Sanassa sanotaan, jotta taivaalta sataa mannaa,minkä henkisesti täällä totaalisti allekirjoitan, kuitenkin riski saada niskaansa jotain ihan muuta, on kerrassaan relevantti. Vaikka tyystin kaupungin ydinkeskustassa asustelemmekin, monet lintuystävät ovat bongailtavina ihan terassilta käsin: papukaijoja poikkeilee viisi vihreää viliskanttia kirkumassa kuulumisiaan, mustarastaat ovat mahtavassa konserttivireessa, kukko (ihan totta) kiekuu aamuisin, pikkutiaiset titityyttelevät, snadit vihreämassuiset siivekkäät ovat upeita laulunlurittelijoita. Ja tietty kuhertavat pulut & kyyhkyt, jotka jälkimmäiset jatkavat selittämätöntä, päämäärätöntä iltapäiväistä parveilulentoaan.
Lähitalon katolla pesivä lokkiperhe, joka vielä tullessamme ruokki kahta aikuisenkokoista, mutta edelleen poikaspukuista jälkikasvuaan ja sitten töni ne rihvelit tylysti yli yli laidan sardiininhakuun, oli reilun viikon poissa. Sitten aikuiset palasivat ja olivat ihan näkymättömissä huililla päivän ajan. Poikaset oli viety jonnekin kauas ulottumattomiin tulemaan toimeen omillaan. Hetken aikaa pariskunta sai nauttia vapaudestaan ja tyhjän pesän syndroomasta, mutta kappas vaan: yksi kerrallaan nuoriso liihoitteli onnellisena takaisin kotipesään. Peräkammarin poikia vissiin...
Haukoista: aika ajoin on saatu seurata tyylikästä yhden yksilön kaartelua taivaalla. Viime viikkoina on yllämme pyörinyt, näin keväässä kun ollaan, pari. Eikä siinä mitään kuin ihailua, mutta taannoin ylilento suoritettiin kookas liskonrötkäle nokasta roikkuen, ja eikös tuo eväsparka vielä sätkäissyt, jolloin oli siinä-ja-siinä, jotta saalistajan ote päivällisestä piti. Eilen tultiin taas tuhatta ja sataa karvamöntti nokassa tursottaen, canejoahan siinä vietiin. Yli meni turvallisesti, vaikka Vaari makoisan, yrtintuoksuisen kanipadan kuva silmissä jo kyökinkaapista pataa esiin toiveikkaasti kolistelikin.
Naistenpäivää:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti