"Hekumallinen notkahdus"...

Tämän moneen lähtöön istuvan lausahduksen lukuisten muiden nasevuudennapsahdsten ohella lanseerasi  pysyväiskäyttöömme muinoinen, läheinen työkaverini, räiskyvä personallisuus, verbaalikko ja himolukija, nainen, jolla totisesti oli "munaa". Tokaisu syntyi tämän tuolloin jo
 keski-ikäisen ja kahden koulutytön äitimuorin  piikkareillaan  kapoisessa takahalkioisessa  hameessa sipsutellessa  ja lantiota sensuellisti mieskollegoita härnäten ja elävöittäen, notkauttaessa;  siispä, - iloiset terkut tuonilmaisiin...

Siis saattui omalle kohdalle kuluvalla viikolla, kun  julkkariremppaan liittyvän kaikkien ikkunain vaihdon moderneimmiksi ja laajemmiksi versioiksi ynnä  pitkän ja vaiherikkaan ennakoivan nettisurffailun jälkeen löysin itseni Vaarin lievän pakkokyydityksen jäljiltä suureksi, vaan ei suuremmoiseksi yllätyksekseni ensin tanko- ja nippelipuodista ja heti perään verhokaupasta tyykejä hiplaamasta... Avioliiton alkutaipaleelle hyvin matsannut nuorena rouvana   pesiminen ja kodinsomistelu oli toki mielusta puuhastelua, mutta näin kymmenkunta kertaa omaa kotiaan ja gardiineja  vaihtaneelle, heräsi vain mielestäni relevantti entiselämys ja  taivastelu: "Miten tässä taas ollaan, johan tämä on moneen kertaan tehty ja nähty!" No, hyvä suunnittelu on vähintäinkin puoli toteutusta; laaki & vainaa periaatteella tuli totaalitilaus tehtyä.

"Rentoudu shoppailemalla" ei ole mikään ns. kakunpalanen näin rupeaman verran ostajana kuukausikorvaustakin  menetetystä vapaa-ajasta nauttineelle; vilistäneiden  fiilisten tempo oli näiden taiturinäppäilijöiden luokkaa:

Olen aina virnuillut noiden (surullisen)kuuluisain, seesteisten eläkevuosien kustannuksella, jolloin kuunnellaan kellonraksutusta, odotellaan soittoa tai ovikellonkilahdusta, postintuloa, järjestellään postimerkkejä (löytyy 1 iso ltk.)  postikortteja (5 ltk.) ja albumeihin valokuvia (kaikki liimattu ja nyk. digitaalisessa muodossa = Vaarin tontilla) ja ryhdytään solmia vikertelemään ryijyjä ynnä kutomaan tumppuja (hikisenharmaita nysveröitä) lapsenlapsille... Tässä höhelössä puuhassa alkoikin tuntua oikeasti yllättävän houkuttelevalta istuminen kiikkustuolissa (kaupassa), aidot tupsu-Ainot  (nykyversio halpis-Saulit)  jaloissa, prillit nököttäen nenällä ja humppalattaria radioapparaatista  hiljaa kuunnellen antaen virkkuukoukun (ei ainuttakaan kudinta huushollissa - ei kyllä  Mummolla nanomaistakaan käsityötaidollista kompetenssia)  hilpeästi kilistä ja kilkata synnyttäessään läjätolkulla  iloisenraidallisia rastapipoja lähetettäväksi Jamaikan yhtä iloisille reggae-musikanteille... Haa!

Todellisuutta & utopiaa = nopean mielenrauhaa ravistelleen  notkahduksen jäljiltä onnistuneen hekumallisen palautumisen johdosta, taidan tarkemmin ajatellen pitäytyä vanhassa tutussa ja turvallisessa lifestailissa, Bob Marley - Jukka Poika/Nopsajalka- akselilla mitä reggaehen tulee - tämä kaikki  kunnes toisin todistetaan...

Tolkutonta: