"Playground" - ex Libris...

"Playground", Lars Kepler, Tammi, 2016, 416 s., suomentanut Kari Koski.

Nimimerkki Lars Keplerin takana luuraa ruotalaispariskunta
Alexander Ahndoril & Alexanda Coelho Ahndoril. Aiempia viittä sytipäisestä  Tukholman rikospoliisin komisario Joona Linnasta kertovaa  dekkaria on pidetty pomminvarmoina rikosromaaneina. Viimeisin näistä "Vainooja", 2015. "Playgroundissa" kirjailija tekee tyylilajin vaihdoksen ja lähtee valtamaan uusia uria.

"Luutnantti Jasmin Pascal-Anderson haavoittuu kuolettavasti komennuksella Kosovossa. Virottuaan henkiin hän väittää tietävänsä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Vastassa on outo ja vaarallinen satamakaupunki. Kukaan ei vain usko Jasminia.
Seuraa pakkohoitojakso, uusi elämä puolustusministeriön sihteerinä ja lapsi, jonka Jasmin nimeää Danteksi. Viisi vuotta myöhemmin Danten henki riippuu leikkauksesta, jossa hänen sydämensä on pysäytettävä. Jos satamakaupunki tosiaan on olemassa, Dante ei mitenkään selviä yksin takaisin. Jasmiin on seurattava perässä." (Lievelehti)

Kukaan ei tiedä minne joudumme kuoltuamme. Ovatko vanhoissa tarinoissa kuvaillut paikat vain välähdyksiä sisällämme, synapsien kipinöivissä järjestelmissä? Sydämenpysähdyksistä selvinneiden ihmisten kertomuksissa esiintyy usein hyvin samanlaisia kuvia, mutta tutkijoiden mukaan nämä kuvat johtuvat vain siitä, että aivot reagoivat paniikinomaisesti sydämenpysähdyksestä aiheutuvaan hapenpuutteeseen.

Teos starttaa räväkällä sotatilanteella Kosovossa. Sydämenpysähdysten myötä sitten ajaudutaan liki tuonpuoleiseen, ei kenenkään maalle, hämärän hyssyröihin kiinalaiseen satamakaupunkiin triadien taistelukentille, joilla vallitsee tyly jako kahtia; kuolevat veneisiin ja viisumilaiset takaisin elävien kirjoihin. Tätä vaihetta elementteinensä veivataan edestakaisin aikasen laahaavalla tempolla. Actionia seuraa loppurutistuksessa, mutta niin intresantti kysymys kuin kuolema sinällänsä kaikkinensa onkin, käsittelytapa ei edes näin fiktiivisenä saanut innostuksen punaa hehkumaan poskille.  Henkilökuvauksen anti jää pitkälti Jasminin, joka aina haluaa sanoa viimeisen sanan, harteille. Muut mukanaolijat jäävät  aneemisen oloisiksi. Tarkinankuljetuksen rytmikka yskähtelee, mutta verbaliikka on entiseen malliin eloisasti kohdillaan.

Tämä Keplerin uusi aluevaltaus, jota Expressen vertaa Stephen Kingin tontille loikkaamiseen,
ei vielä tämän tytön polvia saanut notkahtamaan saati sitten tyrmännyt. Ikäänkuin kirjailija olisi ollut niin uuden ideansa lumoissa, ettei sen ympärille oltu maltettu kehrätä jäntevää kehystystä, annettu sanasäilän viuhua ja luotu syvyyttä sivuillakulkijoihin, kuten on laita aiempien, tukevammin balanssissa olevin teosten laita. En epäile lainkaan Keplerin kompetenssia ja kapasiteettia siirtyä uusille vesille mielikuvitusta kutitteleviin aihepiireihin, mutta tämä ensiyritys jätti minulle keskoseksijääneen sivumaun....

Risingshadow luokittelee teoksen tyypiltään spekulatiiviseksi fiktioksi, tyylinään fantasia ja jännitys. Fiktio ja fantasia ovat minulle vieraampia, eikä niiden anti ole yrityksistä huolimatta täysin avautunut; seikka jolla lienee osavaikutusta tämänkertaiseen lukukokemukseen.

Summa summarum: ei ole tapanani postata teoksista, jotka ovat yhdentekeviä tai ajatuksiaherättämättömiä tahi jotka rankkaan lukuhistoriani perusteella suorastaan kehnoiksi. Playgroundin suhteen teen tässä hilpeän syrjähypyn, koska Kepler on kirjailijana mielenkiintoinen ja uskon hänellä olevan vielä paljon uutta, mieltävirkistävää annettavaa meille Joonas Linna- viisikkoon tykästyneille:)

Mörököllinä marmatteli: