Monistakin syistä johtuen, mm. siksi, jotta muutama vuodenkierto sitten sain sitkeän mobiilistalkkerin riesakseni, en pidä puhelimista. Eilisehtoona pirahti kuitenkin mainio yllätys: "Terve Miniä!": vastaan. "Täällä on kyllä Minä-Itte", Kuopuksen Esikoinen. Istun alas. Seuraa selkeä, jäntevärakenteinen tilannekatsaus, joka päättyy tiukkaan kysymykseen:"Koska te oikein tulette kotiin sieltä kesämaasta?", joka kierryttää Mummon sydämen sen verran tiukalle onnensykkyrälle, että Vaari tilannetajuisena miehenä katsoo parhaaksi ja asiakseen seistä tönköttää edessäni nitropurkki vasemassa ja konjakkitujaus oikeassa tassussaan. Vaihdamme Kuopuksen kanssa pitkästä aikaa vielä päällimmäiset ja riittailemme tulevaa tapaamista.
Kevätkukkia:
Totuuden nimissä tunnustan reilusti valinneen Vaarin käsistä jälkimmäisen vaihtoehdon, Alma Magnan, Suuren Sielun ja siemaisseeni sen mielessäni kiitäen sekä tästä puhelusta että samaan hengenvetoon Esikoisen Poppoota Amigon johdolla hoidetusta hyvästä yhteydenpidosta!!
Olette Rakkaita:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti