kaikki nämä immeisen eri sellaiset: kronologinen, biologinen, sosiaalinen, persoonaallinen ja subjektiivinen olivat kelvollisesti linjassa ja ruodussa, kun 01.00 rävähdin syvästä unesta pystyyn, sydän sykkyrällä rytmisten, voimaperäisten iskulauseiden kaikuessa tivaten Vaarilta: "Mikä marssi nyt on??"
Kahdesti nimittäin on -ihan tahtomattaan ja ilman varsinaista aatteen paloa - tullut osallistutuksi mielenosoituksiin ja äänekkäisiin sellaisiin: ensinnä Kyproksen Larnacassa, jolloin vilpitön meininki oli suoritua Fruit Marketilta nyssäköiden kera hotellille, mikä temppu onnistui vain sekoittautumalla Yhdistyneen Kyproksen-puolesta marssirivistöön. Toinen tapaus Helsingin Aleksilla matkatoimistoon pyrkiessä kadun ylitys vaati mukanaoloa teemalla: Lakkauttakaa opiskelijoiden etuuksien leikkaukset! Tämäkin ilman tulta & tappuraa. Silti kaikkea hyvää opiskelijoille, toivon minä!
No, Karnevaaleista on kulunut pari hiljaista viikonloppua toipuessa nuorisollakin, mutta nyt otettiin vahinko takaisin ja tuollaiset satakunta tulevaisuuden toivoa railakkaasti irroitteli kävelykadullamme aina aamu seitsemään... "Oi kultainen nuoruus" hyräilin urvahtaneena kahvikuppi näppilöissä täristen; kaihoisaa nostalgiaa vaan ei kummoistakaan ärtymystä. Vaari kyllä ilkikurisesti kehoitti kietomaan kiehtovan ruutufliissiaamarin helmat tiukasti ympärille ja hilppaisemaan alas sekaan riekkumaan; olisikos tuolloin lakooninen lausahdus kuulunut: minä olin, mitä te nyt olette, ja teistä tulee, mikä minä nyt olen? En olisi hennonnut, liikaa suurta draamaa moisessa tympeässä tylyydessä.
No, anyhow, sen tuo teki, jotta ainoa voimanponnistus ja tavoite tänään tulee olemaan kirkuvankeltaiselle, silmätsikkurallakin havaittavissa olevalle postipömpelille suoriutuminen, jotta saadaan keskimmäisen Pikkumurmelin tärkeä, yhdistetty nimppari- ja synttärikortti ajoissa par avioniin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti