tiistai 30. syyskuuta 2014

"Arvot ovat ihmisen toiminnan perusta" - ex Libris...


"Arvot ovat ihmisen toiminnan perusta", Timo Purjo, Tampere University Press, 2014, 134 s.


Arvot ovat ihmisen toiminnan perusta - "Filosofian tohtori Timo Purjo ottaa teoksessaan kantaa arvokeskusteluun sekä kasvatuksellisena että yksilöllisenä ja yhteiskunnallisena kysymyksenä. Työpaikoilla, muissa yhteisöissä ja yhteiskunnan eri tasoilla käydään loputonta arvokeskustelua, mutta harvat kysyvät,
mitä arvot todella ovat. Kirjan tarkoitus on avata näkymä arvojen maailmaan uudella ja omintakeisella tavalla. - Kirja on yleistajuinen, vaikka se on tehty tieteellisen käytännön edellyttämällä tarkkuudella. Tästä syystä kirja soveltuu yleiseksi esitykseksi arvojen olemuksesta ja todellistumisen tavoista. - Kirja soveltuu erityisen hyvin kaikille, jotka ovat yksityisesti tai ammatillisesti kiinnostuneita ihmisen kasvusta kohti vastuullista ihmisyyttä ja sen mahdollistamaa arvokasta ja merkityksellistä elämää." (Takakansi)

Elämmekö parhaillaan suuren arvotyhjiön aikaa? Missä ovat sellaiset absoluuttiset arvot kuin: hyvyys, totuus, oikeudenmukaisuus, kauneus, rakkaus ja pyhyys? Ovatko ne saaneet kokonaan väistyä itsekkyyden, ahneuden, materialismin, individualismin ja markkinavoimien kaikenkattavuuden tieltä? Kaikkia meitä jälkimmäiset eivät miellytä emmekä niitä halua omaksua.  Mistä löytää ne omakseen tuntemat arvot, joiden varaan rakentaa elämänkatsomuksensa ja -kulkunsa? Näitä tulee pähkittyä...  Ja todetuksi, että omat arvoni ovat a) pysyneet koko lailla muuttumattomina matkan varrella ja b) perustuvat valtaosin noihin ensinmainittuihin, antiikkisiin. Seikka joka - harmillista kyllä - aiheuttaa päänvaivaa ja omat kommervenkkinsä jälkimmäisten vallitsemassa maailmassa toimiessa.

Purjo esittää tässä varteenotettavia käsityksiä ja osittaisia, vaan ei valmiiksipureskeltuja  vastauksia noihin kiperiin kysymyksiin. Kirja pohjautuu pitkälti sellaisiin ajattelijoihin kuin:
Lauri Rauhala, Viktor Frankl, Emmanuel Levinas ja Simon Weil. Erityisesti Frankl'n
perustama logoterapia on mielenkiintoinen. "Viktor E. Frankl'n mukaan ihmisessä on autenttista ja aitoa hänen henkisyyteensä kuuluva tarpeensa elää elämää, joka on mahdollisimman tarkoituksellista. Frankl'n tarkoituskeskeisyyden teorian mukaan ihmisen tahto löytää tarkoitus elämälleen on hänen primäärinen elämänvoimansa ja henkisen energiansa lähde.
 Se sisältää myös ajatuksen vapaudesta, siitä, että jos et voi olosuhteille mitään, on sinulla aina vapaus valita kuinka suhtaudut tilanteeseen. Lohdullista ja toimivaa...


"Ihmisen on on täysin vapaa vastaamaan haluamallaan tavalla niihin kysymyksiin, joita elämä häneltä kysyy. Ihminen on kuitenkin vastuussa siitä, että hän antaa "oikean vastauksen" kuhunkin kysymykseen. Oikealla vastauksella Frankl tarkoittaa nimenomaan vastausta, jossa ihminen vastaa tarkoituksen-mukaisesti, jossa ihminen on löytänyt kyseisen tilanteen todellisen tarkoituksen."

Ajatuksia herättävä ja kiintoisa, kasvatuksellisia merkityksiä avaava teos kaikille arvojaan pohdiskeleville, niitä päivittäville, kasvattajille ja meille ihmisille ihmisten joukossa!

Se paasauksesta; ei tämän lyyrisemmin rakkaudesta:





Vastailemisiin:


sunnuntai 28. syyskuuta 2014

"Kurganin varjot" - ex Libris...

"Kurganin varjot", Risto Isomäki, Tammi, 2014, 347 s.

"Meribiologi Irina Tšerkassova on miehensä Alexin kanssa arkeologisilla kaivauksilla Rostovin lähistöllä. Alex tutkii muinaisia mahtavia hautakumpuja, kurganeja, ja on vakuuttunut siitä, että alueella on vielä koskematon hauta. Pian Irina saa kuitenkin hätäviestin kollegaltaan Jurilta: "Callaon maalari on tullut kylään." Mustallamerellä on tapahtumassa äärimmäinen ja nopea ekologinen muutos, vaikka tieteellisten laskelmien mukaan sellainen ei voisi olla mahdollista. Pahimmassa tapauksessa miljoonat ihmiset ovat välittömässä hengenvaarassa. Mikä sen on käynnistänyt - ja miten sen voisi estää?" (Takakansi)

Risto Isomäki  on merkittävä kirjailija jo sikälikin, että hänen tuotantonsa käsittelee mahdollisia maapalloomme kohdistuvia ekologisia uhkia, niiden ennakoimista  ja hidastamis- tai  estämismahdollisuuksia. Kaikki tämä perustuen vankkaan pohjatyöhön ja tapahtuu asiallisen kiihkottomasti ilman kauhunlietsontaa. Pisteet siitä.
Tulevaisuustutkimus tuloksinensa  tuntuu jotenkin yhteiskunnassamme olevan yhdessä sovittu tabu, vaiettua tietoisuutta... Varautuminen ja visionti puolestaan ovat vahvuutta ja viisautta!

Kirja alkaa 1680-luvulta Bosborinsalmelta ja välinäytöksessä Wienissä poiketaan 1683 sekä Cassisissa 1726. Jahka sai langat kootuksi käsiinsä ja näiden historiapoikkeamien yhteys kerrontaan nivoutui ja aukeni, osoittautui kirja mainioksi kombinaatioksi historiaa ja tulevaisuutta. Valotetuksi tuli myös Cavalli-Sforzan teoria Suomen väestöpohjasta, genettisestä perimästä ja kielen muodostumisesta. Kerrassaan intressantti osio!

Se mikä auttamatta ontui on henkilökuvaus, joka jää ohueksi. Seikka, jolla teeman ja sen vahvan kerronnan huomioonottaen ei olisi niinkään suurta painoarvoa, jos ei se korostuisi esim. kun Irina Constantan satamassa Mixoparthenosilla pidettävien juhlien yhteydessä alkaa kiivaaseen tahtiin kumota kuppia ja päätyy hauskuuspäissään laivanomistaja Mithenin punkkaan, - irrelevantti istutus muutoin asiapitoiseen ja itsessään riittävään tekstiin. Kaikkinensa  kiehtovaa ja tanakkaa jälkeä Isomäeltä, - jälleen kerran!!

Nyt Kurganin varjoista komean syyspäivän poluille, ruskanihailuun &
auringonvaloon:



perjantai 26. syyskuuta 2014

"Värittömän miehen vaellusvuodet" - ex Libris...

"Värittömän miehen vaellusvuodet", Haruki Murakami, Tammen Keltainen kirjasto,
 330 s. suomentanut Raisa Porrasmaa.

Raisa Porrasmaa on japanologi, tietokirjailija ja suomentaja, joka on asunut viime vuodet Japanissa. Hänen käännöksensä on ensimmäinen Haruki Murakamin teos, joka on suomennettu suoraan alkuperäiskielestä japanista. (Takalievelehti)
Tyylikäs päällys: Jussi Kaakkinen!

Värittömän miehen vaellusvuodet"Tsukuru Tazaki kuuluu viiden nuoren tiiviiseen porukkaan.
Kaksi tyttöä ja kolme poikaa ovat luvanneet pysyä parhaina ystävinä ikuisesti. Mutta kun Tsukuru eräänä päivänä yrittää soittaa ystävilleen, yksikään heistä ei halua puhua hänen kanssaan. Käy selväksi, että Tsukuru on noin vain suljettu porukasta. Siitä lähtien selittämätön hylkääminen varjostaa Tsukurun koko elämää. Hänestä tulee oman elämänsä sivustakatsoja, väritön mies. Vuosia myöhemmin Tsukuru tapaa neuvokkaan Saran ja rakastuu. Sara kuitenkin vaistoaa,
että menneisyys painaa Tsukurun mieltä edelleen, eikä halua ryhtyä suhteeseen ennen kuin Tsukuru on selvittänyt,
mitä ystävysten kesken oikein tapahtui. Saran avulla Tsukuru kerää rohkeutensa ja lähtee matkalle menneisyytensä hämärimpiin kerroksiin. Arvoitusta selvittäessään Tsukuru päätyy myös Suomeen, jonne yksi ystävistä on muuttanut." (Etulievelhti)

1Q84 järkäleiden jälkeen  tämä vaellusvuodet oli käteen sopivampi teos, mutta paineen alla luettavaksi avattava,
sillä Murakamin suhteen kirjallinen kynnys edellisten myötä tuli nostetuksi korkealle,
niin taidokkaita ne olivat. Murakami kirjoittaa tässä kelpo tarinan käsitellen yksilölle tärkeitä kysymyksiä: vapautta ja sen tavoittelua, vapaata tahtoa ja totaalisen hylkäämisen kohteeksi äkisti ja selityksittä joutumista. Jokainen lienee vapauskysymyksiä elämänsä varrella eri perspektiiveistä  pohdiskellut ja jokainen, joka on joutunut ystäviensä tai perheensä odottamatta ja selityksittä hylkäämäksi, kokee lukiessaan tuttuuden tunteita ja sielunkumppanuutta... 

Murakami on ansiokas tunnetilojen kuvaaja; hylkäämisestä: kuin olisi tullut laivasta  sysätyksi piemeässä yössä hyiseen veteen  ja katsonut kuinka laivan valot himmenevät horisonttiin. Niinpä... Karrikoiden: loikka saagasta sadunkerrontaan ei missään nimessä  mielestäni anna aihetta kutsua tätä teosta välityöksi, suoranaisesta rimanalituksesta tai flopista nyt puhumattakaan.
Sen sijaan on varsin  mielenkiintoista nähdä, mikä on Murakamin seuraava tuotos!




"Ihmisen sydän on kuin yölintu. Se odottaa hiljaa jotakin ja hetken kuluttua lehahtaa suoraan minne pitääkin."

Siispä lehahdellaan:


torstai 25. syyskuuta 2014

Koiruuksia & Konnoja...

Perhekunnan nuppiluku ml. kuonot ja kirsut on saavuttanut kunnioitettavan täyden tusinan määrän. Uutta pientä veitikkaa ja vilistelijää kävimme katsastamassa: voi niitä naskalinteräviä pikkuhampuleita, pennuntuoksua ja hentojen viiksikarvojen kutitusta kaulalla...
Rotukaverinsa jo elegantisti harmaantunut arvon  herra R. on vielä tämän syksyn sinnikkäästi kahlannut noutotöissä kaislikoissa ja ruovikoissa, mutta saanee hissuksiin  siirtyä ansaitulle vähintäinkin osa-aikaiselle eläkkeelle. Oivaa jahtikaveriainesta tämä terhakka tulokas!

Kuopuksella oli leivinuuni lämpimänä ja sieltä pullahteli herkkua toisensa perään: oikeata, aitoa  ruisreikäleipää, jota oitis maisteltiin voin kera, herkullista syyspataa, jota syödessä ei veistä tai hampaita tarvinnut suussasulavaan  lihaan käyttää ja vielä komiaksi huipennokseksi jälkkärikahville omenapiirasta. Nam, nam ja nam.

Lähtöhalauksia rutisteltaessa pelmahtivat paikalle mökiltään Kuopuksen appivanhemmat ja niinpä ihasteltuamme monisatapäisen hanhilautan ylilentoa pakkasimme autoon eväiksi kainalossa tiivisti jo köllöttävän ruisleivän lisäksi laatikollisen taatusti puhdasta, vastapoimittua puolukkaa; molemmista suurkiitoksemme! Juniorimurmelikolmikko puolestaan oli täydessä vedossa & vauhdissa  turbovaihteella esittäen meille koko repertuaarinsa itsensä jopa hienoisesti ylittäen, joten :


Me Wanhat Konnot tapasimme toisemme eilispäivänä - ihan liian pitkästä aikaa - lounaan merkeissä kreikkalaisittan Pikku Santorinissa . Tilasimme itsekukin  eri annokset sekä alkupaloja että pääruokaa ja totesimme yksituumaisesti asiaa tiedusteltaessa, jotta kreikkalainen kokki saa mielihyvin jatkaa lietensä ääressä. Palvelu oli kauttaaltaan ystävällistä, joten ei ihme, että asiakkaita riitti.

Kuin mennyt kesä täynnä lämpöä ja valoa on myös  vuosikymmenten vierinnän hyrskyt ja tyrskyt kestänyt  ystävyys...



Siitä pidämme lujasti  kiinni!
Sateenropinassa:

perjantai 19. syyskuuta 2014

"Isänsä poika / Sønnen" - ex Libris...

"Isänsä poika", Jo Nesbø, Jonny Kniga, 2014, 527 s., suomentanut Outi Menna.


Image for Isänsä poika from akateeminen.com"Murhamies ja heroinisti. On istunut korkeimman turvaluokituksen vankilassa viimeiset 12 vuotta. Vasta 30-vuotias. Vapauttaa muut synneistään, tunnustaa muiden rikokset ja kärsii heidän puolestaan.
Eräänä päivänä hän saa kuulla jotain, mikä muuttaa hänen koko elämänsä. Hänen on noustava jaloilleen ja rangaistava syyllisiä. Yksikään, joka on vahingoittanut väärää ihmistä, ei ole turvassa. On koittanut tuomiopäivä ja tuomion langettaa Sonny Lofthus, isänsä poika. Armon voivat saada vain ne, joilla ei ole mitään. Kukaan ei voi paeta, ei myöskään Sonny, sillä häntä jahtaavat niin poliisit kuin rikolliset." (Takakansi)

Tämä ei ole Harry Hole sarjaa, vaan puikoissa häärivät ylikonstaapeli,
ex-peliriippuvainen Simon Kefas uunituoreena  asiaparinaan huumepuolelta henkirikoksiin siirtynyt Kari Adel. Rikollispyramidin huipulla lankoja pitelee "Kaksonen",
tuo kaikista kimuranteista  kiemuroista perillä oleva  lihavuori. Henkilökaarti on sen verran runsas, että tarvitaan Nesbøn kaltaista taituria sekä pitämään se elävänä ja yksilöinä kiehtovana että onnistumaan kuljettamaan porukka kompuroimatta juoheasti läpi monipolvisen ja  reipasrytmisen tapahtumaketjun, ilman pienintä pelkoa ajatumisesta silkaksi suloiseksi  sekasotkuksi. 

Paha - hyvä akselilla luodataan ihmismieltä tarkalla psykologisella silmällä  yksiviivaisuutta ja osoittelemista tiukasti välttäen. Tällöin tappaja ja mätä virkavallan edustajakin koettaessaan toimia ymmärryksensä mukaan oikeudentuntoisesti tai hyvittää tekemisiään keräävät huomaamati myötätuntopisteitä. Kirjailija välttää mustavalkoisuuden karikot ja altistaa näin lukijansa tervetulleelle moraalis-eettiselle pohdiskelulle.

Nesbø tekee hattutemppunsa taas; kirjan aikaansaama lukutunne on miellyttävä. Ikäänkuin olisi viettänyt harmonisen  kotvasen vanhan, hyvän ja luotettavan kaverin seurassa pakotteettomasti rupatellen, tarkkaavaisesti kuunnellen ja innostavasti aatoksia vaihtaen...
Kahdella sanalla: tuhtia tavaraa!

 Juonikasta viikonvaihdetta:


tiistai 16. syyskuuta 2014

Syysmarkkinoilla...

Lauantaisia perinteisiä syysmarkkinoita suosi soma keli. Tavoitteena lähinnä oli, kuten taanna vuonna yhyttää paperituotteita kaupitteleva helppo-Heikki, jolta ostaa päräytimme ison kassillisen lehtiöitä, piirustuskirjoja, tarra-arkkeja ja kyniä, koko setti huimaan 10,- hintaan.
Tästä pussukasta riitti iloa, riemua ja ajankulua Juniorimurmeleille vajaaksi vuodeksi.

Kyseinen kauppamies kuitenkin loisti poissaolollaan, joten kiertelimme kojut, joiden tarjonta kasautui karkkeihin ja lakumetreihin, paistettuihin muikkuihin, tunkkaisenvärisiin rätteihin, kaikensorttiseen krääsään ja  nukenvaatteisiin, joita meille varsin  innokkaasti tuputettiin. Ilmoitimme iloisesti  emme ihan vielä olevamme uudelleen kyseisessä nukke- ja pehmonalle kainalossa tilanteessa ja nautimme lompsotellen  kuulaasta kelistä & hilpeästä tunnelmasta:


Tässä mukana menossa maanmainio UMO:



Pari helmeä eli herkkua tuli poimittua mukaan: Pajuniemeltä mukaan valikoitui houkutteleva pitkontapainen pullataikinaan  leivottua wanhanajan kaalipiirasta, sellaista nostalgiaa herättävää, jollaista Isäni tapasi peltitolkulla valmistaa ja iloksemme meille aina mukaan laittaa sekä näin kruunupäiden jo Vaarin silmissä hedelmäpelin lailla pyöriessä hoikka pikkupötkö hirvimakkaraa. Toisekseen tuli äkkipysähdys Fudge Love:n edessä. Makoiset maistajaiset, joten liha kun on tunnetusti heikko, mukaan sievään englanninlippusydämellä koristettuun pahviaskiin lähtivät pötköt rommirusinaa & suklaata.


Ei nyt ihan Napapiirin tuolla puolen pyörähdetty, mutta oitis kotiinpalattua töräytettyjen kaalipiirakkapressojen ja iltasella lukiessa popsitun kokonaisen  suklaafudgetangon,
silkkaa voita & kermaa eli ei niin mitenkään mitätön juttu tällaiselta Mummonruipelolta, jälkimainingeissa päivästä  kaikkinensa jäi varsin täyteläisen makea fiilis...



Nyt kipinkapin  tossua toisen eteen ja luontopoluille, joten  aurinkoista päivänkulkua!
Rillumarei:


maanantai 15. syyskuuta 2014

"Silkkiäistoukka / The Silkworm" - ex Libris...

"Silkkiäistoukka", Robert Galbraith,  Otava, 2014, 459 s., suomentanut Ilkka Rekiaro.

Silkkiäistoukka - Salanimi Rorbert Galbraith kätkee sisäänsä mainion velhopoika
Harry Potterin luojan ja äidin J.K. Rowlingin, kirjailijan, joka ei enempiä esittelyjä kaipaa. Silkkiäistoukka on seitsenosaiseksi suunnitellun Cormoran Strike-sarja toinen osa. Ensimmäinen: Käen kutsu / The Cockoo's Calling ilmestyi 2013 saaden innostuneen vastaanoton.

"Kun lontoolainen kirjailija Owen Quine katoaa, vaimo kutsuu paikalle yksityisetsivä Cormoran Striken. Tutkimuksissa käy pian selväksi, että miehen katoamiseen liittyy paljon enemmän kuin vaimo luulee.
Kirjailija on juuri saanut valmiiksi romaanin, jossa hän maalaa ilkeän muotokuvan lähes kaikista tuntemistaan ihmisistä. Kirjan julkaiseminen tuhoaisi monen elämän. Kun Quine löytyy raa'asti murhattuna, Strikella on edessään kilpajuoksu aikaa vastaan. Kuka on tämä murhaaja, jonka kaltaista Strike ei ole koskaan ennen kohdannut?" (Takakansi)

Juonenkulkuun ja sen mutkiin, jotka vievät meidät Lontoon kaduille, kujille ja hämyisänviihtyisiin  pubeihin ynnä kirjailijoiden ja kustantajien verenhimoiseen maailmaan, en tässä tuon enemmälti eksy. Teoksen vahvuus on ilman muuta rikaskielisessä kerronnassa ja kuvauksissa. Tässä ei ole yrittämällä yritetty väkisin vääntää rosoa ja rouheutta sankarin pintaan ja ehkä juurikin siksi Cormoran "Corm"  Strikestä muotoutuu omanlaisensa mainio pakkaus:  jämäkkä, sopivasti himpun pehmolelumomainen sympaattinen persoonatyyppi superdekkarien komiaan kööriin.

Henkilöpiirto on kautta linjan ilahduttavaa ja  pätevää: Striken vielä alkutaipaleella oleva,
joskin ambitioita omaava aisapari Robin jää vielä esimiehensä varjoon keskentekoisemmaksi,
mutta ilmeisen  kehittelykelpoiseksi osin kirjoittamattomaksi lehdeksi, mikä näin sarjan kakkososan vasta ollessa kyseessa lie kirjailijan tarkoituksellisuutta.  Strikerin entinen kihlattu  "kaunis, älykäs, räiskyvä ja häiriintynyt"  Charlotte on yläluokkaista antia henkilögalleriaan,
pikantti pointti ja väriläiskä. Striken hyvän ystävän Dave Polworthin, monien nasevien teorioiden miehen mukaan tälläiset "seinähullut" ladyt usein piilotajuisesti etsivät "kärryhevosen verta." Leonora Quine, kirjailijan vaimo ja sittemmin siis leski on hienosäikeisesti ja samalla herkullisen hersyvästi kuvattu liki letarginen, mutta sinnikäs persoona!

Parit ällökitkään, kun ne  eivät ole itsetarkoitus, eivät tällä kertaa lukukokemuksen laatua hetkauta: Quine kun tarjoillaan kroppana siististi seitsemin lautasin ja aterimin  ympärilleen katetun pöydän päältä maata retkottavana, haponsyömänä ja suolistettuna possunpaistiversiona tahi tietoisku, jotta  silkin saamiseksi silkkisperhosen toukat keitetään elävältä, etteivät ne  vaurioita kotelokoppaansa kaivautuessaan siitä esiin...

Kun ykkösluokan kirjailija kirjoittaa kirjailijoista ja kustantajista myös jälki on ykkösluokkaa! Bombyx mori: muheva henkilögalleria ryyditettynä kelpo juonella on

tuuhea teos:

perjantai 12. syyskuuta 2014

Lenny Pickett & UMO...

Postiluukusta tupsahti iloinen yllätys: Savoy teatterilta kanta-asiakaskutsu "The Prescription" - albumin levynjulkaisukonserttiin 11.9.2014 Lenny PickettUMO !!
Edellinen minulle tuiki tuntematon suuruus meni hakuun ja jälkimmäinenkin, vaati pientä päivitystä, elikkä musiikkikritisoinnin jätän suosiolla asiantuntijoille. Saksofonisteista livenä ainoana omalla  kokemuspohjalla oli  David Murray and The Black Saint Quartetin koettu ja nautittu  mainio konsertti:


Edustaen vanhan jazzin kuuntelukaartia tarjolla ollut esitys genrenä oli täysin oman musiikkimieltymysalueen ulkopuolelle ulottuvaa ja kurottuvaa; juuri siksi erityisen innostava ja odotuksentäyteinen! Kun valojen sammuttua ja salin hiljennyttyä "Busted Again" kapellimestari
Rich Shemarian johdolla räjähtäen tärähti käyntiin, oli tunne tyrmäävä: kirjaimellisesti tukka pystyssä vaan ei toki takussa, silmät selälleen rävähtäneinä ja korvalehdet ääniaaltojen vyöryssä ainoana aatoksena, jotta jos väliaikaan asti... Vaan kuinkas sitten kävikään: esitys kiehtovan salakavalasti juoni mukaansa ja raottui tällaiselle noviisillekin "A Sad State of Affairsin" myötä. Pickettin päästyä vaimolleen omistamaansa "Kathyyn" olin myyty ja ajattelin Kathyn olevan todella onnekas nainen.

UMO soitti eikä meinannut, soittamisen ilo ja into olivat aistittavissa yli rampin. Pasunistit
Kasperi Saarikoski etunenässä poistivat soittimesta ensimmäiseksi verkkokalvolle värähtävän mielikuvan enkeleistä yksivakaasti törähtävine tuomiopasuunoinen ja todeksitulkitsivat koko sen variaation ja skaalan, mihin kaikkeen pasuunalla parhaimmillaan voi yltää. Kirmo Lintinen ja piano = silkkaa  kuuntelun riemua. Ja ne rummut, ne rummut: Markus Ketola ei itseään eikä kykyjensä näyttämistä säästellyt.

Toisen jakson avasi "Big Band Borneo Eddie" tässä kuitenkin  nimellä "Big Wiggle":



Mies ja instrumentti  sulautuivat yhdeksi ja ainoaksi virtuoosimaisesti iloittelevaksi kokonaisuudeksi, joka vilisi vatsanpohjassa vallaten sielun & sydämen sopukat!

Bravo:

torstai 11. syyskuuta 2014

"Kaikki oikein" - ex Libris...

"Kaikki oikein", Anna-leena Härkönen, Otava, 2014, 317 s.


Monitoiminainen Anna-Leena Härkönen avasi kirjailijanuransa 30-vuotta sitten romaanillaan "Häräntappoase", joka sai myös J.H. Erkon palkinnon 1984 parhaana esikoisteoksena. Tässä uutukaisessa, koko kansan  "Lottokirjassa" perätään sitä, että  kun kaikki nummeroiset ovat oikein rivilöissä, onko tuolloin nuttu nurin vai onni oikein?

Pikkunäppärää ja reipasta, ajottaisiin oivalluksiin yltävää  ja huumoripilkahduksin väritettyä stooria lottovoittamisen ihanuudesta & hurskaasta kurjuudesta parisuhteessaan jo valmiiksi kippuroivien Eevin ja Karin silmin. Ongelmat eskaloituvat kurjuudesta kingiksi tilanteessa poksahdellen ja pirskahdellen kuin aito samppanja heidän uutuuttaan kimaltelevissa  kristallilaseissaan.

 Palvelutaloihin reservoidut vanhukset, joita Eevi käy restauroimassa, Helvi etunenässä kuittauksine uteluun: "Miten sääki oot ton ikäseksi jaksanut elää" -  "Ei täältä lähdetä ku bingohallista" ja tokaisuine: "Rankkaahan tämä touhu välillä on, mutta sotien välissä soi hanuri!" ovat herkullisia. Vaikkei "Kaikki oiken" mielestäni ole parasta Härköstä, kyllä hän  ammattilaisena hanskaa ja klaaraa sekä itse dialogipainotteisen kerronnan että tarinaan luomansa henkilöt.

Pienet lukukokemusta hiertävät naiiviuden pisarat saapi niin  halutessaan lukea oman jo kertyneen ikäperspektiiviin piikkiin kuin myös sen faktan, jotta ikiomat lottovoittoni ovat lihaa ja verta olevia, kaksilla jaloin käveleviä malleja...

Ja se hanuri, se pysyköön hipihiljaa:


tiistai 9. syyskuuta 2014

Terkka tuputti torppausta...



tälle tytölle: on koittanut taas se aika vuodesta, jolloin on ryhdyttävä pinnimään habituksen huoltoon kohdistuvasti 110-metrin aitoja suoriakseen itsensä puhtain paperein talven reissuun.
Pari niistä olen ehtinyt jo ansiokkaasti hoidella, kunnes vuoroon tuli terkalla otettavat labrakokeet sisältävän vuosikontrollin vuoro.

Hienoisen 27-minuuttisen puuduttavan puhelinajanjonotuksen uuvuttamana ja sen  uhallakin läheistyin arvoisaa ajanvarausta autuaan naiivisti  läpihuutojuttumaisena tilanteena ihan vilpittömästi bona fide-hengessä vain kuullakseni "omalääkärini" (neljäs yhdeksässä vuodessa) jääneen, kuten vuosi sitten jo ounasteli ja uhkasikin - tuosta revohkasta - vähintäinkin ansaitulle eläkkeelle.

Terkantäti  lausahti lupaavasti: "Hetkonen, katson tietojanne", kun kerroin haluavani ajan toiselta suomalaiselta tohtoorilta. Tämä ei suinkaan rasistina  vaan syystä, että diagnoosiosio on sen verran kompleksinen, että sen selittäminen kieltä ontuen taitavalle on mission impossible, eikä ulkomaalaistaustainen lääkäri kuulemma  saa  keskustella kanssani englanniksi, kuten kertaalleen olen ehdottanut... Kotvasen päästä täti iloisesti ilmoitti minun olevan "ihan hyvässä kunnossa" (??),  mutta että jos nyt ihan välttämättä haluan ja vaadin, voivansa armollisesti laittaa labralähetteen peräti  kahdesta = 2 (!!) kokeesta, kun normimäärä A-nelosen tulosteena on käsittänyt reippaasti alun toista sivua ??




 


No, en halunnut. Syvä hiljaisuus vallitsi ja matala verenpaine herkesi hetkosessa kelpo lukemiin, kun kiristin korsettini ja paukutin tuimasti luuriin pari pointtia: 1) Kuka ottaa vastuun, jos kontrolloimattomien arvojen vuoksi käy  köpelösti ja 2) onko TODELLA nyt niin, etten veronmaksajana voi edes yhtä ainokaista kertaa vuodessa käyttää terveyskeskuksen palveluja??


Syvä hiljaisuus vaihteeksi toisessa päässä ja jo vainen alkoi Lyyti kirjoittaa. Aika löytyi  suomalaiselle lääkärille, vajaan parin kuukauden päähän, mikä mainiosti riitti ja sopi.
Lienee sanomatikin selvää, että kun samalla jonottamiselle yhdistin Vaarille, pääsi hän valmiiseen pöytään ja asiat sujuivat ilmiömäisen luontevasti ja sulavavasti  ilman minkäänsorttista vääntöä. Hyvät päivänjatkot sitten vaan.


Priorisointi sinänsä sekä työ- että siviilielämässä on viisaasti käytettynä erinomainen lähtökohta toiminnalle ja ratkaisuille, mutta tässä ei nyt nähdä metsää puilta eikä voida ratsastaa edes kustannustehokkuudella vaan römähdetään rähmälleen suoraan pöheikköön. Mitään ei säästetä vuosikontrollin eväämisellä, jolloin sen sijaan että poikkeava arvo todettaisiin ja reseptitse lääkittäisiin kuntoon, törmätään siihen surulliseen tosiseikkaan, jotta yhtäkkiä ja hallitsemattomasti päräytetään lanssilla erikoissairaanhoitoon ja jatkoon kotisairaalaan.


Ja mietittäväksi jäi:  kuinka moni ikuri olisi moisesta kohtelusta  urvahtaneena nieleskellen todennut:"Antaa olla - anteeksi että vaivasin"  ja sitten ajatunut tuohon kierteeseen!! Lähentelee rikosluontoista heitteillejätönomaista tilannetta, mutta koettelemuksesta huolimati Mummon ja Vaarin aitominen urheasti jatkuu,- yksityispuolella....


Päätään puistelee:

lauantai 6. syyskuuta 2014

"Joka tähtiä tähystää" - ex Libris...

"Joka tähtiä tähystää", Markku Envall, WSOY, 2014, 86 s.
Large
Tämä on ansioituneen, palkitun ja tuotteliaan  Envallin yhdeksäs aforismikokoelma, joka jakautuu kymmenen eri otsikon alle.
Sanansäilä välähtelee ja ajatus leikkaa partaveitsen terävästi,
kerrassaan riemastuttavasti! Sanat pyörivät ja pomppivat kuin lottopallot sattumanvaraisesti härvelissään, mutta toisin kuin nuo arvaamattomat pallot kouruunsa,  Envallilta ne putkahtavat puhtaalle paperille oivaltavaan, iloittelevaan ja piiruntarkkaan järjestykseen. "Virkkeitä, jotka täytyy lukea useaan kertaan niiden kirkkauden takia." (Takakansi)

Muutama herkkupala:
- Itsepetoksen tempus on futuuri.
- Vallan muuri on pelon tiilistä rakennettu.
- Järjestäytyneelle rikollisuudelle virkavallan tulo merkitsee järjestyshäiriötä.
- Että lapsi kapinoi arvojani vastaan, todistaa hänen muistavan ne.
- Stoalainen on kuin veneestä pudonnut, joka päättää itse, onko vesi märkää vai ei.

Herkullinen, hyvän mielen pieni suuri kirja. Kelpo seuralainen  näin viikonlopun viettoon ja  vissisti vihoviimeisten kesäpäivien jo muutoinkin nauruun siristämille silmille. Aikana, jolloin Hawkien järeän  kumun  lisäksi kaikeksi onneksi jälleen normaalisti myös satojen yksilöiden kokoiset hanhiparvet ovat majestettisesti kalkattaen liitäneet ylitsemme kohti etelää...

Pitemmittä retosteluitta lainaus 2005 julkaistusta teoksesta: "Ja Job antaa anteeksi": Se mikä ratkaisee on lause. Koska se on rakennelma, se armotta paljastaa, onko se tunarin vai taiturin tekoa."

Eipä jää arvailunvaraa:

torstai 4. syyskuuta 2014

"100 Merkittävää suomalaista tietokirjaa" - ex Libris...

"100 merkittävää suomalaista tietokirjaa ABCkiriasta Mustaan orkideaan", Joel Kuortti - Jukka-Pekka Pietiäinen, Paasilinna, 2014, 190 s.


"Joel Kuortti ja Jukka-Pekka Pietiäinen heittäytyivät tähän haasteeseen. He halusivat ottaa listansa pohjaksi kaikki tietokirjallisuuden lajityypit: tietosanakirjat ja muut hakuteokset, tutkimukset, oppaat ja oppimateriaalit, lasten ja nuorten tietokirjat, pamfletit, historiikit, luontokirjat ja niin edelleen. Pitkien pohdintojen jälkeen syntyi teos 100 merkittävää suomalaista tietokirjaa, joka osoittaa, kuinka hienoja tietokirjoja Suomessa on vuosisatojen aikana ilmestynyt.

Kirjat esitellään osana omaa aikaansa, joten 100 merkittävää suomalaista tietokirjaa on myös katsaus Suomen historiaan.
Listalle pääsyyn on saattanut vaikuttaa kirjan merkitys keskustelunavaajana, se on voinut olla alansa ensimmäinen teos, siitä on saattanut tulla kansainvälinen klassikko, se on saattanut merkittävällä tavalla vaikuttaa suomalaisten arkeen ja elämään. Tämä sadan kirjan luettelo on luonnollisesti subjektiivinen. Kuortti ja Pietiäinen haluavat houkutella lukijat pohtimaan ja keskustelemaan. Löytyykö oman hyllysi merkittävin suomalainen tietokirja tästä teoksesta?" ((Paasilinna)

Kyllä vaan: huushollista löytyvät  ne nyt kuulemma pannaan julistetut, sisustusmuodista poisuljetut pölypesät, kirjahyllyt, jotka  myös paikoillan pysyvät, samoin kuin esim. Rautavaaran "Miten luonto parantaa", Anto Leikolan, Juhani Lokin jaTorsten Stjernbergin "Taiteilijaveljekset von Wright",
Liisa Keltinkangas-Järvisen "Hyvä itsetunto"  ja Esko Valtaojan  "Kotona maailmankaikkeudessa." Keltinkangas-Järvisen ja Valtaojan kirjallinen tuotanto on kaikkinensa kiehtova ja innostava.
Näistä sadasta 21 teosta on tullut luettua, joten monta mukavaa uutta tuttavuutta poiki nyt kyseinen  luvun alla ollut satasen setti.

Tämä tietokirjateos on varsin mielenkiintoinen jo laajan sisällöllisen kavalkadinsa vuoksi,
jonka se tarjoaa luontevasti opusten ikäjärjestyksessä. Jokaisen kirjan kohdalla on lyhyesti esitelty sen kirjoittaja, ytimekkäästi itse teos varustettuna kirjoittajien kommentein ja asianmukaisin lähdeviittein.

Lukukokemukset ja teosten rankkaus ovat varsin subjektiivisia, tilannekohtaisia ja muuttuvia elementtejä pitkässä lukuhistoriassa. Kirjoittajakaksikko toteaakin: "Tämä on ollut mielenkiintoinen löytöretki. Halusimme välttää ryppyotsaiasuutta." Tässä on myös onnistuttu: lukijana koin sekä odottamisen ja yllättymisen että oivaltamisen ja löytämisen iloa!

Tässä numero 2:n terveiset, jotka täten  edelleenlähetän Arkadianmäen suuntaan:
"Michael Wexionius (Gyldenstolpe): "Discursus politicus de prudentia: tum legislatoriâ tum politicâ seu civili, Deo ter opt. maximo benign annuente. Petrus Wald 1642 ja ne kuuluvat näin:
"Hän määrittelee poliittisen prudentian viisaudeksi ja varovaisuudeksi, joka pyrkii toimimaan hyveellisesti valtion ja kansan parhaaksi. Lainsäätäjän ohjenuoraksi hän esittää oikeudenmukaisuuden, hyödyllisyyden, toteuttamiskelpoisuuden, yhdenmukaisuuden jumalallisen ja luonnollisen oikeuden kanssa, selkeyden ja lyhyyden: lait olkoot harvoja mutta sisältäkööt monia asioita."

Ja jatkaa: "Verum prudentia nobis est honestrum, veronum & utilium perspicientia ad hominum salutem directa eli me ymmärrämme viisaudella ihmisten hyväksi käytettyä tietoa siitä, mikä on kunniallista, totta ja hyödyllistä."

Topakoita teesejä:

maanantai 1. syyskuuta 2014

Oculus Rift - uusia ulottuvuuksia...


Tämän postauksen terminologia saattaapi olla tumpeloa, sillä tietokonepelit ja virtuaaliviihde eivät kuulu reviiriini, vaan ne sijoittuvat Vaarin tontille ja ennen kaikkea Amigon vahvalle osaamisalueelle, joista jälkimmäinen virtuoosi järjesti eilen masiinoita, näyttöruutuja, ratteja, polkimia ja ympäriinsä kiemurtelevia  piuha(kilo)metrejä yms. tietoteknisiä vimpotteja & aparaatteja pullottavaan boksiinsa meille mainiosti valmistellun ja ohjatun elämyksen. Kiitos!!

Mutta ensin termeihin: Oculus Rift  &  immersio


Pienen presentaation jälkeen Mummo tanakasti  työtuoliin pönöttämään,  Oculukset silmille ja kuulokkeet korville ja itse demonstraatioon: leppeässä alussa ruokokasvit heiluivat, perhoset iloisesti liihottelivat ja lintuset somasti kaartelievat sinisellä taivaalla vienossa taustamusassa. Sade ropisi kodikkaasti katukiveykseen ja pisarat pompahtelivat ilmaan, kunnes ympärille nousi uhkaavia pilvenpiirtäjiä ja muuta massiivista. Sitten hupsista vaan olinkin tiiliseinäisessä huoneessa pollukoiden ja  kuutioiden kera, joista yhtä pirskatin päällekäyvää potkaisin, kuitenkin onnistuen ainoastaan levittämään roskakorin sisällön pitkinpoikin aiheuttamatta sen suurempaa destruktiota...

Virtuaalisen, tiiliseinäisen huoneen kuutioalan uhkaavasti kutistuessa ja Mummon kipristellessä itseään kirpummaksi, kuului rahoittavasti taustalta: "Eivät tule liian lähelle!" Mutta mutta: sitten singahdettiin suoraan Tellukselta avaruuteen, meteoriittejä, tähtisumua ja muuta päätähuimaavaa kunnes maapallo katosi ja tunsin ypöyksin leijuvani rystyset valkeina tuolin käsinojia puristaen kuin heittoistuimella ulkoavaruudessa, enkä kehotuksista huolimatta pystynyt kurkkimaan alapuolella köllöttelevää maapalloa....

Pieni pätkä vuoristorataa erittäin kauniissa grafiikassa; tässä ylämäen huristelu vielä onnistui riemukkaasti, mutta huipulla sen taitekohdassa oli akrofoobikkona  pakko pyytää nykäisemään piuhat irti. Voi hurja!!

Mummo hintsusti  hoipperehtien huilille ja  vesilasilliselle, Vaarille sama demo ja sitten  perävaunullisen rekan hyttiin hypäten ja puikkoihin matkaan kaupungin halki kohti Autobahnia. Taisi olla rankka etappi, sillä session jälkeen parkatessaan menopeliä, nousi pallilta jokseenkin hikisen pöllähtänyt  kuski... Minäkin ajaa hurruuttelin pienen siivun aamuhämäräisissä, usvaisissa maisemissa läpi tunneleiden, paljon oli ohittelijoita baanalla, mutta oli pakko ilman isoa E:tä ottaa rauhallisemmin, eikös?

Postauksen pituus on suoraan verrannollinen kokemuksen voimaperäisyyteen; kerrassaan tavatonta, tätä ei voi sanoin kuvailla tahi selittää, tämä on koettava itse!
Ajattelemaan, jäsentelemään ja spekuloimaan jään tätä virtuaalitodellisuutta ja sen avaamaa kokonaisvaltaista  mielen ja aistien  huijaamispotentiaalia ja manipulointimahdollisuuksia; sekä pahassa - että myös ja ennen kaikkea, hyvässä....
Varmaa on, että edessä on tälläkin saralla jos millä huikeat tulevaisuudennäkymät.

Tehden jotain uuttaa ensi kertaa elämässään on oivallista taittaa virallisesti allakan mukaiseen syksyyn, suunnitelmiin, niiden toteutukseen & uusiin seikkailuihin!




Pää  pyörällä: