Amos Oz: "Juudas / Ha-besova al-pi Jehuda" - ex Libris...

"Juudas", Amos Oz, Kustannusosakeyhtiö Tammi, Keltainen kirjasto, 2018, 357 s., suomentanut Minna Tuovinen.

"Amos Oz  (s.1939) on nyky-Israelin kirjailijoista kansainvälisesti tunnetuin.
Hänen teoksiaan on käännetty yli kolmellekymmenelle kielelle. Oz ottaa osaa rauhantyöhön toimien aktiivisesti juutalaisten ja arabien kohtaamisen ja rauhallisen rinnakkaiselon puolesta. Hän on saanut tuotannostaan useita arvostettuja kirjallisuuspalkintoja. Kirjailijantyönsä ohella Oz opettaa kirjallisuutta Ben Gurionin yliopistossa Negevissä.  Oz syntyi Jerusalemissa ja asuu nykyään Aradissa Israelin eteläosassa. Hän on naimisissa ja hänellä on kaksi tytärtä ja yksi poika." (Kustantaja ja takakansi)

                                                          ©ColinMcPherson

"On vuoden 1959 talvi Jerusalemissa, ja Shmuel Ash, nuori raamatunkertomuksiin perehtynyt tutkija on hukassa oman elämänsä kanssa. Onnekseen hän saa töitä nerokkaan mutta hankalan vanhan miehen avustajana. Työsuhdeasuntokin on: huone vetoisen, sokkeloisen talon ullakolla. Rakennuksessa asuu kolmaskin henkilö, salaperäinen, aistillinen Atalja, jonka isä on aikoinaan ollut kiistanalainen sionistien johtohahmo. Shmuel on lumoutunut, vaikka epävarman nuorukaisen suhde vanhempaan kokeneeseen naiseen näyttää mahdolttomalta. Vähä vähältä vanhan kivitalon ja sen kolmen erikoisen asukkaan traaginen historia ja mutkikkaat salaisuudet paljastuvat." (Lievelehti)

Teoksen kaksi suurtaa teemaa ovat päähenkilöiden vispilänkaupan  rinnalla kertomus konfliktista Israel- Palestiina ja sen pitkäaikaisista vaikutuksista maiden välillä sekä globaalisti ja toisekseen Shmuelin tieteellinen tutkielma  
Jeesus juutalaisten silmin, jossa hän luo uudenlaista merkittävyyttä Juudas Iskariotin hahmolle ja asemalle Jeesuksen läheisimpänä opetuslapsena. Juudaksen suudelma ja kolmenkymmenen hopearahan syvemmät merkitykset pääsevät niin ikään suurennuslasin alle.

Totean oitis, etteivät poliittisen historian - joka meillä luontevasti ja vahvasti sijoittuu Kanssakulkijan kiinnostustontille -  tuntemukseni ja kompetenssini riitä Israel-Palestiina-Jerusalem osion ritiriitojen, joita olen kyllä sinnikkäästi yrittänyt tutkia ja syntyjä syviä itselleni selvittää ynnä Exoduksenkin jne. ilolla lukenut, syvempään analyyttiseen kommentointiin.  Raamattuun on tullut jo ihan yleissivistyksellisistä syistäkin  tutustuttua ja se läpikahlattua, mutta kun oma vakaumus elämän ideasta  ja elämänarvot sijoittuvat tyystin  muualle kuin uskonnolliselle alustalle, jätän suosiolla Juudas Iskariotin aseman vahvuuden ja merkityksen uusine tulkintoineen  korkeakirkollisempien persoonien tulkintojen varaan.  

Ja nyt enemmittä porinoitta näillä premisseillä liukkaasti liikkeelle:

Hienostunut rakkaustarina?  Ehkä ei, mutta omaleimaisensa kylläkin...
Kätellänpä hyväksi aluksi päähenkilömme: haahuileva Shmuel, joka välillä innolla pläräilee  kirjastossa ja lukuisaleissa pölyisiä lehtiä ja kirjoja todistaaksen Juudas Iskariotin merkittävää asemaa raamatunkertomuksessa plus uskonsa miessukupuoleen menettänyt Atalja, jolla on paljon kasvoja ja vartaloa vanhemmat kätöset, ja joka tuoksuu fiiniltä orvokkiparfyymiltä sekä vie edellämainittua kuin pässiä narussa jaellen tälle pikkuruisia armopalanomaisia huomion- ja hellyydenmurusia.
Oma omituinen, merkittävä  osansa triangelissa on hoidettavalla Gersholm Waldilla, Ataljan apella tuolla öisin valvovalla, pitkiä puhelinsaarnoja harrastavalla ja väittelyitä rakastavalla Einstein-viiksisellä ukonkäppyrällä, jonka kanssa Shmuel  keskustelujen lomassa siemailee yhden jos toisenkin teekupposellisen ja lusikoi lautasellisittain puuroa.

Shmuel:  - Hän oli raamikas ja parrakas nuorimies kahdenkymmenenviiden ikävuoden korvilla, ujo ja herkkätunteinen, sosialisti, astmaatikko, nopeasti innostuva ja altis pettymään. Hänen hartiansa olivat leveät ja kaula lyhyt ja paksu samoin kuin hänen sormensakin: paksut ja lyhyet niin kuin jokaisesta olisi puuttunut yksi nivel. Kasvojen ja kaulan jokaisesta huokosesta puski hallitsemattomasti teräsvillaa muistuttavaa kähäräistä karvaa. Tämä karvoitus yhtyi hänen villisti kähertyviin hiuksiinsa ja hänen rintansa kiharapehkoon. Kaukaa katsottuna hän näytti kesät talvet kiihtyneeltä ja hikiseltä. 

Ja sama ex-tyttöystävä Jardenan sanoin:  Sinä olet kuin vallaton koiranpentu. viuhdot, elämöit ja mellastat, jahtaat omaa häntääsi istuessasikin - tai sitten sinä makaat päivätolkulla sängyssä jumissa kuin tuulettamaton päiväpeitto.

Atalja: -  Hän oli ylväs, neljäkymmentäviisivuotias nainen ja keinahteli huoneeseen niin kuin olisi hyvin tuntenut naiselliset vahvuutensa.  - Pitkät ruskeat hiukset valuivat alas pehmeästi ja asettuivat levollisesti hänen vasemman rintansa kummulle - Naisen vartalo täytti mukavasti hänen pukunsa. Korkeakorkoiset kengät korostivat käynnin keveyttä, kun hän purjehti oviaukolta kohti herra Waldin rottinkista kehtoa. Se luona hän asettui seisomaan käsi lanteella kuin tomera emäntä vuohen vitkastelua odotellen.

Ja  Waldin sanoin Shmuelille:  Olet mies, jolla on sielu. Atalja itse sanoi tämän minulle muutama päivä sitten, ja minä tiedän, että hän on aina oikeassa. Muu olisi mahdotonta. Hän oli syntyessäänkin oikeassa. Hänet on tehty oikeassaolemisesta. Mutta eikö ainainen oikeassaolo olekin kuin poltettua maata?

Mestarillinen kertojahan Oz vastaansanomattomasti on! Hänellä on halu ja taito toteuttaa kirjailijana myös poliittisen sanomisen roolia välillä provosoiden,
mutta ilman päällekäypää asennetta. Erityisesti Ozin miljöö- ja henkilökuvaus on piiruntarkkaa ja herkkähavainnoivaa. Tukuisa ja kerronnaltaan sekä verbaliikaltaan mainio monikerroksellinen teos, joka antoi paljon, vaikkeivat Jehojahin Abrabanelin talon kaikki ovet apposelleen auenneetkaan, oli rakosistakin kiintoisaa uteliaasti sisälle kurkistaa. Värikylläinen kieliasu pitää sisällään useita veikeitä kukkasia, jotka suomentaja Minna Tuovinen on ansiokkaasti poiminut kauniiksi kimpuksi sen viehkosti  meille ojentaakseen.

-  Katsohan, petturi juoksee pellonlaitaa. Ei eläviä, vaan kuolleita olkoot ne, jotka heittävät ensimmäisen kiven. Nathan Alterman:"Petturi", teoksesta
"Köyhäin ilo" 

Kuten Shmuel teoksen viime lauseessa seisoo siinä itsekseen ihmetellen, jään myös minä lukemaani pureskelemaan ja ihmettelemään...

Hmmh & hyvää helmikuulle taittavaa viikkoa:

Hiromi Kawakami: "Sensein salkku / Sensei no kaban" - ex Libris...

"Sensein salkku", Hiromi Kawakami, Kustantamo S&S, 2017, 242 s.,
 suomentanut Raisa Porrasmaa, kansi ja ulkoasu Satu Kontinen.

"Hiromi Kawakami ( s. 1958)  on yksi Japanin rakastetuimpia nykykirjailijoita, jonka romaanit ovat voittaneet useita merkittäviä kirjallisuupalkintoja. Kawakamin ensimmäinen suomennettu Sensein salkku voitti Tanizaki-palkinnon ilmestymisvuonnaan 2001 ja oli ehdolla Man Asian -palkinnon saajaksi vuonna 2013. Se on käännetty neljälletoista kielelle." (S&S)

                                                             © Wylie Agency

"Eräänä iltana Tsukikon kantapaikassa on hänen entinen opettajansa.
Sensei on ainakin 30 vuotta vanhempi, eläkkeellä, varmaan jo leski.
Ensimmäisen illan jälkeen he tapaavat uudelleen, ja taas uudelleen, aina sattumalta. Kahden vuoden kuluttua Sensei pyytää Tsukikoa treffeille museoon. Sensein salkku on suloisen surumielinen, oikullinen rakkaustarina 2000-luvun Tokiosta." (Takakansi)

Japanilaisessa kirjallisuudessa on jo itsessään jotain hyvin selittämättömän kiehtovaa. Kawakami tutustuttaa meidät originelliin Senseihin, joka kuljettaa salkkuaan mukanaan aina, - jopa sieniretkille, kerää junakannuja ja käytettyjä paristoja. Löytyypä hänen aarteistostaan yleismittarikin. Hän vaeltelee puistoissa ja seisoskelee bussipysäkeillä kuunnellen vieressä kohoavien  idänselkovien havinaa: - Vehreyden peittämät oksat tosiaan keinahtelivat tuulessa. Korkeuksiin kurottavat latvat heiluivat voimakkaasti, vaikkei tuullut kovaa.

 
Tsukiko:  -  Orionin vyön kolme tähteä erottuivat kauniisti. Kävelin suoraan eteenpäin reippain askelin. Kehoni lämpeni hieman. Koira haukkui minua ja samassa kyyneleet tulivat taas. Ihan kohta täyttäisin neljäkymmentä, mutta olin yhä kuin lapsi. Kävellessäni heiluttelin käsiäni lapsen tavoin. Tyhjän juomatölkin osuessa kohdalle potkaisin sitä. Taitoin useita kuivuneita ruohonkorsia niiden ohi kulkiessani.

Rakkaudesta:  - Milloin Sensei oli tullut tällä tavoin läheiseksi? Alussa hän oli ollut vain etäinen mieshenkilö. Vieras ja iäkäs, kaukainen lukioaikainen opettaja. Vaikka aloimmekin jutustella silloin tällöin, en edes juuri katsonut häntä. 
Hän oli epämääräisesti läsnä, joi hiljaa sakea vieressäni baaritiskillä.
Aluksi vain hänen äänensä jäi korviini. Aavistuksen korkeahko, kantava nuotti, johon kuitenkin selvästi sekoittui myös matalia sävyjä. Ääni kantautui vieressäni tiskillä epämääräisesti läsnä olevasta ihmisolennosta.
Jossain välissä aloin aistia Sensein kehosta säteilevän lämmön ollessani hänen rinnallaan. Sensein olemus välittyi luokseni huolella prässätyn paidan läpi. Miten rakastettava se olikaan. Sensein olemuksella oli hänen muotonsa: se oli vakava, mutta pehmeä. En pystynyt vieläkään saamaan kunnolla otetta siitä. Jos yritin tarttua siihen,se pakeni. Ja kun uskoin sen paenneen,
se lähestyi minua taas.

Avioliitosta: En erityisemmin pitänyt happamasta, mutta vaimoni intti hunajasitruunan kuuluvan olennaisesti vuorilla retkeilyyn, enkä vaivautunut kiistelemään. Vaimoni ei olisi suuttunut, vaikka olisin väittänyt vastaan, 
mutta silloin hienoinen ärtymys olisi päässyt kasaantumaan, ja samoin kuin etenevät aallot voivat edetessään kasvaa suuriksi tyrskyiksi, kerääntynyt kiukku saattaa myöhemmin vaikuttaa arjessa yllättävällä hetkellä.
Sellaista se on, avioliitossa eläminen...

Kawakami  luo näiden treffeillä käyvien ja rakkausmielessä seurustelemaan päätyneiden Sensein ja Tsukikon yhteisestä tarinasta siron, hienopiirteisen ja tunnerikkaan, tyylipuhtaasti sanoiksi puetun kertomuksen. Vahva ja hauras.  Ei mitään liikaa, ei mitään liian vähän. Kohtaamme, kuljemme hetken rinnakkain ja eroamme toinen toisistamme, mutta olemme korvanneet sydämestämme puuttumaan jäävän palan jollakin toisella, arvokkaalla, elämäämme muokkaavalla ja rikastuttavalla...

Tässä teoksessa kaikki palaset istuivat kohdilleen toinen toistansa tukien ja muodostaen seesteisen kokonaisuuden: Kawakamin teksti, Raisa Porrasmaan suomennos sekä  Satu Kontisen ulkoasu ja kansi. Ei ihme, että lukiessa kirjaa piteli hellän varovaisin sormin ikäänkuin peläten rikkovansa sen luoman tunnelman herkän kudelman jo yhdellä hienoisella aivastuksella, ja että lukujälki piirtyi haikeahkosti mielessä pitkään kuin sinisellä taivaalla rauhaisesti oheneva ja itsekseen haihtuva valkoinen pilvivana.

Sensein salkkua ovat raotelleet myös Suketus / Eniten minua kiinnostaa tie ja
Tuijata / Kulttuuripohdintoja.

- Mieluiset asiat ovat mieluisia, inhokit inhokkeja...  Ja tämä salkku kuului ehdottomasti niihin hyvin mieluisiin, joten lisäsuomennokset ovat tervetulleita:)

Mieluista sunnuntaita:

Denise Rudberg: "Neljä kertaa kosto / Mellan fyra ögon" - ex Libris...

"Neljä kertaa kosto", Denise Rudberg, Into Kustannus Oy, 2018, 305 s., suomentanut Anu Koivunen.

Denise Rudberg  (s.1971)  on ruotsalainen kirjailija, jonka romaanit edustavat chick-lit- ja rikoskirjallisuus-genrejä. Rudbergin kirjailijanura alkoi vuonna 2000 esikoisteoksella Vänninnan. Romaani edusti chick-lit-genreä, jota kirjailija käytti teoksissaan uransa ensimmäisen vuosikymmenen aikana. Vuonna 2010 hän vaihtoi tyylinsä rikoskirjallisuuteen. Rudbergin rikoskirjallisuussarjan päähenkilö on Marianne Jidhoff. Ruotsissa sarja on edennyt kuudenteen osaansa. (Wikipedia)

"Vädla Läroverk on Ruotsin arvostetuin yksityiskoulu, jota rehtori Jane Eden johtaa rautaisin ottein. Kun koulun puheenjohtaja Mikael Celsius murhataan, syyttäjäsihteeri Marianne Jidhoff ja hänen kollegansa joutuvat arkaluontoisen tapauksen keskelle. Käy ilmi, että rehtorilla on ollut salasuhde murhatun miehen kanssa ja hänestä tulee pääepäilty. Lisäksi päänvaivaa aiheuttaa Mariannen kuolleen miehen menneisyydestä paljastuva salaisuus, joka mullistaa perheen elämän. (Takakansi)

Sarjan aiemmin, sekalaisin miettein luetut: Yksi tappava syrjähyppy  (2015) ja Toinen toista pahempi  (2016). Nyt tässä kävi niin, että alle luin varsinaisen dekkarigenren ytimessä olevan Croftsin Groote-puisto murhan, ja sen pelkistetystä suoraviivaisuudesta nautin. Siitä oli kohtuullisen huima hyppy: Tukholman ylellisiin seurapiireihin, jotka  luovat taustan Ruotsin dekkarikuningattaren seurapiiridekkareille.  Rudberg ei luonnollisestikaan ole minkäänlaisessa vastuussa tästä "onnettomasta" yhteensattumasta:)

Kirjailijan heti kättelyssä esittelemä henkilögalleria on vähintäinkin riittävä ja useimmilla on kiemuraisia ja silmukkaisia  rakkaussuhteita keskenänsä, avioeroja ja rakastajia ynnä muita todellisia tahi tehtyjä  huolenaiheita kaikesta ulospäin näyttäytyvästä hyvinvoinnista ja kiiltokuvamaisista kullatuista kehyksistä huolimatta. Jotta huh;  high society, kuplivat kapeat lasit ja pilvenpehmoiset päiväunelmat sirosti koukerolla olevine pikkurilleineen...
Reunahuomautuksena mainittakoon, jotten koston suloisuuteen henkilökohtaisesti usko.

- Mikael näkyi istuvan keskellä vaimonsa kanssa. Jane hymyili itsekseen. Se tyhmä lehmä. Kuvitteli elämän olevan naurettavan helppoa ja kaiken onnistuvan, jos vain halusi. Hän ei arvannut minkä vastustajan oli Janesta saanut. Hänellä ei ollut aavistustakaan, että vasta edellisiltana Jane oli istunut alastomana hänen miehensä päällä. Että Jane oli nukahtanut kasvot miehen kaulaa vasten. Jane oli vahvoilla, ja pakostakin hän nautti ajatuksesta, miten naiseen sattuisi, kun kaikki paljastuisi. Kun hän toisi julkisuuteen heidän suhteensa. Kun maailma saisi tietää Mikaelin rakastavan Jane Edeniä...

No,  chick-lit, ei ihan omaa suosikkiluettavaa, mutta:  Rudbergin teksti on sujuvaa ja juonenkuljetus kiemurtelee henkilöviidakon lävitse näppärästi. Marianne Jidhoffin tutkintaryhmän jäsenkaksikossa, poliisikonkari Torsten Ehn &  untuvikko Augustin Madrid  (kiehtova nimi) on riittävästi särmää, henkilökemian kuplinnan  mahdollisuuksia sivuusuitsimatta ja poliisilaitoksen realistisen mutkikkaita henkilö- ja valtakiemuroita hierarkioineen on ympätty näpsäkästi mukaan kerrontaan.

Täydet pisteet heruvat Rudbergille edelleen ja ilman muuta  siitä, että sarjan päähenkilö on poikkeuksellisesti ensinnäkin naispuolinen ja toisekseen iältään
JO YLI 55-vuotias. Lisäksi hän herkuttelee suklaakonvehdeilla ja pitää hyvästä ruuasta (kuten alitajuisesti ensin kirjoitin) tosiasiassa kutenkin viinistä. 
Kuvitella! Ja tämä toimii!  Sopivasti sutjakkaa suhteiden sivakointia ja murhanmietintää harmittomaksi haluttuun lukuhetkeen, - inte så illa:)

Nikotteli, nipotteli & naputteli:

Freeman Wills Crofts: "Groote-puiston murha / The Groote Park Murder" - ex Libris...

"Groote-puiston murha", Freeman Wills Crofts, WSOY, 1955, 291 s.
 suomentanut Werner Anttila.

"Freeman Wills Crofts  ( 1879 Dublin Irlanti -  1957, Worthing Britannia) oli irlantilais- brittiläinen rikoskirjailija. Crofts julkaisi ensimmäisen romaaninsa vuonna 1920. Hän meni vuonna 1912 Colerainessa naimisiin Mary Bellas Canningin kanssa. Hänet valittiin vuonna 1939 Royal Society of Artsin jäseneksi. Jännitysromaanien lisäksi Crofts julkaisi novelleja. Hänet tunnetaan parhaiten teoksista, joissa seikkailee ensimmäistä kertaa vuonna 1925 esitelty komisario Joseph French. Ennen täysitoimiseksi kirjailijaksi omistautumista Crofts työskenteli rautatieinsinöörinä. Hän kuoli Englannissa vuonna 1957." (Wikipedia)

Teos kuuluu pehmeäkantiseen  Riksin-sarjaan - 100 mk - , jossa julkaistiin viihderomaaneja vuosina 1950–1960. Riksin sarjan nimi on peräisin vanhasta Ruotsin rahayksiköstä riikintaalerista eli ”riksistä”, joka oli sata äyriä. Riksin sarjan myyntihinta oli aluksi 100 markkaa, jota kutsuttiin puhekielessä "riksiksi". Sarjan ja sen edeltäjän 10mk romaanit kannet teki Eeli Jaatinen. (Wikipedia)
 (Wikipedia)

Kiitos tästä hurmaavasta nostalgiaryöpystä ja paluusta kellastuneille, nidotun kirjan hyviltä tuoksuville ja  ajan patinoimille sivuille kunnon vanhan dekkarin ja etsiväntyön pariin, jossa eteläafrikkalainen ylikonstaapeli Vandam sinnikkäästi alkaa ratkoa junaradalta löydetyn ruhjoutuneen ruumiin arvoitusta, kuuluu Jokken kirjanurkan Jokkelle, joka oivassa ja kiintoissa postauksessaan "Punainen Sirppi" johdatti minut  Croftsin ja tämän perusdekkaristin jäljille; kiitos:)

Teoksen edellisessä osassa liikutaan Etelä-Afrikassa ja jälkimmäisen tapahtumat puolestaan sijoittuvat Skotlantiin. Tarjolla on paitsi jännitystä ja juonenkoukeroita myös annos rakkautta ja ruusunpunaisia unelmia.

Groote-puisto: Middeldorpin kaupungilla on monia etuja, mutta mikään ei niin suuresti herätä sen asukkaissa oikeutettua ylpeyttä kuin Groote-puisto. Puistoalue on muodoltaan kuin päärynä, jonka varsi tähtää liikekorttelia kohti. Aukiolla puiston leveimmässä osassa kohoaa soittopaviljonki; iltaisin ja pyhäpäivinä kokoontuu sinne yleisöä nauttimaan juhlatunnelmasta, joka saadaan kaupungin soittokunnan avulla. Lähinnä sen ympärillä on puiden siimeksessä satoja pikku marmoripöytiä kokoonlaskettavine rautatuoleineen ja vähän edempänä nähdään kioskeja monenlaisine virvokkeineen ikäänkuin lepäämään pysähtyneen armeijan taakse järjestettyjä muonavarastoja. Oksien välissä huojuu kaarilamppuja ja lauhkeina kesäiltoina, auringon laskettua tämä paikka tarjoaa eloisan ja värikkään näyn, kun ihmisjoukot hakevat sieltä virkistystä päivän kuorman ja helteen jälkeen... 
Kerrassaan viehkoa ja kutsuvaa:)

Tätä lukiessa tuntuu kuin palaisi alkudekkarin, salapoliisiromaanin juurille.
Sinne, missä itse rikostutkinta ja alibien murtaminen, poliisityön sinnikäs puurtaminen ilman ympättyjä tehokeinoja ja rönsykkeitä on voimissaan.
Crofts tekee ykkösluokan jälkeä, joka on hyvin kestänyt aikaa ja edustaa virkistävää poikkeusta nykyajan yltäkylläisen ja tupasen täyteen ahdetun genren keskellä.

Werner Anttilan suomennos ihastutti. Vanhakantainen teksti sanontoineen ilahdutti suuresti: makuupuku, pakinahetki, osoittaa harrastusta ja antaa johtoa jnpp. Eeli Jaatisen hurmaava kansikuva.  Groote-puistossa oli ilo vierailla ja samalla nauttia oivasta, nostalgiasävytteisestä lukuhetkestä aikanaan tutuksi tulleen, hiirenkorville luetun sarjan laatuteoksen parissa.

Kirjoen tuoksuista: uusilla, iskemättömillä kirjoilla on ihan omansa samoin kuin wanhoilla vuosikymmenten takaisilla, ja ne ovat minulle oleellinen osa lukukokemusta. Kuinka on: nuuhkitko Sinä kirjoja, onko tuoksuilla yleensä merkitystä omassa elämässäsi?

Leena/Donna mobilen kirjat: ilahdutit mukaantulollasi matkalle näillä kirjallisille ja muille elon mutkikkaille poluille, tervetuloa vaihtamaan kommentteja:)

Voi juku sentään:

Härkäviikkojen hääräilyä & elolämmintä oloa...

Joulunjälkeisviikot ja tammikuu ovat aina edustaneet jonniinsortin välivaihetta ennen kevään urkenemista ja mielen virittymistä alkaneen vuoden uusille urille. Tällä kerralla aika on ollut mallia läheisyys lämmittää ja temmellys tiivistää:

Ensinnä saimme lounasseuraksi abiturienttimme Amigon & Tyttöystävän yhdessä testailemaan kuinka Vaarin ensiviritys villisikapadasta á la Anna del Conte  kera Herkku-uuniperunoiden makuhermojamme kutkuttelisi.
Yksimielisesti: hyvää, kiinnostavaa ja tuhtia evästä; nam! Vaihdettiin ajatuksia laajalla skaalalla abien kertoen myös edessä olevista ylioppilaskirjoituksista ja niiden herättämistä mietteistä sekä heidän jatkotavoitteistaan. Järkeviä, upeita ja rohkeita nuoria! Raikkaita tuulia ja runsain mitoin jälkeen jätettyä iloa, valoa ja lämpöä sekä runsaasti myötätuulen matkaan puhallusta puoleltamme:)

Toisekseen saapuivat yökyläilemään Juniorimurmelit ja vetäistiin vitosvaihdetta silmään. Mikä meno, mikä lento... Nti Elohopealla oli oma kirja kainalossa. Tarinaniskijä , ekaluokkalainen kertoi ylpeästi lukeneensa jo neljä kirjaa joululomallaan seikka, joka tietty Mummonsydäntä riemastutti, ja Pikku-Ite touhusi tarmokkaasti ikiroudankin sulattvaa hymyään säästelemättä. Käytiin tihkusateessa lähileikkipuistot läpi ja katsottiin telkkarista trion ykkösidolin, norjalaisduon Marcus & Martinus- tallenne.
Aamun tunnelma oli tuuhea kuin joulupukkia vartoillessa, tyttötrion "hipihiljaa" sipistessä eteisessä suunnittelemaansa yhteishyökkäystä "nukkuvan" Ukin kimppuun kutittelun ja peuhaamisen merkeissä. Strategisesti moittettomasti suunniteltu vyöry onnistui yli odotusten ja desibelirikasta temmellystä kesti - riittävän kauan...

                                                       © EventGalleryImage

Piipahdettiin oikeissa elokuvissa seuraamassa taisteluhärkä  Ferdinandin kohtaloa ja seikkailuja yrityksessä pysytellä areenan ulkopuolella.
Mainiosti toteutettua katsottavaa, joka poiki pitkän keskustelun eläinten oikeuksista ja härkätaistelujen etiikasta.  Triolta pääsi yksimielinen helpotuksen huokaus, kun jämäkästi totesimme moisen menon olevan nykyisin lailla kiellettyä. Ilmassa oli kaiken matkaa villiä ja rajoittamatonta aatoksenrientoa ja vikasta sanansäilän heiluttelua; loistavaa. Ruokalistoilla oli mm. suurta hilpeyttä herättänyt Jamie Oliverin Carbonara-kakku, pasta kun - kas kummaa - kuuluu lemppareihin. Jälkkäreitä luonnollisestikaan unohtamati: jäätelöä puikkoina, annoksina ja mansikkapirteilöinä:)

Taanna lauantaina oli Esikoisen & Kumpp. & Keijutytön tervetullut vuoro.
Saatiin tuomisiksi iso laatikko vasta paistettuja karjalanpiirakoita ja todettiin yhteen ääneen, jotta on se tuo Kumppani noin savolaiseksi aikalailla noheva nainen, iha meiän mau mukkaa:)  Loivasti tuunatulla Amigon & Tyttöystävän kanssa hyväksi testatulla menulla mentiin riistatoivetta toteuttaen nytkin ja kokonaisuus rankattiin ylivoimaisesti kuluvan vuoden maukkaimmaksi ja parhaimmaksi kokonaisuudeksi. Keskustelu sinkoili vallattomasti aiheesta toiseen sekä henkilökohtaisella, yleisellä että globaalilla tasolla, joten totesimme tyytyväisen omahyväisesti ja yksimielisesti  lujien lähtörutistusten aikana tehneemme osamme myös maailmanparannuksen suhteen:)

Loppuhuipennuksena kolmikkomme Wanhat konnot, Kanssakulkijan lapsuudenystävä kuin myös minun pitkäaikaisin sellainen, sillä yhtäaikaa minä nämä Dipolissa bilettäneet salskeat nuorukaiset aikanaan keittiöömme poimin ja kuinkas sitten kävikään... Asiaan: siis lounastimme perinteisesti Santorinissa herkutellen. Nauroimme menneille juhannusmuistoille neljän hengen telttareissusta pikkufiiulla Hangon juhannukseen, Lapin  vaellusreissulle Jaurujoen Tahvontuvalle, jota Kanssakulkija on ollut rakentamassakin, useimmiten yhdessä  mökillä vietetyille vauhdikkaille ja meluisille  uuden vuoden vastaanottajaisille jnpp. Keskusteltiin nykyisestä olotilasta ja mielenliikkeistä sekä kohdistimme katsemme myös kohti tulevaa ja aprikoimme uteliaina sen tarjoamia haasteita ja mahdollisuuksia; ollaan me, monessa liemessä keitetyt ja maita samonneet vaan vielä al dentejä, aika veijareita oli lopputoteamus:)

Jotta silleen täällä meillä, kuinka siellä teillä?

Hyvävireisesti:

"Vanhuusoikeuden perusteet" - ex Libris...

"Vanhuusoikeuden perusteet", Anna Mäki-Petäjä-Leinonen,
Anja Karvonen-Kälkäjä, Alma Talent, 2017, 343 s.
 
"Anna Mäki-Petäjä-Leinonen, OTT, dosentti, yliopistotutkija Itä-Suomen yliopistossa. Väitellyt dementoituvan henkilön oikeudellisesta asemasta. Kirjallinen tuotanto käsittää monografioita, lukuisia tieteellisiä artikkeleita eri julkaisuissa, raportteja, selvityksiä ja oppimateriaalia. 
Anja Karvonen-Kälkäjä, OTT, VT, vanhuusoikeuden asiantuntija ja tietokirjailija. Laatuauditoija, Valviran pysyvä asiantuntija. Väitellyt aiheesta 'vanhuksen vaikuttamismahdollisuudet ostopalvelutilanteissa.Työskennellyt valtion hallinnon valvontatehtävissä, useiden järjestöjen vanhusten oikeusturva-asioissa. 
Kirjallinen tuotanto käsittää vanhuusoikeuden piiriin kuluvia artikkeleita, raportteja selvityksiä ja oppaita" (Kustantaja)

"Miten vajaakykyisyyttä voi ennakoida? Miten ikääntynyt pääsee asumispalvelujen piiriin? Mikä on vanhuksen asema terveydenhuollossa?
Näitä ja monia muita ikääntyvien ihmisten kannalta tärkeitä kysymyksiä tarkastellaan tässä ensimmäisessä vanhuusoikeutta kokonaisuutena käsittelevässä teoksessa. Teos esittelee vanhuusoikeudellisesti relevantin lainsäädännön sekä keskeisiä oikeuskäytäntöä ja laillisuusvalvojien ratkaisuja.
Kirjan alussa annetaan yleiskuva vanhuusoikeuden keskeisistä käsitteistä ja periaatteista, kuten vanhuksen itsemääräämisoikeudesta. Tämän jälkeen tarkastellaan ikääntymisen ennakointia, vanhuuspalveluita, vanhuksen asemaa ja sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöstön vastuita ja velvollisuuksia terveydenhuollossa sekä erilaisia oikeudellisia keinoja ikääntyvän ihmisen suojaamiseksi." (Takakansi)

Kirja on tekijöiden mukaan tarkoitettu sosiaali- ja terveydenhuollon ja oikeustieteen opiskelijoiden oppikirjaksi sekä sosiaali- ja terveydenhuollon sektorilla toimivien henkilöiden käsikirjaksi sekä käytännön juristeille.
Mutta teos on todella merkittävä työkalu ja apuväline  kaikille, joilla on joko jo nykyisiä tai pian ajankohtaisia, realisoituvia  hoidettavia vahempia tai muita esipolvia tiedossa. Tämän alueen viidakko on äkkiseltään koko lailla raivaamatonta aluetta, kun sen sisään maallikko äkkiseltään joutuu joko omasta halustaan tai välttämättömyyden pakosta tunketumaan ovat hyvät neuvot tarpeen ja kalliita.

Tämä asiapitoinen ja hyvin koostettu tietopaketti antaa useita malleja mm. erilaisten valtuutuksien tekemisestä, kuvaa esimerkkitapauksia ja oikeuden päätöksiä sekä linkittää kohteita, josta saa valmiita hoito- ja hoivatahtolomakkeita esimerkkeineen tai muuten kaivattua lisätietoa.

Joten puhtaasti maallikkona, omien useampien saattohoito- ja yhden omaishoitajuuskokemusteni perusteella suosittelen lämpimästi tutustumista tähän selkeäkieliseen ja kattavaan teokseen etenkin jos aihepiiri kiinnostaa tai lähitulevaisuudessa on odotettavissa  tämän arvokkaaksi, inhimilliseksi ja intimiteettisuojaa sisälläänpitävän elämänvaiheen joko omakohtaiseen kokemiseen tai tarvetta lähimmäisenä rinnallakulkijan ominaisuudessa eläen haluten vahvistaa mahdollisuuksia saada asianmukaista hoitoa ja palveluja,
joita kyllä meille kauniissa juhlapuheissa, vaaalien aikaisessa sanahelinässä jne.  luvataan taata, mutta jotka arjen keskellä monasti osoittautuvat  - valitettavasti ja surullista kyllä - vallan joksikin muuksi kohteluksi, jopa kaltoinmalliseksi tai suorastaan heitteillejätön tunnusmerkistön täyttäväksi tapahtumaksi...

Resurssipula ja kustannussäästöt eivät ole relevantti selitys tai kestävä veruke, sillä sitten suurten ikäluokkien syntymävuosien 1945 - 1950 on väestön ikääntyminen ollut tiedossa eikä siihen varautumiseen kummoistakaan Elon laskuoppia tahi matikkapäätä tarvita!!

Olen varsin tietoinen siitä, että monet kokevat tämän aiheen epäkiinnostavaksi, vieraaksi tai jopa pelottavaksi sekä äärimmäisen vähän mediaseksikkääksi. Kuitenkin: me kaikki vanhenemme! Se onkin  ainoa keino elää pitkään. Varautuminen tähän tosiseikkaan osoittaa mielestäni hyvää ennakointia, mitä parhainta rakkaiden läheistemme huomioonottamista sekä  on omia potentiaalisia pelkotiloja ja huolenaiheita poistavaa. Oman näkemykseni mukaan  tieto ei suinkaan lisää tuskaa, vaan poistaa sitä.

Kun Kanssakulkijalleni iloisesti kerroin varanneeni ko. opuksen, hän totesi spontaanin riemukkaasti: "No, vanhusten oikeuksista kun puhutaan,  se on sitten nopealukuinen tapaus: kauniit kannet, parhaassa tapauksessa mahdolliset tekijöiden saatesanat ja nippu tyhjiä, valkoisia sivuja..."
Huumormiehiä, tämä  minut hervottomaan ja makeaan naurunpurskahdukseen mukaansatemmannut Tyyppi!

Rintamasuunta ja kasvot eteenpäin muistaen, että varautuminen on valppautta!

Valoisasti & tarmokkaasti: 

Stephen King: "Viimeinen vartio / End of Watch" - ex Libris...

"Viimeinen vartio",  Stephen King, Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2018, 402 s., suomentanut Ilkka Rekiaro.

"Yhdysvaltalainen  kauhun kuningas Stephen King (s.1947)  on koulutukseltaan englanninopettaja. Hän julkaisi ensimmäisen kirjansa Carrie vuonna 1974.
Kingin monissa teoksissa on havaittavissa selvä sanoma: joskus kohteena on perheväkivalta, joskus vanhusten huono kohtelu, joskus yleinen suvaitsemattomuus ja heikompien sortaminen. Kirjailijantyönsä periaatteita ja suuntaviivoja King on selvitellyt teoksessaan Kirjoittamisesta." (Kustantaja)

"Jo lähes kuuden vuoden ajan Mersumies alias Brady Hartsfield on maannut aivovammaosaston huoneessa 217. Joukkomurhan tehneellä miehellä näyttää olevan vintti pysyvästi pimeänä. Samaan aikaan Mersumiehen sinnikkäin vastustaja, monessa liemessä keitetty etsivä Bill Hodges ja hänen yhtiökumppaninsa Holly Gibney äkkäävät omituiselta rikospaikalta Z-kirjaimen ja pienen pelikonsolin. Erikoisen kuvion toistuessa Hodgesin on myönnettävä,
että todellisuus on sittenkin tarua ihmeellisempi. Mersumies on palannut.
Ja hän on voimakkaampi kuin koskaan." (Takakansi)

Kyseessä on  Mersumies-trilogian päätös; aiemmat osat  Mersumies  (2016) ja Etsivä löytää (2017). Teos jakautuu 10 -lukuun: Martine Stover, 10.huhtikuuta 2009,  Tammikuu 2016, Brady, Mustahko, Kirjasto-Al, Badconcert.com, Itsemurhien ruhtinas, Päät ja nahat  ja Myöhemmin.  King jatkaa tässä uutukaisessaan samaa vauhdikasta menoaan, mistä hän jo  Mersumiehessään varoitteli :  tiedossa on tiukkoja mutkia. Ja ajan kuin hullu. 

Holly:   - Myöhemmin Holly avautuu, ja silloin Hodges kuuntelee tarkkaan. Saubersien jutussa vuotta aiemmin Hodges huomasi, että Hollya kannatti kuunnella. Holly ajattelee epäsovinnaisesti, joskus erittäin epäsovinnaisesti, 
ja toisinaan hän tekee suorastaan pelottavan teräviä oivalluksia. Ja vaikka Hollly on luonteeltaan pelokas - mihin hänellä on totta vie syytä - hän osaa olla myös rohkea. On Hollyn ansiota, että Brady Hartsfield, alias Mersumies, on  nykyisin Järviseudun aivovammaosastolla Kinerin sairaalassa. Holly murskasi Mersumiehen kallon laakerikuulilla täytetyllä sukalla ennen kuin Hartsfield ehti aiheuttaa paljon suuremman katastrofin kuin City Centerin edustalla...  
Aika rateva neitokainen, tämä yhtiökumppani-Holly Gibney...

King palailee kerronnassaan aiemmille utuisille usvakentilleen: telekinesia ja päänsisällemeno, ajatustenluku kehkeytyvät koomasta tämänilmaisiin palailevan Mersumiehen uusiksi taidoiksi, joilla on synkät seurauksensa. Sinällään parapsykologia ja -normaalit ilmiöt ovat kuriositeetteina varsin kiintoisa kenttä. Joskus tuli mielenkiinnosta kuunneltua yksi luentosarjakin. Etiäisethän  ovat luonnollisena osana kuuluneet omassa suvussani kulkeviin ominaisuuksiin tai niin haluttaessa omituisuuksiin, vaikka muutoin ollaan kyllä tukevasti jalat maassa kulkevaa sorttia.

Ajatus:  - Ja ajatus, joka hänelle juolahtaa mieleen, on liian monimutkainen pukea sanoiksi, siinä on liian paljon vihan ja surun pelottavaa sekoitusta, Ajatus siitä, miten jotkut ihmiset haaskaavat huolettomasti sen, mistä toiset olisivat valmiit myymään sielunsa: terveen, kivuttoman kehon. Ja miksi? Koska ovat liian sokeita, emotionaalisesti liian arpeutuneita tai liian itsekeskeisiä nähdäkseen maapallon hämärän kaaren takana odottavan auringonnousun. Joka tulee aina, jos ihminen jatkaa hengittämistä...

Tämän teoksen yhteiskunnallinen pointti onkin itsemurhien kasvava lukumäärä sekä Yhdysvalloissa että monissa muissa maissa. Kirjassa annettu National Suicide Prevention Hotlinen numero onkin todellinen. Ja siihen kannatta soittaa jos sinulla on kakkamainen olo  (kuten Holly Gibney sanoisi). Kustantaja on lisännyt viimeiselle sivulle Suomen  Mielenterveysseuran päivystävän Kriisipuhelimen numeron, joka on 010 195 202. Mainiota.

Vanhanaikaiset Zappit-konsolit Fishin'hole-demoineen ja niihin liitettyine hypnoosiefekteineen, uivine erivärisine kaloineen, myrkyllisine pallokaloineen ja ystävän äänineen sekä musiikinpätkineen ynnä drooneineen ovat oma  vinkeä kokonaisuutensa juonen keskiössä ja Kingin tekstissä, joka suikeroilee sulavasti eteenpäin kuin setä tuhatjalkainen sammalikossa. Hiukka heitetään siis haamujengin puolelle, hanakammin kuin edellisissä osissa ja vaikka haahuilu sinänsä intressanttia onkin, kallistuu oma tykästys enempi toiminnalliseen ilmansuuntaan. Teos sisältää kaiken muun hyvän ja vauhdikkaan lisäksi myös sameaa surumielisyyttä ja läheisistä luopumista. Summa summarum:  kyllähän King genrensä ehdoton kingi on, imakkaa lukemista ja laadukasta suomennosta Ilkka Rekiarolta!

Millä mielellä seisoi Annika / Rakkaudesta kirjoihin viimeisessä vartiossa selviää klikkaamalla:)

Kurvissa mennään varovasti ettei kaatuis kallis lasti, suoralla mennään, suoralla mennään, suoralla mennään

lujjaa juu:

Roald Dahl: "Himo - Kertomuksia haluista ja pakkomielteistä / Lust: Tales of Craving and Desire" - ex Libris...

"Himo -  Kertomuksia haluista ja pakkomielteistä", Roald Dahl, Art House Oy, 2017, 333 s., suomentanut  Tuomas Nevanlinna.

"Roald Dahl (s.1916 -1990) oli brittiläinen vakooja, hävittäjälentäjä, suklaahistorioitsija ja lääketieteellinen keksijä. Hän oli myös kirjailija, jonka teoksia ovat muun muassa Jali ja suklaatehdas, Matilda, Iso kiltti jätti ja monet muut mahtavat tarinat. Hän on maailman paras tarinankertoja."

"Mestarillisen tarinankertojan nyrjähtäneitä novelleja aikuisille.
Kun himo herää, se imee meidät kuiviin. Mitäpä emme tekisi saadaksemme sen mitä eniten janoamme? Himo kokoaa kymmenen tarinaa kieroutuneesta rakkaudesta. Vaimojen vaihdolla on kohtalokkaat seuraukset, ja uusi parfyymi ajaa miehet kiihkoon. Epäonnistunut ensirakkaus huipentuu lopulliseen aktiin,
ja taiteen alaston totuus paljastuu. Roald Dahl ymmärtää synkimmät salaisuutemme, oudoimmat halumme ja syvimmät pelkomme.
Ne paljastavat meistä sen, minkä haluamme kätkeä muilta – ja itseltämme." (Takakansi)

Tuttavuus ja mieltymys Roald Dahlin tuotantoon ulottuu pojille iltasaduksi luettuun Jaliin ja suklaatehtaaseen saakka, joten suurella innolla ja uteliaisuudella tartuin tähän nimeltään moniselitteiseen, yhdeksi kuolemansynniksikin mainittuun  Himoon. On vallan-, makean-, rahan-, lihan-, kunnian- , into- jne. himoja.  Tämä teos on kymmenen novellin kooste: Madame Rosette, Kaula. Georgy Porgy, Vierailija, Lopullinen akti, Suuri vaihtokauppa, Narttu, 
Ah elämän arvoitusta, Claudin koira: Rottamies ja lupaavasti Nyt Herra rauhaan mennä mä saan.

Novellit kätkevät sisälleen tarinaa sotavoimien ritarillisuudesta, neljästätoista mesd'moisellesta ja kolmesta hilpeästä pilotista. Kohtaamme arvon Lady Turtonin, joka lähemmin tarkasteltuna  ei ollut van Eyckin tai Memlingin Madonna vaan kaikkea muuta ja kohteliaan hovimestari Jelksin, jonka tuhahdellessa yhteen nipistämät huulet rypistyvät kuin kalkkunanperä. Vietämme aikaa neitsytpastori Georgy Porgyn ja elämäniloista estoitta nautiskelevan Oswald-enon kintereillä.

Paholaismainen parfyymi: melkeinpä kauttaaltaan eläimellinen. Siinä oli havaittavissa, pistävinä ja sanoinkuvaamattoman rivoina, kaskelotin, myskihirviuroksen ja majavan hienovaraisia ja seksiä tihkuvia eritteitä;
ne hallitsivat sekoitusta täysin ja puhtaista kasviöljyistä - sitruunasta, kajuputista ja zerolista - oli jäljellä vain hentoja kaikuja. Se oli mieletön!

Saamme hätkähdyttävästi todeta, jottei gynegologin ammattilaisuus varsinaisesti intohimon liekkiin roihua lisää vaan pikemminkin herkän hetken tragikoomisuuden puolelelle lässähdyttää. Rottamies, tuo inha tyyppi poikkeaa poluilla ja toisaalla viriää relevantti kysymys koston suloisuudesta. Nuuhkaisemme parfyymia nimeltä Narttu ja yhytämme sonnin, joka on tarkka kuin härkä. Perehdymme tieteelliseen tutkielmaan vaimonvaihdostrategiasta, testaamaan sen empiiristä toteutusta ja kyselemään: kenenkäs jalkaan se kalikka kalahtaakaan?

Alahuuli:  - Hänen alahuulestaan saattoi heti panna merkille huulen juonteet, 
sen miten jotkut niistä kulkivat rinnakkain ja jotkut levittyivät kohti ulkoreunaa.  - Näyttää todellakin olevan niin, että tuo pieni helakanpunainesesta ihosta koostuva suojus kykenee viestimään selkeästi ihmiseläimen kaikki vähemmän puoleensavetävät piirteet - ylimielisyyden, saaliinhimon, mässäilyn, irstaudeden ja sen sellaisen. Mutta ensin on opittava kodi. Ulkonevan tai pullean alahuulen väitetään kielivät aistillisuudesta. Mutta tämä on miesten osalta puolitotuus eikä päden naisiin lainkaan. Naisten tapauksessa pitää etsiä ohutta ja kapeaa huulilnjaa, jossa on selkeä alaraja. Ja nymfomaaneilla on hädin tuskin näkyvä kohouma alahuulen keskikohdassa...

Dahl, tämä mustan huumorin herra ja hidalgo, irrottelee näppärää, elegantin raadollista revitystä himosta ja hekumasta ihmismielen syövereissä syöksyen, sieluun sukeltaen ja mustat aukot hirtehisesti kuitaten sortumatta triviaaliin lihan läiskintään tahi läskien lotisuttamiseen. Nyrjähtäneitä? Kyllä vaan, mutta ehdottomasti ja ansiokkaasti edukseen.
Hervotonta mustalla huumorilla siveltyä ilkikurista menoa ja laukkaa  laajaskaalaisia, omintakeisia novelleja kukin  omine ketterine loppupäräytyksineen ja sulavine siveltimenvetoineen jättäen lukijalle naurahtamisen osan; no justiinsa juu...

Tuomas Nevanlinnan laadukas suomennos on riemullista luettavaa herkullisine sanavalintoineen, kuten heräsi säpevänä, nojasi päätään ammeen päätyyn ja ukisi, ihan höntsäilläkseen...

Roald Dahlin sanoin: Hyvät ajatukset loistavat kasvoilta kuin auringonsäteet ja tekevät kauniiksi. 

Lukuhimon vallassa:

Kai Fagerström / Ville Suhonen: "Sammalhuone" - ex Libris...

"Sammalhuone", Kuvat Kai Fagerström / teksti Ville Suhonen, Maahenki, 2017, 142 s.

"Kai Fagerström (s.1964)  on salolainen luontovalokuvaaja ja kiinteistöpäällikkö. Hän on kuvannut parikymmentä vuotta ja saanut useita palkintoja ja tunnustuksia mm. Vuoden Luontokuva -kilpailussa. Merkittävä kansainvälinen menestys on kuvasarjan "The House in the Woods" saama Photojournalisti-sarjan erikoiskunniamaininta Veolia Wildlife Photographer of the Year -kilpailussa 2010.
Ville Suhonen (s. 1964) on helsinkiläissyntyinen, nykyään Vihdissä asuva kirjailija, käsikirjoittaja ja elokuvaohjaaja. Hänen edellinen teoksensa Maahengelle oli Metsän tarina (2013), joka liittyi samannimiseen elokuvaan. Suhonen tunnetaan myös elokuvista Poika ja ilves (1999), Ompelijatar (2015) ja Jäämarssi - Suomen matkaopas 1941-42 (2011)."

"Askelia. Ja puhetta. Täällä se on. Pesäkummun takaa tulee näkyviin kaksi suurikokoista miestä. Tää on hyvä mesta. Päästään autolla perille. Voisi ampua vaikka suoraan autosta... Mitä meinaat, montako niitä mahtaa tuolla olla?
Kaverit olivat niin tohkeissaan etteivät huomanneet minua. Raivasivat innoissaan autolle tilaa heittämällä kuivuneita risuja ja oksia sivuun. Nojasin kiveen ja purin hammasta yhteen. Mieli teki kirota ja huutaa: pesässä on maaliskuussa syntynyt poikanen, joka ei vielä pärjää ilman äitiään. Mutta olin hiljaa. Yöllä mäyrä-äiti kulki polkuaan muutaman metrin päästä minua. Olisin halunnut kuiskata sille jotain..." (Takakansi)

Kyllä, minunkin tekisi mieli karkeasti kirota ja hulluna huutaa moisille metsästyslainrikkojalurjuksille, mutten tiedä parempaa tapaa aloittaa vuoden postauksia kuin luontokirjalla, ja tässä tapauksessa laadukkaalla sellaisella. Teoksen teksti kuljetetaan Aleksiksen - makeasti oravainen... - ,
Zachariksen  - On talvi ulkona, myrskyä ja lunta, jäätyneet aallot, pimeyttä, hiljaisuutta, odotusta. Ihmismeri ei jäädy koskaan... - ja Villen nimissä ja suulla.

Tekstiosiot ovat eloisia ja aidonoloisia rytmittyen juuri sopivan mittaisina runositaattien ohella kuvasivujen lomaan, jolloin kokonaisuus on kauniisti ja lukuystävällisesti balanssissa vaivihkaa houkutellen lukijansa pysähtymään omiin mietteisiinsä tekstiä makustellen ja kuviin upoten.

Ihastuttavat luontokuvat puhuttelevat ja koskettavat sekä värillisinä että etenkin mustavalkoisina, ilmeikkäinä ja pelkistettyinä,  kaiken oleellisen vanginneina.

Sammalhuone teki juuri sen, mitä pyöreänpehmeä ja houkutteleva nimi lupaili:
se tarjosi kaiken joulu - välipäivä - uusi vuosi -ruljanssin keskelle tervetulleen rauhoittumis- ja hengähdystuokion ja vei salomaiden ja korpien  syvyyksiin kaiken blib-blingin ja tipetapin ulottumattomiin, luontoäidin syliin.

- Metsäntyttö tahdon olla... ja ...maailma Unholaan jääköön....

Iloisena hyräilemään jäi: