Vinkeää brassimeininkiä...

Botanicosta La Pazin kaupunginosan (paikallinen Westend ) hyvin hoidettujen alueiden läpi tenniskenttien vieruksia alaspäin lampsiessamme pompotteli vastaan liki viidenkympivillitykseen yltänyt  silmälasipäinen miehenpallero hilpeästi hymyillen. Tervehti  murteellisella englannilla ja uteli, josko hänestä kännykuvan saattaisimme näpsäistä. Jo vainen:  siispä mies rinta rottingille ja oikeaa peukkua pystyyn.

Kaveri kertomaan olevansa Brasiliasta, ensimmäistä kertaa Euroopassa – so exciting -  viipyvänsätäällä  Teneriffalla viisi päivää ynnä tiedusteli samaan hengenvetoon, mistäpäin maailmaa me olemme kotoisin. Ja kappas vaan, sitten tämä tohtoriksi itsensä tituleerannut persoona selvitti seuraavaksi jatkavansa Euroopanturnettaan Helsinkiin kansainväliseen lääkärikongressiin you see. No, mutta tämä vasta bueno; stoori aina vaan paranee...  Totesimme vastavuoroisen  kohteliaasti Brasilian olevan mainio maa ja viihtyneemme siellä kertaalleen erinomaisesti, ja siitäkös riemu repesi.

Mutta sitten tivaamaan, jotta mikäsorttinen valuutta, kruunuko / markkako, kotimaassamme on käytössä, esitteli  realejaan  ja  pyysi  meitä puolestaan vastaamaan eurosetelipresentaatiolla,
hän kun oli täällä silkkaa visaa viuhtonut??  Jahans  & johans…  Mummon sisäinen suuri skeptikko, vaikka olenkin näiden pop-up performanssitilanteiden innokas ihailija, nosti oitis putkena päätään ja kaikki tuomio- (lue huomio-) kirkonkellot kumisivat kumisemistaan. No, tuossa kohtaa ponnekkaista penäyksistä huolimatta heittäydyimme tyystin tyhjätaskuisiksi tietenkin vartoamaan, josko puskista pöllähtää lisää näitä hervottomia  brassipalleroita.

Siinä sitten hyväksi  loppuhuipennokseksi  a) hän toivotti meille mitä parhainta lomanjatkoa ja

b) me hänelle mitä mielenkiintoisinta kongressirupeamaa. Vaarille lujat kädenpuristukset  ja  Mummolle mitä elegantein  hipaisunomainen käsisuudelma. Siinä sutinassa ei jumppahuti edes päähän pälähtänyt  tuupata testiluontoisesti keskustelukieleksi Brasilian portugalia.  Hedelmätöntä ja tyystin tarpeetonta, mutta ehdottoman herkullista jälkiviisautta!!

Jos tuo hymyilevä pallleroinen oli oikeasti originaaliltaan  totta, hyvä niin ja ei kuin intressanttia konferenssia & kollegojen tapaamista  Helsingissä. Jos  taasen vedätyksenyritys, oli sellaista überykkösluokan tasoa, mitä parhainta stand-uppia  ja tilannekomiikkaa herranaikoihin. Siitä kiittäen, etenkin, kun rahatkin ja muut ulkoisen vallan merkit somasti  olivat tallella ja tilanteesta nauttineena pidäkkeettömästi naureskellen

juonessa mukana:

Jardin Botanico & muuta mukavaa...

Tämäkin  tuli vastaan

  kun eilisaamuna astuimme klo 10.00 ensimmäisinä virkkuina vierailijoina  sisään tänne:

Jos Jardin Botanico  kaksi vuotta sitten tyystin sateettoman talven jäljiltä jäikin surullisena, kuivankäppyräisenä, rahisevana ja henkitoreissaan kipristelemään, niin nyt meidät toivotti tervetulleiksi ja sulki syliinsä vehmas, viheriöivä, happirikas ja puuhakkaiden kastelijoiden käsissä äärest'  hyvinvoipa kasvitieteellinen puutarha. Itse asianosaisille puheenvuoro:

Loppuhuipennokseksi  kuin pisteenä i:n päälle seisoimme joutsenkaulaisina kurkotellen ylös puunoksalle tapittamassa ja kuuntelemassa satakielen, ainutkertaista yksityiskonserttia: muchas gracias ruiseñor!! Luonto ja sen ilmiöt ovat suurenmoinen lahja ihmiskunnalle!!

La Pazin näköalanpaikan ja perinteisesti aina samassa tascassa sipaistujen virvokkeiden virkistäminä töpsöttelimme terhakkaina  toistasataa porrasta alas keskustaan  kolmetuntiselta turneelta kämpille - kerrankin -  säädyllisessä puolipilvisessä säätilassa. Mainio aamupäivä!

Lopuksi uunituore, riemukas tieto: sähkömestari, suuresti odotettu & kaivattu Nicholas on piakkoin tulossa vaihtamaan lämminvesiboilerimme, jonka annilla niukasti olemme hänen oivasti onnistuneen "ohitusoperaationsa" jälkeen reilun viikon verran kyllä onnistuneet suihkuttaa lirittelemään, mutta siinä se lämmin vesi sitten on about ollutkin, ei siis enää aamujännityksiä tuostakaan....

Hyvänmielenhyrnässä:

Kyllä peli paranee, jos peppu kestää...

Oli edesmenneellä appiukollani tapana tokaista. Mutta varsinaisesti ahteriosastosta tässä ei taida olla kyse, sillä vaikka leveyttä totuuden nimissä piisaa, niin fyllit kyllä vielä uupuvat...
Kun ei tuota isoa lamppua näy valoa taivaalle tuomassa,vaan  Los Hermanoksen, jossa btw. serveerataan edelleen kaupungin ylivoimaisesti parhaat carajillot,  iki-iloisen tyttösen mukaan: "El sol es de vacaciones" elikkä aurinko on lomalla, kas tässä:

No, tuossa aamusella”respassa” ollessa nyttemmin jo talonkin rimpuilevan wlanin tultua käyttökuntoon ja Mummon + ukkojen tyytyväisinä kökkiessä tablettiensa ja läppäreidensä kimpussa; ukot tietty mukavasti soffalla röhnöttäen ja Mummo roikkuen kovalla tuolilla lasipöydän äärellä voimatta siirrellä  kiinnijuntattuja tekokukka-asetelmapurkkeja niin sitten mihinkään ergonomisempaan suuntaan, tulla pöllähti sisään kaveri mukanaan erityinen tieto: ”El SOL ”!!!

Kaikki koneet paukkasivat oitis kiinni, yksi ukko kohti Martianezin merivesialtaita vaimokultansa hätäisesti ja vastaansanomattomasti patistamana, Mummo pinkoo kärppänä  viisi kerrosta rappusia läppäri kainalossa piuhat perässä roikkuen ylös välittämään ilouutisen  Ken Folletin ”Taivaan pilareita” lukemassa, lue tylsistyneessä puolikoomassa, mitä ei suinkaan Folletin aiheuttamaksi tilaksi ole luettava,  olevalle Vaarille, joka ripeästi hetimiten kiskomaan housuja  kinttuihinsa ynnä  solmimaan oransseja  lenkkarinnauhojaan , kolmannen ukon puolestaan  yhytimme shortseissaan  vastaantulevana omalta lenkiltään.

Jippii: sillä Playa Jardinin rannan kaupunginpuoleiseen päähän ennättäydyimme, ehdimme riisua fliissit ja topat ja jo haaveilla Freddinon rommirusinoista ja muista herkkujäätelöistä  Charcon puiston penkillä istuen lusikoitaviksi. Totuuden nimissä pääsimme tältä tunnin pikataipaleelta kuitenkin kuivina kämpille,  tietty ilman jädeherkkuja, mutta not bad…

Elikkä tasan tarkkaan ja erittäin kliseisesti, tosi on, että pieniä ovat silakat suolakaloiksi ja pieniä ovat näin pitkään jatkuneilla sadekeleillä hullun turistin/talvehtijan ilot, mutta myös:  jotta tällä turneella pienetkin paisteet ratkaisevat ja nopeat konkreettisesti nokkivat hitaat!

Vilisteleviä viikonhäntiä:

  

Hellurei & hellät tunteet....

ovat olleet pinnassa. Uudenvuodenlupauksia emme kuunaan ole viljelleet, nytkin raketteja parvekkeella ihaillessa, esitettiin hiljaa kaino toivomus ja idea pysytellä alkanut vuosi hengissä,

siis livenä. No, osoittautuipa haastelliseksi, mutta niukasti on silti onnistuttu ja aikasen  kiltisti pysytelty  ns. siisteissä sisätiloissa, popsittu rohtoja tiukasti suuntana voinnin tokeneminen,

fiilis mallia:

Elikkä joskus nyt vaan kerrassaan käy niin, että kun lakkaa sujumasta, alkaa tökkiä totaalisen kaikki eikä onnistu niin mikään. Tämä siitä huolimatta, kuinka paljon olisitkin elämässäsi  reissunpäällä rähjääntynyt. Vimoisin riesa oli lauantainen sähköjen pimahtaminen, mikä tarkemmin sähkötaulua syynätessä osoittautui johtuman lämminvesivaraajan ”termon”  päälläolosta. Sähköt pelaavat, suihkuun ei asiaa, seikka joka on meille molemmille aina ollut elintärkeä tapa aloittaa aamu.. Merde!  Tämä tietysti lauantaiehtoona, kuinkas muuten.  No, välittäjän hälyttämänä siunattu jokapaikan- Heidi tuli tänään aamutuimaan selvittelemään tilannetta, josko tästä vielä hotellimajoitukseenkin ennättäydymme?? Asentaja, joka on parhaillaan Santa Ursulassa lupasi tulla kyllä ennen klo 15.00, katsotaan…

 

Mutta mutta, jottei vallan natinaksi äidy: juuri nyt on nostokurki purkamassa ”Circusta” elikkä tivolia, jonka lähtöä kävimme jo viikko sitten turistiofficessa peräämässä ja tuosta kakofoniasta ollaan pääsemässä eroon, - ainakin karnevaaleihin saakka!! Joka ainokainen ilta on soinut 

Besame Mucho useampaan kertaan ja sitten unen läpi kuulunut karjaisut:”Baila – baila”.

Jep; vaikka lattarimuusikin ja bailaamisen päällekin jotain väitän ymmärtäväni, niin en tässä elämänvaiheessa puolenyön pintaan jaksa innostua ja vetreytyä…

 

Besame Muchon nimiin kyllä vannon ja niin tekee jokainen onnekas, joka kuten itse, on ollut tilaisuudessa livenä kuulla Omara Portuondon  ja Buena Vista Social Clubin poikien esittämänä kyseinen biisi ilman mikrofonia. Sali oli hiirenhiljaa ja me katsojat  Savoyssa nousimme seisten kiittämään tuosta toisesta encoresta. Kyllä vaan, olin tuolloin valmis suutelemaan koko maailmaa ja oli satavarmaa, että Portuondo tiesi mistä lauloi kertoessaan la ultima vezistä eli viimeisestä vaihdetusta  suudelmasta. Elämää suurempaa!

 

Tästä siis "haikeat" & helpottuneet jäähyväiset – toivottavasti – tivolille ja buen viajet niin pitkälle kuin ikinä. Me puolestamme yritämme sinnikkäästi saada loppuajaksi asiat rullaamaan ja ryhdytyksi  mukavien kokemusten hankintaan, tosin alkanut viikko sujuu vielä hankkiessa maata jalkojen alle loppupillereitä popsiessa ja sateenripsauksia väistellessä, sitten vaan ylös, ulos ja aurinkoon.

Tästä toiveeksi, sillä sateenkaaren päässähän on, - parempaa:

 

"Vähän aikaa kestää vaikka aidan vitsaksena" tapasi Mummini tiukoissa mutkissa todeta, joten

huumormielellä: