"Yöperhonen" - ex Libris...

"Yöperhonen", Katja Kettu, WSOY, 2015, 325 s., päällys Matti Ruokonen.

Rovaniemeläinen Katja Kettu (s.1958) ei "Kätilön", 2011 jälkeen eneempiä esittelyjä kaipaa. Tuolla moninkertaisesti palkitulla teoksellaan hän viimeistään lunasti paikkansa maamme nykypäivän kirjailijoiden eturivissä.

"Lappi 1930-luku. Valkokenraalin tytär Irga pakenee Suomen rajan yli Neuvostoliittoon. Rakkaus venäläiseen Suenhampaaseen ja toivo paremmasta elämästä ovat saavat naisen jättämään perheensä ja kotimaansa.  Venäjä 2015. Nuori suomalaisnainen Verna matkustaa Venäjälle selvittämään isänsä viimeisten päivien tapahtumia ja outoa kuolemaa. Mikä on vienyt isän pieneen Lavran kylään Marinmaalle?
Keitä ovat ne ihmiset, joiden luokse tämä on viimeisiksi päivikseen matkannut? Yöperhonen on tarina ystävyydestä, sisusta ja oman kulttuurin merkityksestä. Se kertoo tarinan yhden suvun traagisista käänteistä, kahden valtion kansalaisten kohtaloista, pienen Mari-kansan kulttuurista valtavan Venäjän puristuksessa sekä luonnon maagisesta mahdista." (Kustantaja)

Heti alkuun totean, että "Kätilö" pääsi livahtavaan minulta sormien lomitse ja lukuprillien editse, joten tämä on ensikosketukseni Ketun tuotantoon. Samaan hengenvetoon ruusut: ilahduin teoksen tyylipuhtaasta kannesta, jonka maalaus on Eemil Karilan ja toteutus Matti Ruokosen, kerrassaan sisältöä ilmaiseva ja tyylikäs tulos!

"Yöperhosen" ensiluvussa Jäämeri pohjoisessa vonkuu kevätkiimaa. Hankinäyttämö on silattu täyteen auringonpaistetta ja törröttäviä pajunkissoja kun suihkin niin, että vitsasta väännetyt mäystimet kitisevät joka potkaisulle ja sauvojen renkaat valittavat. Kirssihame rahisee reisiä vasten, kun suihkin (Irga 1937) rinnetta alas Jaurujoen jäälle, pahtakohtaan josta hanki on jo lämmöstä tummunut. Jaurujoki oli ensikosketuksni pitempään erävaellukseen rinkka selässä ja ne elämykset ja kokonaan uusi maailma, joka tuolloin avautui... Kohdattu kontaktipinta kirjassa tekee siitä oitis jollain mielihyvän muistojakutsuvalla tasolla omakohtaisen.

Maagisuutta hyödyntävää, omaperäistä ja sanarikasta kerrontaa, ilmaisuja kuten: 
nimivalikoiman leirikomendantit Maksimovitš & Minimov, herttastella, ketkupolvi, olla hotka, viimavirren vonkuna, pölynnuoskainen lasivitriini, iso lintu leuhottaa, keskipäivän aurinko rököttää, kaiken valittavan hukan jollotus, rymyketto jne.

Väkivahvaa, maanläheistä ulosantia, joka johtaa henkistä aasinsiltaa pitkin aatokset toiseen rovaniemeläiseen  Timo K. Mukkaan ja Rauli Mollbergiin sekä elokuvaan "Maa on syntinen laulu" ja toisaalta Aleksandr Solzhenitsynin Esa Adrianin suomentamaan "Vankileirien saaristoon
(Archipelag GULAG 1918-1956), Wahlström & Widstrand Tukholmassa 1974, jonka aikanaan sain tuoreeltaan. Katja Kettu on tehnyt tanakan pohjatyön ja antaa bonuksena mainion "lisää aiheesta" - kirjallisuuluettelon.

Pieni vimoinen tiivistävä loppusilaus  ei ehkä napakan lukukokemuksen tuottamiseksi olisi ollut pahitteeksi, mutta nautin suuresti Ketun paitsi tyylillään positiivisesti erottuvasta kerronnasta myös kekseliäästä ja taidokkaasta sanaruletista murre- ja uusiosanoineen, niiden yhteennivomisineen ja tekstiin  ymppäämisineen. Sanat edustavat itselle pirskahtelevaa suihkulähdettä riemukkainen auringossa spektriä ottavine ja kimmeltävine pisaroineen.Kaikkiaan väkivahvaa & maanläheistä sekä omaperäistä ulosantia!

Mihin ollaan menossa? Slaavilaisittan ja oivallisesti Kostjan toteamana:"Aina valoa kohti."
Siitä on hyvä lähteä!

Sanafriikkinä:

"Hyvän elämän filosofiaa" - ex Libris...

"Hyvän elämän filosofiaa", Ilkka Niiniluoto, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura,2015, 328 s.


Prof. Ilkka Niiniluoto  (s. 1946) on suomalainen filosofi ja matemaatikko. Hän on toiminut Helsingin yliopiston kanslerina vv. 2008-2013 ja sitä ennen yliopiston rehtorina vv. 2003-2008. Joskus Niiniluotoa on kutsuttu myös "valtakunnan viralliseksi filosofiksi." ^"Professori Ilkka Niiniluoto tunnetaan kantaa ottavana keskustelijana, joka on käsitellyt humanististen arvojen ja tieteellisen sivistyksen merkitystä kulttuurissamme. Tämä humaani teos on läpileikkaus hänen arvostetusta ajattelustaan."
(Teoksen takakansi)

"Lisääkö rikkaus onnellisuutta? Miten erottaa hyvä ja paha ilman uskontoa? Miksi kuolemaa ei tarvitse pelätä?  Professori Ilkka Niiniluodon teos on punnittu puheenvuoro ihmisen mahdollisuuksista hyvään elämään.
Se pohtii perusasioita, joita kukaan ajatteleva ihminen ei voi sivuuttaa – tahdon vapautta,
viisauden olemusta ja oppimisen iloa. Se myös taustoittaa vaikeita kysymyksiä kertomalla niiden historiaa ja arvioimalla filosofien niistä esittämiä näkemyksiä. Niiniluoto nojautuu uskonnollisten oletusten sijasta tieteelliseen ihmiskäsitykseen. Hänen mukaansa ihmisenä olemisen ytimenä on tiedostaa itsensä ainutkertaisena olentona, jolla on mahdollisuus toteuttaa omia kykyjään ja pitää huolta toisista oikeudenmukaisella tavalla." (Teoksen takakansi)

Teos on hyvin jäsennelty. Selkeä kokonaisuus ja ilmeikäs asiantuntijateksti paitsi laajensi tietopohjaa myös antoi  erinäisiä oivalluksia ja jätti mukavasti miettimään ja järkeilemään.
Kirja koostuu Johdannosta ja seuraavista luvuista  omine alaotsikkoineen: Ihmiskäsityksistä, Oppiva ihminen, Eettinen ihminen, Toimiva ihminen ja Ihmiselämän kaari sisältäen lopuksi Huomautuksia,
Esseiden alkuperätiedot, Lähdeluettelon ja Henkilöhakemiston.

Kiemuraisimmat mutkat, verbaalisfilosofiset taidonnäytteet kohottivat katsetta avartavasti kulmakarvoja ja pakottivat hellehatun kohteliaaseen nostoon aivohöyrymyrskyn paineen tasaamiseksi, mutta pääosin ymmärrettävän fluenssia teemankuljetusta ja tyylipuhdasta asiasisällön perilletuomista sekä sutjakasta sulateltavaa. Sisällön laaja-alaisuuden ja monipuolisuuden vuoksi/ansiosta lyhyt referaatti on mahdoton, joten tyydyn muutamaan kirjan tarjoamaan  iskevään, tässä asiayhteydestään irroitettuun määritelmään ja sitaattiin:

Aristoteleen mukaisesti: Ihminen on rationaalinen eläin, jolle ominaisena tehtävänä on sielun toimiminen järjen mukaan ja järkevä käyttäytyminen.

Pessimisti näkee vaikeutta joka tehtävässä, optimisti näkee tehtävää joka vaikeudessa.

Sokrateen: suurinta viisautta on oman tietämättömyyden tietäminen.

Onneton Sokrates on parempi kuin tyytyväinen sika.

Bernard Russell: Viisaudella tarkoitan oikeata käsitystä elämän päämääristä.



Muutamat teoksen teoreettiset viritelmät jäivät siis sumeiksi suureiksi, minkä seikan häpeilemättä täten tunnustan, mutta valtaosin anti oli sekä omaa ajatelmarakennetta tukevaa että siihen materiaalia tarjoavaa, selkeästi ja lukijaystävällisesti esitettyä ajatuksenkulkua. Filosofia,
jos mikä on antoisa ja mielenkiintoinen sekä aina uutta tarjoava tutkimisen ja opiskelun kohde;  Niiniluoto on tehnyt laadukasta jälkeä sitä silmälläpitäen ja helpottamaan pyrkimystä hyvään elämään ja tavoitteeseen kasvaa ihmisenä omaan täyteen mittaansa. Johdannossa Niiniluoto sanoo toivovansa valikoitujen välähdysten ihmiselämän edellytyksistä ja haasteista, iloista ja suruista, ponnistuksista ja saavutuksisa voivan antaa lukijalle innostavia aineksia pohtia ihmisen runsaita mahdollisuuksia hyvään elämään. Toive toteutuu, sillä jos aihepiiristä on kiinnostunut, se on tässä: kompakti, ehdottoman myönteinen ja inspiroiva tietopakettikokonaisuus!

"Ihminen on monikerroksinen olento, jonka persoonassa - Eino Kailan sanoin:"Koirat ulvovat kellarissa, mutta kupolissa laulaa enkelkuoro."

Ulvoen ja/tai laulaen, hellehatun vaihtuessa sydvestiin:

mielekästä syksyyntaittoviikonloppua:

"Kuolematon ja muita novelleja" - ex Libris...

"Kuolematon ja muita novelleja", Machado de Assis, Kustannusosakeyhtiö Sammakko, 2014,
189 s., suomentanut Pirkka Valkama.

Machado de Assis (1839-1908) on Brasilian pidetyimpiä ja luetuimpia kirjailijoita kautta aikojen. Machado eteni vaatimattomista oloista lehtimieheksi ja itseoppineeksi kääntäjäksi, teki pitkän uran virkamiehenä ja mm. perusti Brasilian kirjallisuusakatemian.
Kirjallisen uransa aikana hän kirjoitti kymmenkunta romaania ja toistasataa kertomusta. Hänen tuotantonsa keskiössä on riolaisen elämänmenon psykologinen syväluotaus. Lyhytproosaa leimaa musta huumori sekä historian ja fantasian rajalinjojen sekoittuminen."
(Kirjan lievelehti)

"Psykologisesti tarkkanäköisten romaaniensa lisäksi Machado kirjoitti toistasataa lyhyempää kertomusta, joista tähän suomennoskokoelmaan sisältyy kaksitoista. Tarinoiden skaala ulottuu pistävästä yhteiskunnallisesta satiirista mielikuvituksellisiin fantasioihin, joiden voi nähdä enteilevän latinalaisamerikkalaista maagista realismia. Valikoiman pidemmistä novelleista lähes pienoisromaanin mittoihin yltävä ”Mielitautilääkäri” on kirpeä satiiri vallasta ja hulluudesta. ”Kuolematon” vie surrealistiselle matkalle läpi aikakausien. Novellissa ”Peili” kertoja paljastaa teoriansa ihmisen kahdesta sielusta." (Takakansi)
 Novellikokoelma oli  Tähtifantasia-pakintoehdokas 2015.

Recife, 2005

Kun onnenkantamoisena löytää tällaisen helmen, jossa  kirjailija on brasilialainen, peliin  laitetaan heti kättelyssä  tutut paikat Perambucon osavaltio, Recife ja Olinda sekä sujahdetaan sisään kiehtovaan kertomukseen kuolemattomuudesta ja opiskellaan hepreaa Spinozan johdolla Haagissa tarinaniskijätaiturin kutsumana, niin yksikertaisesti olen aseeton ja myyty. Yllä mainituilla elementeillä ja leirinuotiomaisella, hämyisellä ja hiukka maagisella turinoinnilla on vankka sijansa mieltymyspakissani.

Olinda, 2005


Kokoelma pitää siis sisällään 12  eri teoksissa julkaistua novellia. Laaja aihepiiri kätkee syliinsä  neuvoja siitä, kuinka merkkihenkilöksi tullaan, pohdintaa kielen sielusta todeten, että adjektiivi on kielen sielu, sen idealistinen ja metafyysinen osa substantiivin ollessa kylmää ja raakaa todellisuutta, sanaston naturalismia. Peilissä puolestaan päädytään tulokseen ihmisen mukanaan kantamasta kahdesta sielusta: yhtä joka katselee meitä ulkoapäin ja toista vastaavasti sisältäpäin. Jos ulkoinen sielu perustuen valtaan, dukaatteihin, isänmaahan tai muuhun luotuun "kuoreen" ja rekvisiittaan pettää, tarvitaan peiliä. Kuolematon on  kautta aikain relevanttia ikuisen elämän tavoiteltavuuden  mielekkyyden perkaamista historian siipien havinassa; -vasta kuolema tekee elämästä mielekkään.. Seesteinen tasavalta on kaniikki Vargasin luento  huomattavasta maallemme kunniallisesta tutkimuksesta yhteiskunnan hallinnon luomisesta, araknidikielen toimivuudesta eli hämähäkkien, näiden niveljalkaisten sosiaalisesta järjestäytymisestä ja kielestä; lopuksi Jumalan asemaaan asettautuu Vargas. Saattaa kuulosta kornilta, mutta tosiasiassa on huimaa vetoa, jossa ei edes mielikuvitus rajana ja joka kipristi varpaat kippuralle silkasta lukunautinnon riemusta... 

Ei ihme eikä sattumaa, että Assis on maansa pidetyimpiä ja luetuimpia kirjailijoita kautta aikain;  kokoelma on suoralinjaista, pidäkkeetöntä ironian ja satiirin riemujuhlaa ja tarinankertojan verbaalista riemuvoittoa & tykitystä, jota ajan hampaat eivät ole tylsistyttäneet ja lukijalleen hervottomasti naurunystyröitä kutitteleva viihdyttävä lukuherkku! Edellinen suomennos: "Kuuluisuus ja muita kertomuksia" vuodelta 2010 meni oitis varaukseen, on ihan piukea pakko tarkistaa, josko kirjailijan noheva & päräyttävä noste kantaa.

Erinomaista eli Ótimo:

Halosennimellä...

Ettei olisi jäänyt vallan viimehippaan näyttelyn sulkeutuessa 30.8. ajaa hurautimme tänään Tuusulan  Halosenniemeen näin tiettävästi viimeisen kesäpäivän kunniaksi.

 Näyttelyn teemana oli  Luonnonlyyrikko  Pekka Halonen 150-vuotta. Miljöö ja vanhan ajan tuoksu ja patina sekä rakennusten massiiviset hirret ynnä paanukatot ja viehko järvimaisema ovat ne ykköstekijät jotka raamittavat kulloistakin visiittiä ja luovat puitteet taideteoksille.
Keliin sopivasti oli tällä kertaa esillä parisenkymmentä lähinnä talviaiheista, osin ennen esilläolematonta  teosta kuten:  Syysmaisema Kivijärveltä v:lta 1985, Talviaurinko, kookas Talvimaisema Kinahmista v:lta 1928, Talvinen iltarusko sekä ihastuttavat Varhainen talvi ja Huurteiset pihlajanmarjat, jotka suorastaan hohkasivat vaaleaa viileyttä kesäpäivään. Valitettavasti interiöörin ja maalausten kuvaaminen oli ankarasti kielletty.
Kun Vaari vaateri- ja vatupassineurootikkona luontevan refleksinomaisesti ojentautui oikaisemaan vinossa ollutta taulua, kopautettiin oitis olkapäähän topakasti huomauttaen, jottei teoksiin saa koskea!  Oppaat olivat - kuten aina - hyvin perehdytettyjä, avuliaita ja auliisti kysymyksiimme vastailevia nuoria; kiitos!

Halosenniemi on taidemaalari Pekka Halosen vuonna 1902 valmistunut kansallisromanttinen ateljeekoti Tuusulanjärven rannalla. Alkuperäiseen asuunsa entisöity Halosenniemi toimii taidemuseona, joka kertoo Pekka Halosen taiteesta, hänen elämäntyöstään ja ystävistään, jotka loivat kuuluisan Tuusulan Rantatien taiteilijayhteisön. Museon erikoisnäyttelyissä esitellään Pekka Halosen taidetta yhdistäen sitä hänen aikalaisten ja myöhempien aikakausien tuotantoon. Halosenniemen kokonaisuuteen kuuluu myös Maija ja Pekka Halosen puutarha, joka on palautettu alkuperäisen kaltaiseksi. Taiteilijan luontokäsitystä kunnioittaen koko Halosenniemen alue on lain nojalla rauhoitettu luonnonsuojelualue. (Wikipedia)

"Luonnonlyyrikko-juhlanäyttelyssä esitellään Pekka Halosen rakastettuja luontoaiheisia maalauksia ja klassikkoteoksia. Oman hienon kokonaisuutensa näyttelyyn tuo myös Pekka Halosen taiteen intohimoisen keräilijän kokoelma. Usean vuosikymmenen ajan hioutuneessa yksityiskokoelmassa on upeita luonnontulkintoja vuodesta 1889 lähtien aina 1930-luvulle. Osa kokoelman teoksista on suurelle yleisölle täysin uusia ja mahdollisuus nähdä kokoelma näin eheänä ja laajassa mittakaavassa on ainutlaatuinen." (www. halosenniemi.fi)

Kun tuossa järvenselkää saunanterassilta ihaillessa porukalla leikkisästi surkuttelimme köyhäin taiteilijain maallista kurjuutta, niin hauskasti siinä äityi nuorehko nainen parahtamaan:"Minunkin mieheni on köyhä taiteilija, miten näitä puitteita oikein luodaan?" Johon hänen kypsempi seuralaisrouvansa realistisesti tokaisi, jotta vekselivedolla, vekselivedolla ja tuo "totuushan" meitä kävijöitä  naurelutti...

Kuriositeettina varsinaisten kesäkukkien ollessa jo kuivuudenkin takia lähinnä ehtoopuolen ruusuja, hiukka yllätyksellisesti ja oudohkosti, mutta jo toisella katsomisella hauskasti & why not sateenvarjot...
"Sateenvarjojen leikki koristaa kesän Halosenniemen puutarhaa. Halosenniemen puutarhaan, puiden ja istutusten väliin on rakennettu värikkäistä kierrätyssateenvarjoista yhteisötaideteos. Teos loistaa Halosen Pekan paletin väreissä. Kuvataiteilija Tero Annanolli on rakentanut sateenvarjoista haapojen väliin viritetyn katoksen, joka täydentyy kesän aikana yleisölle suunnatuissa työpajoissa. Led-valoilla valaistu taideteos luo kesäyön hämyyn ja syksyn pimeyteen puutarhamaista tunnelmaa."(www.halosenniemi.fi)

Kotimatkalla poikkesimme Burger Kingissä ja pienimittä synnintunnoitta suoriudumme urheasti jättikokoisista Whoppereista ranskalaisineen; ateriakokonaisuus joka varsin kelvollisesti korjasi retkipäivän energiavajeen ja jätti normaalit iltavoilevät tykötarpeineen leipälaatikon ja jääkaapin armaaseen rauhaan; huh-huh...

Huristeli & hurvitteli:

"Alex" - ex Libris...

"Alex", Pierre Lemaitre, Minerva Kustannus Oy, 2015, 405 s., suomentanut Sirkka Aulanko.


"Pierre Lemaitre (s.1956) on Ranskan suosituimpia kirjailijoita Huikea trilleri Alex palkittiin vuonna 2013 The International Dagger-palkinnolla vuoden parhaana ulkomaisena rikosromaanina. Palkinnon myöntää brittiläinen Crime Writers' Association. Romaanin oikeudet on ostettu yli kahteenkymmeneen maahan, ja sitä on myyty yksin Ranskassa yli 250.000 kpl.

Nuori viettelevän  kaunis nainen siepataan ja ripustetan ahtaassa häkissä riippumaan tyhjän teollisuushallin katosta jossain päin Pariisia.
Hänet jätetään kitumaan kuoliaaksi ahneiden rottien odottaessa uhrin viimeisten voimien hiipumista." (Takakansi)
Lähestyin Lemaitrea valkein hansikkain,  puhtaalta pöydältä, joskin tietoisena siitä, että edeltäjäteos, hirstoriallinen romaani ja Concourt-palkittu "Näkemiin taivaassa" oli sekä myynti- että arvostelumenestys myös meillä.

Kirja alkaa punaisen peruukin sovittelulla ja Alex kertoo pitävänsä tyypittelevistä peruukeista, jotka antavat selkeitä viestejä, kuten "tiedän, mitä ajattelet" tai "olen myös hyvä matematiikassa". Tämänpäiväisen viestiessä suuntaan: "Minua et löydä Facebookista."
Ja jassoo, totesin minä. Korsteenina raskaudenaikana kessua kärytelleen taidemaalariäitinsä,
Maud Verhoevenin  jäljiltä 145-senttiseksi pätkähtänyt ja vaimonsa Irenén katoamisen/kuoleman tapahduttua henkisesti orpoutunut ja hoidotarpeessa ollut, nykyisin  vain vähäisiä rikoksia hoiteleva Camille määrätään vastentahtoisesti Alexin katoamisen selvittelijäksi. No justiinsa..

Peruukkimaakari & kääpiötutkija!!  Banaali alku, jolla pyritään mihin? Ehkä tarkoituksellinen riskinotto, toiveikkaasti arvelin, joka johtaa lukijan herpaantumattoman mielenkiinnon viriämiseen. Ja näinhän täsä kävi! Alexin persoona on piirretty tarkalla ja taitavalla kynällä ja
siitä on pimeistä puolista huolimatta onnistuttu yllätyksellisesti luomaan jopa sympatioita esiinpuskeva. Pituus tai pikemminkin sen puute puolestaan on Camillelle kohtalo, joka pakottaa käyttämään suuria sanoja. Hän tarrautuu tapaukseen periksiantamattomalla kettuterrierin sitkeydellä entisen Sidoste-sukka mainoksen tapaan. Mukana polveilevassa tutkinnassa,
jossa väkevöity rikkihappo, Ludvig XI:n lanseeraama laatikkokidutus insestin ohella näyttelevät merkittävää roolia,  ovat rikospoliisin päällikkö  Le Guen 120-kiloineen ja karjahtelevine ulosanteineen mottonaan neljän avioliiton kokemuksellisella rintaäänellä: "Kun kerran  vaihtaa vaimoa, voi yhtä hyvin aina ottaa saman" ja Camillen apulaistutkija, huomattavan rikas ja äärettömän tyylikäs Louis Mariani sekä avuksi huudettu ja saatu kellontarkka tiedonjäljittäjä Armand.

Pohdiskellaan syyllisen kiinnisaamisen velvoittavaa ja kunnioitettavaa tavoitetta vs. uhrin pelastamisen priorisointia sekä veivataan kampea uhrin syyllisyyttä ja roolien päällekkäisyyksyyttä tahkoten.  

Alex on kokonaisuudessaan näppärine, jos ei suorastaan nerokkaine juonenkäänteineen mukaansa imaiseva teos. Lemaitre omaa verbaalia fluenssia aikaansaaden laadukasta, monikerroksista  ja oivasti rytmitettyä kerrontaa, jossa makaaberit elementit kyllä  ovat vahvasti läsnä mutteivat itseisarvollisina  vaan kokonaisuus pysyy mallikkaasti raameissa ja suorastaan tyylikkäänä. Immersoiva lukukokemus!!!

 "Tosiasiat ovat itsepäisiä." toteavat rikostutkijat Leninin sanoin ehkä helpotuksesta huokaisten  hyväksi  loppukaneetiksi...

Voilà:

Hyvänmielenhyrinää...

Ensimmäinen lomaviikko on vilahtanut leppoisasti metsäpoluilla tepastellen ja kavereita moikkaillen

On piipahdeltu Kauppatorin hyörinässä  aasialaisturistien kintereillä kahvittelemassa ja merta nuuhkimassa ynnä merilokkien komeita poikaisia ihastelemassa sekä markkinoilla

 on herkuteltu kesän antimilla ja meren äyriäisillä, luettu, levätty, nautittu valosta ja lämmöstä

Vaari on ollut metsänpoikana sienikorin kanssa kuivuudesta rapisevassa maastossa yhden, mutta sitä herkullisemman kanttarelliaterian verran ja Mummo etsinyt ja löytänyt syksyn musiikkitarjonnasta mieleisensä. On naurettu paljon, poimittu huumorinkukkia ja tankattu voimia ja vireyttä....

Pieniä suuria asioita ajattomassa ajassa & Elämä on hymyillyt näyttäen valoisat kasvonsa...

Iloisena:

"Kun pimeys peittää maan /Medan mörkret faller" - ex Libris...

"Kun pimeys peittää maan", Anna Lihammer, Atena Kustannus, 2015, 332 s.,
 suomentaut Ulla Lempinen.

"Malmössä asuva Anna Lihammer (s.  1973) on arkeologi, kirjailija ja historiallisen arkeologian tutkija. Lihammer on väitellyt tohtoriksi Lundin yliopistossa vuonna 2007. Hänen tutkimuksensa ovat keskittyneet viikinkiaikaan, aikaiseen keskiaikaan ja modernin yhteiskunnan arkeologiaan. Hän on kirjoittanut useita tietokirjoja, joista hän on saanut mm. vuoden parhaan historiateoksen palkinnon. Kun pimeys peittää maan on Lihammerin esikoisromaani." (Kustantaja)

"On vuosi 1934, ja pimeys on laskeutunut Euroopan ylle. Saksassa natsit ovat nousseet valtaan ja Ruotsissa nuijitaan läpi sterilisaatiolaki.
Samaan aikaan Uppsalan yliopiston Anatomian instituutin kellarista löydetään huomattava tutkija kammottavasti murhattuna: uhrin kallo on porattu auki ja hänet on hukutettu ruumisaltaaseen. Tutkimuksia ryhtyy johtamaan omapäinen
Carl Hell apunaan radikaali poliisisisar Maria Gustavsson. Tappajaa jäljittäessään kaksikko joutuu astumaan yhteiskunnan ylimpiin piireihin, missä kumpikaan ei ole kotonaan ja missä heidän pitää tehdä tiliä oman menneisyytensä kanssa." (Teoksen takakansi)

Rodunjalostusta vierastan mitä syvimmin. Rotujen tai uskontojen paremmuus ja valta-asema ovat ikuisuuskysymyksiä ja ikiaikaisia ollen edelleen turhan ajankohtaisia vielä nyt  a.D. 2015.
Keinoja kaihtamattomat ideologioiden/ääriliikkeiden läpivienti- ja toteuttamispyrkimykset ovat kerrassaan pelottavia. Jälleen kerran jään ihmettelemään ja peräämään vastausta kysymykseen, joka ikuiseksi arvoitukseksi jäänee, kuinka koko muu maailma saattoi katsoa vierestä ja sievänsiveästi sulkea silmänsä holokaustilta?? Vaikken lähinnä spinozalaisena agnostikkona usko sen enempää taivaaseen kuin helvettiinkään; Dante Alighierin sanoin: " Helvetin pimmeimmät paikat on varattu niille, jotka pysyvät puolueettomina moraalisten kriisien aikana." Jämpti on näin...

Ruotsalainen rotubiologia v. 1934 perustuu kansallisten roturuominaisuuksien tutkimiseen ja tarkoitus on suojella kansanheimoa uhilta. Dosentti Hansenin mielestä sosiaalipolitiikan pitäisi pohjautua täysin rotubiologiaan, onhan sen ytimessä sentään tulevaisuuden suunnittelu ja rakentaminen. Kirjan prologi on suora isku lukijan palleaan, sen kauhun kuvaus on kiistaton!
Tarinan näyttämönä on makaaberi obduktiomiljöö ja sankareina, vai sittenkin konnina, nippu dosentteja ja professoreja. Polttarien merkeissä anno dazumal pyöräytti rakas, vaan tuossa kohdin kierohuumorinen ystävätärparvi  minut mm. anatomian laitoksen kautta onnekseen jättäen kuitenkin suunnitellun kropankatsonnan toteuttamatta, ja uskomatonta mutta totta: kirjan alkulehtien myötä leyhähti tuon paikan ainutkertainen hajutuoksumuisto suoraan  sieraimiin.

Poliisisisar-ammattiterminä aiheutti vinon hymyn, mutta kuvaa osaltaan hyvin naisen asemaa tuolloisessa yhteiskunnallisessa ilmapiirissä ja hyvinhän Maria rajojen rikkojan ja muurinmuurtajan taakkaansa harteillaan kantaa rajanylityksiä harppoen ja muuriin koloja nakertaen.
Jo kypsään naisenikään ehtinyt ja eläköitynyt poliisituttuni törmäsi hänkin uransa ensimetreillä
sekä miespuolisten kollegoidensa että kuulusteltavien, silloisten rikosepäiltyjen nyk. asiakkaiden, taholta tytöttelyyn plus ensinmainittujen osalta myös enempi-vähempi hienovaraisiin kahvikeittokehotuksiin, kuitenkin varsin räväkkänä & kaikkiaan varsin katu-uskottavana  naisena ja virkamiehenä ne tyystin torpaten.

Tekstin ehdoton vahvuus on todentuntuisen historiallisen miljöön ja uskottavien puitteiden luomisessa.  Tarina virtaa uomassaan pysyen, myös vinkeästi akanvirtaan pyörähtäen.
Päähenkilöt komisario Carl Hell ja poliisisisar Maria Gustavsson, kuten muutkin persoonat,
on rakennettu huolellisesti kuin palapeliä kooten  ja tarkkasilmäisesti piirteitä lisäillen,
eikä parivaljakkoa ole ylikirjoitettu tahi vesittävästi kääritty lemmenleiskunnan tai hönttihuumorin hilirimpsuspaperiin.  Lihammer onnistuu pusertamaan vastenmielisistä aiheista eugeniikasta ja pakkosterilisaatiosta huolimatta, niillä mässäilemättömän, kelpo kirjan. Tämä "historiadekkari" onnistui vangitseman täyden mielenkiinnon ja tempaamaan minut pois omasta ympäristöstä pieneen aikamatkakuplaan. Jaan täysin Kirjasähkökäyrän toiveen jatkosta!

Menneisyys on käsitelty, historia kirjoitettu; mikä meille käteen jää on tulevaisuus ja uteliaisuus sen suhteen sekä toivo paremmasta. Toivo & uteliaisuus ovat hyviä matkakumppaneita, joista on ollut ja on yhä edelleen runsaasti iloa ja hyötyä elonpoluilla.

Näissä merkeissä:

Perhepäivälliset & hääpäivähumua....

Perinteiset lauantaiset perhekunnan kokoontumisajot sujuivat rattoisissa merkeissä riittävin latauksin, kierroksin ja volyymein. Pöytä oli pii-iitkäksi venytetty ja viikon mittaan aherrettu päivälliskokonaisuus teki kauppansa. Kuriositeettina mainittakoon pikku-Ite, joka nousi herkuttelijoiden ykkösluokkaan ja mestariksi seitsemällä paahtopaistisiivullaan...
Tapahtuman ajankohta on aikanaan valikoitunut oman hääpäivämme tiimoille ja tänä vuonna ollaan numerossa 47.

Muutamia sitaatteja puheen tiimoilta & teemasta:

"Rakkaus on hyvänä pitämiemme asioiden toivomista toiselle juuri tuon toisen, eikä itsemme vuoksi sekä toimimista voimiemme mukaan niiden toteutumiseksi käytännössä." Aristoteles

""Uskaltaminen on jalansijan menettämistä hetkeksi. Olla uskaltamatta, on itsensä menettämistä." Kirkegaard

"Kunnioita ja rakasta lapsiasi ja lastenlapsiasi niin, että kauan eläisit heissä kuolemasi jälkeen ja että he voisivat kehittyä paremmiksi ihmisiksi kuin sinun on koskaan suotu tulla." Jari Ehrnrooth

Koska ikävä tulee itsekseen, onni odottamatta ja hauska on haettava niin sitä, naurua, iloa, läheisyyttä, välittämistä ja rakkautta tankkasimme päivän mittaan surutta  ja sumeilematta.

Tunnelma ryöppysi ja rönsyili kuin karjalaneito ikään & iltayön hiljaisuudessa parvekkeella huokaisten totesimme samanaikaisesti yhteen ääneen: kyllä Me2 vaan ollaan onnekkaita...  Isäntäväki luo puitteet, mutta porukka tekee juhlasta Juhlan: kiitos kaunis Esikoinen & Miniäinen, Kuopus & Miniä , arvoisa Murmeliviisikko sekä hännäheiluttajat!!!!  Joten,

Villinä & vapaana kesälaitumille kirmaisee:

"Soutaminen" - ex Libris...

"Soutaminen, Antti Leikas, Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2015, 216 s., päällys Elina Warsta.


"Antti Leikas (s. 1967) on oululainen kirjailija. Hän on toiminut esimiestehtävissä teknologiayrityksissä, kulttuurilehti Kaltion päätoimittajana ja lehtikuvaajana. Hän on matemaatikko ja on opiskellut myös kirjallisuutta, filosofiaa, sosiologiaa ja yritysjohtamista. Oulussa asuva Leikas on syntynyt Savonlinnassa. Leikaksen vuonna 2011 ilmestynyt esikoisromaani Melominen oli sekä arvostelu- että myyntimenestys. Se oli ehdolla niin Helsingin Sanomien esikoiskirja- kuin Savonia-palkinnollekin." (Kirjan lievelehti)

"Vielä maanantaina työviikkoa aloitellessaan Smooth Operationsin myyntijohtaja Marjo Kukkoaho ei tiedä, että saman viikon perjantaina hän istuu työpaikkansa ulkopuolella autossaan, juo Cointreauta suoraan pullosta ja katselee entisen elämänsä raunioille.Vielä maanantaina työviikkoa aloitellessaan aluemyyntipäällikkö Teuvo Seilonen ei tiedä, että saman viikon perjantaina hänen tohvelisankarin otteensa niin työpaikalla kuin yksityiselämässä ovat muuttuneet päämäärätietoisen soturin toiminnaksi.
Samainen työviikko muuttaa myös lukuisien muiden ihmisten elämän. Onko suunta huonompaan vai parempaan, se riippuu monista tekijöistä. Niin kuin esimerkiksi vaatekomeroon lukitun aviomiehen soutulaitteesta, pillerien ja alkoholin sietokyvystä, uhkaavasta liivijengistä ja paprikasumutteesta, ärrävikaisesta hirvestä, firmojen välisestä kilpajuoksusta ja kähminnästä sekä kuuluisan Wang Tangunin teoksesta Sotiminen." (Teoksen takakansi)

Tämä Soutaminen, joka on Leikaksen vesitrilogian itsenäinen päätösosa, oli ensikosketus
Antti Leikaksen ( s.1967)  tuotantoon, eikä mennyt huopaamiseksi. Kyseessä on pikkunäppärä stoori businessmaailmasta, jonka nykymenoon en tietty löytänyt laajempaa kontaktipintaa ja samaistuvuutta. Omassa vaihtelevassa työhistoriassa oli toki räväkkääkin menoa
ja ns.  jännitystä ja vaaratilanteita, mutta yleisvaikutelmana vallitsivat korrektius ja kultivoituneisuus ynnä kollegiaalisuuskin tiettyyn rajaan, enkä rajatonta resilienssiä kysyvän & edellyttävän nykymenon raadeltavaksi ehtinyt joutua. Komeroon soutulaitteineen lukittu, Marjon siippa,  Pertti Karppinen on pirteä ja huumor´hermoja kutitteleva  pointti (mitähän fundeeraisi esikuvansa tästä?)
Kuvanneeko sitten suuren yhteisen tarinan ajastamme puuttuessa tätä individualismin riemuvoittoa? Kumppania on kyllä kiva ja kyllä hoidetaan, vaan temmataan komerosta ihmisten ilmoille vain tarvittaessa seuranpitoon... Samoin ärrä-vikainen Karppisen veneen peesissä uiskenteleva ja perätuhdolla kököttelevä kruunupää saa kaikki sympatiat näin itsekin ärränsorautteluun sortuvana ja assosioitui mukavasti Puluboin toilausten naureskeluun!

Wang Tangunilla ja Sotimisella on myös  ja merkittävä osuutensa juonenkulussa ja padotun voiman löytymisessä...  Itse teksti on linjakasta ja vivahteikasta. Tarinaa kuljetetaan kutkuttavasti ja kirjailijan monimuootinen koulutus- ja työkokemustausta paistavat vinkeästi läpi sananpyörittelyssä ja raikkaanoloisestta kerronnassa. Seesteisen tyylikäs päällys, joka on Elina Warstan käsialaa,  ihastutti.

Kiintoisa pikatirkistys näin kirjallisesti tämän päivän työelämään ja tsemppiä hyrrässä rullaaville;
joka ajalla on omat haasteensa ja metkunsa: Elämä kysyy ja me vastaamme parhaamme mukaan.

Padottua voimaa etsimään & kaupustan varteen kipinkapin  pinkoo Mummo...

Vikkelän vallattomat viikonhännät:

Celsius, Covering & Catering...

Näistä riemastuttavista digitaalisista tekniikan riemuvoitoista ja immeisen eloa helpottavista ihmevimpoteista: Vaari hankki chilien hyvinvointia silmälläpitäen uutukaisen monitoimilämpömittarin, jonka anturi asiallisesti sijoitettiin parvekkeelle ja itse apparaatti parhaalle mahdolliselle valvontaetäisyydelle makkarin kirjahyllyn päälle. Meillä onkin viidakonomaisesti rehottava atmosfääri ent. parvekkeella nyk. kasvihuoneella, korkeimmat padronpuskat 125 cm, ja sadostakin on herkuteltu useampaan otteeseen. Nam-nam.
Tuon superluokan apparaatin viritys vaan ei tainnut ensikosketuksella osua ihan nappiin,
sillä keskiyöllä hyppäsimme sydän läpättäen varsin ketterästi pystyyn ihkaoudon hälyäänimerkin tunkeutuessa tajuntaan rävähdyttäen hetkessä hereille, sarjasta tarkista palikat, palovaroittimet jnpp.  Kas: chilivahtihan se siinä todensi tehokkuutensa ja  iloisen terhakkaana hurttia huumoria osoittaen herätteli kesäyönviettoon; merde! Jaa: etteikö tässäkin iässä vilkasta yöelämää;  tekniikkavusteisuutta ei muuten lasketa...

Onnistuneesta syväsukelluksesta Metalcore/Alternative - genren pariin jo aiemmin kerroinkin.
Minulla oli myös taannoin ilo nauttia eksklusiivisesti kotiintuodusta demonstraatiosta ja innostavasta flow'n virtaan vieneestä iltapäivätuokiosta, kauniista kotvasesta, jossa yhdessä Amigon kanssa loimme muistoja ajassa... Vaude! Otetaanpa siis soittosieluinen, pitkä- ja näppäräsorminen kitaristi sekä Ibanez, MacBook ohjelmineen, kaiuttimet, kiemurteleva nippu piuhoja ja tulokseksi saadaan:

Lämmön ja auringon vallitessa emme kuluvalla viikolla Vaarin kanssa suinkaan köllöttele hauskahattu päässä rantakallioilla tai piilottele varpaitamme hiekkan, tuo lomailu odottaa ensi viikkoon. Parhaillaan  Höperö & Hömpppä -hihna harteilla  hyöritään hervottomasti ylihuomisten perhepäivällisten merkeissä. Juhlapuhe on rustattu ja printattu. Luvassa on - jos kaikki menee nappiin -  Bruschettaa, paahtopaistia, metsäsienimuhennosta, punaviinikastiketta á la Vaari, Schwarzwaldin-kakkua jne. kaikki A:sta Ö:hön tinkimättömästi itsetehtynä, mutta mikä tärkeintä: yhdessäoloa, hälinää ja hauskanpitoa kaikkien 11:n Perhekunnan jäsenen voimin. Hännänhuiskutuksesta pitänevät huolta nti T. ja nuoriherra N. jälkimmäisen isonveljen, hra U:n urheasti uurastaessa  näyttelykehässä..

Mielenkiintoista:

"Maapallo ja me" & "Valloittavat lajit" - ex Libris...

Tässä lyhyeltään esiteltynä kaksi osin toisiaan sivuavaa ympäristöongelmia ja elinympäristöämme  käsittelevää, erinomaisesti toimitettua, asiapitoista ja selkeää tietopakettia, jotka herättävät roppakaupalla ajatuksia, kysymyksiä ja mielenväristyksiä, mutta luovat myös faktoillaan ja visioillaan toiveikkuutta sekä poistavat  tarpeettomia harhaluuloja ja erheellisiä mielikuvia asiain tiimoilta ja tilasta.

"Maapallo ja me. Luonnonvarat ja kasvun rajat", Pekka Borg/Maria Joutsenvirta, Docendo,2015, 277 s.

"Ihmisen toiminta on muuttanut maapalloamme: olemme kohdanneet ekologiset rajat ja osin jo ylittäneet ne. Ilmasto on muuttumassa ennakoimattomaksi, luonnonvarat hupenevat liikakäytön takia ja ympäristövauriot lisääntyvät. Väestön määrä kasvaa, samoin köyhyys ja eriarvoisuus. Luonnon monimuotoisuus vähenee ja sen ihmiselle tarjoamat ekosysteemipalvelut vaarantuvat. Korkean elintason Suomessa voi olla vaikea ajatella, että ilmastonmuutos, luonnonvarojen hupeneminen ja vakavat ympäristövauriot ovat todellisia ja vaikuttavat merkittävästi ihmisten elämiseen. Tarkastelu pitäisikin laajentaa globaaliksi, jolloin ongelmat ymmärrettäisiin paremmin. Mitä voisimme asialle tehdä? Vallitsevat talousmallit luotiin aikana, jolloin luonnonresursseja oli runsaasti suhteessa väestömäärään. Sittemmin olemme siirtyneet ehtyvien resurssien maailmaan, minkä vaikutus ihmisen taloudelliseen toimintaan on mullistava.
Kuinka voimme elää vastuullisemmin kuluttamalla vähemmän luonnonvaroja, energiaa ja tavaroita? Muutos ei ole uhraus eikä kärsimys, vaan rikkaus ja omatoimisen aktiivisuuden alku." (Kustantaja)
Teoksesta erinomaisesti: Jukka  Kemppinen  "Paholaisen unet" /31.7.2015.




"Valloittavat lajit. Tulokkaat ja vieraslajit tulimuurahaisista jättipalsamiin", Seppo Turunen, kuvitus Maia Raitanen, Into, 2015, 323 s.

" Pitääkö kaikkien kukkien antaa kukkia, jopa jättipalsamin?
Valloittavat lajit on ainutlaatuinen tietokirja muualta tulevista kasveista, eläimistä ja sienistä – kottaraista, pesukarhua, agakonnaa ja syylälinnunhernettä unohtamatta. Professori Seppo Turunen jäljittää huikean määrän kiinnostavia vieraslajeja Suomen luonnosta trooppisiin sademetsiin. Vieraat valloittajat aiheuttavat tauteja, kilpailevat muiden lajien elintilasta, ovat tehokkaita saalistajia. Joskus ne ovat syynä sukupuuttoihin. Useimmat vieraslajit ovat kuitenkin harmittomia.
Voiko niistä olla jopa hyötyä? Entä voiko omaa puutarhaa tarkastelemalla oivaltaa jotain olennaista ihmisen osasta?
Upeaa teosta ryydittävät Maia Raitasen kekseliäät värikuvat.
Tervetuloa biodiversideettiin!" (Teoksen takakansi)
Ks. myös HS / Kivoja ja kurjia vieraita 13.8.2015.

"Kirjotulikruunu (Lantata camara): trooppisesta Afrikasta kotoisin olevaa kirjotulikruunua on tuotu lämpimän ilmaston puutarhakasviksi ympäri maapallon. Kun se villintyy luontoon, se muodostaa tiheitä kasvustoja ja estää silloin muiden kasvien menestymistä. Kirjotulikruunu kuuluu Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton luokituksessa maapallon haitallisimpiin vieraslajeihin."

Kuvan hehkeät kaunottaret on kuvattu Rodoksen Pefkoksessa v. 2007 ja ne kuvaavat paitsi vallitsevaa hellivää hellekeliä myös intensiivistä tunnelmaa valmistellesamme pöydän pitkäksivetoa tulevan lauantain jokavuotisia perhepäivällisiä silmälläpitäen....


"Maa on meidän äitimme. Mitä tapahtuu maalle, tapahtuu myös maan lapsille. Maa ei kuulu ihmisille, maa kuuluu maapallolle. Ihminen ei kudo elämän verkkoa, hän on vain sen yksi säie.
Mitä ihminen tekee luonnolle, sen hän tekee myös itselleen." Intiaanipäällikkö Seattlen sanat  Yhdysvaltain presidentille v. 1854 .

Allekirjoittaa:

"Eino" - ex Libris...

"Eino", Matti Rönkä, Gummerus, 2015, 234 s.

Matti Rönkä, (s.1959) tunnetaan Viktor Kärppä-dekkareistaan. Einon myötä hän on astunut uusille urille, romaanikirjallisuuden saralle."Röngän kirjat ovat saaneet  kiitosta kielestä, yhteiskunnallisuudesta ja huumorista ja niitä on julkaistu yli kymmenellä kielellä. Rönkä sai Vuoden johtolanka-palkinnon 2006 ja ensimmäisenä suomalaisena pohjoismaisen Lasiavain-dekkaripalkinnon 2007." (Kirjan lievelehti) Joten romaanin tuli tartuttua uteliain ja toiveikkain ottein.

"Eino on ysikymppinen mies, joka elää kirkkaana sodasta paluun aikaa: jatkosodan päättyessä Einolla oli elämä, tila ja emäntä Kerttu, kotona odottamassa, mutta Eino ei olisi siihen halunnut. Einon pojanpoika Joonas kantaa huolta ensimmäisiä muistisairausoireita ilmentävästä Ukista. Terveyskeskuksessa Joonas näkee vanhat luodinrepimät Ukin vartalossa. Hän saa kuulla,
että ne eivät ole sodasta peräisin, mutta sen enempää Ukki ei suostu kertomaan." (Kustantaja)
"Eino on romaani nuoruudesta ja odottamattomista valinnan paikoista. Valinnoista, joihin ei ole valmis, ja seurauksista, jotka kulkevat reppuselässä läpi elämän. Samalla se on romaani vanhuudesta, muistin pitkistä jäljistä ja elämänmittaisesta sovituksesta" (Kirjan takakansi)


Tämä on ikäpolvikertomus, mutta ennen kaikkea tarina Einosta, Kertusta ja rajantakaisesta Nastista. Suuren ikäluokan edustajana näihin sodanjälkeisiin aikoihin ja sodankäyneiden,
tässä tapauksessa miesten, erilaisiin kokemusmaailmoihin ja niiden siviiliinpaluun jälkeisiin ilmenemismuotoihin oli helppo palata. Siinä missä yksi rehvastellen mieluusti ja laveasti kertoili urotöistään toinen yksvakaasti  totesi: "Paska reissu, tulipa heitettyä ja velvollisuus suoritettua!" Ja jälki oli sitten sen mukaista... Kolmen ikäpolven jatkumon kokemusmaailmaa, isän traumoja ja niiden projisointia poikaan on kaikkina aikoina kiintoisaa mietiskellä. Monasti ja jos hyvin käy vasta lapsenlapsen kanssa on Ukeilla rennompaa henkistä yhteyttä ja syvempää yhteisymmärrystä ja jopa hervotonta hupsuttelua ilmassa, - eikä aina silloinkaan. Omien pettymysten ja takaiskujen poisraivaamisen toteuttajiksiko näitä poikia ja miksei tyttäriäkin maailmaan saatetaan, vaiko kasvamaan ihmisinä omaan täyteen mittaansa?? Jälkimmäistä tavoittelen itse ja sitä toivon hartaasti  niin  omille Pojilleni kuin Murmeliviisikollekin...

Einon tavoin jokainen meistä kantaa jonkinlaista reppua, valintojensa ja päätöstensä summaa painolastina harteillaan, syvästikö se itsekunkin harteita hiertää, ja kuinka hyvin onnistumme sieltä painoa elämäntarinaamme siedettäväksi kutomalla pudottamaan pois, on yksilökysymys ja vaatii  kypsyyttä, elämämyönteisyyttä, ymmärrystä, ahkeraa ajatustyötä ja aktiivista pohdintaa.
Tätä Eino, kirjailijan kauniilla kädellä aidosti ja totuudenomaisesti kuvattu, vanhuuttaan elävä mies kunniakkaasti kivuliain, hapertuvin muistitoiminnoin myös sivuilla työstää.

Loppulukujen nostalginen elämänpurun ja seesteisyyden tavoittelun venyttelevä aatoksenkulku luikerteluineen kuljetettaessa Eino-Ukkia kohti  elämän seesteistä suvantokohtaa muodosti hienoisen miinusmerkkisen poikkeaman muuten hanakasti hanskassa pysyvälle tekstinkuljetukselle ja johti minut jotenkin sillanpääläisiin tunnelmiin ja sfääreihin...
Kuitenkin Einon sanoin: "Kiitos, anteeksi ja antaa olla hyvin..."  Kaikki kolme kelpo asioita,
mutta tässä konstailemattomassa, valmiiksiajatellussa vaan ei puoliksipureskellussa eikä keskentekoisessa  kerronnassa ei Rönkä pettänyt enkä lukijana pettynyt, joten valitsen

Kiitos:

"Sen jälkeen savuke / Meteorer, Cigaretten efteråt" - ex Libris...

"Sen jälkeen savuke", Horace Engdahl, Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2014,
286 s.,  suomentanut Jyrki Kiiskinen. Ihastuttava, vanhanajan julistemainen päällys: Sara R. Acedo.


"Horace Engdahl , (s. 1948) on ruotsalainen esseisti, kirjallisuuskriitikko ja -historioitsija. Maailmanlaajuisesti hän tuli tunnetuksi ollessaan Ruotsin Akatemian sihteeri vuosina 1999–2009. Sihteerin tehtäviin kuuluu kirjallisuuden Nobel-palkinnon saajan nimen julkistaminen.
Engdahl on myös toiminut muun muassa Skandinaavisen kirjallisuuden professorina Aarhusin yliopistossa Tanskassa. Cigaretten efteråt ilmestyi Ruotsissa vuonna 2011. Se on hänen kymmenes teoksensa." (Kustantanja)

"Sen jälkeen savuke. Tarkoittaako se sitä, mitä arvelet sen tarkoittavan?
Vai luuletko vain tietäväsi mitä se tarkoittaa? Aforismeissaan, pienoisesseissään ja fragmenteissaan Horace Engdahl tarkastelee niin ajan henkeä kuin arki-ilmiöitä, kirjallisuutta ja kritiikkiä, historiaa, unia, musiikkia ja taidetta. Engdahlin terävät fragmentit tarjoavat pitkiä perspektiivejä ja syviä luotauksia.
Hänen omaleimainen ajattelunsa yllättää, hänen huumorintajunsa vapauttaa. Käsitteellinen täsmällisyys, hyväntuulinen oppineisuus ja sanomisen halu ilahduttavat lukijaa." (Takakansi)

Viimenmainittu pitää eksaktisti paikkansa tämän yksiin kansiin sidottujen  sanomisen varmuutta huokuvien aforismi- ja lyhytproosateoksen kohdalla. Ja tarkoittaako tuo sen jälkeinen savuke
sitä asiayhteyttä, mikä eittämättä ensiksi ilkikuriseen mieleen pelmahtaa vai vallan jotain muuta ulottuvuutta, kuvastaa hyvin kirjailijan aatoksenrientoa. Engdahlin teksti on älykästä, suorastaan pirullisen oivaltavaa, mutta yht'aikaisesti hienoviritteistä, suvaitsevaa, avaraa ja hilpeää.
Ja se jos mikä, on vastaansanomaton osoitus kirjoittajan taidoista.

Lukijalle jää reippaasti omaa ajatus- ja oivallustilaa sekä avaruutta mielikuvituksen riennnolle.
"Oikea sana muistuttaa nopeaa ja syvää aironvetoa, joka kuljettaa eteenpäin repimättä vedenpintaa." "Kirjallisuuden olemus on herakliittinen. Emme ikinä lue samaa kirjaa kahdesti."  "Olet yksin tekstisi kanssa samalla tavalla kuin olet yksin lisäverojesi kanssa. Summa vaikuttaa aina selittämättömän suurelta, täsmälleen samoin kuin se työmäärä, joka tarvitaan, kun kirjoitat sitä minkä luulit jo kirjoittaneesi." Arvelen, että paikka paikoin riikinruotsalaisuus olisi ollut avain perinjuurisen ymmärryksen saavuttamiselle, sen puutteesta huolimatta antoisaa ja inspiroivaa luettavaa, mistä kiitos  lankeaa myös Jyrki Kiiskisen  ammattitaitoiselle ja sävykkäälle suomennokselle!

Teoksessa vilistävä  nimekkäiden, historiallisten ja ajan  patinaa kestäneiden persoonien kavalkadi on mittava. Fernando Pessoaa Engdahl siteeraa useampaan otteeseen. Teokset Hetkien Vaellus ja Anarkistipankkiiri, jossa Pessoa on Álvaro de Campoksen valepuvussa, ovatkin kiintoisia tutustumiskohteita.

Engdahl pyörittelee herkullisen  näppärästi & nasevasti kiukun  olemusta ja syntyjä syviä sekä sen  meissä aiheuttamia yksinäisyyden tuntemuksia todeten, ettei ole mitään koleerisempaa kuin ergo.
Kiukku iskee kokemusperäisesti  kuin salama kirkkaalta taivaalta, eikä sen esiinpullahduksiin suinkaan tarvita mitään maatajärisyttäviä kokemisia tai kohtaamisia; salakavala veijari!
Engdahl arvioi sen olevan jäänne selkäytimeen iskostuneesta paniikkireaktiosta, kun ihminen havaitsee alkavan syrjäytymisen ryhmästä, mikä ihmiskunnan alkuaikoina oli yhtä kuin yksilön tuho.

Kiukun sopimattomuudesta ja useimmiten turhuudesta muutoin kuin matalan verenpaineen kohottamisen hyötymekanismina ja patomiseen verraten mahdollisten fyysisten nysveröiden osaltaanehkäisijanä  oltaneen yhtä mieltä. Pysähdyinkin pähkimään: mikä itseä kiukustuttaa,
mikä on kulloinenkin oma toleranssini ja mitkä tekijät riemastumiseeni vaikuttavat ynnä miksi??? Epäoikeudenmukaisuus ja kaltoinkohtelu saavat  kyllä poikkeuksetta ponnahtamaan kirkuvan paloauton punaiselle  aina & tilanteesta riippumatta aiheuttaen verbaalista ilotulitusta hamaan urvahtamiseen asti...

Pari helmeä:

Hyvityksen jaloin muoto on olla tulematta vihollisensa kaltaiseksi, 
Marcus Aurelius sanoo. Mutta eikö ole epäkristillistä kostaa tällä tavoin?

Menestykset ja takaiskut ovat oikeastaan yhtä vastenmielisiä. Ne häiritsevät sitä harvinaista tasapainoa ja selkeyttä, joka syntyy, kun unohtaa oman itsensä.

Elitismin ongelma on se, että se tempaa mukaansa vain toisiksi parhaat. Parhaat samaistuvat yleisöön ja pitävät itseään tavallisina.

Niin pysyvät nämä kolme: hyvä maku, huono maku ja ehdoton varmuus. Mutta pahin niistä on ehdoton varmuus.

Mielenrauha on ihmeellistä kyllä aktiivinen tila: voiman virtausta, jota ei käytetä mihinkään. Nääntynyt ei tunne mielenrauhaa.

Uni muistuttaa sukupäivällistä, joka ajautuu väärille urille. Valvemaailma on paikka, jossa oliot kätkeytyvät naamioihin. Unessa ne irtoavat rooleistaan ja muuttuvat piinallisen puheliaiksi.

Pöytä  pitkäksi & perhepäivälliset vuorossa reilun viikon perästä; toivottavasti juoheammin tunnelmin ja oikeilla urilla matkaten..

Nyt kesäviikkkoa:

"Kauneuden kirous" - ex Libris...

"Kauneuden kirous", Pentti Haanpää, Into Kustannus Oy, 138 s. Kansi Ninni Kairisalo.

Pentti Haanpää, 1905 - 1995, kuuluu niihin kotimaisiin, aikanaan ristiriitaisiakin tunteita herättäneisiin kirjailijoihin, jotka eivät esittelyjä kaipaa."Pentti Haanpää kirjoitti pienoisromaanin Kauneuden kirous ensimmäisen version heti jatkosodan päätyttyä vuoden 1944 lopulla. Aiheen romaaniin hän sai isältään Mikko Haanpäältä (1875 - 1954).
Vaikka kertomuksen tapahtumat sijoittuvat niinkin kauas kuin 1900-luvun vaihteeseen, tarinassa on jotain tuttua. Se kertoo ihmisistä, joille mikään ei riitä ja jotka luulevat voivansa tehdä elämässään mitä tahansa pelkästään pinnallisten arvojensa ajamina." (Esipuhe, Matti Salminen)

Teos koostuu 16:sta eri vuosina kirjoitetusta ja osittain eri  lehdissä julkaistusta novellista, jotka muodostavat yhtenäisen kertomuksen.
Ja Salminen toteaakin, että siinä missä isä jaarittelee Pentti tiivistää eli käsikirjoituksia vertaamalla amatöörin ja ammattilaisen ero on selvä ja edelleen, että voidaan huoleti kutsua Kauneuden kirousta Haanpään 11. romaaniksi. Kairisalon kannessa jatkuu viimeaikaisten lukuvalintojen kaunis lintuteema...

Päähenkilönä on neitokainen Anna Ansala, joka on "kaunis, elävä ja liukas liikkeissään."
Kuvauksen seuraukset lienevät ilmiselviä, etenkin kun juonessa saapastelee niin äveriästä isäntämiestä kuin elämän ilon maljoja tyhjentelevää ronttikörilästäkin.  "Ihmisen kauneudesta sukeutuu elämän rumuus." Seesteistä, siivoa ja suloisesti vanhahtavaa, vaan ei ummehtunutta luettavaa, jonka sanomaa ei ajanpatina suinkaan ole haalistanut. Teema on ikiaikainen tarina kauniista tytöstä ja minkään maallisen riittämättömyydestä. Arvot, jotka  edelleen laajalti ja yleisesti, suorastaan turhan tutusti  ajanhenkistä  elämää valtaosin  arvottavat, mutta joiden todelliseen, kestävään arvoon on lupa suhtautua vähintääkin skeptisesti ellei peräti kielteisesti...

Haanpää omaa myös paitsi yhteiskunnallisten aiheiden käsittelyn ja hienoviritteisen tunnelmanluojan myös veijarimaisen kerronnan taidon ja hänen riemastuttava sanavalintansa ilahduttaa kekseliäisyydellään ja poikkeuksellisuudellaan!  Pitkästä aikaa tapetille nostettuna Haanpää sai aikaiseksi kipityksen omalle kirjahyllylle, josta löysin monien muiden lailla leposillaan olevien joukosta Haanpään "Jutut. Uusittu valikoima",  Otava 1952. Teos sai odottajan paikan yöpöydän lukutelineeltä. Elikkä jotakin menneiden maittavien lukutuokioiden heleänkaihoisaa kieltä Haanpää nyt onnistui teoksellaan soittelemaan ja näppäilemään!

Ikääntynyt Anna aatostelee: "Heillä oli aarre, jota hän ei mitenkään takaisin saanut, nuoruus..."
Ja hyvä niin, sillä se jos mikä oli  riemukas & hehkuvan kultainen, mutta Elämä on tätä päivää!


Toteaa: