"Kimalaispäivä / Kumalasepäev" - ex Libris...

"Kimalaispäivä", Mathura, Basam Books, 2015, 70 s., suomentanut Katja Meriluoto.

"Mathura on julkaissut Virossa  kahdeksan runokokoelmaa ja matkakirjan. Hänet tunnetaan kotimaassaan myös kääntäjänä ja kuvataiteilijana." (Kirjan lievelehti) Mathuran muu nimi on Margus Lattik.

 "Kimalaispäivä on virolaisen Mathuran (s. 1973) ensimmäinen suomeksi julkaistu teos. Kirjan runot on kirjoitettu kolmena peräkkäisenä kesänä pohjoisvirolaisessa kalastajakylässä. Ympäröivä merellinen luonto ja paikalliset jäyhät ihmiset, lapsen syntymä ja kasvu sekä väistämätön elämän kiertokulku luovat taustan runoille, jotka vuoroin keskittyvät tutkimaan käsinkosketeltavaa ja läheistä, vuoroin sukeltavat kaikkeuteen ja sen mysteereihin." (Kirjan takakansi)

"Aika (isoäidille)
Toisinaan, kun istun silmät sirrillään
huomaan silmänurkasta piteleväni kädessäni saksia,
jotka silppuavat aikaa värikkäiksi paperisuikaleiksi.
"Aika on suikaleiksi leikattu oleminen", sanon silloin.

Toisinaan, kun suljen silmäni,
tiedän, että toinen puoli minusta
liimaa värikkäitä paperisuikaleita puiksi ja
järviksi ja auringonkeltaisiksi kodeiksi. Ja silloin
en sano mitään."

Mathura piirtää sanoja teemallisiksi  kokonaisuuksiksi herkällä ja kauniilla kädellä!
Tämä pienimuotoinen ja viehko teos toi raikkaan tuulahduksen merentuoksua ja rakkaita muistoja niistä koskaan loppumattomista lapsuuden kesistä, kaislojen ajattomaan aikaan tuudittavasta suhinasta, syksyisistä hiukka inhoista ja silti jännistä meduusalautoista, Mummista & Ukista sekä herätti toiveita jo pilkahtaneesta, mutta uuden lumen alle odottamaan jääneestä keväänkoitosta ynnä sopii kaiken kaikkiaan jo kannen väriltäänkin erinomaisesti pian alkavaan Pääsiäisaikaan...  Kimalaisten surinaa korvat höröllään vartoillessa totean, jotta

somiaa:

"66° pohjoista leveyttä / 66° North" - ex Libris...

"66° pohjoista leveyttä", Michael Ridpath, Schildts & Söderströms, 2015, 385 s.,
suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom.

"Mielenosoittajat kokoontuvat Reykjavikin keskustaan vaatimaan Islantiin uusia vaaleja. He eivät noin vain suostu finanssikriisin maksumiehiksi. Väkijoukosta erottuu pieni ryhmä, joka pitää kylttien kantamista ja iskulauseiden huutamista aivan liian kesynä toimintana. Humalanhuuruisen päivän päätteeksi he tulevat surmanneeksi pankkiirin. Kuolema lavastetaan itsemurhaksi.
Kahdeksan kuukautta myöhemmin Lontoossa murhataan vanhempi islantilainen pankkiiri. Iso-Britannian poliisin kanssa yhteistyötä tekevä Magnus Jonson löytää kahden pankkimiehen kuoleman väliltä yhteyden – salaliiton niitä henkilöitä vastaan, joita pidetään suurimpina syyllisinä Islannin talouden romahtamiseen. Magnuksen tehtäväksi tulee löytää salaliittolaiset ennen kuin murhien sarja jatkuu. Surmaajia jäljittäessään Magnus tutkii myös erään islantilaisperheen vaiheita useita sukupolvia taaksepäin. Epämukavat paljastukset viittaavat seikkoihin, joilla saattaa olla tekemistä Magnuksen oman isän kuoleman kanssa." (Kustantaja)

Kun brittikirjailija Ridpath lähtee lyömään kiilaa vankkaan pohjoismaiseen dekkaririntamaan ja tekee sen sijoittamalla tapahtumat Islantiin pankkikriisin jälkeisiin tunnelmiin, voisi varovaisestikin arvioiden väittää hänen ottavan tietoisen riskin ja ainakin islantilaisten harrastavan pilkunviilausta kirjaa lukiessaan. Mutta eipäs käy kuinkaan! Niin vaan Ridpath antaa poliitikkojen vastaisen mielenosoituksen jälkimainingeissa sattuneen kuolemantapauksen etsivä Magnus Jonsonin, synnyinmaahansa palanneen bostonilaispoliisin hoteisiin ja tarinahan kulkee mainiosti.

Islannissa Magnuksen on myös asetuttava kasvokkain omien kipeiden, isoisäänsä liittyvien lapsuusmuistojensa kanssa. Kertomus on kaksitasoinen ja vuonna 1934 elokuulta lähdetään liikkeelle berserkkien laavakentiltä, joilta tämä taustaosuus etenee omia latujansa nivoutuen ja saaden selityksensä kerronnan edetessä varsinaiseen tapahtumavuoteen 2009. Kirjan sivuilla kohtaamme monia herkullisia persoonia: työnsä menettäneen, ex-pankkiirin ja yksinhuoltajaäiti Harpan, Reykjavíkin ainoan mustan naispoliisin Vigdisín, yhden hittilevyn ja "Pääoma raiskaa"-teoksen luojan, vallankumouksellisen ja kansallissankariksi pyrkivän Sindrin, Magnuksen ihanan immen, itseellisen ja omatoimisen galleristi Ingileifin ja  ahavoituneen merikarhu-Björnin, Scotland Yardin ylikonstaapeli Sharon Piperin jne. Salamurhien suorittaja paljastuu vasta loppumetreillä hienoisena yllätyspointtina. Myös Halldór Laxnessin teoksella "Läpi harmaan kiven" on oma funktionsa kokonaisuudessa. Kirjailijan ensisuomennosta  "Varjojen saartama" vuodelta 2013, en ole lukenut, mutta seuraavan mahdollisen luen kyllä. Siispä:  jos ei nyt ihan kiilaa rintamaan, niin tikuntuikkausta kuitenkin kynnen alle...

Tulevana Palmusunnuntaina lähdemme Juniorimurmelitrion kanssa kierrokselle, joten  huimanhilpeää temmellysviikonloppua valmistellessa ja sitä vartoillessa:

virpoin, varpoin:

"Piisamiturkki ja muita kertomuksia" - ex Libris...

"Piisamiturkki ja muita kertomuksia", Hannu Väisänen, Otava, 2015, 286 s.,
kannen suunnittelu Anna Lehtonen, kannen kuva-aiheet Hannu Väisäsen seinävaatteesta
Les caractères.


Hannu Väisänen on oikea kulttuurin montoimilahjakkuus,
eikä petä nytkään! Kiintoista kansikuva enteilee hauskasti sisällön monimuotoisuutta. Kaksitoista kertomusta maantieteelliseltä akselilta: Ranska, Karibia, Japani, Yhdysvallat ja Suomi ja tarinaa piisamiturkin sisälle piiloutuneesta äitipuolesta viilipurkkeineen, Kouvolassa parvekkeella tupruttelevasta miehestä aina bunrakuteatterin nukkemestariin. Näin laajalta alueelta kotoperäisten teemojen sijoittaminen yksien ja samojen kansien väliin ilman, että lukukokemus pirstoutuu, on haasteellista ja siinä onnistuminen jo taidonnäyte sinänsä! Teos pysyy kuitenkin tiiviisti kasassa ja langat lujasti kirjailijan hyppysissä muodostaen tyylipuhtaan lukurupeaman.

Itse katsoin parhaaksi alun ahmimisen jälkeen jakaa kertomukset muutamiin valittuihin,
niille omistettuihin lukuhetkiin ikäänkuin herkullisiksi jälkiruuiksi mainioiden aterioiden päälle. Molempien tultua nautittuiksi kelpasi sitten kaikessa rauhassa köllötellen makustella ja mutustella kokemaamansa...

Väisänen liikkuu rikaskielisesti, vaivattomasti ja varmaotteisesti aihepiiristä toiseen ja tekee sen omakohtaisella asiantuntemuksella. Paikoitellen  ironisestikin ihmisyyttä havannoiden, mutta aina kunnioittaen ja  vailla pienintä pahansuopuutta sekä tarkkanäköisesti tiiraillen ilman ryppyotsaisuutta.
Huh-huh; tulipa nyt kehua retosteltua kerrakseen, vaan Väisäsen iloisesti kuplivasta pidätellyn pirskahtelevasta aatoksenjuoksusta kun isosti

tykkäsin:

"Chilikirja" - ex Libris...

"Chilikirja", Jukka Kilpinen, Tommi Hietavuo ja Teija Aaltonen, Gummerus, 2015, 157 s.,
kuvat Jukka Kilpinen, ellei toisin mainita,   ulkoasu ja taitto: Eveliina Rusanen.

"Matka chilien maailmaan on kiehtova kuin kurkistus kaleidoskooppiin. Se taikoo esiin yhä uusia näkökulmia ja koukuttaa harrastajansa nopeasti. Erilaisten lajikkeiden joukosta on helppo löytää omansa: ikkunalaudalle, parvekkeelle, puutarhaan ja kasvihuoneeseen. Chilitarinat ja maaesittelyt syventävät ymmärrystä kiehtovasta kasvista. Valokuvissa hehkuvat monenmuotoiset chilin hedelmät, joiden värikirjo on lainattu suoraan sateenkaaresta. Makumaailman vivahteet ovat loppumattomat: pippuria, omenaa, limeä ja umamia. Maukas ja terveellinen kasvi nauttii kestosuosiosta. Etelä-Amerikasta kasvi on matkustanut ihmisten seuralaisena muillekin mantereille. Suomesta on tullut chilin ihmemaa! Chilin sanansaattajina Jukka "Fatalii" Kilpinen, Tommi "Aji Inferno" Hietavuo ja Teija Aaltonen." (Kirjan takakansi)

No tässäpä pirtsakka ja kattava  tietopaketti kera hervottoman väripläjäyksen meille punaisen paholaisen vannotuneille ystäville! Teos tekee hyvää sielulle & sydämelle, sillä kuten kirjoittajat toteavat:" Chili ei ole pelkästään mauste eikä kasvi - se on kokonainen elämäntapa." Ja sitä se on meille ollut siitä alkaen, kun ensimmäinen chili kaupanhyllyltä mukaan lähti. Eipä ole montaa ruokaa, jota ei chilillä keittössämme ryyditettäisi ja terävöitettäisi. Tapana onkin tokaista:
"Nyt chilityttää" ja ei kuin vaikka Hotchilipastan vääntöön.  Männä talvena "Pimientos de Padron" naposteltiin jo  klassikkoalkupalana ja jännättiin, kummalle se joka kymmenes "riiviö" tällä kertaa napsahtaisi. Erilaiset Fruterioiden tarjoamat uutuusmallit tulivat myös kokeilluiksi.

Varsinainen kasvatuspuoli  alkoi meillä ikkunalauta - parvekemallisena vuosi sitten, sijoittuu tarkasti Vaarin tontille ja toiminta-alueelle sekä lepää hänen vankoilla harteillaan ja vastuualueellaan. Jaa-a, eitteikö meillä pilkkuja viilailla??  Jaa-a, etteikö turha tarkkuus olekaan taiteellista kypsymättömyyttä? Itse osallistun harrastukseen vain ja ainoastaan aputyttönä, mutta hanttihommiin tarpeellisena sellaisena, kasvustoja pois tuuletuksen alta siirrellen, aurinkoon ja varjoon ees-taas vaihdellen sekä ennen kaikkea innokkaasti  taimien venymistä varroten ja vahtien. Padronin siemenet ovat parhaillaan lampun alla ja toisaalta seurataan, josko ravinteenannon myötä myös talvehtineisiin rankoihin eloa pilkahtaisi. Ne  kun jäivät kotimiehiksi oman onnensa ja Esikoisen käyntien yhteydessä suorittaman kastelun varaan, mutta sitä ennen ne helteisenä viime kesänä  loihtivat parvekkeestamme varsinaisen vehmaan ja varjoisan  viidakon.
Harmitonta & hauskaa puuhaa, joka vie mennessään!

Chili con carnen liedellä  iloisesti poristessa & massun kurniessa,

tohkeissaan:

"Stoner - ex Libris...

"Stoner", John Williams, Bazar 2015, 306 s., esipuhe John McGahern, suomentanut Ilkka Rekiaro, etukannen kuva Getty Imagines/Stephen Carret Photography.


"John Williams syntyi Itä-Teksasissa 1922. Jo lukioaikana hän innostui englannin kielestä ja kirjallisuudesta.
Hänen isovanhempansa olivat maatyöläisiä ja hänen isäpuolensa työskenteli paikallisen postin talonmiehenä. Reputettuaan yliopiston alkuopinnoissa hän liittyi armeijaan ja palveli toisen maailmansodan aikaan Intiassa ja Burmassa. Sotaveteraanien paluuta helpottamaan säädetty laki mahdollisti sen, että Williams kykeni opiskelemaan Denverin korkeakoulussa ja saavuttamaan tohtorintutkinnon Missourin yliopistossa, jonne Stoner-romaanikin sijoittuu. Samalla kun Williams työskenteli kirjailijana ja runoilijana, hän toimi tutkijana ja opettajana Denverin yliopistossa. Hän oli yksi luovan kirjoittamisen opetuksen uranuurtajista. Williams jäi eläkkeelle 1985 ja kuoli 1994.

William Stoner kasvaa maalaistalon poikana Yhdysvaltojen Keskilännessä, pääsee opiskelemaan ja löytää alan, joka kiehtoo häntä: englannin kielen ja kirjallisuuden.
Stoner menestyy opinnoissaan, valmistuu maisteriksi ja saa opettajan viran yliopistolta. Hän menee naimisiin, saa lapsen ja opettaa vuosikymmenten ajan, mutta elämä tuottaa vain pettymyksiä. Stonerin ainoat intohimot ovat rakkaus ja opiskelu,
ja hän tuntee epäonnistuneensa molemmissa." ( Kustantaja)

Jo kirjan jyhevä  kansikuva herätti uteliaisuutta ja  mielenkiinnon, jota jäntevä, runollinen ja osin raastavan riipaisevakin kerronta kauttaaltaan piti yllä. Laadukasta kynänkäyttöä sekä kirjailijalta että suomentajalta.  Tarinankulkua en käy tässä sen tarkemmin avaamaan, sillä kyseessä on teos, joka ehdottomasti ansaitsee oman kulloisenkin, ainutkertaisen ja subjektiivisen lukukokemuksensa. Williams kertoo yhden pienen ihmisen suuren tarinan oivaltavasti, ja elegantin pelkistetysti kaikennieleviin tunnekuohuihin sortumatta.

 Tarina on toden- ja aidonoloinen myös aikakauden piirtoineen ja yliopistomaailman akateemisine koukeroineen ja kiemuroineen, luontokuvausten tarkkuutta unohtamatta. Eivätkä Stonerin kokemat pettymykset, innostuksen hetket, rakkaudettomuus ja rakastaminen - yksinkertaisesti kaikki se, mistä ihmisen elintaival intohimoineen pahimmillaan ja parhaimmillaan rakentuu - jätä ulkopuolelle tahi kylmäksi, vaan aiheuttavat heijastuksenomaisia häivähdyksiä ja peilautumisia omiin tuntoihin ja kokemuksiin. Oiva osoitus ja taidonnäyte siitä, kuinka pelkistetty kerronta kantaa läpi tekstin, kun asialla on Willamsin kaltainen taituri ja sananiekka. Tähän teokseen ei ole kerrassaan  mitään lisättävää eikä mitään poisotettavaa; kaunokirjallisuutta  isolla K:lla

"Butcher's crossingin" suomennoksen on Bazar luvannut myöhemmin ja hyvä niin!


Täysin myytynä:

"Kolumbialainen liitto / Den andre sonen" - ex Libris...

"Kolumbialainen liitto", Alexander Söderberg, Gummerus kustannus Oy, 2015,
 475 s., suomennos Outi Menna.

 "Alexander Söderberg (s. 1970)  on ruotsalainen kirjailija, tv-käsikirjoittaja ja ohjaaja. Sophie Brinkmanista ja corleonemaisesta Guzmanien klaanista kertovasta trilogiasta tuli heti maailmanlaajuinen läpimurto, ja sarjan ensimmäisen osan Andalusialainen ystävä käännösoikeudet myytiin jättimäisellä summalla yli kolmeenkymmeneen maahan." (Kirjan lievelehti)


"Andalusialaisen rikollisliigan johtaja Hector Guzman makaa koomassa ja hänen imperiuminsa hajoaa pala palalta. Tuntemattomalla tavalla hänen baijerilaiset kilpailijansa pääsevät selville Guzmanien varjelluimmistakin salaisuuksista. Sophie Brinkmannista tulee nappula kaukaa johdetussa pelissä, jossa lojaalisuus pyyhkäistään laudalta ja maailman täyttävät petokset, silmitön väkivalta ja pohjaton pahuus. Andalusialaisessa ystävässä tapahtuneiden raakojen ravintolamurhien tutkinta junnaa paikallaan, eikä poliisissakaan kaikki ole niin kuin pitää. Selviytyäkseen Sophien on katsottava sisimpäänsä ja löydettävä oma pimeä puolensa." (Kirjan takakansi)

Gutzmanin-klaanin polveileva stoori kiemurtelee etiäpäin henkilöhahmojen runsaudessa pompahdellen maantieteellisellä akselilla:  Biarriz - Tukholma -  Valle de Cauca/Tukholma -
Sonora -  Málagan maakunta - Berliini -  Tukholma/München - Moskova - Villefranche -  Pohjois-Saksa  - Jyllanti - Malmö - Tanska -  München/Valle del Cauca - Nizza -  Jyllanti/Praha - Toscana niin, että heikkopäisempää saattaa hivenen hirvittää ja -kuntoisempaa hengästyttää. Suvun päämiehen Hector Gutzmanin köllötellässä koomassa ottaa Sophie Brinkman ohjat hyppysiinsä pelastaakseen klaanin arvovallasta ja reviireistä sen, mikä pelastettavissa on. Kerrassaan kelpo nainen!

Tämä hyväntuulinen, hilpeähkö ja humorinkukkaakin viljelevä trilogian keskimmäinen pitää siis sisällään dekkarielementtien runsaudensarven ja laajan henkilögallerian ei aina niin ammattikunnalleen kunniaksi olevien konstuineen, kidnapattuine nuorukaisineen, murhineen ja rakkaussuruineen pientä psykologisoinnin vivahdettakaan unohtamatta. Söderbergin myhäilevä, joskin sirpalemainen, vaan ei suinkaan paikaallaanpolkemisen taakkaa harteillaan kanniskeleva,  kynänjälki miellyttää!

Palapelin kokosi:

"Juoksuhiekka / Kvicksand" - ex Libris...

"Juoksuhiekka", Henning Mankell, Otava 2015, 377 s., suomentanut Tuula Kojo.


Hening Mankell ei esittelyjä kaipaa. "Vuoden 2014 alussa hän sai kuulla sairastavansa syöpää. Synkän sairauskertomuksen sijaan diagnoosi innoitti hänet kirjoittamaan väkevän manifestin elämälle. Kirjoituksissaan Mankell palaa lapsuuteensa, levottomaan nuoruuteensa ja Afrikassa vietettyihin vuosiina. Hän ruotii suhdettaan uskoon, taiteeseen ja äitiin, joka hylkäsi hänet. Henkilökohtaisten asioiden rinnalla kulkevat universaalit kysymykset. Mankellin kirjoitukset tiivistävät humaanin ja oikeudentuntoisen maailmannäkemyksen." (Takakansi)

Fragmentteja:
-" Kaksi käsitettä tiivistää kaiken, mitä on ollut, ja luultavasti myös kaiken, mikä on oleva: hengissä säilyminen ja tuho.
-Kunnioitan ihmisiä, jotka uskovat tuonpuoleiseen elämään, mutta en ymmärrä heitä.
Tuntuu kuin uskonto olisi pelkkä puolustus sille, ettei hyväksy elämän ehtoja.
Tässä ja nyt, ei muuta. Siinä piilee elämämme ainutlaatuisuus, ihmeellisyys.
 Ensimmäisessä kirjassani, jonka kirjoitin 1973, on virke: Kun kerran sylkäisee mereen, niin siinä on ikuisuutta omiksi tarpeiksi. Olen samaa mieltä yhä, yli 40 vuotta myöhemmin.
- Olemme kehittäneet ties kuinka monta henkiinjäämisstrategiaa. Mutta menestyksemme taustalla oleva perustava voimanlähde on meissä asustava elämänhalu ja elämänilo. Jos ne yhdistää meissä alati läsnä olevaan uteliaisuuteeen ja tiedonhaluun, saa kuvan ihmisen ainutlaatuisesta kyvystä."

Pohdiskeleva oivaltava, elämänmyönteinen ja kaunis kolmeosainen  teos. Mankell ottaa lukijansa mukaan herpaantumattoman mielenkiintoiselle taipaleelle ja tekee sen vaivattoman oloisesti samalla intensiteetillä ja taituruudella kuin aina ennenkin! Lukiessa aika ja paikka häipyivät pois. Mielestäni Mankell tietää ja tarjoilee lukijalleen  Ihmisenä olemisesta kaiken oleellisen...


"Jumala, anna sieluni kypsyä, ennen kuin se korjataan", Selma Lagerlöf Ajomies, siteeraa Mankell ja kehottaa olemaan välittämättä uskonollisesta pohjavireestä.

Muhitellen:

"Saalistaja / Missing you" - ex Libris...

"Saalistaja", Harlan Coben, Minerva Kustannus Oy, 2015, 489 s., suomentanut Salla-Maria Mölsä.
 
" Amerikkalainen Harlan Coben  on yksi maailman menestyneimmistä dekkarikirjailijoista. Hänen kirjojaan on käännetty yli 40 kielelle ja myyty yli 60 miljoonaa kappaletta. Hänen viisi viimeistä trilleriään ovat kaikki olleet  New York Timesin bestseller-listan ykkösiä. Harlan Cobenin kolmesta romaanista on tehty filmaussopimukset.
Paramount osti hänen edellisen romaaninsa Lupaa ja vaikene (pääosassa Hugh Jackman) ja Warner Bros puolestaan Saalistajan oikeudet päivää ennen romaanin julkaisua Yhdysvalloissa maaliskuussa 2014." (Kirjan lievelehti)

"Profiili treffisivustolla. Samankaltainen kuin kaikki muutkin. Mutta siihen liitetty kuva saa New Yorkin poliisipiirin rikostarkastajan Kat Donovanin sydämen pamppailemaan. Kuvasta katsoo hänen entinen kihlattunsa Jeff, mies joka särki hänen sydämensä ja jota Kat ei ole nähnyt kahdeksaantoista vuoteen. Vuosikausiksi haudatut tunteet vyöryvät Katin ylitse myös sen takia, että hänen isänsä murhasta tuomittu elinkautisvanki tekee kuolemaa." (Kirjan takakansi)

Kuin Liisa Ihmemaassa pitelin tätä tutun kirjailijan iskemätöntä kirjaa, ensimmäistä itsevalittua  yli kolmeen kuukauteen, liki vapisevin käsin ja suurin odotuksin hyppysissäni. Ja kyllähän tekstissä kelpo ainesosasia riitti, kuten nettideittailua, catfish-huijausta, kuopassamakuutusta ja sormenkatkontaa, vanhan rakkauden perään haikailua ja kuolleen isän kaipuuta ynnä homoparia, mutta teos jäi - harmi kyllä -  jotenkin viimeistelemättömäksi, keskentekoiseksi ja levottomaksi, eikä Coben tässä yllä parhaimpaansa.

Parasta antia on persoonainpiirto, joka sympaattisen ja sinnikkään, kadonnutta äitiään peräävän,  nuorimies Brandon Phelpsin sekä  osa-aikaisen, epävakaan  transvestiitin, jooga-ohjaajan  ja ylikierroksilla käyvän neron,  Aquan eli Nean Vanechin sekä yllätysmomentti Sugarin osalta on ajottain suorastaan herkullista.

Tänä aamuna lauloi ensikertaa mustarastas! Lassi Nummi: "Keväällä, kun mustarastas taas laulaa, mikään ei ole keneltäkään pois."

Tästä lähdetään:

Ruletti pyörii & Mummo hyörii...

Kotimatka sujui rattoisasti viekussa istuvan OPO:n kanssa mielenkiintoisia turinoidessa.
Esikoisen kyydillä sujuvasti kentältä kotia ja siinä takaistuimella Tähtisilmän kanssa päällimmäiset tyttöjen jutut. Ja niinhän siinä taas kävi, asiantilan vastentahtoisen nöyrästi  täten tunnustan,
että pyhistä lupauksista ja vakuutteluista huolimatta, suorittaja iski ja niin olivat ennen omaan petiin urvahtamaista laukut tyhjät ja romperuletti pyöritetty...  Mihinkäs koira kirpuistaan / Mummo neurooseistaan, mutta josko siitä jotain pieniä  pisteitä, jotta sentäs pesukone jäi pyörittämättä ja postit avaamatta?? Nyt on saatu asiat normitilaan, mitä sillä sitten tarkoitetaankin, ja tämän kuun tapahtumakalenteri muistuttaa karnevaaliviikon ohjelmalehdykäistä tarjonnan runsaudellaan. Bueno!

Kuten reissun jälkeen tapana on, muistojen pieniä pirskahduksia on iloisesti pulpahdellut kuin kimalteleviä pisaroita suihkulähteessä: "Muistatkos & olipas hassua?" ja sitten makeat naurut päälle. A propos se brassipallero oli kuin olikin vedätys, sillä ennen lähtöämme luin artikkelin, jossa  Tenerife Newsissa purki  sydäntään englantilaisrouva. Oli ollut miehensä kanssa saaren eteläosissa, "Golf del  Surissa"  kävelyllä, tavanneet pukupäällisen libanonilaiseksi esittäytyneen hammaslääkärin, joka etsi pankkia, ja pyynnöstä näyttäneet hänelle seteliä kuningattaren kuvalla. Kämpille päästyään huomasivat sitten suureksi yllätyksekseen oman pörssinsä kuin ohimennen keventyneen euroista. Kaikkea sitä!

Vaikeuksista ja hankaluuksistakin selvittiin ja rintama piti, tosin tämä karjalainen huumori oli kovalla koetuksella, mutta lujasti  käsi kädessä jatkamme uteliaina ja avoimin mielin  taivalta kohti uusia seikkailuja.

Ratevaa huomista Naistenpäivää &

 positiivista muijaenergiaa: