttävä teos, joka puhaltelee ilmaan raskaanluokan  kysymyksiä kuin höyhenekeveitä, pulleroisia, spektriä heijastavia, saippuakuplia jättäen vastausten etsimisen ja löytämisen ilon lukijalle.

Mietintämyssy päässä & olkipilli hyppysissä:

"Hylätyt / De underkända" - ex Libris...

"Hylätyt", Hjorth & Rosenfeldt, Otava, 2016, 476 s., suomentanut Jaana Nikula.


Hjorth & Rosenfeldt: Michael Hjorth (s. 1963)  on käsikirjoittaja ja tuottaja. Hän on käsikirjoittanut televisioon mm. Wallanderia.
Hans Rosenfeldt (s. 1964)  on käsikirjoittaja ja yksi Silta-televisiosarjan tekijöistä. (Lievelehti)

"Osaisitko vastata? Saisitko elää? Mikä on alkuluku? Minkä nimisellä aluksella Christoffer Kolumbus purjehti Amerikkaan? Mikä on fosforin kemiallinen merkki? Tunnettu tosi-tv-tähti löytyy murhattuna koulusta. Hän istuu luokkahuoneen nurkassa tuoliin sidottuna, päässään narrinlakki. Hänen selkäänsä on niitattu monisivuinen koepaperi, joka mittaa yleissivistystä. Uhri ei ole läpäissyt koetta. Pian uhreja tulee lisää,
ja poliisi on ymmällään. Sebastian Bergman ja Torkel Höglundin henkirikosyksikkö alkaa jäljittää harvinaisen kylmäveristä murhaajaa." (Takakansi)

Parivaljakon edellinen "Mykkä tyttö" ja sen rouheanrosoinen tutkijakvartetti: Sebastian, Torkel, Vanja ja Billy oli mukavaa luettavaa kaikessa sympaattisessa reppanuudessaan. Ja sama tahti jatkuu edelleen. Tutkijat kipuilevat kukin tahoillaan omien siviilisuhteidensa, addiktioidensa ja riippuvuuksiensa kanssa, Sebastianin ja Vanjan kollegiaalisuuden lisäksi uusi ja yllättäen paljastunut isä - tytär-suhde ei tahdo saada luontevaa tuulta siipiensä alle, äskettäin avioliiton satamaan toiveikkaasti purjehtinut Billy kaipaa vaimonsa Myn ohella räväkämpiä Jenniferin suomia sylikokemuksia kattiraasujen hengenpelastamiseksi, eikä työorientoitunut Torkel tahdo saada uutta parisuhdetta muokatuksi mieleisekseen Ursulan eikä liioin viriteltyä vanhan luokkatoverinsa Lise-Lottenkaan kanssa. Kaikki tämä elämänmakuista kulkua.

- Arvoisa päätoimittaja Källman,
Olen lukenut lehteänne jo vuosia. Ensin paperilehtenä ja nyt muutaman vuoden ajan nettiversiona. En ole suinkaan aina samaa mieltä kanssanne ja olen toisinaan kyennyt jossain määrin  nauttimaan lehtenne lukemisesta. Nyt minusta kuitenkin tuntuu, että on kysyttävä Teiltä, vastaava päätoimittaja, miksi lehdessänne ylistetään silkkaa typeryyttä? Milloin on päätetty painottaa puhdasta typeryyttä siinä määrin, ettei se ole enää edes normi vaan sitä pidetään tavoiteltavana ja kadehdittavana ominaisuutena? Miksi te kirjoitatte ihmisistä, 
jotka eivät tiedä minä vuonna toinen maailmansota syttyi, miksi annatte palstatilaa niille,
joilla ei ole edes alkeellisia tietoja matematiikasta ja jotka puhuessaan onnistuvat vain poikkeustapauksissa muodostamaan kokonaisen lauseen. He ovat juuri niitä, jotka eivät kykene muuhun kuin mutristamaan huuliaan niin kutsutuissa "selfieissä", ja joiden ainoa meriitti on itsensä julkinen häpäiseminen harrastamalla seksiä joissakin niistä tosi-tv-ohjelmista,
joita meille syydetään ilta illan perään. 

Tätä perää konnanroolia teoksessa kantava, pulttipistoolilla pamauttava, suivaantunut nimim.
Sven Cato, jonka persoona  haastaa profiloinnin, jonka  motiiveissa  riittää tutkijoille perkaammista ja sielunliikkeissä ennakoimista.

Ansioksi teokselle luen ilman muuta sen julkisuudenpalvontaa kyseenalaistavan teeman:   hömppäjulkisuuden tavoittelemisen medianäkyvyyksineen -  koulutuksen kustannuksella - muodustumisen nuorille tärkeäksi, jopa tavoittelemisen arvoiseksi ammatiksi sarjasta isona-minusta-tulee-julkkis. Näitä tähdenlentoja, mitä oudoimmin ja monasti varsin kyseenalaisin keinoin ja tempauksin esille pyrkiviä tapauksia on mediakenttä riesaksi asti pullollaan. Mitä tämä hetkellinen medianäkyvyys yhteiskunnassamme palvelee? Olen lööpeissä, olen tärkeä, olen joku, olen olemassa? Mistä arvoista tai niiden puutteesta se viestii? Kuinkas sitten suu pannaan kun tähti on hetken loistettuaan sammunut ja näkyvyys unhon suohon painunut? Ulkokultaista, lyhytjänteistä ja ehdottoman surullista... Edellä mainitun marmatuksen ulkopuolelle toki jäävät määrätietoisella työllään ja kestävillä meriiteillään ansioituneet henkilöt.

Kyllähän kirjailijapari huutonsa vastaa ja asiansa osaa. Kerronta kulkee kauttaaltaan  vaivatta ilman yskimisiä tai tyhjäkäyntiä ja pysyy jäntevänä loppuriveille asti,  personainpiirto on edelleen positiivisesti tukusammaksi kehittynyttä ja sopivasti särmää löytyy. Kelpo kesädekkari, jonka himpun verran rihvelinomaisen, mutta vainukoiran innolla ja sitkeydellä tutkinnassa jälkiä seuraavan kvartetin seurassa ei pääse pitkästymisen synnillä hekumoimaan, vaan lukiessa aika sujuu juoheasti ja hyvällä meiningllä. Arvon herrat Hjorth & Rosenfeldt tästä on hyvä jatkaa:)

Nellu / Rinkka ja nojatuoli: isosti tervetuloa, mukaan näille poluille, rinkka pykälään ja mars matkaan:)

Luonto on hurmaavimmillaan, siispä pihlajain- ja sireenientuoksuista
vehmasta viikonlopunjatkoa::

"Ihmeiden tie / Avenue of mysteries" - ex Libris...

"Ihmeiden tie", John Irving, Tammen Keltainen kirjasto, 2016, 600 s.,
suomentanut  Kristiina Rikman. Hassunhilpeä, sisältöä peilaava päällys: Timo Mänttäri.

John Irving (s. 1942) palkittu ja rakastettu kirjailija sekä  moniaitten riemastuttavien lukutuokioiden  tuottaja. Washington Post toteaa tästä uusimmasta: "Irving on vertaansa vailla sommitellessaan pöyristyttäviä epäonnen  ilmentymiä, jotka sijoittuvat johonkin sattuman ja kohtalon välimaastoon."

Lähetyssaarnaajan ja transversiitin adoptiopoika, kirjailija
Juan Diego Guerrero on lähdössä Filippiineille. Nuorena annettu lupaus velvoittaa, vaikka verenpainelääkitys saa olon nuopeaksi. 
Muistotkin alkavat kadota  ikään kuin Neitsyt Marian nenään liittyvää tapahtumaketjua, jonka seurauksena meksikolaisella kaatopaikalla varttuneesta rammasta pojasta kasvoi menestyskirjailija ei olisi koskaan tapahtunutkaan. - Oaxacalaisen kaatopaikan kupeessa eletään uudestaan  onnettomuus, 
joka rampautti Juan Diegon, La Maravillan sirkuksessa vastassa on Lupe-siskon traaginen kohtalo. Mexico Cityn Ihmeiden tiellä kuljetaan rinta rinnan pappiskokelas Edward Bonshaw'n kanssa.
- Tragikoomisten kierrosten kiihtyessä samaa tahtia Juan Diegon läpättävän pulssin kanssa on selvää, että jokaisen elämässä koittaa hetki, jolloin on aika päästää irti - molemmat kädet.
Vain siten voi todella matkata menneeseen, missä polut joita seuraamme loppuamme kohti, ovat vasta alussa.(Lievelehti)

- Teoksessa todetaan, että jokaisen elämässä on hetki, jolloin on päätettävä minne kuuluu.
Sillä hetkellä kukaan ei kannattele sinua. Sillä hetkellä kaikki ovat taivaskävelijöitä.
Kenties isot päätökset on tehtävä ilman turvaverkkoa. Jokaisen elämässä tulee hetki, 
jolloin on päästettävä irti. Tämä karu totuus pätee elävässä elämässäkin...

Sirotellen pieniä viisauden ja totuuden helmiä lukijan poimittavaksi Irving, jossa eittämättä  on myös pientä filosofin virkaa,  iskee tarinaa suurella lekalla ja tarjoaa meille harvemmin pääroolissa olevista kaatopaikan lapsista eräänlaisen meksikolaissyntyisen sittemmin Keskilännen ja Iowan miehen, Juan Diegon kehityskertomuksen. Irvingillä on lahja luoda hervotonta tilannekomiikkaa kuin varkain ja vaivihkaa kutoa elämän räsymattoon värikkäitä raitoja madonnain- ja neitsytnpystien, vaaleiden tai tummempien kuvia kummemmin kumartelematta.

Kotvasen matkaa, pikemminkin tässä tapauksessa meno-paluulentoja, tarina polki tyystin paikallaan siksakaten ja eestaas sahaten Juan Diegon hyppiessä  arvoituksellisten aaveleidien: äiti- Miriamin ja tytär- Dorothyn hekumallisesta sylistä toiseen  sekä surutta popsiessa vuoronperään Viagraa ja beetasalpaajia, tuolloin lukuinto lässähti. Teos ei  yllä Irvingin parhaimpiin, mutta tarjolla on ehdottoman hauska ja mielikuvituksen rajoja rikkova kertomus, joka vie matkalle kaatopaikkalasten, sirkuksen, kilpailevien madonnojen jne. maailmaan, ja joka istuu vaivatta  alkavan kesän riemukkaisiin tunnelmiin sekä on pilvisemmänkin päivän tai sumeammankin surumielen pelastaja.
Kristiina Rikmannilta taattua, laadukasta käännösjälkeä!

Alkulehdeltä:  On armaan syli retken pää. William Shakespeare, Loppiaisaatto.
Jos näin onnekkaasti pääsee käymään, hyvä niin...

Hersyvän kirjeen Johnille on kirjoittanut Lumiomenan Katja:)

Jonkinlaisena punaisena lankana kerronnassa toimii:" Haud ullis labentia ventis"
- "Ei tuulten tuiverrettavissa". Tästä, jos mistä kannattaa pitää kiinni!

Taipua saa, vaan ei taittua:

Tietokirjahaaste 18.5.2016

Kirjasähkökäyrän Mai nakkasi mielenkiintoisen, mutta kovakuoriseksi osoittautuneen pähkinän purtavaksi; haasteesta kiitän! Nakuttelusta ja kopauttelusta huolimatta, näissä leppeissä lämmöissä lilluen, vitosvaihteella eteenpäin kiidetyn viikonvaihteen jälkimainingeissa kartalle vierien, mietintämyssy vain kippuroi ja kurttuuntui kutreilla. Niinpä tämän mainion haasteen postaus jää auttamatta torsoksi, ajatuen liekö vaihdeviasta vai kytkentähäiriöstä johtuen myös sivuraiteille. Juu eikä kuvakaan pähkinä, vaan in spe käpy... Mutta yritin ja tässä rutistuksen tulos:

1) Sivistyssanakirjat, eri painokset 1956 viides painos, 1969, 2003. Eniten löytöjä olen edelleenkin tehnyt tuosta 27 660 hakusanaa sisältävästä vanhimmasta: "Sivistyssanakirja", Kustannusosakeyhtiö Otava, toimittajat Lauri Hendell-Auterinen ja Mauno Jääskeläinen.

2) "Ikuisia ajatuksia", WSOY, 1965 viides painos, toim. Martti Haavio.  Tämä teos opastaa lukijansa suurten ajattelijain seuraan etsimään vastauksia elämän kysymyksiin. Siihen on poimittu unohduksista sattuvia lauselmia ja ajatusjaksoja, jotka saattavat ilahduttaa murheessa ja hyödyttää vaikeuksissa. Saarnaaja sanoo: Viisaitten sanat ovat kuin tutkaimet ja kootut lauseet kuin isketyt naulat. Elämän eri vaiheissa  ja mielentiloissa aina silloin tällöin avattuna ja selattuna tarjoaa aina uutta luettavaa ja oivallettavaa.

3) "The Golden Age Finnish Art  1850 - 1907" WSOY, 1992, Markku Valkonen. Englanninkielinen laitos kiitetystä Kultakausi-teoksesta. Vivahteikas teksti ja runsaat 200 kaunista taideteosta korkeatasoisina värikuvina; kaunis läpileikkaus. 

4) "Gerontologia": Eino Heikkinen, Jyrki Jyrkämä, Taina Rantanen (toim.), Duodecim, 3-4 painos, 2013. Ihmisen elinajan piteneminen ja siihen liittyvä väestön ikääntyminen ovat merkki yleisestä hyvinvoinnin lisääntymisestä. Tähän myönteiseen kehitykseen liittyy kuitenkin uhkia, kuten eriarvoisuuden, syrjäytymisen ja toimeentulovaikeuksien lisääntyminen ja vaikeudet taata palvelut tyydyttävän elämänlaadun turvaamiseksi elämän kaikissa vaiheissa. Nämä tosiasiat vaikuttavat yhteiskuntapolitiikan eri sektoreilla ja sosiaali- ja terveyspolitiikan alueella tapahtuvaan suunnitteluun ja toimenpiteisiin.(Kustantaja) Teos tuli tutuksi kun omaishoitajuuden jälkimainingeissa osallistuin Helsingin seudun kesäyliopiston luentosarjaan ja realistina  arvelin, että aiheeseen teoreettisesti  perehtymisestä  on hyötyä myöhemmin, ja näin on käynytkin. Tieto kun ei näkemykseni mukaan lisää - vaan poistaa tuskaa.

4) "Encyclopedia Americana", 30-osaisena tarjoaa mm. kattavasti historiallista ja maantieteellistä tietoa Yhdysvalloista ja Kanadasta sekä runsaasti faktaa mitä erilaisimmista asioista ja aihepiireistä. Uusinta uutta etsiessä tätä on tietty turha pläräillä.

5) Ihan yleisesti ja kirjailijatasolla mielenkiintoa  ovat herättäneet ja oppimisen iloa tarjonneet Jari Sinkkosen, Kari Uusikylän, Hannu Lauerman ja Ilkka Niinluodon asiapitoiset teokset.


Linkkejä:

Kotimaisten kielten keskus, jossa myös ystävällinen  puhelinpalvelu pelaa.
Väitöskirjoja, lopputöitä jne oikolukiessa ja stilisoidessa apuna.

Avittajana nuorten puheen ja lyhenteiden tulkinnassa sekä hauska kielen kehitystä seuratessa:
Urbaani Sanakirja

LuontoPortti
Helsinkiläinen kasvio 
Kanarian kasvit 
Turun yliopisto,Tulevaisuuden tutkimuskeskus
Suomen Sukututkimusseura
Duodecim, terveyskirjasto 

Luonnoystäville LuontoPortti ja Sakari Kauppisen Helsinkiläinen kasvio ja Kanarian kasvit auttavat tunnistamisessa ja etenkin reissuilta kotiinpalattua kuvakavalkaadin nimeämisessä. Tulevaisuus on erittäin kiintoisaa, tietoa tarjoaa Tulevaisuuden tutkimuskeskus. Sukututkimuksen rautainen lähde löytyy seuran  geneologia.fi sivustolta ja ketäpä ei terveys kiinnostaisi, siksi Duodecim.

Koska haaste on kiertänyt jo kotvasen, päätin jättää sen vapaasti poimittavaksi:)

Nyt ei irronnut, mutta yrittänyttä ei laiteta,

eihän:

Bongailuja & standuppia....

Juniorimurmelitrion viikonloppuvisiitti eli kolmen päivän verran yhtäjaksoista taatusti parasta standuppia susirajan huonommalla puolella...

Korkeasaaressa vietimme lauantaista aamupäivää ja suurimman riemun herätti näennäisen välinpitämätöntä naarasta kosiskeleva ynnä oman lasista heijastuvan kilpakuvansa kanssa neidon tylyydestä suivaantuneena pörhistelevä ja uhoava riikinkukko:

Bongailimme paitsi korkean kallion päällä keikkuen saapuvien lentokoneiden jytisevää ylilentoa myös juuri nyt runsaasti kiintoisia kohteita pursuavaa luontoa.
Kiitos Pihin naisen  postauksen meillä oli hankittuna joka mimmille oma kirja,
joihin ensin tytöt kirjoittivat nimensä, sitten niihin tutustuimme ja ulos poluille pinkaisimme. Innostusta riitti moneksi tunniksi ja paljon uuttaa tuli tietopankkiin lapsille, ja itselle. Luonnollisesti kirjat pakattiin tarkasti mukaan reppuihin kotiinvietäviksi jatkomuistiinpanoja ja -jalostusta varten. Korkeasaaressa kuvattuna lienee Arovuokko, Anemone Sylvestris ?

Uutena satukirjana tutustuimme Main/Kirjasähkökäyrä vinkkaamaan värikylläiseen "Lohikäärmeunia"- nimiseen tarinaan, joka kirvoitti mm. kommentit:  Alijäämä ja arvopaperipörssi ovat ihan TYHMIÄ sanoja, tästä olimme yhtä ja samaa mieltä, meidän äiti nuukkuu kyllä vaikka aina, intensiivisen vaateen hetimiten etsiä ja löytää lohikäärme ja rientää sinne museoon (Luonnontieteellinen), missä on se iso dinosauruksen luurankokin. Vimoinen, mikä sängystä kuului hetkeä ennen  urvahtamista oli: emmä nää mitään lampaita, mut osaanmä laskea kyllä vaikka sataan... Ja syvää tuhinaa seuraavat kahdeksan tuntia...

Lasten suusta tykitettiin lukemattomia nappiosumia ja totuuksia kuten: trio noteerasi oitis tultuaan uuden printterimme ja kerroimme vanhan (7-v.) menneen rikki. Välitön kommentti: teidän kannattaisi kyllä opetella käyttämään noita laitteita!!" Hmphh....

Jäimme miettimään: 90% ajasta hymyä & naurua; mistä tulevat happamat ja kurttunaamaiset aikuiset???

Vallitseva fyysinen vireystila näyttää edelleen tältä:

Huhheijaa:

"Pienet harmaat aivosolut / Little Grey Cells - The Quotable Poirot" - ex Libris...

"Pienet harmaat aivosolut - Poirotin parhaat mietelauseet", Agatha Christie,
toimittanut David Brawn, WSOY, 2016, 152 s., johdanto ja jälkisanat suomennos Terhi Vartia.


Agatha Christie, tuo rikosten kuningatar, (1890-1976) ja hänen mittava tuotantonsa eivät esittelyjä kaipaa, vaan hänen hahmonsa ovat useimmille meistä ainakin joistakin teoksista tutuksi tulleita.

"Agatha Christien kuuluisa belgialainen salapoliisi ei tarvinnut visaisten rikosmysteerien ratkaisemiseen muuta kuin pienet harmaat aivosolunsa. Poirotin lausahdukset piirtävät lukijalle kuvan miehestä viiksien takana sekä hänen luojansa, Agatha Christien viisaudesta. Kirjan johdantona on rikoskuningattaren ennen julkaisematon essee, jossa hän kuvaa viha-rakkaussuhdettaan kuuluisimpaan kirjalliseen luomukseensa." (Takakansi)

"Sanat, mademoiselle, ovat vain ajatusten ulkonaisia verhoja." 
Alun esseessään Christie avaa Poirotin syntyhistoriaa: tämän munanmuotoisen pään omaavan,
hyvin siistin ja huolitellun, omahyväisen ja keikaroivan, psykologiasta kiinnostuneen, usvasta ilmestyneen viiksiniekan, jolla on mahtipontinen nimi. Poirot on myös intohimoinen totuudenetsijä, joka osoittaa ihmisten heikkouksien ymmärrystä ja hyväntahtoisuutta. Mies, jolla on kaikki ruuvit paikallaan.Teos on jaettu aihepiireittäin 12:n lukuun, sisältäen lukemisenväärtin johdannon, jälkisanat ja lähdeluettelon.


Maistiaisia:

- Siellä missä ihmisluonto vaikuttaa on draamaakin. Mutta - se ei ole aina juuri siellä, 
missä sen luulee olevan.  - Kelju totuus, joka on aiheuttanut moniaita hukkahakuja.

- Jokainen murhaaja on luultavasti jonkun vanha ystävä. Et saa sekoittaa toisiinsa tunnetta ja järkeä. - Jämpti on näin.

- Suurimmat kirjat ovat ylähyllyllä, seuraavaksi suurimmat alemmalla hyllyllä ja niin edelleen. Siten meillä on järjestys, méthode.  - Omissa hyllyissä vallitsee juuri päinvastainen oordninki, mistähän se mahtaa kertoa...

- On todella sietämätöntä, että jokainen kana munii erikokoisia munia! Kata siinä sitten aamiaispöytä symmetrisesti.  -  Nyt siis vihdoinkin järkeenkäypä, kaiken kattava selitys
joidenkin aamujen sekasortoisen kaltaiselle, jos ei vallan kaaoksen omaiselle liikkeellelähdölle: standardisoimattomat munanketaleet... Olisikos tässä EU-virkamiehistölle jotain säädöksen paikkaa käyräin kurkkujen tilalle?

- Minulla on hyvin sovinnainen asenne murhaan. En hyväksy sitä.  - Suoraa puhetta & oikeaa asennetta!

- Mielikuvitus on hyvä palvelija, mutta huono isäntä. Yksinkertaisin selitys on aina kaikkein todennäköisin.  - Mutta miksi se pälähtää  aina vimoisten joukossa mieleen ja on niin hankala hyväksyä?

- Menneisyys on nykyisyyden isä.  -Juu: ja tänään on avain eiliseen & eväät huomiseen.

- Ei, ystäväni, en ole humalassa, Olen vain juuri ollut hammaslääkärissä eikä minun tarvitse mennä uudelleen puoleen vuoteen. Se on ihana ajatus.  - Kerrassaan riemastuttava ja vapauttava tehty/kärsitty on- ajatus!

- Ellette te pystyisi valitsemaan kahdesta pahasta pienempää, te ette voisi olla poliitikko.  - :))


Teos on kerrassaan hellyyttävä laukoessaan tämän kaikessa snobiudessaan lukijakuntaa ilahduttavan, ei niin vaatimattomuuden paheeseen sortuvan, kaikessa peettimäisyydessään, itseriittoisuudessaan ja vanhakantaisuudessaan hurmaavaan salapoliisin tuntoja.

"Minun nimeni on Poirot, ja olen luultavasti maailman suurin salapoliisi" eli itsetunto on ainakin tällä korrektilla, monsieurilla vähintäinkin kohdillaan. "Kun on ainutlaatuinen, tietää sen kyllä."
Poirotissa Christie on - kyllä vaan - onnistunut synnyttämään aivan ainutlaatuisen salapoliisin ja apulaisensa Hastingsin, jonka solmioneula on ainakin pari milliä oikealla ja jota Poirot pitää monessa suhteessan maskottinaan. Tämä ainutkertaisuus olisi myös meidän lukijoiden syytä pitää mielessämme oman itsemme suhteen aina silloin, kun usko itseen ja omiin toimintoihin on haperolla pohjalla...

"Luottakaa Jumalaan ja pitäkää ruuti kuivana".

Jälkimmäiselle  jep:

"Hiljaiset vuoret, kirkas kuu" - ex Libris...

"Hiljaiset vuoret, kirkas kuu. Klassista kiinalaista luontorunoutta, toimittanut ja suomentanut
Tero Tähtinen, Kustannusosakeyhtiö Savukeidas, 2016, 197 s.
Tyylikäs ja silmiähivelevä  graafinen suunnittelu: Ville Hytönen.

"Tero Tähtinen (s. 1978) on FM, vapaa toimittaja ja kriitikko, joka kirjoittaa mm. Parnassoon, Voimaan ja Aamulehteen. Hän harrastaa hatha-joogaa, zen-meditaatiota, hyväää kirjallisuutta ja Suomesta lähtöjä." (Kustantaja) Tuo Suomesta lähtöjä on hauskasti tutunoloinen luonnehdinta.

"Runous on kiinalaisessa kulttuurissa aina ollut taidemuodoista arvostetuin, ja kiinalaisen luontorunouden ylväs perinne ylettyy yli puolentoista tuhannen vuoden taakse. Tämä teos keskittyy pääasiassa Tang-dynastian (618-906) aikakauteen, jota yleisesti pidetään kiinalaisen kulttuurin ja runouden kultakautena. Tuolloin Wang Wein, Li Bain ja Bai Juyin kaltaiset mestarit elivät ja kirjoittivat kuolemattomia säkeitään.
Teokseen on valikoitu kiinalaisen luontorunouden merkittävimpiä tekstejä useilta keskeisiltä kirjoittajilta. Se antaa kattavan kuvan daolaisbuddhalaiseen maailmankatsomukseen pohjautuvasta runoudesta, joka haki innoituksensa villin luonnon kuvastosta. Teos on kaksikielinen eli runot on kirjassa sekä kiinaksi että sujuvina suomenkielisinä käännöksinä. Lisäksi teokseen sisältyy lavea johdantoessee sekä suomentajan laatima selitysosio." (Takakansi)

- Kiinalainen luontorunous (shanshuishi), kirjaimellisesti vuorten ja jokien runoutta, versoo vuorten ja jokien kumpuilevasta kosmologiasta, jossa yinin ja yangin vastavuoroiset energiat liikehtivät ikuisen muutoksen lainalaisuuksien ohjaamina. Runoutta tarkoittava kiinalainen merkki (shi) koostuu kahdesta osasta: kieltä ja puhumista tarkoittavista merkistä sekä temppeliä tarkoittavasta merkistä. Täten voisi helposti ajatella, että runous ymmärretään kiinalaisittain pyhäksi puheeksi. Tosiasiassa kyseinen kirjoitusmerkki on aikojen saatossa muuttunut, oikealla puolella sijaitsi alun perin merkki (zhi), joka tarkoittaa sydäntä niin, että runous kiinalaisen näkemyksen mukaan on täten sydämen puhetta.

"Puron vesi virtaa heleänvihreänä,
valkea kuu loistaa kylmän vuoren yllä.
Tyynnytä ajatukset ja mielesi kirkastuu,
näe asioiden tyhjyys ja maailma saa rauhan."
- Han Shan

Esipuhe ja huomautukset selityksineen avaavat ja taustoittavat ansiokkaasti lukijalle runoja sekä avittavat niiden laajempaan ymmärrykseen. Runojen rauha, seesteisyys ja vahva ykseys luonnon kanssa puhuttelevat tällaista luontoäidin syliin hakeutuvaa, merenkuohujen kohinaa kaipaavaa, tunturinlakien ja selkosten tallajaa ja vuorten jylhyyden edessä hiljentyvää, joka on omimmillaan, ehjimmillään ja kokonaisimmillaan aidossa yhteydessä luontoon. Tunnetila on vahva. Runot muodostavat myös eräänalaisen vankan rintaman ihmisten luonnonvarojen riistoa ja holtitonta hyväksikäyttöä sekä materialismin kaikkivoipaisuutta vastaan...

Poimintoja:

"Tyhjä vuori, ei ketään mailla halmeilla,
silti jostakin kantautuu ihmisten ääniä.
Auringon myöhäiset säteet tunkeutuvat metsän siimekseen
ja hehkuvat vihreän sammaleen päällä."
Wang Wei: Peurapuisto

"Mitä kevättuuli tuntee, kun se aamuisin ja iltaisin
tulee metsiin ja puutarhoihin? Se ei kysele,
kuka persikka- ja luumupuut omistaa, vaan puhaltaa
niiden punaiset lehdet maahan sanomatta sanaakaan".
Qi Ji: Laulu kevättuulessa

"Kukka, joka ei ole kukka; usva joka ei ole usvaa:
keskellä yötä hän saapuu ja aamunkoitteessa katoaa.
Saapuu kuin keväinen uni - kauanko se kestää?
Katoaa kuin aamuiset pilvet, eikä häntä löydä enää mistään."
Bai Juyi

Ei tuon kauniimmin tällaisena kevään puhkeamisen riemukautena;  päivänä, jolloin tervetullut sade on huuhtonut pölyt pois ja puiden ja kasvien viherrys on herkimmillään. Päivänä, jolloin ensimmäinen pääskytiedustelija reilun viikon viime vuosin verraten etuajassa sirosti kaarteli pilvisellä taivaalla...

Lumoutuneena:

Helluntaiviikonloppua.....

Kesän vehmautta kohden rynnii luonto rytinällä:


Hevoskastanja 7.5.2016

Ja  5..5.2016

"Mä lykkään purteni laineillen
ja järven poikki sen ohjaan
ja lasken salmia saarien
tuon pienen poukaman pohjaan.

Ja rannalla lahden tyynen sen
on tuoksuva tuomilehto,
koti peippojen, kerttujen keväisten
ja laulujen, tuoksujen kehto.

Mut varjossa lehdon vilppahan sen
on neitonen tummatukka,
mun leppäkerttuni keväinen,
mun lauluni, lempein kukka."
Eino Leino



Helluntain heleydestä ei niin mitään takeita, heiloistakaan tiedä häntä; tummatukan, tulisielun kerran kainalooni koppasin ja kiepautin, vaan ken lie tuo harmaa siilitukka, jota Vaariksi/Ukiksikin kutsuvat, ja joka eelleen kanssain käs'käessä polkuni jakaa?   Luonto on hurmaava ja allakassa suunta oikeansorttinen, joten hyvää mieltä voimme visusti vaalia ja hempeitä aatoksia huiviin haalia...


Katja/Lumiomena ilahduin tulostasi mukaan näille lukusille, tervetuloa ja  toivottavasti viihdyt matkalla:)


Pääskyt saapuvat näille huudeille perinteisesti 19. - 21.5. siispä taivaalle täyhyillen,

herttaisia & hupaisia pyhiä:

"Taisteluni. Kuudes kirja /Min kamp. Sjette bok" - ex Libris...

"Taisteluni. Kuudes kirja", Karl Ove Knausgård, Like Kustannus Oy, 2016,
1216 s., suomentanut Katriina Huttunen.

 "Karl Ove Knausgård (s. 1968 Norjassa) asuu Ruotsissa kirjailijavaimonsa ja neljän lapsensa kanssa. Hän on yksi Pohjoismaiden tunnetuimmista, arvostetuimmista ja palkituimmista kirjailijoista - myös maailmalla." (Lievelehti)

"Nousu kuuluisuuteen ja yksityisyyden rajat. Kirjallinen rehellisyys ja raastava itsekritiikki. Kansallissosialismin läpileikkaus ja holokaustin perintö. Romaanin julkaisu ja lähipiirin reaktiot. Julkisuus ja puolison sortuminen." (Takakansi)

Suururakka on Knausgårdin osalta tehty ja lukijalle jäi sama osuus,
jonka jälkeen syvä hiljaisuus valtasi mielen. Aiempien osien lukutunnelmia: Taisteluni 3,  Taisteluni 4 ja Taisteluni 5.    Kuten edellisistä ilmenee, tunnustaudun ilomielin knausgårdilaiseksi. Miksi? Tätä on vaikeaa syvemmälti analysoida hakien yhtä ja ainoaa vastausta, mutta hänen laadukas tekstinsä ja sanankäytön hallintansa, pilkuntarkka vaan ei pitkästyttävä arjen kuvauksensa, kirjoittamisen kipuilun kerrontansa, ajatusten ja tunnetilojen syväluotaamisen taitonsa, filosofointinsa sekä tekstin suoruus, rehellisyys ja ehdottomuus tekevät Knausgårdista minulle kirjailijan isolla K:lla. Kirjailijan, joka ei päästä lukijaansa helpolla,
mutta joka koskettaa jotain sielunkieltä ja ujuttautuu pintaa syvemmälle.  Vaikeaa, jos ei vallan mahdotonta on näin heti tuoreeltaan opuksen luettua tästä massiivisesta runsaudensarvesta johdonmukaista arviota kirjoittaa, joten tyydyn muutamiin sen herättämiin päällimmäisiin ja hajanaisiin aatoksiin:

Tämä mammutti jakautuu kolmeen osaan: Osa 8, Nimi ja luku ja  Yhdeksäs osa. Toisessa osiossa juutalaisvastaisista teksteistään tunnetun Louis-Ferdinand Célinen runojen ruodinnan tuoksinnassa kiepsahdin koreasti kippuralle, palatakseni "Taisteluni/Mein Kampf" -jakson Hitlerin - jossa Knausgård näkee pahan kulminaation - nuoruuden kehityskertomuksen ja valtakunnan kansleriksi nousun mainingeissa takaisin tolpilleni ja loppurutistukseksi kulkemaan Karl Oven rinnalla.

Knausgård pohdiskelee, analysoi ja syväluotaa vihan ja pahan käsitteitä ja symboleja sekä yksilötasolla että kollektiivisesti. Minä - sinä, me - he ja ne (toiset/muut). Kysymys pysähdytti ja painui lupaa kysymättä omakohtaiseksi: Pystynkö minä vihaan?? Yksilötasolla kyllä, kollektiivisesti en. Entä pahaan?? Yksilönä en. Kollektiivisesti - en tiedä...  Entäpä Sinä??  Mitkä ovat nykypäivän epävarmuustekijät ja uhat? Onko ilmassa enteitä uuden pahan symbolin syntymiselle?
Hannu Lauerma on  lakonisesti lausunut:"Ihminen ei ole hyvä eikä paha." (SK 27.2.2012) ja tähän meidän lienee tyytyminen....

Kirjallisuuden lähtökohdista: Nämä kaksi  kirjallisuuden premissiä, se että kirjallisuuden on toisaalta oltava niin yksilöllistä kuin mahdollista ja ilmaistava minän jäljittelemättömyyttä, ja että toisaalta tämän minän on oltava yleiseti hyväksyttyä, siis ilmaistava myös meitä, on sinänsä ristiriitaista, sillä mitä ainutlaatuisempi minä on, sitä kauempana se on meistä.

Sosiaalisuudesta: Sosiaalisuuden voima ei ole ylärakenteissa, isoissa yhteisöissä, meidän kaikkien meissä, sillä ne ovat abstraktioita, vaan suorassa kohtaamisessa, ihminen ihmistä vastaan. Voima on katseessa. Se on totuus sosiaalisuudesta.

Kirjoittamisesta: Kirjoittaminen on ennen muuta itsensä tai itseytensä menettämistä. 
Sikäli se muistuttaa lukemista, mutta siinä missä lukija menettää itsensä vieraalle minälle,
joka on niin selvästi määritelty ulkopuoliseksi, että se ei uhkaa oman minän integriteetti, itseyden menettäminen kirjoittamisen aikana on aivan eri tavalla täydellistä, vaikkapa niin kuin se miten lumi katoaa lumeen.

Ajan kauneudesta: Mutta se tunne oli myös elokuun pimeydessä, ajattelin. Siinäkin  lupausta ja odotusta. Jokin sulkeutuu, jokin avautuu. Elämä on elettävä. Syksyn ja talven. kevään ja kesän läpi, kierros kierrokselta entistä täyteläisemmin. Niin, eikä juuri sitä tapahtunutkin? Elokuun pimeys ei ollut koskaan ollut yhtä latautunut kuin nyt. Latautunut mille? Kuluvan ajan kauneudelle.

Knausgård moukaroi rohkeasti ja surutta rikki miehisiä rajoja, kliseitä ja tabuja  kuvatessaan lapsiperheen puuduttavien arjen rutiinien ja kirjailijan työn välistä väistämätöntä ristiriitaa sekä  porautuu syvälle omaa epävarmuuden, rittämättömyyden ja häpeänomaisen ahdistuksen tunnekimppuunsa vaimonsa Lindan vajotessa kirjoitusrupeaman loppuunsaattamisen melskeissä sairaalamkuntoon, syvän masennuksen valtaan.

Knausgårdin kerronnallinen laajuus on häikäisevä ulottuen kirjoittamisen tuskasta ja jokapäiväisen elämän vaatimusten pakollisesta, joskin iloa tuottavasta pyörittämisen  piiruntarkasta kuvauksesta suuriin kulttuuriisin ja maailmanpolittisiin linjoihin:  Hitleria tukevista lausunnoistaan tunnetusta  Martin Heideggeristä  itse Hitleriin;  hurja haitari yhdellä soittajalla, käsittämätön skaala tiukkarakenteista ja vahvaa tekstiä. Knausgård ei anna armoa itselleen eikä lukijoilleen, vaan  hän ikäänkuin haastaa molemmat taisteluun...

Katriina Huttusen käännösurakkaa ei kateeksi käy, se on varmasti ollut varsin haaasteellinen,
mutta samalla taatusti myös erittäin mielenkiintoinen. Lukijalle lopputulos on viimeistelty ja antoisa; kiitos!

Muistoista:  Muisto on kuin kieleke tietoisuuden tunturissa...

Karl Oven kielellisillä kielekkeillä

kiikkeröi:

Äitienpäivänä a.D. 2016

Tänään itsekseni ajattelen ja tunnen:

"Kaikki luonnossa kertoo äidistä.
Aurinko on maan äiti,
joka ravitsee sitä lämmöllä;
se ei koskaan jätä maailmankaikkeutta yöllä
ennen kuin on nukuttanut maan meren lauluun
ja lintujen ja purojen hymniin.
Ja tämä maa on puiden ja kukkien äiti.
Se synnyttää ne, hoivaa niitä
ja vieroittaa ne itsestään.
Kukista ja puista tulee kauniiden hedelmiensä
ja siemeniensä ystävällisiä äitejä.
Ja äiti, elämän esikuva,
on ikuinen henki, täynnä kauneutta ja rakkautta."
Kahlil Gibran

Äitiys ja isoäitiys ovat sitten Esikoisen ja Kuopuksen sekä Murmeliviisikon: Amigon ja Tähtisilmän sekä nti Elohopean, Tarinaniskijän ja pikku-Iten ainoat varmat elämänmittaiset persoonani osatekijät. Edellisistä kiitän Vaaria ja jälkimmäisista paitsi poikiani myös Miniäistä ja Miniää,
joille täten kollegiaaliset, lämpimät onnitteluni!


Tänään teille tämän sanoa haluan:

"Äitinä nauran teidän nauruanne,
itken kyyneleitänne,
vastaan teidän rakkauteenne,
pelkään teidän pelkojanne.
Äitinä elämän myötä iloissanne,
huolehdin kaikkia huolianne
ja kaikki toivonne,
kaikki unelmanne äitinä toivon
ja uneksin kanssanne."
Julia Summers muk.


Vaikka äitydessä ja isoäitiydessä välillä on naurussa pitelemistä, ne ovat iloinen asia,
sillä äitienpäivä on 365 pv/v, joten joutaa se siniristilippu salkoon tänään hulmuamaan nousta...

Onnellista juhlapäivää:

"Leona - Kortit on jaettu /Leona - Tärningen är kastad" - ex Libris...

"Kortit on jaettu", Jenny Rogneby, Bazar Kustannus Oy, 2016,381 s., suomentanut Anu Koivunen.

"Jenny Rogneby (s. 1974) työskentelee rikostutkijana Tukholman Citypolisenissa. Hän syntyi Etiopiassa mutta hänet adoptoitiin yksivuotiaana Ruotsiin. Rogneby kasvoi Bodenissa, missä molemmat vanhemmat työskentelivät puolustusvoimissa. Rogneby on myös laulaja ja mukana Cosmo4-yhtyeessä, jonka radiohitit tulivat ruotsalaisyleisölle tutuksi Eurovision-karsintojen myötä. Rognebyn Leona-sarjan ensimmäinen kirja myi Ruotsissa huikeat 50 000 kappaletta,
oli huhtikuussa 2015 Akademibokhandelnin pokkarimyyntilistan ykkösenä ja voitti parhaan äänikirjan palkinnon vuonna 2014. Kirjan oikeudet on myyty useille kielille. Sarja jatkuu myöhemmin. (Lievelehti)

"Alaston ja verinen seitsemänvuotias tyttö tulee pankkiin keskellä päivää Tukholmassa ja onnistuu ryöstämään miljoonan. Epätavallinen rikos herättää nopeasti suurta huomiota, ja nuori rikostutkija Leona Lindberg saa tapauksen selvitettäväkseen. Tutkimuksessa ilmenee heti erikoisia piirteitä, ja jäljet vievät odottamattomaan suuntaan. Leona on arvostettu poliisi mutta hiukan outo lintu. Hänellä on idyllinen perhe ja pieni sairas poika – mutta myös pimeä puolensa. Hän on valmis menemään pitkällekin, jos tarkoitus pyhittää keinot. Leona – Kortit on jaettu on ensimmäinen kirja Leonasta, hyvin epätavallisesta rikostutkijasta. Röyhkeän rikoksen tutkinta vie hänet vaikeiden elämänvalintojen eteen ja pakottaa kysymään, miten paljon toisesta ihmisestä voi olla vastuussa." (Teoksen takakansi)

Kirjailija on rikostutkija ammatiltaan. Meille on viime aikoina tarjoiltu juoppoja, peliriippuvaisia, huumeissa tutkintaa suorittavia, vaimojaan pahoinpiteleviä, sosiaalisissa suhteissaan kompuroivia, korruptoituneita reppanapoliiseja ja rikostutkijoita sekä syyttäjiä. Mutta: mitä lisäarvoa tämä käänteisyys - syyttäjän & rikostutkijan kriminaali toiminta - dekkarille tuottaa, vaikka lähtisimmekin siitä realiteetista, että koko tuokin ammattikunta pitää sisällään heterogeenisen joukon ihmisiä, jotka hekin ovat vain ihmisiä?? Jos joku tähän vastauksen keksii, kommentti on enemmän kuin tervetullut!
Eipä silti jos itse olisin rikollisen osaa joskus elämänurakseni harkinnut, ensitöikseni olisin kiivaasti pyrkinyt poliisikouluun...

Toisekseen kyseenalaistan myös esitetyn eräänlaisen fix- idean ryöstösaaliiden turvin jättää helahoito, kaikki nykyinen: omien traumojensa pimeät kellarit, sen ettei halua viettää sovinnaista elämää, perheensä, työnsä jne. seesteisemmän ja enemmän omanlaatuisensa olotilan aikaansaamiseksi.  Leonan tapauksessa tämä Shangri-La tarkoittaa Maltaa. Kellepä meistä, jos rehellisiksi heittäydymme, ei olisi jossain elämänvaiheessa pälähtänyt päähän, että nyt riittää ja vaihdan maisemaa? Kuitenkin se, mitä itse kukin meistä taakkanaan kantaa, ne lapsuuden painavat selkäreput ja muut ongelmavyyhdet eivät taikasauvan heilautuksella eivätkä pakenemalla ilmoihin haihdu. Ne poistuvat vain ja ainoastaan asioiden rohkealla kohtaamisella, työstämällä ja niiden kanssa sinuiksi tulemalla sekä jonkinasteisen konsensuksen tavoittamisella. Lasten kaltoinkohtelun ja hyväksikäytön - myös toimijoiksi pakotettuna - tuomitsen jyrkästi aina.

"Alea iacta est": kuinka Rogneby aikoo tästä Leonansa kanssa etiäpäin porskuttaa, onkin mielenkiintoinen kysymys. Ja kyllä: jatko-osan ilmestyttyä aion asiasta ottaa selvää, sillä itse kerronta on sujuvaa ja verbaliikka henkilökuvauksineen kohdillaan. Kevyensorttinen ensikosketus, nopeasti nautittu kenttälounas, jonka pitkin hampain

pureksi:

"Epätavallinen lukija / The Uncommon Reader" - ex Libris...

"Epätavallinen lukija", Alan Bennett, Basambooks, ensimmäinen taskukirjapainos 2016,
115 s., suomentanut Heikki Salojärvi, kansi Ina Kallis.

"Alan Bennett  (s. 1934) on Britannian tunnetuimpia kirjailijoita, dramaatikkoja ja humoristeja. Epätavallinen lukija on herkullinen satiiri Englannin hovista ja lukemisen voimasta. Kirja on ollut huikea arvostelu- ja myyntimenestys niin saarivaltakunnassa kuin sen ulkopuolellakin.

Kaikki on koirien syytä. Ilman niitä kuningatar tuskin olisi seonnut kaunokirjallisuuteen. Hänen Majesteettinsa tulee lainanneeksi kirjastoautosta ensin yhden romaanin, sitten toisen, ja pian hän jo ahmii kirjoja intohimolla, joka saa koko hovin pois tolaltaan.
Kuningattaren lähipiiri pääministeriä myöten saa nimittäin huomata,
että kirjallisuus on räjähdysherkkää tavaraa - kirjaimellisesti.
Lopulta vaakalaudalla on koko kuningaskunnan tulevaisuus." (Takakansi)

Otetaan kolme kovaa koota: koirat, kirjastoauto ja kuningatar ja katsotaan, mitä tästä kuoriutuu.

Se oli koirien vika. Ne olivat hienostelijoita ja puutarhassa käytyään nousivat aina pääportaita ovelle, jonka palvelija sitten yleensä avasi niille. Tänään ne kuitenkin jostakin syystä vilistivät pitkin terassia haukkuen kuin viimeistä päivää, pinkaisivat taas portaat alas ja kiersivät nurkan taakse. Hän kuuli miten ne jäivät sisäpihalle räksyttämään jollekin. Ne haukkuivat suurta muuttoautoa muistuttavaa Westminsterin kaupungin kirjastoautoa, joka oli pysäköity palatsin keittiöoven luo jäteastioiden viereen.  Se, että komento heti hiljaa höpsöt ei tuota toivottua käytösmuutosta karvakuonojen räksytykseen, lienee jokaiselle koiria kouluttaneelle tai ne salonkikelpoiseksi saattamaan tähtäävälle klaaria...

Tarina pyörii puhtaasti kuningattaren ja lukemisen ympärillä, mutta oman lisäarvonsa  antaa punatukkainen Norman Seakins, tuo alkuun keittössä työskentelevä, sittemmin kamaripalvelijaksi yläkerroksiin ja kuningattaren amanuenssiksi eli kirjalliseksi assistentiksi ylennetty ruipelo nuorukainen. Yksityissihteerin kanssa taitetaan peistä nimityksistä: palvelijat, sittemmin henkilökunta ja nykyisin inhimilliset resurssit...

Tietysti hän luki, niin kuin nyt yleensä luetaan, mutta kirjoista pitämisen hän jätti muille.
Se oli harrastus, ja hänen työnsä luonteeseen kuului se ettei harrastuksia ollut... 
Harrastuksiin liittyi mieltymyksiä ja niitä oli vältettävä; mieltymykset sulkivat ihmiset ulkopuolelle. Hänellä ei saanut olla mieltymyksiä. Hänen tehtävänsä oli osoittaa kiinnostusta,
ei niinkään olle itse kiinnostunut. Eipä ole kuningattarenkaan elo silkkaa ruusuilla sipsuttelua piikin pistämäti eikä just a walk in a park.

Vaikka kirja on pommi, joka räjäyttää mielikuvituksen liikkeelle, toteaa kuningatar, Sir Kevinin tivatessa häntä keskittymään asiaan, lakonisesti, että te kai tarkoitatte, että katse on pidettävä pallossa. No, minulla on ollut katse pallossa yli viisikymmentä vuotta, joten nykyään on varmaankin jo sallittua vilkaista silloin tällöin rajaviivoja.


Sir Kevinin ehdotuksille ei loppu löydy: hän heittää kuningattarelle koepallon halutessaan antaa kansalle lehdistötiedotteen pyrkimyksenä kohentaa koko kansakunnan lukutaitoa  ja tarjoaa kuningattarelleen englantilaisen kirjallisuuden rinnalle etnisiä klassikoita. Johon kuningatar reippaasti kuittaa: Kama Sutraako tarkoitatte? Kuningattaren alkaessa kirjata ylos omia ajatuksiaan, epäillään tallimiesten ja neuvonnantajain voimin  herra Alzheimerin salaa suorittavan ei niin toivottuja visiittejä hänen  buduaarissaan...

Bennett osoittautuu varsinaiseksi satiiritaituriksi ja on tuottanut kerrassaan hervotonta ja laadukasta tekstiä, jonka näppärä loppuratkaisu kruunaa. Samalla teos toteuttaa teesiä, kuinka ovi kirjallisuuden ja lukemisen maailmaan on meille raollaan ja aukeaa yhdenkin kirja avaamisella, - kuningattarellekin.


"Epätavallisen lukijan" seurassa ovat mm. sivuja käännelleet::

Maija/Kirjojen keskellä
Katja/Lumiomena 
Margit/Tarukirja
Villis/Villasukka kirjahyllyssä 

Ilkikurisesti  monarkian luutuneita arvoja ja käytäntöja  ravisteleva ja kyseenalaistava, sivumääräänsä sisältörikkaampi kirjanen. Tämä hulvattoman älykäs, nauruhermoja  ja  omaa huumorintajua voimakkaasti kutitteleva teos  istui loistavasti eilisen arkipyhän leppoisuuteen ja aiheutti satavarmasti muutaman lisänaururypyn silmäkulmiin, mutta

so what:

Alan Bennett on Britannian tunnetuimpia kirjailijoita, dramaatikkoja ja humoristeja. Epätavallinen lukija on herkullinen satiiri Englannin hovista ja lukemisen voimasta. Kirja on ollut huikea arvostelu- ja myyntimenestys niin saarivaltakunnassa kuin sen ulkopuolellakin. Se on myös Bennettin ensimmäinen suomennettu teos.

Luonnossa kuhisee & tuhisee...

Aurinko paistoi pilvettömältä taivahalta ja houkutteli uusintakierrokselle muutaman viikon takaiselle joenvarsilenkille juurakkoje yli hyppimään ja pehmeällä neulasmatolla tallaamaan.

Kotipihan Hevoskastanja herkimmillään

Kotkansiipien neuvonpitoa

Sädehtiviä Mukulaleinikkejä aurinkoisella joenpenkalla

Joen kohina oli laantunut, sorsaherrakvartetti ties missä, mutta telkkäpariskunta lipui arvokkaasti vastarannalla ja rantasipi ääntelehti hätistellen meitä kulkijoita pois pesätienoiltaan

Kuusivanhuskin toivoo rauhaa

Ja oksat kuin wienervalssin pyörteissä

Neitoperholla oli hoppu ja suostui vain vilahteluttamaan koreita siipiään

Mieletöntä menoa kevääntuoksuisessa luonnossa kielonvarret uljaine ja ryhdikkäine rivistöineen, lintujen laulukuoroineen, pörräävine kimalaisineen, mönkivine kuoriaisineen, muurahaispesän tarmokkaine kuhinoineen... Se mitä hartaasti on odotettu on tässä & nyt!
Lorvaillen, lenkkeillen tai lueskellen:

hyvänmielen helatorstaita: