Kuin hollituvassa & Ali Smith...

on huushollissamme häärätty, tilanne kuin asemahallissa raivoisimpaan  ruuhka-aikaan: parvekeukkoa, patterimiestä, seinäporukkaa, maalaria ja parvekelasien odotusta, betonimylläriä ja baabelinkieltensekoitusta: viroa, puolaa ja venättä  ynnä vesikatkoa, vesikatkoa & vesikatkoa...Logistiikka remonttireiskojen toistensa ohi  ohjailussa on pitänyt, sisäänmahtumattomat edelleen lukitsemme tylysti  parvekkeella, mutta yksvakaasti on totuuden nimissä ja tylsää kyllä  todettava; olen yhden miehen nainen, - kerrallaan... Sisulla sitkeästi pinnitään päiviä plakkariin, fokus vakaasti ensin luuskajahdissa ja sitten flanööriksi dyyneille maaoravien bongailuun....

Ali Smith: "Oli Kerran kello nolla" /"There But for The" , Otava, 2013, 284 s. Kristina Drewsin suomennos on laatuluokkaa.

Sekalaisen seurakunnan illalliskutsut saavat erikoisen käänteen, kun mies nousee pöydästä lähteäkseen huomaamattomasti ja vaivihkaa, ei suinkaan toilettitiloihin, vaan ottaa ja lukitseekin itsensä vierashuoneeseen jämähtääkseen sinne.

Tästä irtoaa verratonta verbaalista iloittelua ja irroittelua, suoranaista dialogintykitystä huvittavine, ironisinekin piirteineen ajan henkeäkin hauskanterävästi kritisoiden, kun tilannetta kuvataan eri perspektiiveistä ulkopuolisten silmin ja kautta.

Smith, tämä useita kirjallisuuspalkintoja poiminut skotti, on ehdoton sanavirtuoosi, kuten jo ensisuomennos "Satunnainen" / "The Accidental"  antoi ymmärtää. Pirteää ja piristävää poreilua löppössukat tassuissa vorniessa ensimmäisten yöpakkasten kourissa; tykkäsin!

Varpaita heilutellen:

"Einstein-koodi" - ex libris

Tämä kausi tuntuu olevan yhtä  Einsteinin ja Mummon kohtaamisen aikaa ja ilo on kokonaan puolellani...

"Einstein-koodi", Dos Santos Jose Rodriques , (A Formula de Deus, 2006), Minerva 2013, 551 s., suomennos Tarja Sipola.

Jos kirja alkaa Albert Einsteinin ja David Ben-Gurionin keskustelulla, se alkaa hyvin!!  Kun aiheina ovat: kosmologia,
Big Bang & Big Crunch, Jumalan potentiaalinen olemassaolo
 ja sen tieteellinen todistettavuus, ollaan upeasti  vääjäämättä  kiehtovien (ikuisuus-)kysymysten äärellä. Mutta, mutta:

 Melkoisen klimppistä sekametelisoppaa lukija edetessään lusikoi,vaikka eittämättä  jotain kutkuttavaa  maustettakin ja ideaa tässä tekstissä on. Päähenkilö: historioitsija / salakielten tutkija Tomas Noronha jää jöröine, yksvakaine kommentteineen valjuksi ja aneemiseksi. Ilman muuta teoksessa on mukaansatempaavia, innostavia teorioita ynnä  fundeerauksia ja on vaikea olla uskomatta, etteikö pohjatyötä olisi tehty huolellisesti ahkeroiden, mutta minua kyllä vaivasi kerronnan laadun epätasaisuus ja hajanaisuus, eikä tiivistyksestä ja sivumäärän karsimisesta ainakaan haittaa olisi ollut.

Romanttiset kohtaukset ajautuvat pahasti hertta-harlekiiniosastolle,onko niiden lapsekkuus sitten kirjailijan vaiko kääntäjän aikaansaamaa kömpelyyttä, tiedä häntä. Sen tarkistamiseen ei valitettavasti auttava portugalin taitoni riitä.Tämä istukas ei ymppäänny kokonaisuuteen.

Kyllä opuksen lukeminen kannatti, jo pelkästään siksikin, että portugalilaiskirjailijoita on vähemmän tarjolla suomeksi ja aihealue on äärettömän  intressantti; silti jäin pähkimään, mitähän arvoisat innostajat, aidosti ammattilaiset & hurmaavat herrat:   Kari Enqvist ja Esko Valtaoja, jotka kiitoksia vaan, tuovat tieteen meidän tavallisten tallaajienkin ulottuville,  tästä kaikesta tuumisivat...

Uumoilee:

Septeto Santiaguero & son & Savoy

Santiago de Cubasta, vuoden 2011 Grammy-ehdokas, septetto  perustettu 1995,  tuorein albumi "Vamos pa'la fiesta", 2012.

Eilisehtoona tämä pumppu pureutui intensiivisesti ihon alle  kuin ärhäkkä punkkipirulainen
 ja sen - kas kummaa - antoi auliisti tapahtuman.

Tämä Kuuban lahja, naturalmente  Buena Vista Social Clubin, sikarien ja rommin lisäksi, maailmalle, meille jöröttäjille soitti sellaisella intensiteetillä ja omasi sen luokan lavapresenssin ja karisman, jottei kyse suinkaan ollut silkasta kuulohavainnosta vaan musiikki ujuttautui jokaikiseen soluun ja sielunsopukkaan ynnä aikaansai rennon, lämpimän, hyväntuulisen sekä oivalla tavalla tyhjäpäisen olotilan: tässä ja nyt ja se riittää. Muchicimas Gracias y Arriba!!

http://www.youtube.com/watch?v=0wBu7kLCQMM

Haaveena Havanna:  fysiikka & finanssit  viiveenä vaan ei esteenä...

Chan Chan:

Evakkoon...

Minkäs sitä immeine juurilleen ja sielulleen, Eeva Kilven sanoin "Elämän evakkona"-ololleen,  puhumatikaan ulkoiselle vallitsevalle kaaokselle mahtaa kuin: nyssäkät olalle ja evakkoon parvekkeen panelointijyskeen, nakuttavien naulapyssyjen  ja kokopäiväisen vesikatkon ja saniteettitilojen käyttökiellon alta. Taival on tällä kertaa kevyt & lyhyt: Esikoinen on ystävällisesti luvannut meille päiväkortteerin kaikkine fasiliteetteinen,- kiitämme!

Joskus näkee esitettävän kerrassaan ärsyttäviä vertailuja ja rinnastuksia Suomeen vastaanotettujen pakolaisten ja Karjalan evakkojen välillä, joten tehtäkoon nyt laakista selväksi tämä asia:

"Evakuoinnilla tarkoitetaan ihmisten saattamista turvaan vaaratilanteissa. Evakuointi on pakkotoimi, eli evakuoitavien suostumusta ei tarvita." (Lähde: Evakuointi, Wikipedia)

"Siirtolaisuus tarkoittaa väestön muuttoa ja siirtymistä vieraaseen maahan." (Lähde: Siirtolaisuus,  Wikipedia)

"Pakolainen on henkilö, joka joutuu pelkäämään joutuvansa kotimaassaan vainotuksi rodun, uskonnon, kansalaisuuden, sosiaalisen aseman tai poliittisen mielipiteensä vuoksi." (Lähde:Pakolainen,  Wikipedia)


"Pohjalaisemäntä päivittelee erään karjalaisperheen suurta lapsimäärää ja ihmettelee, kun kuulee taas pian olevan lisää luvassa. - Eikös nyt vähempikin sentään piisaisi! Karjalaisemäntä voitelee piirakoitaan ja nauraa: -Oha mei evakkoi pakko lissääntyy, jot meit ois taas ko tarvitaa!"
 (Lähde luovutettukarjala.fi)






Parhaansa tehneenä:

Pienellä tontilla...

Keväisen normikäynnin jäätyä olosuhteiden sanelemana  väliin oli tänään vuorossa hiljentymiskäynti hautuumaalla. Kivi oli tukevasti hollillaan ja Vaari harjasi ja huuhteli sen putipuhtaaksi ennen kuin  keltainen, lepääjien lempivärin mukainen syyskrysanteemi asettui kauniisti multiin mustan paaden eteen. Sillä aikaa supattelin ja rupattelin  tuoreimmat kuulumiset perhekunnan aikaansaannoksista ja selkeästi kuulin hyväksyvää naureskelua vastaukseksi. Joten, kuten tapana oli aina ennen, nytkin  tuli haasteltua suut makiaks' ; äänettömästi & mielentasolla. Tämä käynti jättää aina rauhallisen, rakastavan ja seesteisen mielentilan sekä luo hyvällä tavalla tervettä perspektiiviä erottaa oleellinen epäsellaisesta...

Tuntemattoman sanoin:

"Voit itkeä hänen lähtöään tai iloita hänen elämästään.

Voit sulkea silmäsi ja rukoilla, että hän palaa tai avata silmäsi ja nähdä sen,  minkä hän jätti jälkeensä.

Sydämesi voi olla tyhjä, koska et näe häntä enää tai sen täyttää rakkaus, jonka yhdessä jaoitte.

Voit kääntää selkäsi huomiselle ja elää menneessä tai voit iloita huomisesta menneen voimalla.

Voit joko muistaa vain sen, että hän on poissa tai vaalia hänen muistoaan ja antaa sen elää.

Voit antaa kyynelten huuhtoa hänen muistonsa mielestäsi tai tehdä niin kuin hän haluaisi:

Hymyillä, avata silmäsi, rakastaa ja jatkaa Elämää!

Näin tekee:

Paineet tappilukemissa...

Eilen, allakan muuta väittämästä ajankohdasta huolimatta, kuitenkin kauniina kesäpäivänä sadunomaista aaumu-usvaista maisemaa ihastellen ajella pönötimme Kuopuksen perhettä visiteeraamaan:

Kuopus merkkiammuntaan ja Miniä laitettuaan oman Kuopuksensa vaunuihin päikkärille Vaarin kyydissä kaupungille asioimaan. Mummo puolestaan  pinkoo minkä kintuistaan pääsee kahden etujoukoissa edenneen  viliskantin perään leikkikentälle itkupiipparia tukevasti tassussaan puristaen. Ja jumppahuhti, mikä näky:  trion vanhimmainen, tämä kinestettisesti eittämättömän lahjakas yksilö, hilluu polvitaipeidensa varassa pääkoppa alaspäin roikkuen leikkitelineen ylimmällä orrella  kätösten pyöriessä tuulimyllyn siipien lailla ja hihkuu riemukkaasti:"Kato Mummi mua!" Kaikken mieluiten olisin puristanut silmäni tiukkaan viiruiksi ja  ihan näin agnostikkona kerrankin toivonut olevani uskossani luja ja vakaa. Pikkuväellä on pakosti omat suojelusenkelinsä, muutoin kato ja apuharvennus ennen aikuistumista olisi taatusti vallan toista suuruusluokkaa...
Trion Keskimmäisestä  ei näkynyt jälkeäkään, mutta puskien heiluva vana kaikeksi onneksi paljasti  hänen ja kaverinsa salaisen seikkalureitin suunnan sallitussa "metsikössä" = puskaistossa.

Sitten pärähtää piipparista häly, onneksi Vaari on jo ennättäynyt paikalle, ja taas pinkoo Mummi, tällä kerralla kohti kotitaloa. Normipaikalla, takapihan patiolla EI ole lastenvaunuja. Ei hätiä mitiä, tuumin, sillä siihen kun helottaa aurinko, ne ovat varmasti suojassa talon päädyssä, vaan sielläkään EI niin mitään! Jalat valahtavat hervottomiksi saaden Mato Matalankin vaikuttamaan Jäntevältä Jäppiseltä ja hurjan adrenaliiniryöpyn vallassa hamuan kännykkää taskunpohjilta raivostuen:"Tätä EI voi sattua, EI tälle lapsoselle, EI meille  ja vannon nylkeväni elävältä koko katalan  siepparin kynsiin saatuani; ryöppy täysin painokelvotonta tekstiä seuraa.. .Katse pyyhkäisee tutkan lailla kaikeksi onneksi vielä epätoivoisen  toiveikkaana etsien yli piha-alueen ja näen, ihan oikeasti näen, silmät lautasiksi revähtäneinä  vaunut  sievästi parkkeerattuina  pienen ulkovajan reunustalla varjossa, sekunttipelillä ennen 112-painallusta. Maailman paras näky!!! On ihan pakko raottaa suojaverhoja ja varovaisen höyhenenkevysti sipaista Pienokaisen poskea ja ihailla tätä nukkuessaankin hymyilevää Persoonaa. Yksi helpotuksen helmikyynelkin taisi siinä totuuden nimissä vieriä poskelle....

Kiitämme Juniorimurmeleita  tästäkin jänskänhauskasta ja tämänkin päivän monista makeista nauruista ja siitä, että tuotte tervetullutta höpinää natiseviin niveliimme ja omalta osaltanne pidätte ne seesteiset, keinutuolissa verkalleen kiikkuen ja peukaloita pyöritellen raksuttelevat  hiljaisuusvuodet hamassa tulevaisuudessa!

Loppu hyvin, kaikki hyvin:

Knausgård & Cui bono...

Karl Ove Knausgård, "Taisteluni. Kolmas kirja", Like2013.
Suomennos, ja kelpo sellainen,  Katrina Huttunen.

Viiltävän pilkuntarkaa analyysia. Kerronta nakuttaa armottomasti eteenpäin  kuin Mummin sik-sak-Singer. Kuvatessaan lapsuuttaan, sen ajattoman ajan kesiä ja päiviä,  hiekantuoksuisia jalkapallopelejä, äitiä, isää ja veljeään, kimurantteja perhesuhteita, ( vaan onkos niitä ylipäitänsä muunlaisiakin?) ja  Ruususen unesta heräilevää seksuaalisuutta
sekä eksaktilla pieteetillä kaiken sisälleen sulkevaa, ympäröivää luontoa heinänkorren tarkkuudella kirjailija ei ole antanut itselleen mitään armoa eikä sallinut oikopolkuja.

On helppo oivaltaa, kuinka paljon hikeä, verta ja kyyneleitä on puserrettu ennen vihoviimeisen pisteen painallusta. Lukeminen poikii myös hyvinkin omakohtaisia assosiaatiota; hyvä niin. Tämän tekstin takana on eittämättä Ihminen, kunnioitettava itsensä avaaminen ja likoonlaitto, jopa siinä määrin, että lukeminen aiheuttaa ajoittain hivenen vaivaantuneen tirkistelijämäisen tunnetilan, mutta samalla vetää hiljaiseksi!





Viikon kysymys: Syyria










Cui bono? :