perjantai 23. toukokuuta 2014
"Beatrice ja Vergilius" - ex Libris...
"Beatrice ja Vergilius", Yann Martel, Minerva Kustannus Oy, 2014, 212 s., suomentanut Torsti Lehtinen.
Martelin 2001 julkaistu "Piin elämä" oli menestys: "Se voitti vuoden 2002 Booker-palkinnon, vuoden 2003 exclusive Books Boeke-palkinnon Etelä-Afrikassa sekä Aasian-Tyynenmeren amerikkalaisen kirjallisuuden palkinnon aikuisten fiktio-sarjassa 2001-2003." (Wikipedia") Kirja on julkaistu 40 maassa ja siitä on tehty myös Oscar-palkittu elokuva. Tätä menestystä varjosti se, että "brasilialaiskirjailija Moacyr Scliar piti Martelin kirjan juonta oman novellinsa "Max and the Cats" v:lta 1981 immateriaalioikeuksien loukkauksena." (Wikipedia).
Niin tahi näin; "Piin elämästä" pidin lukukokemuksena paljonkin, joten nyt olivat odotukset korkealla.Totta on, että eläintentäyttäjään toisena teoksen kahdesta päähenkilöstä, molemman nimeltään Henry, en ole koskaan aiemmin törmännyt. Enkä liioin siihen, että aasi & apina - Beatric & Vergilius - nimet, jotka ovat tuttuja totaalisen toisesta genrestä, keskustelevat sivukaupalla syvällisesti päärynän sisimmästä olemuksesta...
Kirjailija Henry oli aikaansaanut "kaksi kirjallista tuotetta, joilla on sama nimi, sama aihe, sama mielenkiinnon kohde, mutta jotka edustivat eri kirjallisuuden lajeja: toinen oli romaani, kun taas toinen tietokirja, essee." Nämä hän päätti julkaista "plarauskirja-formaatissa". "Plarauskirjassa on kaksi sarjaa sivuja, jotka on liitetty kierteiseen kiinnityslankaan taustat vastakkain. Kun plarauskirjaa selailee, sivut alkavat puolivälissä kääntyä näkyviin ylösalaisin." ??
Martel peilaa eläinten tuhoamista holokaustiin kansanmurhana; teos on allegorinen ja monikerroksinen kuin kookas sipuli, kirpeä ja paikoin makea, mutta mehukas. Biodiversiteetin heikkenemisen ehkäisemisen tärkeydestä ei voi olla kuin yhtä ainoaa mieltä, kuin ei myöskään siitä, ettei holokaustin kaltaista ihmiskunnan häpeää olisi koskaan saanut tapahtua. Punaisena lankana kulkee kysymys siitä:" Sitten, kun tämä kaikki on ohi, miten pystymme koskaan kertomaan siitä, mitä meille tapahtui?"
Kevyesti kippuralle lukiessa ajautui; huolimatta siitä, että luettelomainen ja vuoropuheluja viljelevä tyyli istuu luontevasti teoksen positiivisesti korniin luonteeseen. Loppusivujen laatikot kysymyksineen antavat pohdittavaa itsekullekin... Minulle tämän viritelmän symboliikka ja idea eivät luoneet kokonaisuutta, joka olisi vakuuttanut!
Ylösalaisin:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti